Talvi
Talvi on huskyfarmin kiireisintä aikaa.
Talvikausi alkaa syyskuussa jolloin koirien treeni kausi starttaa.
Koiria aletaan valjastaa ja totuttaa teamityöhön.
Junioreiden kanssa tämä on hyvin mielenkiintoista
aikaa farmin väelle. On tavallaan sadonkorjuun aika kasvatuksen
tuloksista. Asiakkaillemme farmi tarjoaa syyskaudella tutustumiskäyntien
lisäksi mahdollisuutta osallistua Huskykoirien treenaukseen.
Tämä on varsin edullinen ja tehokas tapa oppia rekikoirailun
saloja. Huskyfarmilla onnistuu myös treenileiri omien
koirien kanssa täysihoidolla.
Lumii tulee marraskuun lopulla tai joulukuun alussa. Marras-joulukuu
onkin hyvää aikaa päästä kokeilemaan
Husky-ajelua edullisesti. Varsinainen kautemme alkaa joulukuun
puolivälissä. Sitä ennen farmilla on hyvin
edullisia offseason-hintoja.
Talvella kotimaisille asiakkaille tarjoamme huskysafaria
lounaan kera. Safarilla ajamme n. 20 km retken, jonka aikana
pysähdymme ja nautimme lounaan avotulilla. Retki toteutetaan
2 henkilöä/valjakko.
Puemme asiakkaat asianmukaisiin varusteisiin farmilla. Retken
hinta on 135 €/henkilö. Tämä on vain yksi
esimerkki safareistamme. Voimme räätälöidä
juuri ryhmällesi sopivan ohjelman aina usean vuorokauden
kestoisiin retkiin saakka.
Moottorikelkka– ja lumikenkäretket järjestyvät
kauttamme. Meillä on myös vuokrattavissa lasten
kelkka hintaan 40€/vrk. Lisäksi Offcart ajelua voi
kokeilla farmillamme. Huskyfarmin tilat ovat käytettävissä
esim. kokouksiin ja illanviettoihin tilauksesta ruokailuineen.
Huskyajelu |
Kelkkasafari
|