30.6.2001
Noin 15-30 minuuttia myöhemmin myrsky iski
Lempäälään. Hakkarin urheilukentällä erittäin raju ukkospuuska/pienoissyöksyvirtaus tarttui n. 500-600 kiloisen korkeushyppypatjaan
ja lennätti sen noin 100 m matkan yli kentän huoltorakennuksen. Patjojen suojana ollut rautakehikko irtosi myös ja sinkoutui päin
huoltorakennusta,
lävistäen sen seinän. Tämä lisäksi kentän kuulutus koppi irtosi perustuksiltaan ja lensi pois paikaltaan.
Edellisten lisäksi myrsky vaurioitti talojen kattoja sekä kaatoi huomattavan määrän metsää.
Lähtiessäni kotiin silloisesta työpaikastani Hervannassa, oli tämän pilven muhkea yläosa näkyvissä työpaikan parkkikselta ja muistankin ajatelleeni, että....
Ohoh, onpas siinä lihaksikkaan näköinen ukkospilvi. Harmittaa vain, kun en viitsinyt ottaa kuvaa siitä silloin kun sihen oli mahdollisuus. Aivan kuten edellisenäkin iltana, oli jyrinä melko tauotonta ja
aina silloin tällöin myös muutama pilvisalama räpsähti pilven ulkopuolelle.
Katselin pilveä jonkin aikaa ennen kuin suunnistin kohti Kuljun moottoritietä ja samalla myös kohti kotia ja tuota lihaksikasta petoa.
Ennen moottoritielle saapumista pilven yläosa näkyi lähes koko ajan auton
kuskin puoleisesta sivuikkunasta ja aina aika ajoin myös muutama lyhyt pilvisalama roihahti taivaalla, mutta tämä ei olllut vielä mitään....
Sillä todellinen näky aukesi eteeni vasta moottoritien loppupäässä ja lähellä Lempäälää. Ennen loppumistaan moottoritie kaartui viistosti
vasempaan, viistosti suoraan alle vyörypilven (saattoi olla rullakin...), joka valehtelematta oli yksi mustimmista mitä olen ikinä nähnyt.
Näkymä oli enemmän tai vähemmän sanoin kuvaamaton....jotain niin kohtalokasta, että niskakarvat
nousevat pystyyn jo vähemmästäkin. No, joka tapauksessa tämä oli nähtävä lähempää ja käännyin seuraavasta risteyksestä kohti Lempäälää.
Pysäköin autoni bussipysäkille jonkin matkan päähän Lempäälään keskustasta ja jäin odottelemaan mitä tulisi tapahtumaan. Pilven etureuna oli
jo mennyt yli ja huomasin jonkin matkan päässä erittäin tiheän sadeseinämän. Päätin kokeilla sen ikuistamista kameralla, mutta....
huonolla menestyksellä. Istuin autossa kuskin puolen sivuikkuna auki ja yritin löytää kohtuullista kuvakulmaa......kun puuska iski.
Sadeseinämä oli siis tullut jo kohdalle ja kovan tuuleen piiskaamana vesi lensi vaakasuoraan.....ikkunasta sisään
ja kasteli pelkääjän puolen sivuikkunan sisäpuolelta. Eipä siinä sitten voinut paljon muuta tehdä, kuin sulkea ikkuna ja odotella
että puuska menisi ohi.
Puuskan jälkeen kiersin vielä Lempäälän keskustan kautta ja on kyllä sanottava, että jos paikka näyttäisi aina yhtä roskaiselta, niin sitä
ei taatusti ikinä valittaisi vuoden kaupungiksi tai vastaavaksi. Tuulen voimasta ironneita oksia ja muuta rojua lojui nimittäin kaikkialla, enkä edes edes nähnyt pahimipia paikkoja....
Matkalla Lempäälästä Valkeakoskelle näin vielä yhden erittäin näyttävän alasin pilven jossain Tampereen tai Kangasalan suunnalla.
Kommentteja ja parannus ehdotuksia otetaan vastaan....