Poliisikoira Bobby:

”Pieni koira istuu hievahtamatta isäntänsä haudalla. Viimaa, tuulta, kaatosateita, pakkasta, lumisateita ja lopulta kesähelteitäkin uhmaten koira istuu paikallaan liikahtamatta, poistuakseen haudalta vain kerran päivässä – kuullessaan Edinburghin linnan tykin laukaisun kello yhdeltä iltapäivällä. Silloin se juoksee syömään läheiseen ravintolaan, jossa se oli tottunut käymään jo isäntänsä eläessä. Ateriahetken jälkeen pieni koira palaa taas paikalleen. Sama kuvio toistuu joka päivä, 14 vuoden ajan, kunnes koira kellistyy vanhuuttaan haudan päälle eikä enää nouse." 

Edinburgissa 1800-luvulla


Puutarhuri John Gray tuli Edinburghiin vaimonsa Jessin ja poikansa Johnin kanssa 1800 -luvun alussa. Ajat olivat kovat ja ankeat. Ja John ei saanut töitä puutarhurina, niinpä hän hakeutui Edinburghin poliisiin.

Bobbyn ja John Grayn yhteinen tarina alkoi vuonna 1856, kun John sai työvuorolleen mukaan pienen skyenterrierin pennun.Tuon ajan palvelusmääräyksiin kuului, että mukana kierroksilla täytyi olla vahtikoira. Rohkealle, harmaalle karvapallerolle annettiin nimeksi Bobby ( myöhemmin tunnetaan Greyfriats Bobbynä). John Grayn ja Bobbyn vahtivuoro kattoi viktoriaanisen ajan Edinburghin kurjimmat korttelit ja köyhimmät röttelöt – Grassmarketin torin, Candlemaker Row-kadun sekä Greyfriarsin hautausmaan.

Eläväinen Bobby kulki urheasti isäntänsä mukana paikkaan kuin paikkaan ja auttoi tätä vaaroja pelkäämättä pitämään järjestystä yllä. Parivaljakon työvuoro päättyi useimmiten lounaaseen ravintolassa, joka sijaitsi osoitteessa No 6 Greyfriars Place.

Kun Bobby oli vasta kaksivuotias, John Gray (8.2.1858) kuoli tuberkuloosiin ja hänet haudattiin Greyfriars Kirkyardin- hautausmaalle. Vaikka hautausmaalle oli muutoin koirilta ehdottomasti pääsy kielletty, Bobby sai osallistua isäntänsä hautajaisiin. Kun hautajaismenot olivat ohi, koira asettui tämän haudalle. Puutarhurien, haudankaivajien ja muiden kirkon työntekijöiden häätö yrityksistä huolimatta Bobby onnistui kerta toisensa jälkeen livahtamaan takaisin hautausmaalle. Pian takkuinen terrieri oli niin tuttu näky John Grayn haudalla, että lähialueiden ihmiset alkoivat kantaa sille ruokaa. Lopulta kirkon työntekijöidenkin oli annettava periksi, eivätkä ne enää häätäneet sitä pois.

Jo Bobbyn elinaikana pienen urhean terrierin tarina levisi laajalle, ja siitä tuli vetonaula, jota ihmiset kerääntyivät katsomaan yhteiskuntaluokista riippumatta hautausmaan kupeeseen. Ajat olivat ankeat ja  Bobbya uhkasi kurja kohtalo. Vuonna 1867 Edinburghissa otettiin käyttöön koiraveron, ja koska Bobbylla ei ollut omistajaa, joka olisi veron maksanut, koira aiottiin myrkyttää. Hätiin tuli lopulta itse silloinen Edinburghin kaupunginjohtaja, Lord Provost Sir William Chambers. Koirarakas kaupunginjohtaja tarjoutui maksamaan Bobbyn koiraveron koko sen loppuelämän ajaksi. Tästä merkiksi Bobby sai hienon kaulapannan, jonka kupariseen laattaan kaiverrettiin teksti: ”Greyfriars Bobby, from the Lord Provost, 1867, licensed.”

Bobbyn tarina levisi yhä laajemmalle. Taiteilijat saapuivat hautausmaalle maalaamaan siitä muotokuvia, siitä otettiin valokuvia ja kirjoitettiin lehtiartikkeleita. Paronitar Angela Georgina Burdett-Coutts vieraili hautausmaalla ja päätti pystyttää tälle patsaan, jottei urhean skyenterrierin muisto unohtuisi koskaan. Paronitar oli eläinsuojeluyhdistyksen naisjaoston puheenjohtaja. Ja saikin sitten Bobbyn kuoltua luvan kaupunginvaltuustolta pystyttää pronssisen näköispatsaan.


 Edinburghin kunniakansalainen

Kun Bobby 16-vuotiaana nukkui pois (14.1.1872) , sen kuolemasta raportoitiin jopa The Scotsman -sanomalehdessä. Bobby haudattiin Greyfriarsin hautausmaalle, puun alle lähelle porttia. Tämän lähemmäksi isäntäänsä se ei päässyt, sillä siunatulle maalle ei koiria saanut haudata. Aidonkokoinen näköispatsas pystytettiin Bobbyn tutulle alueelle, Candlemaker Rowille, aivan hautausmaan ja Bobbyn vakioravintolan kupeeseen. Paronittaren toive on täyttynyt moninkertaisesti, sillä Greyfriars Bobbya ei ole unohdettu tähänkään päivään mennessä.

Vuonna 1981 Bobby sai samanlaisen hautakiven kuin John Grayllä on. Bobbyn hautakivi onkin ensimmäinen asia, jonka Greyfriarsin hautausmaalle astuessaan näkee. Siitä onkin tullut tärkeä osa Edinbughin matkailulle, oikein pyhiinvaelluskohde. Bobbyn hautakivessä  lukee "Olkoon hänen uskollisuutensa ja antaumuksensa esikuvana meille kaikille."

Bobbyn vakioravintolaa ei enää ole olemassa, mutta sen lähellä, aivan hautausmaan kupeessa, sijaitsee koiralle omistettu pubi Bobby’s Bar. Kadun toisella puolella on Bobbyn pronssinen patsas. Lord Provostin Bobbylle lahjoittama kaulapanta ja koiran ruokakuppi ovat esillä Museum of Edinburghissa, eikä Greyfriarsin kirkkokaan ole unohtanut liikuttavaa asukkiaan. Bobbyn pitkän elämän aikana siitä ehdittiin maalata useita muotokuvia, joista kuuluisin on esillä Greyfriarsin kirkon seinällä.

Bobbyn muisto elää edelleen


Urhoollisen pienen skyenterrierin tarina on vertaansa vailla.. .. Uskollisen Bobbyn muisto elää edelleen voimakaasti niin Skotlantilaisten kuin muidenkin ihmisten mielissä, ja skyeharrastajat tuntevat sen ympäri maailman.

Bobbyn tarina kuvattiin vuonna 1961 elokuvaksi "Greyfriars Bobby; The True Story of a Dog". Filmin tuotti Walt Disneyn tuotanto sekä vuonna 2006 toinen filmi "The Adventures of Greyfriars Bobby". Kirjaksi Bobbyn tarinan on kirjoittanut Eleanor Atkinson, joka on saatavilla englanninkielisenä.

Vuonna 2008, kun oli kulunut 150 vuotta siitä, kun Bobby aloitti uskollisen isäntänsä odottamisen tämän haudalla järjesti, The Skye Terrier Club juhlaparaatin.

Kuvia ja tunnelmia paraatista ja juhlallisuuksista voit katsella alla olevista linkeistä:

http://davidgosman.zenfolio.com/p154823395

http://picasaweb.google.co.uk/tillybin

~

Bobbyn kaltaiset tarinat kautta historian ovat hyvin harvinaisia ja ainutlaatuisia. Toinen hyvin vastaavanlainen tarina elää Japanissa 1920-luvulta. Hachiko-akita odotti isäntäänsä uskollisesti 11 vuotta ( joista 9 vuotta isännän kuoleman jälkeen) junalta kotia aina tasan kello 16 Shibuyan rautatieasemalla.

Myös Hachiko on saanut patsaan kyseisen rautatieaseman aukiolle ja japanilaiset pitävät sitä uskollisuuden ja kunnioituksen symbolina.