Kasvatukseni
Ihastuin ragdolliin rotuna nimenomaan rauhallisen ja seurallisen luonteen vuoksi.
Toki kaunis ulkonäkökin vaikutti omalta osaltaan rotuvalintaani, kun aloin etsimään ensimmäistä ragdolliani tammikuussa 2003.
Olin päättänyt hankkia sisäkissan joka saisi elää turvallista elämää ilman ulkomaailman vaaroja. Olihan minulla aiemmin ollut
kaksi maatiaiskissaa, joiden kohtaloksi koitui vapaana juoksentelu, enkä halunnut sen asian enää toistuvan.
En ollut etukäteen suunnitellut alkavani kasvattaa, eikä se ollut mielessä silloinkaan kun huomasinkin yllättäen hankkineeni
siitostasoisen kissan lemmikin sijaan. Pääasia kuitenkin oli, että sain oman ragdollini.
Ajattelin silloin ja ajattelen edelleenkin kasvattamisen olevan pitkäjänteistä ja vastuullista toimintaa, johon ei pidä ryhtyä hetken mielijohteesta. Kynnys kasvatustoiminnan aloittamiselle oli siis korkea.
Toki neljän lapsen äitinä olin tottunut omien lasten mukana tuomaan vastuuseen ja pitkäjänteisyyteen eli se ei ollut sinänsä uusi asia. Mutta olisiko minulla aikaa, taitoa ja voimavaroja pienten kissalasten hoivaamiseen, puhumattakaan rodunparantamisesta, johon kasvatuksella ensisijaisesti tulee pyrkiä?
Vähitellen lähdimme mukaan näyttelyihin ja sitäkautta hankkimaan lisää rotutietoutta. Samalla aloin etsimään tietoa
kasvatukseen liittyvistä asioista.
Kirjoista toki löytyi paljon tietoa ja Kissaliiton sääntöviidakkoa jouduin todenteolla opiskelemaan.
Mutta käytännönohjeista parhaat neuvot alkuun sain, kun osasin kysyä, kokeneemmilta kasvattajilta. Heille kiitos siitä!
Vaikka kasvatustoimintani alkoikin kaikkein ikävimmällä tavalla Wilman menetettyä koko ensimmäisen pentueensa, niin onneksi en heti luovuttanut.
Sittemmin olemmekin onneksi saaneet kokea enimmäkseen ilonhetkiä saadessamme seurata pentujen syntymiä ja kehitystä.
Toki jatkuvasti pitää olla valmis yllätyksiin eikä surunhetkiltäkään aina voi välttyä.
Katson näyttelytoiminnan kuuluvan ehdottomasti osaksi kasvatustyötä ja alkuun kävimme näyttelyissä harvakseltaan mahdollisuuksien mukaan.
Ensisijaisesti kasvatuksellisista tarpeista lähtöisin,
mutta pitkälti myös aika ja voimavararesurssien mukaan. Toki näyttelyissäkäynti on viime vuosina lisääntynyt meillä huomattavasti kissojen menestyksen innoittamina.
Näyttelyt ovat Lappeenrannasta katsoen valitettavasti aina todella pitkien matkojen päässä eikä niissä vain piipahdeta, vaan siellä kuluu koko päivä tai koko viikonloppu. Koska matkaan on lähdettävä jo aamuyöstä, venyy päivä todella pitkäksi ja kysyy sekä ihmisten että kissojen kestävyyttä.
Kävimme v.2009 ensimmäisessä ulkomaan näyttelyssämme Tallinnassa, josta tuloksena oli kissalamme ensimmäiset International Champion arvot.
Todellisia tähtihetkiä olemme saaneet kokea vihdoin v. 2011 kun kissalaamme alkoi tulla menestystä näyttelyissä enemmänkin niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Kissamme saavuttivat lukuisia värin paras ja tuomarin paras voittoja sekä myös useampia kategoriavoittoja!
Lisäksi kissalaamme valmistui myös ensimmäinen Grand International Champion.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Perheeseemme kuuluu jo aikuistuneiden nuorten lisäksi kaksi iloista ja varsin haukkuherkkää welsh corgia, jotka myös osaltaan huolehtivat kissojen "paimentamisesta", joten pennut tottuvat meillä koiriin jo pienestä pitäen.
Pennut asuvat alkuviikot rauhallisessa huoneessa yhdessä emon kanssa ja pentulaatikkovaiheen jälkeen saavat sitten temmeltää vapaasti pitkin taloa tottuen jokapäiväisiin kodinääniin ja askareisiin.
Pentujen hoidossa yleensäkin pidän tärkeänä siisteyttä ja hyvänlaatuista ruokaa, sopivasti leikkiä ja lepoa. Kaikkia pentuja käsitellään päivittäin ja pennut saavat hoivaa ja huomiota koko perheeltämme ja muilta kissoilta emon hoivan lisäksi.
Suunnitelmissa on jatkaa ainakin toistaiseksi kasvatusta entiseen pienimuotoiseen malliin.
Kissojemme eläköityessä tulee kasvatukseni pikkuhiljaa sitten vähenemään, mutta uutta polveakin on kasvamassa, joten katsotaan mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan!
Vaikka ragdollit ovat sisäkissoja ne viihtyvät myös ulkona sään niin salliessa. Tarha riittää mainiosti
tyydyttämään näiden "tarkkailijoiden" tarpeita ja mahtuuhan tarhassa toki leikkimäänkin. Puhumattakaan
päivänokosista pensaan alla. Kauniilla säällä kissat viihtyvätkin koko päivän tässä
kesäolohuoneessaan.
Tarhaa on vuosi vuodelta laajennettu kissalaumamme kasvaessa ja nyt tilaa on noin 30 neliömetrin verran.
Lisääkin voisi ehkä vielä laajentaa...
