pentueet »

etusivu

rotuesittely

taustaa

omat koirani

pentueet »

tapahtumat

kuvia

H-pentue
I-pentue
J-pentue
K-pentue
L-pentue
M-pentue
N-pentue
O-pentue
P-pentue
R-pentue
S-pentue
tarinoita

linkit

yhteystiedot

vieraskirja

Tähän asti olen kasvattanut 11 pentuetta, kaikki kotona keittiössä. Kaksi ensimmäistä viikkoa emo saa hoitaa pentuja rauhassa, jonka jälkeen ne ovat perheeni ja tuttavieni hellittävinä. Pennut tutustutetaan mm. lapsiin, muihin lemmikeihin, autolla matkustamiseen ja paukkuihin. Kaikki pentuni saavat mukaansa perusteelliset ruokintaohjeet ja tietoa pennun kasvatuksesta.

Toivoisin, että tulevat pennunomistajat tutustuisivat mahdollisemman useasti pentuihin, niin että oikea pentu ja omistaja kohtaisivat toisensa. Pennut ovat aina myyntihetkellä eläinlääkärin tarkastamia, rekisteröityjä, tunnistusmerkittyjä ja pentutestattuja. Toivon, että kaikki pennut lonkkakuvataan ja luonnetestataan. Kiitos kasvattieni omistajille siitä, että useimmat ovatkin näin tehneet.