kennel Asvina
| HISTORIA | |||
| historia | Olen saanut kennelnimeni vuonna 1999, jolloin myös ensimmäiset kasvattini syntyivät. Nimi muodostui kolmesta tuolloin omistamastani nartusta: Assi (sp), Vizi (sp) ja Nana (pyr.mastiffi). Assi jäi tosin tuon kolmikon ainoaksi pennut saaneeksi nartuksi. Assin vielä eläessä tiesin, että haluan vaihtaa rotua. Cockerspanieli tuli tuolloin vahvaksi kandidaatiksi ja niinpä helmikuussa 2003 saapui Taika. Tiesin jo ennen Taikan kotiutumista, että haluan sille heti seuraa ja Pimu saapuikin kesäkuussa. Nämä kaksi, lähinnä Taika on kantanarttuni. Sen lähes täydellinen luonne on saanut jatkoa sen kotiin jääneissä lapsissa. Matkan varrella kiinnostuin mieheni innoittamana myös fieldspanieleista. Niitä onkin meille muuttanut kaksi kappaletta. Tämä hurmaava pariskunta on toivottavasti ensimmäisten fieldkasvattieni vanhemmat. Tavoitteeni onkin kasvattaa iloisia, reippaita, terveitä ja sosiaalisia, sekä toimintavalmiita spanieleita. |
![]() Taika ja Joffe päiväunilla. |
Meille syntyy pentuja kerran vuodessa tai kahdessa. Mikäli olet kiinnostunut kasvattamastani spanielista, ota yhteyttä. |
© Minna Salo