| |
Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa;
loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi,
juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte,
te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
- Kirjoittaja tuntematon - |
Nicholas Evansin kirjasta Tulisielut osa runosta..
Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun
hiipivän sydämeesi,
ole hiljaa.
Sulje silmäsi.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi,
aina sinussa. |
Pihaan jäi vain tassunjäljet
myös meistä jäljet toisiimme jää. |
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen, saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien, pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksesi saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tumman illan myötä toivotan sinulle hyvää yötä.
En ole ikiunessa, en ole poissa,
olen tuhat tuulta puistikoissa,
olen valon välke aallokossa.
Olen timantti hankien loistossa.
En ole jättänyt teitä, en ole vaiti,
olen lintujen laulu taivaalla,
olen kuiskaus viljapellolla,
olen henkäys rakkaani poskella.
On elämä meri ja suuret sen aavat,
toisistaan tukea ystävät saavat...
En ole ikiunessa, en ole poissa,
kuljen mukanasi karikoissa.
- Eino Leino - |
Älä sure sitä, että yhteinen aika on mennyttä,
vaan iloitse siitä, että se on ollut.
- tuntematon - |
Älä salpaa surua luotasi,
kun kaarisiltaa teet;
ei mikään kimalla kauniimmin
kuin puhtaat kyyneleet.
- tuntematon - |
Surun läpi on kuljettava, että voisi jatkaa elämää,
että voisi ymmärtää elämää enemmän.
Saatoin arvata, että kaipaisin sinua, että
moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista
En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että
autius ei olisi jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla.
Että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi
joka hetki.
- Lassi Nummi - |
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.
- tuntematon - |
Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville ja
loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä. Tahdon todella.
On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
Henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat,
jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua jo tänään pois.
- tuntematon - |
Satumetsän laidalla oli portti.
Se oli pieni portti, pienin kaikista.
Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista.
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
Miksi suren, miksi itken niin paljon?
Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla.
- tuntematon - |
Olit mulle koira sä rakkahin,
sitä aikaa ei voi saada takaisin.
En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.
Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.
Jossakin ylhäällä hoveissa taivaan
koiraenkeli pieni odottaa
ei enkelten kanssa leiki se lainkaan
vaan yksin portille istahtaa
"pian isäntä saapuu, tiedän sen
ja minulle huutaa kutsuen".
Muut enkelit kulkevat ohitse sen
matkalla luo valtaistuimen
se katsettaan luo niihin suruissaan
ja yhä odottaa portillaan
"mä tiedän, että jos odotan,
mua isäntä kutsuu, kutsuuhan"?
Ja isäntä alhaalla päällä maan
istuu nojatuolissaan
unohtaa joskus ja hiljaa kuiskaa
"on koira poissa, ei hännänhuiskaa"
koiraenkeli korviaan höristää
ja unissaan muistaa isäntää.
Ja kun isäntä viimein tultuaan
ulkopuolella odottaa vuoroaan
että kuolema ovea raottaa
ja hänkin sisälle tulla saa
hän kuulee tutun haukunnan
pienen koiraenkelin rakkahan... |
Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni koira uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
ne onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.
- Hannele Vänskä - |
Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden mutta palaan
uniinne toisinaan.
Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.
- Hannele Vänskä - |
Ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
Kiitos kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
- Kaija Koo - |
Minä olen olemassa niin kauan kuin sinä muistat minut.
Kukaan joka elää jonkun muistoissa, ei ole kokonaan poissa, kuollut on vasta se, jota kukaan ei muista enään.
- jostain lastenkirjasta - |
Kun olet murheinen, muista, itket sitä mikä on tuonut sinulle iloa.
- muistokortista -
|
a
|
|
