Luontokuvaakin saa käsitellä!
Kun aloittelin valokuvausharrastustani joskus 70-luvun
puolivälissä, mustavalkokuvaus eli vielä valtakautensa
viimeisiä aikoja. Mustavalkokuvaa pidettiin silloin
erityisesti luonnonkuvaajalle sopivana materiaalina siksi,
että lopputulokseen saattoi vaikuttaa merkittävästi vielä
pimiössä filminkehitys- ja vedostusvaiheessa. Tuolloin
nähtiinkin myös upeita graafisia mustavalko- ja värikuvia, ja
jopa Matti A Pitkäsen "Optisia värikuvia". Nykyisin tällaiset
kuvat on suljettu säännöillä esim. Vuoden Luontokuva
kilpailusta, eikä niitä ehkä siksi näe paljon muuallakaan.
Graafinen valokuva ja kuvankäsittely tuntuvat olevan nyt
ulkona "virallisen" luonnonvalokuvauksen piiristä.
Erilaisten luontokuvakilpailujen keskenään samanlaiset säännöt
lienevät ohjanneet luonnonkuvauksen harrastajia ajattelemaan
niin, että luontokuvaa pidetään edelleen dokumenttina, vaikkei
se sitä juuri koskaan olisikaan. Kun kuvaajan mielessä
kangastelee voitto suuressa kilpailussa, jossa kuvan
käsitteleminen, yhdisteleminen, päällekkäiskuvien käyttö ja
ns. totuudenvastainen manipulointi on kielletty, pyrkii hän
tietysti koko ajan kuvaamaan juuri sellaisia kuvia joilla
kilpailussa tulisi pärjäämään. Luovuus sekä uuden etsiminen ja
löytäminen jäävät taka-alalle. Yksinkertaisimpaan
kuvamanipulaatioon olen törmännyt kuitenkin juuri "Vuoden
luontokuvat" kilpailun palkittujen kuvien joukossa, jossa
erään kuvan kuvauspaikka on muutettu tunnetuksi
luonnonnähtävyydeksi, ja näin saatu kuvalle lisäarvoa.
Luontokuvaa saa kuitenkin käsitellä. Taiteellisesti
laadukkaaseen kuvaan pyrkivä kuvaaja yrittää vaikuttaa aina
lopputulokseen jo kuvaushetkellä erilaisilla valokuvauksen- ja
tässä tapauksessa myös luonnonkuvauksen keinoilla. Kuvaanhan
voidaan tietenkin vaikuttaa jo ennen kuvaamistakin,
esimerkiksi järjestämällä haaska kuvaajan kannalta edulliseen
paikkaan, valitsemalla kuvausaika ja valaistus sopivaksi jne..
Kuvaustilanteen jälkeen kuvaa voidaan vielä muokata monin
tavoin ja pyrkiä näin aina parempaan valokuvaan.. Käsittelyn
ei tarvitse aina olla kovin rajua. Joissakin tapauksissa
voidaan tarvita tärähtäneen kuvan terävöintiä, jolloin voidaan
saada pilalle menneestä kuvasta vielä käyttökelpoinen ainakin
nettikäyttöön. Kuvan värejä ja sävyjä voidaan joutua
korjailemaan filmin tai skannerin jäljiltä. Pölyt ja naarmut
voidaan poistaa helposti. Yli- ja alivalotusta voidaan korjata
jne.. Siis varsin samantapaisia toimenpiteitä, kuin
vedostettaessa perinteistä valokuvaa, mutta paljon helpompia
toteuttaa kuvankäsittelyohjelmalla. Jos kuvaa käsitellään
voimakkaasti, puhutaan kuvan manipuloinnista. Tällöin
alkuperäistä kuvaa käytetään eräänlaisena raaka-aineena, johon
voidaan liittää aivan uusia elementtejä muista kuvista,
poistaa osia, tai muokata kuvaa muuten niin että sen
alkuperäinen tarkoitus muuttuu, ja saada näin aikaan aivan
uusi kuva. Kuvaa julkaistaessa on tietenkin syytä mainita jos
kuvaa on merkittävästi käsitelty, mikäli julkaisuyhteys sitä
edellyttää, ja terve järki niin sanoo.
Mielestäni ei ole vain yhtä tapaa valokuvata.
Ei vain yhtä tapaa tulkita kuvia.
Eikä yhtä tapaa tulkita ympäristöä ja luontoa.
Jos yksi tapa onkin , ei se ole sitä minkä joku muu minulle
haluaa sanella, vaan se on minun omani, kuten sinullakin on
omasi.
Luontoon suhtautumisessa on jokaisella on oma
lähestymistapansa. Emme välttämättä tarvitse tietoa auringon
pintalämpötilasta tai sen maahan säteilemästä energiamäärästä,
nauttiaksemme upeasta auringonlaskusta ja ilta-auringon
lämmöstä. Samoin esimerkiksi muinaisen metsäpalon jäljiltä
hiiltyneet kannot saavat jonkun ehkä miettimään paljonko
rahallista tuhoa palo on aikaansaanut. Toinen pohtii montako
vuosikymmentä tuosta palosta on ollut ja mitä se on
vaikuttanut esim. kasvillisuuden uudelleen muodostumiseen.
Kolmas taas ihailee hiiltyneitä teräväkärkisiä kantoja
kuninkaanlinnan torneina hienossa satumetsässä.
Dokumentaarinen tai biologinen suhtautuminen ei ole
välttämättä se ainoa oikea, vaan on paljon ihmisiä, joilla
suhde luontoon on tyystin erilainen, eikä välttämättä sen
oikeampi tai väärempi. Myös luontokuvaan suhtautumisessa on
jokaisella oma totuutensa, enkä usko että juuri minun, tai
sinun totuutesi olisi sen huonompi tai parempi kuin
muidenkaan, se on vain minun omani tai sinun omasi.
Luonnonkuvaaja Hannu Hautala perusteli teettämiään
kuvamanipulaatioita sillä, että hän on joskus nähnyt kyseisen
tilanteen, ja koska kuvaus ei jostain syystä ole ollut
mahdollista, halusi toteuttaa sen kuvaksi saakka käyttämällä
avuksi kuvankäsittelyohjelmia. Voimme mennä vieläkin
pitemmälle; jos pystymme kuvittelemaan jonkun tilanteen niin
voimme luoda siitä kuvan. Dokumenttina tällaisella kuvalla ei
tietenkään ole arvoa. Mielenkiintoisena valokuvana ehkä
sitäkin enemmän.
Timo Särkkä
Esimerkkejä:
Verkonkivekset
Olin kuvannut vanhan verkon alapaulat eräässä kesäkahvilassa
vaalean vihreäksi maalattua seinää vasten. Tausta ei
tyydyttänyt, joten ajattelin siirtää verkon siihen maisemaan
mihin se kuuluukin, eli Saimaan rantaan. Etsin arkistostani
rantamaiseman Saimaalta, sekä rantavajan lautaseinää, jota
vasten sijoitin verkon, tehden sille myös varjot
kuvankäsittelyohjelmassa. Näin syntyi vaikutelma vanhasta
verkosta sen tapaisessa ympäristössä, missä se on ehkä joskus
ollutkin. Kuva on siis täysin fiktiivinen, mutta kertoo ehkä
kohteestaan enemmän, ja mielestäni myös todemmin, kuin
verkonkivekset vaaleanvihreää hirsiseinää vasten.
Neidonkorento
Valopallot ovat nyt muotia! Pallomaniaksikin nimettyä ilmiötä
tapaa lähes jokaisessa luontokuvakilpailussa ja todella paljon
muuallakin (ks. Esim. Luontokuva-lehti N:o 1/2000/kansi tai
Vuoden luontokuvat useamman vuoden ajalta). Mielenkiintoista
onkin se että kohde ei ole paikan päällä silmin katsoen
koskaan sellainen, miltä se valopallokuvassa näyttää. Kuva
siis tavallaan manipuloidaan optisesti, yleensä
teleobjektiivin täydellä aukolla totuuden vastaiseksi. Valon
lähde voi olla mikä tahansa; aurinko, kuu, auton valo,
katuvalot, taskulamppu jne…Huolimatta "totuuden
vastaisuudesta", tällainen kuva hyväksytään kuitenkin kaikissa
kilpailuissa, koska muokkaamiseen on käytetty kameran
objektiivia. Oheisen kuvan valopallot olen kuitenkin saanut
aikaan niin, että olen hajottanut kuviollisen juomalasin
pohjan avulla diakopiointilaitteen tarvitseman hajavalon
(tässä auringonvalo) valopisteiksi kaaren muotoon. Näin olen
saanut optisesti manipuloidun kuvan, joka ei täytä
luontokuvakilpailujen sääntöjä. Kuva on julkaistu
Kamera-lehdessä N:o 4/1986.
Vaikea tie
Kuvasin sorsat elokuun aamuna puiden välistä siivilöityvää
auringonvaloa vasten. Sorsapoikue oli lähtenyt kiertämään
oikealle koska ranta alkoi tulla vastaan. Halusin tehdä
kuvasta hieman mystisemmän ja antaa samalla sorsien
kiertoliikkeelle jonkin muun motiivin. Muutin kuvaa vähän
punaisemmaksi ja nostelin valoviiruista Push-työkalulla
kuplivan "laavajärven". Koska oli loppukesä, kaikki sorsat
olivat suunnilleen samankokoisia. Oikeanpuoleinen sorsa tuntui
sopivan kuitenkin niin hyvin sorsaemoksi, että suurensin sitä
jonkun verran. Samalla sen edessä oleva aalto suureni antaen
liikkeelle lisää voimaa.
Aamu
Joutsen loppukesän aamun valossa. Lintu on kuitenkin kuvattu
eri järvellä kuin maisema. Toteutus olikin sitten sen verran
vaativa että annoin hieman periksi. En saanut joutsenta
riittävän helposti istumaan kuvaan haluamallani tavalla, joten
tyydyin käyttämään valmiita suodattimia. Tässä tapauksessa Dry
Brush-suodatin teki kuvalle loppusilauksen, antaen sille
maalauksen kaltaisen vaikutelman.
Auringonkukat
Tämän kuvan synnyssä on mielenkiintoista se, että sitä on
muunnettu kahdella tavalla; fyysisesti sekä sähköisesti.
Kuvattuani aikani heinäseipäitä tallin seinustalla, läksin
kiertelemään ympäristöön, josta löysin vanhan sinisen
emaliämpärin. Tuumin sen sopivan hyvin väriläiskäksi
heinäseipäiden kanssa, ja kannoin sen roikkumaan seipään
tapista. Myöhemmin katsellessani kuvia tuli mieleeni ajatus
että jos ämpäri olisi ollut pitemmän aikaa paikoillaan, olisi
joku saattanut tuoda siihen vaikka kukkia. Koska talli oli nyt
jo purettu ja seipäät ilmeisesti poltettu, ei uutta kuvaa
voinut enää rakentaa samalle paikalle. Kuvankäsittelystä
löytyi apu tähänkin ongelmaan. Kävin poimimassa
kloonaussiveltimellä pieniä auringonkukkia eräästä toisesta
kuvastani, ja asettelin ne ämpäriin.
Onko sähköinen kuvankäsittely siis loppujen lopuksi sen
kummempaa kuin "fyysinen kuvankäsittely"?
Kaikki kuvat ja teksti Copyright 2001
Timo Särkkä
|
Kamera-lehden sivuilla julkaistu artikkeli:
CAD-kuva - mielikuvasta valokuvaksi
|
