|
Ristiina
Photo Gallery toimi ennen omana itsenäisenä sivustonaan,
mutta on nyt siirtynyt osaksi näitä sivuja. Oikealla kuva
aiemmasta versiosta ->
RISTIINA
Ristiinan kunta sijaitsee Järvi-Suomen
sydämessä Saimaan rannalla uuden Suur-Mikkelin eteläisenä
naapurina. Ristiinassa on tällä hetkellä vähän yli 5000
asukasta. Varhaisimmat merkit asukkaista löytyvät noin
4000-5000 vuoden takaa mm. Hartikkalan kivikautisilta
asuinpaikoilta, sekä Uittamonsalmen ja Astuvansalmen
kalliomaalauksilta. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat
pohjoismaiden laajimmat ja niillä on käynyt kymmeniä tuhansia
matkailijoita.
Nimensä Ristiina on saanut kreivitär
Kristina Brahelta, joka puolisonsa Pietari Brahen kanssa pani
alulle ensimmäisen kirkon rakentamisen pitäjään 1600-luvun
puolivälissä.
Ristiina on vanha maatalouspitäjä, jossa
osa viljelijöistä vielä yrittää tienata leipäänsä EU:n
niskaotteessa. Maanviljelijän leipä taitaa vain olla niin
pieninä palasina maailmalla, että lähes jokainen on joutunut
miettimään ja toteuttamaankin oheistoimintoja leivässä
pysyäkseen. Teollisuutta kuntaan on tuonut mm. Pelloksen
nykyisin UPM Kymmene Oy:n omistuksessa olevat tehtaat, jotka
työllistävät jo yli 750 henkeä Ristiinasta ja sen
lähikunnista.
Luonnonkauneudestaan tunnetulla
Ristiinalla on rantaviivaa yhtä paljon kuin on matkaa Hangosta
Utsjoelle, eli yli 1000 kilometriä. Kesäisin elämänmeno
kunnassa vilkastuukin melkoisesti, kun kesämökkien omistajat
ja matkailijat saapuvat lomanviettoon Saimaan ja muiden
pienempien järvien rannoille. Silloin uidaan, kalastetaan,
veneillään, käydään markkinoilla, kesäteatterissa ja
lavatansseissa, marjastetaan, sienestetään, tai jätetään vain
kiireet taakse ja nautitaan luonnon hiljaisuudesta.
Maanviljelijöille ja matkailuyrittäjille kesä taas on
kiireisintä työaikaa, jolloin pitää kerätä valtaosa vuoden
tuloista. Syksyä kohden meno hidastuu pikkuhiljaa, kunnes
viimeinenkin vene rantautuu ruskan jo mentyä ja rantojen
alkaessa jäätyä.
Talvellakin Ristiinassa on työnteon ja
koulunkäynnin ohella monenlaista harrastettavaa. Hoidetut
hiihtoladut, luistinradat, kirjasto, kansalaisopisto ym.
harrastukset pitävät mielen virkeänä siihen saakka kunnes
kevät sen muutenkin herättelee.
Tervetuloa käymään!
Timo Särkkä
|