KASVATTAJAESITTELY

Perhe ja omat koiramme

Asustamme avokin ja pienen Mico-poikamme (10/2010) kanssa täällä Keminmaassa. Asumme rauhallisella
asuinalueella omakotitalossa. Tonttimme tilava takapiha on aidattu koiria varten. Kotona meillä
asuu neljä kääpiöpinseriä.

Muutamaan vuoteen meillä ei ole tarkoitus kotona asustavaa laumaa lukumääräisesti kasvattaa,
koska koirat ovat meille ennen kaikkea perheenjäseniä ja yksilöitä, joilla on erilaisia
intrestejä ja tarpeita. Aika ja rahkeet eivät vain yksinkertaisesti riitä enempään.
Minulle on myös tärkeää pystyä päivittäin narulenkittämään omat koirani. Sisarvaljailla
nelikon narulenkkeily onnistuu ongelmitta.
Sijoitustyttöjen kasvun seuraaminen ja vierailut tuovat sopivasti vaihtelua laumamme arkeen.

 
Sijoitus- ja osaomistustytöt Diva ja Nelly 7-viikkoisina ja reilun vuoden ikäisinä

Koirahistoriikkini

Ensimmäinen koirani tuli minulle silloisen avokin mukana. Rosa kisasi koirahiihtojoukkueessa.
Näyttelyissä tätä vahvaa ja minusta niin mielettömän kaunista dobermannia käytettiin pariin otteeseen.
Luonnossa liikkuminen oli meidän kahden ykkösjuttu. Silloisen työni puolesta Levin tunturimaastot
tulivat meille erityisen tutuiksi.



Ajatus toisesta koirasta alkoi olemaan mielen päällä jo kovastikin vuoden 2001 syksyllä.
Hakusessa oli energinen ja terhakka pieni kaveri Rosalle, koska toista suurta koiraa en
halunnut. Tuohon aikaan kääpiöpinseri oli minulle vielä täysin tuntematon rotu, kunnes
surffaillessa törmäsin ihastuttaviin kotisivuihin, joissa oli esitelty perheen kääpiöpinseri-
ja dobberiuros.... täytyy myöntää, että niiltä sivuilta löysin itseni harva se ilta.
Aloin silloin hankkimaan tietoa rodusta ja kyllähän se ulkomuoto ja luonnekuvaus olivat sitä
mitä dobberin kaveriksi halusin. Black & tan oli myös luonnollisesti se väri, joka minua puhutteli.

Keväällä 2002 löytyi kasvattaja ja mieleinen yhdistelmä, josta meille temperamenttinen ja ihana
Samira (Denwest Chit-Chat) tuli. Kiitos Mirkalle, kun luotit meille Samiran tänne pohjoiseen.



Kennelnimi Sweet Shadows

Kasvattamisesta ajatus lähti pitkälti Samirasta, josta tulikin kennelimme kantanarttu. Samirassa
vain kaikki palaset olivat kohdillaan; terveys, itsevarma luonne ja vahva rodunomainen ulkonäkö.

Alusta saakka oli selviö minulle, että josko kasvatetaan, niin ehdottomasti myös rekisteröidään!
Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin vuonna 2004. Seuraavana vuonna kennelnimianomukseni
toinen nimivaihtoehto Sweet Shadows sitten vahvistui.
Olen Suomen Kääpiöpinserit ry:n jäsen ja olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Kasvattaminen

Kasvattaminen on meillä pienimuotoista kotikasvatusta (1-2 pentuetta/vuosi). Minulla ja Tonilla on
kummallakin vakituiset työpaikat. En muutoinkaan haaveile suuremman mittakaavan kasvattamiskuvioista,
koska näin jokainen pentue on meille yhtä suuri ilon aihe. Matkan varrella ei tosin itkuiltakaan ole vältytty.

Omissa yhdistelmissä suosin mahdollisimman matalia sukusiitosprosentteja. Meillä ei myöskään tehdä
vahinkopentueita, sillä juoksujen ajat on järjestetty niin, että osa koirista on vakiohoitopaikassa.
Jalostusuroksen valinnassa meriittilistan pituus ei ole minulle tärkein kriteeri eikä minuun tee vaikutusta myöskään
erilingoilta saadut tuuripinkit.
Uroksen tulee olla maskuliininen ja täydentää yhdistelmään käytettävän nartun puutteita. Kaunis selkälinja,
vahva luusto ja compactius ovat ulkoisia piirteitä, joita arvostan jalostusuroksella erityisesti.
Aina täytyy muistaa, että täydellistä koiraa ei olekaan, vaan täytyy katsoa kokonaisuutta.
Yhdistelmiimme käytettävillä koirilla tulee olla voimassa olevat terveystulokset pevisan mukaisesti,
mutta tulevaisuutta ei kukaan kasvattaja kykene ennustamaan.

Yhdistelmää miettiessä tulee vain pähkäillä parhaansa ja toivoa parasta!
Kasvattamisessa pitää olla tavoitteita ja tietynlaista kunnianhimoakin.


Tiineysaikana olemme jättäneet suurimmat koirien massatapahtumat väliin, mutta tietenkään
missään kuplassa emme voi olla kanto/pentuaikaa, mutta tervettä järkeä käyttäen.
Pentujen synnyttyä kotimme rauhoitetaan vierailta 3-4 ensimmäiseksi viikoksi. Pennut siirretään
rauhallisesta pentuhuoneesta kaiken hulinan keskelle keittiöömme noin kolmen viikon iässä, silloin
myös omat koiramme pääsevät tutustumaan pentuihin ja päinvastoin.

Sijoittaminen

Minusta sijoittaminen on erinomainen vaihtoehto sille, ettäkö kasvattaisi omaa laumaa älyttömiin mittasuhteisiin.
Minulla meni vuosia ennen kuin edes uskaltauduin harkitsemaan sijoitusvaihtoehtoa, koska niin paljon näistä
saa lukea eri foorumeilta. Itse tykkään, että kun asioista kerran sovitaan niin sovitusta myös pidetään.
Minulla onkin ollut onni löytää jo pari mukavaa ja yhteistyökykyistä taustajoukkoa sijoitustytöille.

Poikamme Mico ja kesän 2011 Incredible-pentue

Pentu meiltä

Meiltä lähtevälle pennulle haluamme ensisijaisesti rakastavan ja vastuuntuntoisen kodin,
jossa koira on tervetullut ja harkittu perheenjäsen!

Kääpiöpinseri on energinen ja terhakka kaveri, joka tarvitsee hyvän peruskoulutuksen.
Olen tukena matkan varrella, mikäli pennun kanssa haluaa alkaa harrastamaan jotakin, mutta mitään
näyttelypakkoa en pennuille määrittele. Kääpiöpinseristä on rotuna paljoon muuhunkin harrastamiseen
ja kokeilemallahan vain tietää mikä on se koiran ja omistajan omin juttu.

Taustajoukot

Juoksujen aikaan ja muulloinkin on koiruleilla vakiohoitopaikka minun äidillä, sekalauman
pyörittämisessä se on kullan arvoista. Koirille ei aiheudu näin turhaa stressiä, vaan lähinnä tuo
vaihtelua normiarkeen. Kiitos toimivalle ja luotettavalle tausta-teamille :))

Kiitos aktiivisille kasvattien omistajille ja sijoitustyttöjen taustajoukoille!

Terveiset kaikille koiratouhujen kautta tutuksi tulleille ihmisille!

Tänä vuonna meillä tulee kymmenen vuotta täyteen tämän rodun parissa :)
Samiran synttärit, kun ovat 27.2.2012 :)

- Pia, helmikuu 2012 -


BACK

© Kennel Sweet Shadows
© WebDesign by Pia Lankinen