Mankun ensimmäinen näyttelypäivä..

- ”Kaikki alkoi perjantaista 21.10… Mä en tietenkään voinut aamulla  herätessäni kuvitella mitä se ilta toisi tullessaan… Me käytiin  mamman kanssa lenkillä ja meillä oli tosi hauskaa, mutta se hauskuus  loppuikin lyhyeen kun iltapäivä koitti. Se yritti olla ovela ja oli  varannut jauhelihaa jotta saisi mut houkuteltua pesulle! Mutta ei! Mä  arvasin jotain jo siitä kun se ensin haistatteli mun nenän edessä  sitä könttiä kädessään ja hiipi sitten vessaan huutelemaan mun  nimeä.. Ehei.. ei onnistu! Siispä vauhdilla sohvalle (se vieläkin  huuteli siellä vessassa..!) ja kun mamma yhtäkkiä näkyi ovi aukossa  mä pinkaisin niiden sänkyyn ja mylläsin itselleni sellaisen  kivan  piilopaikan..

Mammaa nauratti, mutta mua ei! Mä yritin olla ihan paikoillani, ettei  se tajuaisi missä mä olen, mutta se tajusi ja yritti vieläkin sitä  hajukikkaa. Luulisi jo kerrasta ymmärtävän, että ei kiinnosta! Siispä  siitä taas sohvalle. Mä yritin olla lempeän näköinen ja yritin nuolla  sen kättäkin, mutta mitä tapahtuikaan!

Mä huomasin olevani sen sylissä matkalla kohti vessaa!!! Eihän siinä  mitään, ilmainen kyyti ja kaiken päälle vähän j-lihaa! Sitten mä  hellyin ja annoin pestä itseni ja koko sen toimituksen ajan se  leperteli mulle kuinka hieno poika mä olen ja kuinka pitää olla  huomenna nätti ym. Mä aavistelin jälleen jotain tapahtuvan. . . .”

Koitti lauantai 22.10 ja meidän ensimmäinen näyttelypäivä oli siis  käsillä! Mankku oli toipunut hyvin eilisestä pesutuokiosta, mikä on  oikeasti sille todella inhottavaa ja minä sillä hetkellä maailman  inhottavin ihminen! Toimitin aamutoimet, käytin Mankun ulkona ja  rupesin pakkaamaan tavaroita mitä päivällä tarvittaisiin.

Lähdettiin kohti Villatehdasta koko porukka, eli minä, Petri ja  tietenkin Mankku. Siellähän oli täysi tohina jo päällä. Koiria  ruvettiin ottamaan vastaan 8.30 ja me oltiin paikalla klo 09 sillä  entuudestaan tiesin, että meidän on hyvä olla jo hyvissä ajoin  tutustumassa paikkaan sillä Mankku on aivan mahdoton menijä uudessa  paikassa. Oli hyvä, että Petri tuli mukaan sillä en mä olisi millään  pystynyt pitelemään Mankkua jolla oli täysi neliveto päällä jo  parkkipaikalta lähtien ja kantamaan isoa kassia.. Päästiin sisälle ja  etsittiin itsellemme hyvä paikka mihin leiriytyä. Koiria alkoi tulla  tasaisena virtana ja me käytiin vähän kiertelemässä paikkoja ja itse  ”areenaa” jotta Mankku saisi haistella rauhassa sitä silloin eikä  itse näyttelytilanteessa. Kiitos tästä vinkistä Minnalle =)  Välillä  Mankku otti rennosti ja pisti leväten ja siinä vaiheessa tajusin,  että se oli sopeutunut ympäristöön..

Kotvan kuluttua paikalle tuli myös Morris ja Majja ja menohan oli  sillä selvä! Aika kului nopeasti siinä turistessa ja kello pian oli  12.. Kehäsihteeri kuulutti meidät kehään ja voi jännityksen määrää!  Kädet täristen ja naama kihelmöiden me asteltiin sihteerin  näyttämälle paikalle. Rupesin heti ensi töikseni asettelemaan Mankkua  ja tuomari tuli katsomaan hampaita ym. Eritoten hampaiden katsominen  jännitti aika paljon kun Mankku ei oikein pidä siitä –kään.. Hyvin  meni ja seuraavaksi juostiin. Mankku juoksi yllättävän hienosti,  huomioon ottaen meidän todella vähäisen harjoittelun. Koko homma oli  ohi yllättävän nopeasti ja huomasin olevani Mankun kanssa ykkösiä  kädessä pari ruusuketta ja nauhoja =) Sitä ilon ja onnistumisen  tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Sitten odoteltiin hetken aikaa ja  mentiin  uudestaan kehään ja ”vastassa” oli Mathilda. Jälleen kaikki  meni putkeen. Mankku seisoi hienosti ja malttoi olla rauhassa  paikallaan.. JEE! Taas tuli yksi saavutus lisää kun oltiin Rop ja  olin siitä todella onnellinen kunnes minulle sanottiin, että saan  hakea pokaalin!! menin palkintojenjako pisteeseen ja siellä nainen  valisti, että seuraavaksi on ryhmäkehä. Mikä ihmeen ryhmäkehä?? Sitä  odotellessa käytiin pihalla haukkaamassa happea ja Mankku ja Majja  rypesivät itsensä likaisiksi nurmikolla. Pienenä narsistina olin  kauhuissani, että jos Mankku jää likaiseksi ja me ei sen takia  pärjätä ;=) Hyvin se siitä kuivui ja karvat olivat ”suorassa” kun ryp  kehän vuoro vihdoin koitti. Minulla ei ollut minkään näköistä hajua  koko touhusta, vaan tein niin kuin muutkin. Sain Mankun hyvin  seisomaan ja olo oli levollinen KUNNES takanani yksi nainen älysi  ruveta houkuttelemaan omaa koiraansa (joka oli meidän takana)  pallolla!! Nainen kiekui ja kaikui ja pompotteli palloa maahan ..  hänen lapsensa yhtyivät tähän kuoroon ja ei niin pitkäpinnaisena  ihmisenä olin viittä vaille räjähtämispisteessä. Heitin naiseen  ”katseita” mitkä eivät tuottaneet tulosta.. Yritin hillitä itseni ja  keskittyä Mankkuun ja siihen mitä ollaan tekemässä. Mankku onneksi  hillitsi itsensä ja tyytyi katselemaan naista.. Se siitä olisi  puuttunut, että se olisi mennyt siitä sekaisin.. Seuraavaksi oli  juoksun vuoro. En voi muuta kuin olla iloinen siitä, että Mankku  suoritti senkin osuuden mallikkaasti.



Mitä  ihmettä?! Tuomari viittoi meidät ja 4 muuta koirakkoa kehän  keskelle ja taas mentiin. En edes tajunnut mitä tapahtuu. Menin  muiden mukana. Juoksun jälkeen asettelin jälleen kerran Mankun ja  tuomari tuli kohti käsi ojossa..  JEE voitettiinko me?? Ei.. kiitos  ja näkemiin.. jouduimme poistumaan ja saman tien tajusin, että voi  jumangega se oli lähellä!! Mehän päästiin siis 5:n parhaan joukkoon  kun 4 palkittiin. Hetken harmitti ihan tosissaan ja kun asiaa  ”spekuloitiin” niin  Kathrina sanoikin, että se oli varmaan se juoksu  mikä oli se meidän kompastuskivi. Minä en kerinnyt ottamaan namia  taskusta ja vaikka kuinka yritin olla iloinen ja kiinnittää Mankun  valppauden itseeni niin se ”laahusti” pää matalana.. No, ei se mitään  kohti uusia haasteita…. nimittäin ei se päivä päättynyt vielä tähän….

Olin ilmoittanut Mankun ja Mathildan parikilpailuun.. Jälleen kerran  minulla ei ollut hajuakaan (niin kuin ei muillakaan ollut =) ) mikä  se kilpailu oli. Luulin, että kaksi saman rodun omistajaa esittelevät  omat koiransa ja  ne kisaavat muiden rotujen pareja vastaan, mutta  mitä vielä!! Se ei ollut lähelläkään totuutta..

Yksi ihminen taluttaa ja esittää kahta koiraa!! Tästä voisi ehkä  kuvitella, että helppo nakki! Mutta kun ei ollut. Sain kunnian  esittää näitä kahta sisarusta mikä ei ollut maailman järkevin teko.  Heti ensi töikseen Mathilda hyökkäsi kuin yleinen syyttäjä Mankun  kimppuun ja naama punaisena yritin saada niitä irti toisistaan..  Siinä rytäkässä Mathilda irtosi pannastaankin. Voi ei.. edessä juoksu  osuus.. Aivan järkyttävää! Ne ei todellakaan pystyneet juoksemaan  vaan riekkuivat ja hilluivat kuin Kakolasta karanneet!

Minulla oli täysi työ pitää niitä erillään vaikka kehäsihteeri  opasti, että koita pitää ne lähekkäin..!
Heh, sopii tulla yrittämään ajattelin ja koitin saada niitä edes  vähän eteenpäin.. Tunsin kuinka ihmiset katsoivat minua ja näitä  kahta kohtauksen saaneita.

Yhden kohdan muista elävästi kun oltiin tämän tuomarin kohdalla joka  arvosteli meidät aiemmin; juuri siinä kohtaa Mathilda jälleen päätti,  että veljelle on taas näytettävä missä kaappi seisoo ja hyökkäsi sen  päälle aikamoisella murinalla.. Olisittepa olleet näkemässä tuomari  Ewa Pukladin ilmeen!! Päästiin hänen ohitseen vihdoinkin  päätepisteeseen jossa yritin saada niitä vierekkäin. Hetken ne jopa  olivatkin vierekkäin!

Tuomari tuli melkein saman tien kättelemään meidät ja päästi meidät  pois.. Miksiköhän me tiputtiin noin nopeasti? Kaksi mitä hienointa  koiraa!

Tunsin kuinka hikivanat virtasivat selässä kun kävelin  kannustusjoukon luokse..
Siellähän oli ilo ylimmillään enkä ihmettele! Siinä vaiheessa jo  itseltäkin pääsi nauru ja yhdessä räkätettiin tätä suoritusta joka  varmasti jäi kaikkien mieleen =)

Jonkinlaisen kuvan koko show: sta antaa Teille varmaan sekin, että  kehäsihteeri tuli jälkeenpäin sanomaan minulle, että –”kiitos, oli  ikimuistoinen kilpailu”…

Kaiken kaikkiaan koko päivä oli ikimuistoinen!
Mankun hieno saavutus lämmittää mieltä edelleen ja se mikä oli  kaikkein hienointa niin kaikilla oli hauskaa ja saatiin viettää jälleen aikaa pentujen  kanssa yhdessä ja saatiin niille yksi kokemus lisää.

Kotiin lähdettiin erittäin onnellisena, mutta rättiväsyneenä.

Kiitos oikein paljon kaikille jotka kannustivat meitä ja elivät  mukana jännittävissä hetkissä.
Ja kiitos Kathrinalle joka evästi ja avusti minua vielä viime  hetkellä ennen ryp- kehään menoa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti suurta tapahtumaa.. Messukeskusta!