KUULUMISIA 2009Tänä vuonna ollaan elelty ihan normaalia arkea, jota ovat kuitenkin tasaiseen tahtiin rikkoneet eläimille tapahtuneet ikävämmät asiat. Lääkärireissut ja muut normaalista poikkeavat tempaukset päätyivät tänne kuulumisiin ja niiden vastapainoksi on tulossa kuvia erilaisista mukavista hetkistä - joita on toki niitäkin ollut vuoden mittaan.
Potilas ulkoilemassa päivä leikkauksen jälkeen. Pakkasta oli noin -17 astetta, joten vaatetta tarvittiin karvattomien läikkien peitoksi. Pari päivää meni hiukan surkutellessa, kuten ilmeestä näkyy, mutta sen jälkeen Repe on ollut tuttu iloinen itsensä. 23.12. saimme lausunnon koepaloista, jotka olivat molemmat hyvälaatuisia (huh, mikä helpotus!). Tässä lainaus lausunnosta: Etujalan patti: kollaeeni nevus. "Tutkitussa näytepalassa todettiin paikallinen ihon sidekudoksen liikakasvu ja kehityshäiriö. Tämän tyyppinen muutos kehittyy yleensä spontaanisti. Se ei uusiudu kirurgisen poiston jälkeen." Varpaanvälin patti: syvä pyoderma. "Tutkituissa näytteissä todetaan syvälle ihoon ulottuva märkäinen tulehdus, johon liittyy paikoin karvatuppien repeäminen. Tämän tyyppinen tulehdus saa yleensä alkunsa stafylokokki-bakteerin aiheuttamasta karvatuppitulehduksesta ja se on yleensä sekundääristä. Tulehdus ja nuolemisen aiheuttama trauma johtavat karvatuppien repeämiseen ja voimakkaaseen pesäkkeiseen tulehdusreaktioon (furunkuloosi)." Nyt kun vielä saadaan haavat kunnolla parenemaan. Tötteröä ollaan pidetty vain öisin. Päiväaikaan haavat on suojattu nuolemiselta haalarilla ja sukalla. 14.12. Eipä tehonnut lääke pattiin, joten tänään aamupäivällä Repe oli leikkauksessa. Tassussa olevan uudismuodostuman lisäksi poistettiin viisi muuta pattia, jotka olivat olleet Repellä jo kauan (reilut pari vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen). Näitä lääkäri on alusta asti pitänyt selkeinä rasvapatteina, joten emme ole pitäneet kiirettä niiden poistamisen kanssa. Leikkaus sujui hyvin ja alkuillasta saimme viedä tokkuraisen tötteröpään kotiin. Unta riitti iltayhdeksään saakka, jolloin kävimme iltapissalla. Leikkauksen jälkeinen yö ja seuraava päivä olivat levottomia särkylääkkeistä huolimatta, mutta sen jälkeen tikit eivät ole näyttäneet Repeä haittaavan. Tötterö tosin ei tahdo kestää vaudikkaan miehen matkassa, joten sitä pidetään vain yöllä. Päivisin Repellä on Hurtan musta fleece-haalari, joka estää hyvin haavojen nuolemisen. Tassu on suojattu päivittäin vaihdettavalla siteellä ja ulkona suojaksi laitetaan vielä muovia ja sukka. Kelien kanssa on ollut mieletön tuuri: kunnon pakkaset ja lumi tulivat juuri sopivasti, joten ulkoilun jälkeen ei tarvitse käydä pesulla ja haavat saavat parantua ihan rauhassa. Toipilas sai luvan viettää päivät äiskän seurana töissä, joten jotain mukavaa tässäkin =) Koepala lähetettiin patologille paitsi tassun muodostumasta, myös toisessa etujalassa lähellä kainaloa olleista pienistä herneen kokoisista pallukoista. Ne kun eivät sittenkään olleet talikeräymiä. 1.12. Tällä kertaa lääkärissä käytiin Repen kanssa. Viikonloppuna tassupesun yhteydessä löytyi oikeasta takajalasta pikkuvarpaan ja nimettömän välistä n. sormenpään kokoinen patti. Patin on täytynyt kehittyä todella nopeasti, en voi ymmärtää miten se olisi voinut jäädä aiemmilla tassupesukerroilla huomaamatta - näin kurakeleillä kun tassut joudutaan pesemään useampaan kertaan päivässä. Patturasta otettiin ohutneulanäyte, jossa näkyi pääasiassa tulehdussoluja. Lääkäri epäili paisetta, mutta kasvaimen mahdollisuus oli kuitenkin olemassa. Yritämme ensin nujertaa mahdollista paisetta salvalla n. 10 päivän ajan. Mikäli muutosta parempaan ei tapahtu, poistetaan tämä ja muutama rasvapatiksi epäilty muhkura leikkauksella.
19.11. Fannilla oli lääkäriaika varattuna. Rokotus uusittiin ja samalla otettiin myös verikokeita mahdollisen kilpirauhasen liikatoiminnan selvittämiseksi. Fanni on kesän jälkeen ollut normaalia levottomampi ja äänekkäämpi. Aiemmin aamu-uninen kissa on alkanut harrastaa varhaisia herätyksiä ja ruokakin on maistunut tavallista enemmän, vaikka kissa on pysynyt sopusuhtaisena. Käytännössä siis entinen punkero on laihtunut hyvästä ruokahalusta huolimatta. Fannin kanssa lääkärireissut ovat aina haastavia, sillä neiti stressaa niitä ihan hirveästi ja hänet on laitettava "litistyshäkkiin" ja nukutettava toimenpiteiden ajaksi. Turhaan ei häntä kuitenkaan rasitettu, sillä verikokeiden tulokset osoittivat epäilymme todeksi. Kotiin lähdettiin Tyrazol-reseptin kanssa. Aloitellaan annostuksella 1/2 tablettia aamuin illoin ja muokataan annosta tarvittaessa n. kuukauden kuluttua sen perusteella, miten kissan käytös muuttuu. Normaalisti kuukauden kuluttua otettaisiin uusi verikoe arvojen tarkistamiseksi, mutta koska Fannille lääkärikäynnit ovat normaalia huomattavasti rankempia (stressi, nukuttaminen), päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Fanni jatkoi nukkumista vielä kotona parisen tuntia. Herättyään neidin ensimmäinen ajatus oli raahautua keittiöön ja vaikka kävelykään ei tahtonut luonnistua, oli tahto hypätä tiskipöydälle ruokakippojen äärelle varsin voimakas. Ikävä kyllä lääkäri kielsi syömiset tältä illalta ja tarjolla oli pelkkää vettä. Jo ennen lääkärireissua 12 tuntia ruuatta kärvistelleen Fanni-rappanan ei auttanut kuin odotella aamuun.
Maanantaina 24.8. sain iltapäivällä yllättävän puhelun töihin. Talonmies esitteli itsensä ja totesi, että teillä taitaa olla koira ja kissa yksin kotona. Olivat sitten mokomat keksineet avata asunnon oven ihan itse ja lähteä salaa seikkailemaan. Onneksi ulko-ovi on niin tiukka, että reissu päättyi rappukäytävään ja ystävällinen naapuri oli karkulaiset kiikuttanut takaisin sisälle. Useampaan kertaan. Puhelun jälkeen kiiruhdettiin äkkiä kotiin. Sami asensi välioveen tukevan salvan vastaisuuden varalle ja minä kävin ostamassa kaupasta naapurille jotain pientä kiitokseksi. Myöhemmin mietittiin, että kaverukset ovat varmaan tehneet yhteistyötä: Repe on huitaissut isolla tassullaan kahvaa ja Fanni on näppärästi kynsillään vetänyt oven auki (aukeaa sisäänpäin eli ei ole ihan helposti ison koiran avattavissa). Ennen eteiseen pääsyä Repen on pitänyt vielä kiivetä koiraportin yli, joka tähän asti on pitänyt herran pois ulko-ovelta. Kyllä noiden kanssa aina sattuu ja tapahtuu, jälkeenpäin jo hieman huvittaakin - kiitos taas avuliaiden ihmisten, muuten voisi olla suru puserossa!
Heinäkuussa on vietetty rentoa lomaa niin kaupungissa kuin maallakin. Loman alkupuolella olimme "Eurajoen mummulassa" talonvahtina. Repe nautti omasta pihasta, missä sai oleskella ihan vapaasti; spurttailla täyttä vauhtia marjapensaiden ympäri tai loikoilla varjossa kalikkaa syöden ja välillä kahlata mutaisessa jokirannassa. Fanni-kissa joutui tyytymään valjasteluun, mutta eipä se tuntunut juurikaan haittaavan. Uimassa on käyty ahkerasti. Repe sitten rakastaa uimista ja vedessä pluttaamista! Kepakon noutaminen vedestä on myös aivan huippua. Mikäpä sen parempaa liikuntaa kuumana kesäpäivänä. Ahkera vedessä läträäminen tosin kostautui loppukuusta korvatulehduksen muodossa (hiivaa löytyi molemmista korvista ja sitä lääkittiin tipoilla parisen viikkoa - ei ihan Repen lempparia, mutta kiltisti herra luppakorva kuintenkin antoi lääkkeen laittaa: iskä piti kiinni ja äiskä truuttasi lääkkeen). Kesään on kuulunut myös agilitya, metsälenkkejä, koirakaverien kanssa reuhomista tallilla ja parin päivän hoitolakeikka: Repe asusteli taas Gomakissa ihmisten reissatessa ja Kaisa & Kari kävivät Fannia hoitamassa.
Repelle on vuosien mittaan muodostunut omat kesärutiinit. Muuhun vuodenaikaan ei ole niin väliä missä lenkkeillään, mutta kesällä Repellä on mielessä tietyt lempparireitit, joille se yrittää päättäväisesti ulkoiluseuransa johdattaa. Jos narun toisessa päässä olija ei heti tajua, minne kuuluisi mennä, jäädään hyvin hämmästyneenä tönöttämään paikoilleen ja katsotaan ihmistä anovasti silmiin, suu hieman avoinna, kuin hymyillen. Voi niitä riemun loikkia, kun ihminen vihdoin hoksaa lähteä oikeaan suuntaan - tai jos ei hoksaa, voidaan mököttää hetki hitaasti laahustaen. Mutta vain hetki, sitten touhotetaan taas iloisesti menemään. Kun lähestytään kotia, alkaa sopivan kepakon etsintä. Kesään kuuluu, että ulkoilun päätteeksi jäädään pihanurmelle nakertamaan kalikkaa. Tässä vaiheessa iskee usein myös hirmuinen halipula ja rapsutuksia irtoaa yleensä aika kivasti, kun kellahtaa selälleen ja hieman örisee katsoen samalla vekkulisti kulmakarvojen alta. 8-vuotias tietää varsin hyvin, mikä ainakin omiin ihmisiin vetoaa =)
Wise 31.10.1992-25.5.2009 - lepää rauhassa rakas, ikävä on kova!
Me ihmiset matkustimme huhtikuussa viideksi päiväksi Varsovaan ja Repe ja kisut viettivät sen ajan lemmikkihoitola Gomakissa. Tätä ennen eläimet ovat olleet vain siskollani tai Samin vanhemmilla hoidossa, joten kyllä vähän jännitti niitä hoitolaan jättää. Wise näytti alistuvan kohtaloonsa, Fanni oli vihainen ja Repe näytti kovin surkealta (pisti neliraajajarrutuksen päälle, kun häntä ohjattiin omaan huoneeseensa). Vuorokauden päästä lähdöstä saimme Sannalta viestin: "Kaikki hyvin. Repe on ihana. Wise syö hyvin, joten lääkekin menee (W:llä siis lääkitys kilpirauhasen ylitoimintaan). Fanni on tullut boxistaan ja käynyt alakerrassa hiekkalaatikollaan ja viihtyy yläkerran piippuhyllyllä, josta on hyvä kiroilla hoitajille." Tuossa kiteytyi kaikkien persoonallisuus aika ytimekkäästi =) Hakiessamme lauman kotiin kaikki olivat hyvässä kunnossa ja iloisella mielellä. Fannin pärjäämisestä olimme alunperin ehkä eniten huolissamme (stressaa kovasti mm. lääkärikäyntejä ja vieraita kissoja), joten oli kiva kuulla, että muutamassa päivässä Fannikin oli loppujen lopuksi rauhoittunut ja ystävystynyt hoitajien kanssa. Wise ja Fanni asustelivat naapurihäkeissä, joten heillä oli ollut myös toisistaan seuraa. Repe oli saanut labbistytöstä tarhailukaverin ja sillehän piti tietty käydä sanomassa heipat ennen lähtöä. Jäi sellainen fiilis, että uskallamme käyttää hoitolaa tarvittassa toistekin.
Helmikuussa olemme saaneet nauttia varsin mukavista keleistä: lunta, pikkupakkasia ja aurinkoa on riittänyt. Ulkona on siis viihdytty ja tehty pitkiä lenkkejä (hihnassa, sattuneesta syystä). Harrastusasiat ovat mietityttäneet jo pitempään. Repe on todella hyvässä kunnossa ja energiaa tuntuisi riittävän vaikka mihin. Toisaalta kun on kuitenkin kyse isosta koirasta ja ikää on 8-vuotta, ei haluaisi ottaa loukkaantumisriskiä. (Monet ihmisurheilijathan jäävät jo kolmekymppisinä eläkkeelle!) Repe on onneksi vahvaa tekoa, eikä meillä ole ollut ongelmia terveyden kanssa. Olemme tosin harrastaneetkin maltillisesti. Agilitya jatketaan varmasti harrastuksena, mutta entä kilpaileminen? Luulenpa, että me keskitymme tästä eteenpäin nauttimaan elämästä ilman mitään sen kummempia paineita. Kisoissa voidaan käydä silloin tällöin, koska se on hauskaa - myös Repen mielestä, Repe tykkää esiintyä. Jossain vaiheessa olin ajatellut, että voitaisiin elvytellä toko-harrastustakin. Ihan omaksi iloksi sitäkin.
Repe-rakas 8-vuotta 31.1. päästiin juhlistamaan Repen 8-vuotissynttäreitä. Tänä vuonna syntymäpäivä oli erityisen merkityksellinen kaiken tapahtuneen jälkeen. Olemme sanoinkuvaamattoman onnellisia siitä, että Repe on ilostuttamassa meidän päiviämme! R.I.P. gordoninsetteri Leevi 27.1. saimme sydäntäriipivän viestin, että ystävämme Leevi oli viime yönä siirtynyt setterien taivaaseen. Voi Katja, paljon voimia sinulle! Lepää rauhassa Leevi. Tuskainen viikonloppu 24.-25.1. - Repe vuorokauden kadoksissa! Rauhallisen alun jälkeen tammikuu muuttui varsinaiseksi tunteiden vuoristoradaksi. Vietimme lauantaiaamupäivän Ruskolla hevostelemassa. Tallireissun päätteeksi lähdimme Repen kanssa tavalliseen tapaan lenkille läheiseen metsään. Meillä oli hirmu hauskaa, pelleilimme yhdessä lumesta nauttien. Räpsin valokuvia. Repe puikahteli välillä polulta metsään ja tuli taas takaisin - kunnes sitten ei enää palannutkaan luokseni. Kymmenen minuutin kateissaolon jälkeen olin jo aivan hädissäni - Repe ei ole koskaan aiemmin ollut paria minuuttia kauempaa näkymättömissä. Soitin Samille, joka riensi auttamaan etsinnöissä. Ilmoitimme katoamisesta hätänumeroon ja eläinhoitolaan. Lisää ihmisiä liittyi mukaan auttamaan. Kiertelimme autolla metsäteitä pitkin. Pysäytimme jokaisen vastaantulijan, mutta kenelläkään ei ollut minkäälaista havaintoa Repestä. Myöhemmin illalla katoamispaikan läheltä löytyivät tuoreet hirven jäljet, joita Repen jäljet näyttivät seuraavan. Ajelimme autolla metsän takana olevia pikkuteitä pitkin. Tuloksetta. Uhosimme, ettei metsästä lähdetä ilman Repeä, mutta yön pimeydessä oli pakko luovuttaa hetkeksi. 20 kilometrin matka kotiin Turkuun oli ahdistava. Mielessä vilahteli kuvia metsässä yksin värjöttelevästä Repe-rassukasta. Ruskon metsissä on tehty useampi susihavaintokin. Yö kului väsätessä ilmoituksia nettiin (karkurit.fi, Lemmikkipalstojen "Karkulaiset", Spinone Forum, ...) ja ihmisille jaettaviksi. Paikallisradioonkin otimme yhteyttä. Aamulla soitin Etsijäkoiraliittoon, josta saimme paljon hyviä neuvoja ja rauhoittavia sanoja. Alkuviikolla saisimme tarvittaessa myös asiantuntevat etsijäkoirat apuun. Etsintöjä jatkettiin sunnuntaina usean ihmisen voimin, mutta edelleenkään kukaan ei ollut havainnut mitään. Tallilta löytyi ihmisiä, jotka tunsivat paikallisia metsästäjiä ja heidän kauttaan laitettiin viestiä eteenpäin. Selvisi, että Ruskolla oli eilen ollut iso kaurisjahti. Metsä, jossa Repe katosi, oli yhteydessä jahtialueeseen - metsäalue oli kaiken kaikkiaan hyvin laaja. Metsästysalueella saattoi kuulemma myös olla loukkuja, joihin oli aiemminkin jäänyt koiria satimeen. Pääsin kyydillä tutkimaan jahtialuetta. Sami lähti jakamaan yöllä tehtyjä ilmoituksia. Melko tarkkaan vuorokausi katoamisen jälkeen, kun olo alkoi olla jo epätoivoisen turta, sain vihdoin odotetun puhelun: Repe oli löytynyt ja hänet voisi hakea eläinhoitolasta! Löytäjät eivät olleet nähneet imoituksiamme, mutta heidän naapurinsa kanssa olimme eilen jutelleet. Naapuri oli nähnyt eläinhoitolan punaisen pakettiauton ja ryntäsi paikalle kyselemään asiasta. Repe oli matkalla eläinhoitolaan, kun ihana naapuri ilmoitti löytymisestä. Pikaisen soittokierroksen jälkeen lähdimme noutamaan koirapoikaamme Turun Eläinhoitolasta. Voi sitä ilon määrää, kun vihdoin pääsimme taas halimaan rakasta Repekoiraa! Kaikki näytti olevan ihan kunnossa, vain nenän päällä oli iso naarmu ja ilmeestä näki, että Repekin oli ollut ahdistuksissaan vieraassa paikassa. Autossa Repe kuukahti saman tien. Kotona suunnistettiin ensin vesi- ja ruokakipolle ja sitten nukkumaan. Unta riitti kokonaista pari vuorokautta. Väsyneitä olimme me etsijätkin. Myöhemmin pääsin juttelemaan Repen löytäjien kanssa puhelimessa. Selvisi, että Repe oli ilmestynyt heidän pihaansa jo puoli tuntia katoamisen jälkeen. Ilmeisesti Repe oli innoissaan juossut hirven jälkien perässä koko metsän toiselle puolelle, eikä osannut enää palata takaisin. Tuulisella säällä huhuilu ei kantanut kovinkaan pitkälle. Repe oli kuulemma yrittänyt useaan otteseen palata takaisin metsään, mutta oli aina tullut onnettoman näköisenä takaisin ja lopulta jäänyt nököttämään pihalle. Mehän olimme viikko sitten vaihtaneet 1-tallilta muutaman kilometrin päähän 3-tallille, jonka takainen metsä ei ollut Repelle entuudestaan tuttu. Ihanat ihmiset olivat ottaneet Repe-rassukan sisälle. Hän oli päässyt ensin saunaan lämmittelemään, saanut sitten kulhollisen ruokaa ja päässyt yöksi sänkyyn nukkumaan. Repe oli kuulemma käyttäytynyt nätisti ja ollut ihan hirmuisen kiltti - Repellä ei ole koskaan ollut mitään ikäviä kokemuksia ihmisistä, onneksi niitä ei tullut nytkään. Voi mikä onni, että Repen kohdalle osuivat näin upeat ihmiset! Kiitos!!! Lämpimät kiitokset myös kaikille muille mahtaville ihmisille jotka tuitte ja autoitte meitä etsinnöissä! Teistä oli suuren suuri apu, kun hätä rakkaan kohtalosta oli aivan valtava. Kiitos teidän - ja Repen löytymisen hyvässä kunnossa - tästä viikonlopusta jäi kuin jäikin oikein hyvä mieli. *N&S*
Tässä pari hyödyllistä linkkiä, jos oma lemmikki joskus katoaa: |
|
