etusivu  bandi  historia  tuotanto  kontakti  media  vieraskirja

HISTORIA

Järin Möyremä sai alkunsa Äänekoskella vuonna 2002 kun mm. Morningstar ja Murder In Art -yhtyeissä vaikuttanut Tomi Kankainen alkoi takoa mieltään kalvavia ajatuksia sävelten muotoon. Musiikillinen tyylisuunta hakeutui samoille urille tiettyjen 80-lukuisten heavy metal -bändien kanssa. Parin sessiomiehen turvin treenikämpällä nauhoitettiin ensimmäinen demo ”Tuhon Aika”, joka näki päivänvalon lokakuussa 2002. Pian tämän jälkeen mukaan liittyivät myös kitaristit Ville Varis ja Arttu Ruotsalainen. Alkoi intensiivinen harjoittelu, joskin rumpalin tontilla oli tuulista. Viimein rumpalin pallille pestattiin Jussi Ohvo. Järin Möyremä sai näin miehistönsä kohdalleen ja aktivoitui keikkailemaan sekä äänityspuuhiin. Vuosi 2003 kului treenatessa, soittotuntumaa haettiin myös parilla keikalla. Vuoden 2004 alussa valmistauduttiin uuden demon äänityspuuhiin. Edellisen demon tapaan tämäkin äänitettiin treenikämpällä kasiraiturille. Neljä kappaletta sisältävä ”Hulluuteen tai Perikatoon” julkaistiin huhtikuussa 2004. Keikkailu ja säveltäminen jatkui tasaiseen tahtiin vuodenvaihteeseen saakka. Tammikuussa 2005 Järin Möyremä kävi paikallisella Studio Mäkkärillä äänittämässä kahden biisin demon ”Aatteiden Sota”. Ja tarina jatkuu…