etusivu  bandi  historia  tuotanto  kontakti  media  vieraskirja

Hienon nimen omaava Järin Möyremä omaa omintakeista näkemystäkin. Jossain mielessä bändi on aika helppo viskata näiden perässähiihtäjien sekaan, jotka käyttävät jo tuloksiin johtaneita konsteja menestyä suomenkielisellä lyijyttelyllä. Mutta ei siinä koko totuus ole, Järin Möyremällä on monta muuta kaltaistaan huomattavasti monipuolisempaa tarjottavaa. Mieleen jääviä juttuja on paljon, mutta toteutuspuoli ja yleisilme jää kuitenkin hiukan heiluvan ja puolivalmiin oloiseksi. Demostahan toki on kyse, mutta tällä kertaa varsinainen hevittely uhkaa latistua ponnettomaksi suomirokkaamiseksi tuon tuosta. Eli tällä kertaa plussaa itse materiaalista, esim. hengityksen loppumiseen tähtääviä lyriikoitakin jaksaa aina kuunnella ihan mieluusti. Miinusta taas ideoiden varsinaiseen ulossaattamiseen liittyvistä puolivillaisuuksista.

Aadolf Virtanen, Hamara 6/2004

Takaisin