Taijan kotisivu



kukkalogo

Pieni lihastautikirjasto


takaisin artikkeliluetteloon

palaute
taija.heinonen
POISTApp.inet.fi


Kongenitaalinen myotonia - synnynnäinen lihasjäykkyys


Kongenitaalinen myotonia eli Myotonia Congenita on suomeksi synnynnäinen lihasjäykkyys. Jäykkyydessä on kyse siitä, että tahdonalaiset eli luurankolihakset rentoutuvat liian hitaasti supistuksen jälkeen. Synnynnäiseksi tautia sanotaan siksi, että se alkaa lapsuusiässä tai jo heti syntymän jälkeen. Sairaus on krooninen, ja se voi tuottaa hankaluuksia tavallisissa liikkeissä kuten liikkeelle lähdössä, kävelemisessä, tarttumisessa ja pureskelussa.

Yhtäkkisessä liikkeessä lepohetken jälkeen voimat voivat yhtäkkiä kadota tyystin ja lihas voi jopa halvaantua. Kun liike jatkuu pidempään, lihakset lämpenevät ja jäykkyys yleensä häipyy. Toisin sanoen lämmittely tai ponnistusta edeltävä pieni liikunta auttaa estämään vakavat myotonia-kohtaukset – esimerkiksi se, että laittaa käden muutaman kerran nyrkkiin ennen kuin tarttuu painavaan esineeseen. Valitettavasti joissakin tilanteissa, esimerkiksi kompastuessa tai ohikulkijan tönäistessä, joutuu tekemään nopeita refleksinomaisia liikkeitä ilman lämmittelyä.

Kongenitaaliseen myotoniaan liittyy myös lihasten suureneminen eli hypertrofia. Nykyään tiedetään, että taudin aiheuttajana ovat geneettiset virheet luurankolihaksissa.

Virhe lihassolujen ionikanavissa

Normaalisti kun hermosolu tuottaa ärsykkeen lihassolulle, ioneja eli latautuneita natrium-, kalium-, kalsium- ja kloridihiukkasia virtaa lihassolun kalvon läpi. Tämä ionivirta luo hetken aikaa kestävän sähköjännitteen, joka sitten saa lihaksen supistumaan. Ionit virtaavat lihassolun sisään ja sieltä ulos ionikanavia pitkin, jotka ovat pieniä proteiinipohjaisia aukkoja solukalvossa ja jotka avautuvat päästääkseen tietyt ionit sisään ja sulkeutuvat pitääkseen ne ulkona.

Kongenitaalisen myotonian aiheuttaa mutaatio kromosomissa 7 geenissä, jonka nimi on CLCN1 ja joka sisältää ohjeet luurankolihasten kloridikanavan rakentumista varten. Kun tämä kanava on auki, se normaalisti työskentelee lihassupistuksia aiheuttavaa sähkövirtaa vastaan. Useimmissa kongenitaalinen myotonia -tapauksissa kloridikanava ei aukene tarpeeksi.

Normaalisti rentoutuneessa lihassolussa solukalvon kloridikanavat ovat auki, jolloin negatiivisesti varautuneet kloridi-ionit pääsevät soluun. Tämä saa aikaan negatiivisen solukalvojännitteen – eli solukalvon sisäpuolelle kertyy negatiivista jännitettä ulkopuoleen verrattuna.

Hermosolu saa lihassolun supistumaan muuttamalla solukalvon jännitteen negatiivisesta positiiviseksi. Hermosolun lähettämät kemialliset aineet saavat lihassolun natriumkanavat aukeamaan, jolloin positiivisesti latautuneita natriumioneja virtaa sisään. Kun positiivinen virta on suurempi kuin negatiivinen kloridivirta, lihassolu supistuu.

Kongenitaalisessa myotoniassa lihassolujen kloridikanavat ovat viallisia, jolloin kloridia pääsee lihassoluun normaalia vähemmän ja liiallinen natrium ei pääse pois. Tämän takia vähäinen natriumin sisäänvirtaus muuttaa solukalvon jännitettä ja saa aikaan lihassupistuksen. Positiivisesti latautuneita ioneja kertyy lihassolukalvoon, mikä pitkittää lihassupistusta ja lykkää rentoutumista.

Lihas saa siis aikaan liian suuren määrän sähköimpulsseja ja supistus pitkittyy. Lopulta muut mekanismit puuttuvat peliin ja tuovat lihaksen takaisin normaaliin rentoutumisen ja supistumisen sykliin. Tämä selittää sen, miksi myotonia congenita pahenee äkillisten liikkeiden aikana ja lievenee jatkuvassa liikkeessä. Mutta myös lihasten liikakasvulle eli hypertrofialle on luonnollinen selitys. Lihasjännitys saa aikaan korkeamman vastuksen, ja liike tätä vastusta vastaan lisää lihasten kasvua.

Kaksi muotoa

Sitä ei tiedetä, miksi taudista on olemassa kaksi erilaista muotoa. Becker-tyyppinen myotonia, jota myös yleistyneeksi myotoniaksi kutsutaan, on taudin yleisempi muoto. Se periytyy autosomaalisesti peittyvästi, eli geenivirheen täytyy olla CLCN1-geenin kummassakin kopiossa.

Taudin toinen muoto, Thomsenin tauti, on melko harvinainen ja periytyy autosomaalisesti vallitsevasti, eli CLCN1-geenin toisessa kopiossa oleva virhe riittää sairauden ilmenemiseen. Outoa on se, että CLCN1-geenin virhe on sama taudin kummassakin muodossa.

Kongenitaalisen myotonian aiheuttama vammaisuuden aste vaihtelee riippuen taudin muodosta ja yksilöstä. Becker-tyypin tauti on yleensä vakavampi kuin Thomsenin tauti, ja joskus se heikentää ja surkastuttaa lihaksia myotonian lisäksi.

Myotonia-kohtaukset saavat aikaan ”tiukkuuden” tunteen, kertoo Ptacek, mutta yleensä ne eivät ole kivuliaita. Mutta sääntöön on poikkeuksia. Lääketieteellisissä kirjoissa myotonia congenitaa kuvaillaan kivuttomaksi lihasjäykkyydeksi, mutta se ei varmasti ole koko totuus. Jotkut potilaat kertovat lihaskrampeista ja -kivuista, varsinkin jos he harrastavat urheilua tai liikuntaa.

Syystä jota ei tiedetä, stressi ja ahdistus näyttävän lisäävän oireita – mikä aikoinaan sai ajattelemaan, että myotonia congenita on neurologinen tauti.

Koska kongenitaalinen myotonia on harvinainen sairaus ja sitä voivat aiheuttaa monenlaiset muutokset CLCN1-geenissä, tautia voidaan harvoin vahvistaa geenitesteissä. Yleensä myotonia congenita-diagnoosi tehdään kliinisesti eri oireiden perusteella, ja tukea saadaan EMG:stä (lihassähkötutkimuksesta) ja perhetaustasta. Toinen tärkeä osa diagnoosia on sulkea pois tavallisempi tauti myotoninen lihasdystrofia. Sitä aiheuttaa tavallisimmin kromosomissa 19 oleva geenivirhe, johon on olemassa geenitesti.

Myotonian hoito

Myotoniaan on saatavilla monenlaisia lääkkeitä, ja monet ihmiset käyttävät niitä päivittäin. Mutta lääke, joka toimii hyvin yhden potilaan kohdalla, ei aina sovi ollenkaan jollekin toiselle. Parasta on aloittaa uusi lääke vähitellen nostamalla annosta sopivaksi, ja sitten katsoa, onko siitä hyötyä.

Joillekin ihmisille kongenitaalinen myotonia aiheuttaa lieviä oireita, joista selviää elämäntyyliä muuttamalla. Mutta toisista tulee vaikeasti liikuntavammaisia ja he tarvitsevat lääkärin hoitoa. Myotonia congenitaan on olemassa erilaisia tehokkaita lääkehoitoja. Tutkimuksen edistyminen saattaa tuoda muassaan vielä parempia hoitoja.

Kaikki myotonia congenitaan käytettävät lääkkeet vaikuttavat ionikanavaan, mutta mikään niistä ei vaikuta suoraan CLCN1:een eli siihen kanavaan, jossa virhe on. Suurin osa niistä toimii tukkimalla natrium-kanavat hetkeksi.

On helpompaa sulkea ionikanava kuin tehostaa sen toimintaa. Kun lihaksen kloridikanavat eivät toimi riittävän hyvin, lihas jännittyy liikaa, koska natrium-kanavat aukenevat. Siksi lääke, joka tukkii natrium-kanavat kun ne ovat auki, toimii myotonian vaikutusta vastaan.

Lääkkeiden toiminnan ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, että ionikanavat ohjaavat elintoimintoja monissa muissakin elimissä ja kudoksissa paitsi lihaksissa. Ne esimerkiksi ohjaavat hermosolujen toimintaa aivoissa, sydämen lyöntirytmiä ja kuona-aineiden poistumista munuaisissa. Jokaisella kudoksella on omat ionikanavansa, joita ohjaavat erilaiset geenit. (CLCN1-geenissä on ohjeet kloridikanavaan, jota löytyy vain luurankolihaksista.)

Vaikka kudostyyppien välillä on eroja, lihasten ionikanavat toimivat hyvin samalla tavalla kuin muiden kudosten kanavat. Tämän takia monet ionikanavaa hidastavat lääkkeet, jotka on alunperin kehitetty muihin tarkoituksiin, toimivat hyvin myös myotonia congenitassa: esimerkiksi kouristuslääkkeet (jotka on kehitetty estämään epilepsiakohtauksia), virtsan erittymistä lisäävät lääkkeet ja sydämen rytmihäiriöihin kehitetyt lääkkeet.

Monien lääkäreiden mielestä kongenitaalisen myotonian tehokkain lääke on rytmihäiriölääke meksiletiini. Sopivalla annoksella meksiletiini lievittää myotoniaa mutta ei vaikuta sydämeen. Tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat kutina suun ympärillä, pyörrytys ja pahoinvointi. Valitettavasti monien potilaiden mukaan meksiletiini toimii hyvin vähän aikaa, mutta sitten haitat kasvavat liian suuriksi tai lääke menettää tehonsa.

Tieteellisessä tutkimuksessa pyritään edelleen pääsemään parempaan selvyyteen niistä CLCN1-geenin muutoksista, jotka aiheuttavat kongenitaalista myotoniaa. Tutkimusten välitön hyöty on diagnoosin tekemisen helpottuminen, kun siinä voidaan käyttää apuna geenitestejä. Pidemmän tähtäimen hyöty on se, että uusia lääkkeitä voidaan antaa kokeiltavaksi ihmisille, joiden kongenitaalinen myotonia -diagnoosi on vahvistettu geenitestillä. Jos lääkekokeissa olisi mukana erilaisia tauteja, joista osa vain muistuttaa kongenitaalista myotoniaa , lääkkeen hyödyt eivät tulisi niin selkeästi esille.

julkaistu alun perin Porras- lehden numerossa 12/04
(julkaisija Lihastautiliitto)

Lähde: USA:n Lihastautiliiton MDA:n lehti QUEST Volume 8, Number 6, December 2001

kirjoittanut Dan Stimson

tarkastanut Eila Ahokas

Translated with permission from Quest, the magazine of the Muscular Dystrophy Association of the United States

pitkä kukkalogo