Työssä sai nukkua:

Aivan alkuaikoina työvuorossa oli mahdollisuus nukkua, sillä edellytyksellä, että ei ollut yöllä lentoja! Tämä oli mahdollista eräässä virkailijoille järjestetyssä huoneessa. Siihen aikaan eli joskus 1966/1967 ei yöllä ollut juurikaan lentoliikennettä.  Postilennot yöllä taisivat alkaa myöhemmin. Jokainen, joka vuorossaan käytti tuota mahdollisuutta hyväkseen, joutui kuittaamaan asian kirjaan. Sänky oli ihan oikea  puhtaine lakanoineen ja käytössä oli myös yhtiön herätyskello.

Ajatelkaapa, onko tällainen enää mahdollista. Niin ajat muuttuvat vuosien vieriessä.

Eräs tapaus koneselvitysvuosilta:

Jotta tarinan ymmärtää, niin jokaisella matkustajalla on kansainvälinen keskipaino 77 kg.

Olin juuri lähdössä viemään koneselvityspapereita aamun Oulun lennolle, kun toimiston luukusta kurkisti muuan pienikokoinen laulajatar ja kysyi hengästyneellä äänellä, että ehtiikö vielä Oulun lennolle. Katsoin Load Sheettiä ja huomasin Under Loadin eli pelivaran painossa olevan vain 56 kg eli yhtään matkustajaa ei mahtuisi mukaan painojen puolesta mukaan, kun siis olisi pitänyt olla tuo 77 kg.

Sanoin tälle laulajattarelle, että punnitse itsesi. Hän painoi vain 48 kg (vaatteineen). Tein papereihin viime hetken korjauksen ja lisäsin niihin hänen todellisen painon. Sanoin kapteenille ,että  viimehetken matkustaja ja painoi  vain 48 kg, joten päätin ottaa hänet mukaan.  Papereihin jäi vielä pelivaraa 8 kg. No lento sujui onnellisesti ja tapaus on historiaa.

Karvainen käsi kurkusta kiinni:

Kerran muuan kuormaaja meni purkamaan lastia Convair Metropolitan 440 takaruumasta. Kun hän avasi lastiruuman luukun, niin samalla sieltä tuli ulos pitkä karvainen käsi, joka tarttui häntä kurkusta kiinni.

Kuljetettavana ollut apina oli työntänyt kätensä ulos ja tarttunut kuormaaja kurkusta kiinni. Eipä kuormaaja tuosta hätkähtänyt, sillä lennoilla kuljetetaan melkein mitä vaan.

Ruotsia puhuva kissa livahti karkuun:

Kerran taas muuan kuormaaja meni purkamaan lastia ja kuinkas ollakaan kuljetettavana ollut kissa oli päässyt häkistään vapaaksi ja saman tien, kun lastiruuman luukku avattiin, niin kissa meni lujaa moukuen karkuun.

Omistaja hätääntyi tietysti, kun hänen kissansa pääsi vapaaksi lentoasemalla. Kissaa yritettiin kutsua kiss, kiss menetelmällä, mutta omistaja sanoi, että se puhuu vain ruotsia.

Niinpä henkilökunnalle jaettiin sitten kissan omistajan ohje kirjallisena kutsua kissaa:

Lilian, kom hit, kom kom. Viikon sisällä Lilian kyllästyi vapauteen ja totteli ruotsinkielistä kutsua.

Kerran eräältä virkailijalta katosi matkustaja matkalla lähtöportilta lentokoneeseen:

Eräs virkailija oli lähtöportilla ja kun hän meni viemään lentokoneeseen paperit, niin pääluvusta puuttui yksi matkustaja.

Virkalija kävi kaikki viereiset koneet läpi ja kyseistä matkustaa ei löytynyt.

Sitten virkailija huomasi läheisessä traktorissa mummon, joka oli kiivennyt sinne sisään. Hän istui siellä tyytyväisenä käsiveska sylissään.

Virkailija meni mummon luo, avasi oven ja kysyi mummolta: Ettekö huomannut, että tässä koneessa ei ole siipiä. Mennäänpä tuohon toiseen, niin siinä on, jotta pääsette lentämään.

Ilmailulaitoksen paikottajien kengät piilotettiin:

Toimiessani Ramp Control:ssa, Finnair oli kiinteässä yhteistyössä Ilmailulaitoksen paikoittajien kanssa. Kyseiset herrat ajoivat Follow Me autoja ja vinkkasivat lentokoneet parkkiin oikeaan paikkaan lähtöjä varten. Kerran mennessäni töihin Ramp Controlliin, menin paikoittajien huoneen kautta. Huoneessa lepäsi eräs paikoittaja sohvalla täydessä unessa. Kenkänsä hän oli riisunut siihen viereensä.

Silloin iski koiruus mieleen. Eikun kengät piiloon. Jonkin ajan kuluttua saapui lentokone jostain ja sen parkkipaikka oli lähellä tuota paikoittajien huonetta. Kaveri heräsi, mutta ei löytänyt siinä kiireessä mistään kenkiään. Niinpä hän joutui menemään ulos sukkasillaan näyttämään koneelle mihin pysäköidään. Oli ihan mielenkiintoinen näky. No, sen jälkeen hän soitti meille, muttei vihaisena ja kysyi mihin olimme piilottaneet hänen kenkänsä.

Mustamies olikin VIP:

Lensin siirtyvänä virkailijana viisi vuotta reittiä HEL-LUX-LIS-LUX-HEL. Meitä oli kolme virkailijaa, jotka lensimme tätä reittiä joka kolmas viikko vuoronperää. Kerran eräälle kollegalle sattui seuraavaa. Välillä LUX-LIS Finnairilla oli oikeus kuljettaa paikallisesti vain 15 matkustajaan ja ohje oli tuohon aikaan 70-luvulla tarkistaa "epäilyttävien" henkilöiden rahavarat.

Lissabonista nousi lennolle mukaan musta mies matkalla Luxemburgiin. Työtoverini tarkisti ohjeen mukaan hänen rahavaransa. Määräys oli tietenkin Luxemburgin viranomaisten antama, sillä jo siihen aikaan maahan ei päästetty kaiken maailman "karvaturreja". Ei siinä mitään. Kun hän saapui Luxemburgiin, niin koneen etuovella kurvasi delegaatio, jossa oli 10 limusiinia. He odottivat tätä kollegani tarkistamaa mustaa miestä. Häntä hävetti kovasti, mutta meidän olisi pitänyt saada ennakkotieto, että Lissabonista mukaan tulee VIP. Tieto ei saavuttanut Finnairia, joten cabin-henkillökunta oli myös asiasta täysin tietämätön.

25.04.1974 Lissabonissa tapahtui neilikkavallankumous:

Vuonna 1974 ollessani siirtyvänä virkailijana jälleen Lissabonin lennolla, sain kovasti ohjeita matkalle. Portugalissa oli kuulema vallankumous. Kyllä minua jännitti asia, sillä tietoja ei ollut tihkunut paljoakaan asiasta ennen lennon lähtöä. Minulle sanottiin vaan, että yritä selviytyä.

Lento meni hyvin. Vastassa minua oli konepistoolein varustettuja sotilaita, jotka hymyilivät. Heillä oli neilikka konepistoolin lisäksi. He toivottivat minut tervetulleeksi sanomalla: "Boa tarde e bem vindo" ja viittoilivat, että voin kulkea ihan rauhassa terminaaliin. Koko lentoasema oli eristetty ja matkustajaterminaaliin pääsi vain paikanvaranneella lipulla. Kulkiessani terminaalin ja lentokoneen väliä, joka paikassa oli sotilas. Aluksi se jännitti, mutta sitten alkoi selvitä, että vallankumous oli rauhanomainen ja mitään pelättävää ei ollut. Tulipahan koettua historiaa sillä matkalla.

Tarjouduin vapaaehtoisesti tarjoamaan koneessa ateriat:

Kerran kävi siten, että kun Riminin lento DC-8-62:lla oli lähdössä eräs lentoemäntä sairastui. Oli ilta ja mistäs sitä yhtä äkkiä "repäiset" siihen aikaan toisen tilalle. Koska minulla oli tuohon konetyyppiin pakkotilannekoulutus, niin tarjouduin mukaan lennolle vastamaan oman vastuualueeni turvallisuudesta.

Lento Riminille kestää vain jotain kaksi tuntia ja 50 minuuttia. Tuohon aikaan ei oltu vielä keksitty tarjoilukärryjä, joten kun lennolla oli 189 matkustajaa, niin lentoemännillä oli kiire tarjoilun kanssa. Heidän piti laittaa ruoat tarjottimelle ja sitten kantaa ne asiakkaille. Katselin sitä touhua aikani ja kysyin stuertilta, että voisinko sittenkin auttaa. Kyllä. Hän neuvoi kuinka tarjottimet pakataan (pikakoulutus) ja montako voin kantaa kokemattomana kerralla asiakkaille. Niinhän se homma hoitui. Paluussa olin jo "konkari" tarjoilussa (no, vähän tuli kehuttua). Sovittiin sitten cabin-henkilöstön kanssa, että ei sitten mainosteta sitä, että autoin heitä toimimalla lentoemäntänä.

Teneriffalla oli 27.04.1977 Los Rodeos lentoasemalla lento-onnettomuus:

KLM:n jumbojetti B747 lähti nousukiitoon Pan Amin jumbon B747 ollessa rullaamassa kiitotien poikki. Kaikkiaan 583 koneissa olleista 644 ihmisestä sai surmansa. Syynä tähän onnettomuuteen oli sankka sumu ja häiriö radioliikenteessä.

Koska Kanarialla kaikki lentoliikenne joutui Las Palmasiin Teneriffan kentän sulkemisen vuoksi, niin siellä tarvittiin apua. Lähdin sinne erään toisen työtoverin kanssa, joka osasi myös espanjaa. Gandon kentällä Las Palmasissa vallitsi kaaos. Jouduimme kahdestaan työtoverini kanssa tekemään useita päiviä töitä läpi yön. Iberialla, joka oli Handling-yhtiö, ei ollut antaa henkilökuntaa avustamaan meitä. Niinpä teimme kaiken itse. Kun sitten itse vihdoin pääsimme pois monen päivän päästä, niin kaiken "kruunasi" se, että Kanarian itsenäisyysliikettä ajanyt ryhmä uhkasi pommilla lentoasemaa. Niin sitten tyhjennettiin koko asema. Siis useita tuhansia ihmisiä. Sinne jäivät kaikkien laukut sun muut tavarat siihen kohtaa missä seisottiin, kun piti nopeasti mennä puolen kilometrin päähän terminaalista. Vaan onneksi hälytys oli väärä.

Kap Verden saarella sama kelloaika:

Kerran jouduin pitkälle lennolle virkailijana. Finnair oli saanut haastavan kuljetuksen Berliinistä Buenos Airesiin melko uudella koneellaan DC-8-62. Berliinistä kuljetimme Berliinin Sinfonikot Buenos Airesiin ja sen lisäksi 74 itä-itäsaksalaista merimiestä vaihtomiehistöksi kalastusaluksille. Välilasku oli miehistön vaihtoa, caterausta ja tankkausta varten Kap Verden saarilla. Lento oli haasteellinen, sillä vain Finnair oli laskenut tarjouskilpailussa, että se kykenisi kuljettamaan Filharmonikot perille. Kyse oli nimittäin sen aikaisten lentokoneiden kapasiteetistä. Eli tilanpuutteesta. Vaan kyllähän me homma hoidettiin. Minä olin mukana lennolla siirtyvänä virkailijana koordinoimassa kaikkea ja laatimassa tasapaino- ja painolaskelmat.

Kaikki muu miehistö vaihtui Kap Verden saarilla Ilha do Sal:lla. Minä vaan tein töitä koko ajan. Ilha do Sal:in kentällä oli myös Etelä-Afrikasta South African:in jumbo B747 matkalla Lontooseen. Kulkiessani transitossa etsien mitä tuliaisia löytäisin, niin eräs nainen kysyi minulta kelloaikaa. Sanoin hänelle, että en tiedä paikallista aikaa, kun kelloni on Suomen ajassa ja näytin hänelle kelloani. Hänkin näytti minulle kelloaan ja totesimme yhdessä, että hei, meillähän on sama aika, vaikka olemmekin eri puolelta maapalloa.

Helsinki-Vantaan lentoaseman parketti oli uutena liukas:

Meillä oli töissä iso päällikkö, jolla oli tapana luistella tuolla uudella parketilla. Parketti oli tosi liukas, sillä aika moni matkustaja meni siinä nurin. Sitä kyllä sitten hiottiin vuosien saatossa. Mutta tuo päällikkö oli erittäin taitava luistelemaan kengillään tuolla parketilla. Varmaan nykyiset rullaluistelijat olisivat olleet kateellisia hänen taidostaan. Sen lisäksi hän oli vikkelä kuin kärppä kaikissa liikkeissään. Siis varsinainen vauhtiveikko.

Kerran hän seisoi muutaman metrin päässä huoneestaan, kun siellä soi puhelin. Hän otti vauhtia ja alkoi taidokkaan luisumisen. Hänen huoneensa ovi oli sellaisessa kulmassa, että hän luisui ovensa alle. Toisin sanoen hänen molemmat kenkänsä jäivät parketin ja oven väliin. Omin avuin hän ei päässyt irti, kun molemmat kengät olivat siinä jumissa. Satuin menemään siitä ohitse juuri ja hän huikkasi minulle, että tule Vili auttamaan. Hän seisoi naama oveen päin, oli onnettoman näköinen ja kengät oven alla. Aluksi en ymmärtänyt alkuunkaan mistä kyse, mutta selvisihän se. Sain vapautettua hänet piinasta potkimalla kenkä kerrallaan irti. Tapaus on legendaarinen lentoasemalla vieläkin ainakin vanhemman polven joukossa.

Matkustaja nousi henkilökunnan bussiin:

Kerran ammattiliitto järjesti "kevätkemut" Tenholassa. Kuljetusta varten oli hankittu bussi, johon oli myös evästäkin muistettu ottaa mukaan. Bussin lähtölaituri oli Rautatieasemalla, johon kaikkien oli helppo tulla.

Porukka nousi bussiin hiljalleen ja osa oli jo aika vauhdissa jo siinä vaiheessa. Bussissa laitettiin pullo kiertämään, jotta tunnelma ei laskisi. Kun oli ajettu tunnin, niin ääni bussin perältä kysyi, milloin ollan perillä lentoasemalla. Silloin porukka tajusi, että bussiin oli noussut vahingossa matkustaja. Päätettiin yhdessä tuumin, että eikun lentoasemalle ja mies sinne niin kuin pitääkin. Perillä mies sanoi, että hän kyllä ihmetteli asiaa, kun milloinkaan ennen ei ole ollut sellaisessa bussissa, missä pullo kiertää. Koska hän kun oli maalta, niin ei tuntenut Helsingin tapoja ja oli arvellut vaan, että palvelu on kehittynyt siitä paremmaksi, mitä maalla saa. Mies sai mukaansa ihan oman "eväspullon".

"Manne" Tokioon Tukholman sijasta:

Sattuipa siten, että kerran vuosia sitten eräs mustalainen oli matkalla Tukholmaan. Kun lentokone oli ollut pari tuntia ilmassa, niin hän kysyi lentoemännältä, että eikö kohta olla perillä.

Emäntä oli vastannut, että vielä tässä viisi tuntia menee ja kyseli mitä juotavaa saa olla. Siihen mustalainen oli ihmetellyt, että mitenkäs se Tukholmaan niin kauan kestää. Sitten emännälle valkeni, että nyt oli tapahtunut jotain sellaista, joka on mahdottomuus. Lennon kapteeni otti yhteyden Helsinkiin ja kysyi ohjeita. Päätös oli, että kone ei palaa takaisin, vaan jatkaa perille Tokioon. Niinpä Manne sitten kävi Tokiossa kääntymässä ja sai niin koneessa kuin perilläkin VIP-palvelun. Sitten kun hän tuli takaisin, niin häntä oli saattamassa "riittävä" määrä virkailijoita ja päälliköitä oikeaan Tukholman koneeseen. Mahtoi olla Manella kertomista muille.

Lentokonekaappaus:

Sainpa kokea töissä sellaista, mitä ei koskaan enää haluaisi kokea-nimittäin lentokonekaappauksen.

Olin töissä Ramp Controllissa, kun Ilmailulaitoksen puolelta lennonjohdon radiosta kuului viesti, että meidät on kaapattu. Höristimme tietysti kaikki korviamme ja kysyin Ilmailulaitoksen paikoittajalta, kuuliko hän saman. Päätin heti silloin soittaa vuorossa olevalle vuoropäällikölle. Hän käski kuunnella lisää ja alkoi järjestelmän mukaisesti kertoa asiasta edelleen. Sitten myös kone kutsui meitä, eli Ramp Controllia ja kertoi kaappauksesta.

Päivä oli 01.10.1978. Koneen kaappasi oululainen liikemies. Hän pyysi rahaa perheelleen ja joillekin hyväntekeväisyysjärjestöille. Kone kävi välillä Oulussa, takaisin Helsingissä, kävi kääntymässä Amsterdamissa ja jälleen Helsingissä.

Se, mikä minulle on jäänyt mieleen henkilökohtaisesti on se, että kun kaappaaja esitti vaatimuksiaan kapteenin välityksellä minulle radiolla, niin kapteeni kertoi nuo vaatimukset tosi kireällä äänellä ja aina oli kiire niiden toteuttamisessa. Mikäli niitä ei toteutettaisi, niin kaappaaja uhkasi ampua kapteenin.

Kun kone piti tankata, niin kaappaaja vaati, että tankkaajan piti tulla yksin suorittamaan koneen tankkaaminen. Selvitin öljy-yhtiön edustajan kanssa asian ja he kyselivät joukosta "vapaaehtoista" tuohon tehtävään. Kyllähän tankkaus järjestyi, mutta näki kyllä, että jännitti sitä lentokoneen tankkaajaakin.

Kerran kaappari pyysi ruokaa ja juomaa toimitettavaksi koneeseen. Välitin tiedon eteen päin, mutta mitään ei tapahtunut. Kapteeni, (tai tietysti itse asiassa kaappari) alkoi hermostua koneessa tällaisesta viivästystaktiikasta, varsinkin kun takaraivossa on pistooli. Minä yritin epätoivoisena kertoa, että nyt on tosi kysymyksessä ja tunsin itseni avuttomaksi. Onneksi ruokaa ja juomaa järjestyi.

Kaappaus päättyi sikäli onnellisesti, että kukaan ei siinä kuollut, eikä tullut materiaalivahinkoja.

Tämä tapaus oli varmaan "koulutapaus" siitä, mitä voi tapahtua ja miten ennakkoon pitää estää tulevaisuudessa vastaavat. Nythän asia on kunnossa ja matkustajien turvallisuus on taattu, eli hyvä asia meille matkustajille.

Mielestäni kuitenkin on joissakin säännöissä menty liian pitkälle. Esimerkiksi matkustamoon ei voi edes vanha 78 vuotias mummo ottaa mukaan sukankutimia. Pitkän lennon aikana hän ennättäisi kutoa vaikka puoli villapaitaa. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Lufthansan suora lento Frankfurtista Buenos Airesiin, jonka lentoaika on 15:25 tuntia. Kyllä sinä aikana jotain ennättää kutoa. Kutimet pitää mummonkin jättää lastiruumaan kuormattavaksi, koska hänhän on "vaarallinen" kutimien kanssa.

Toisaalta henkilö, joka on harrastanut itsepuolustusta, saa viedä "vaaralliset" kätensä ja jalkansa matkustamoon. Hänen ei tarvitse antaa niitä kuormattavaksi lastiruumaan. Kumpi on käytännössä vaarallisempi: 78 vuotias mummo kutimien kanssa vai itsepuolustusta vuosia harrastanut "skrode" mies? Jos tällainen mies haluaa, niin hän saa sekunnissa lamautettua toisen ihmisen. Joskus voisi viranomainen ottaa myös järjen käteensä, miettiä näitä asioita ja vetää raja johonkin järkevään kohtaan.

No tehtäväni ei ole arvostella, mutta joskus tulee vaan mietittyä maailman menon järkevyyttä.

Mitäs siellä Ramp Controllissa oikein tehtiin:

Alustus muistelmaan:

Olen jo monesti muistelmissani maininnut sanan Ramp Control, jossa olin töissä yhteensä parikymmentä vuotta.

Mitä siellä sitten tehtiin? Lyhyesti sanottuna tehtävänä oli valvoa kaikkia niitä käytännön toimenpiteitä, joita jokainen lento vaati, jotta se saadaan lähtemään minuutilleen aikataulussa. Siis toimia eräänlaisena koordinaattorina yli eri organisaatioiden. Apuna työn onnistumiseen oli käytössä A3-kokoa oleva paperi, johon laitettiin jokaisen lennon kohdalle kaikkien toimenpiteiden aloitus- ja lopetusajat. Esimerkiksi: Lento AY007 siivous alkoi klo 08.07 ja siivous loppui 08.19. Näin saatiin selville mahdollisessa lennon myöhästymistapauksessa "syyllinen", joka ei kestänyt mukana eri toimenpiteiden tavoiteajoissa. Tavoiteajat tarkastettiin aika ajoin. Työhön kuului myös toimia yhteistyössä eri viranomaisten kanssa ja välittää kaikki lennon kapteenin radiolla esittämät pyynnöt ja viestit edelleen.

Sitten se muistelma:

Kerran pari Ramp Controllissa työssä ollutta kaveria istui baarissa ja he kertoivat toisilleen kaikkia juttuja viikon tapahtumista. Lähellä ollut mies kuunteli mielenkiinnolla keskustelua ja lopulta hän kysyi sanoen: Teillä on mielenkiintoiset jutut, mutta en ole saanut selville sitä, että mitä ihmettä te oikein teette työssänne.

Kalle (toinen) työtoveristani (varsinainen koiranleuka) vastasi: Villen tehtävä on aamupäivällä kruksata jokainen lento, joka lähtee. Minun tehtävä on taas illalla kruksata, että kaikki lennot tulevat takaisin. Näin sitten tiedetään, montako konetta on jäänyt saapumatta kotiin.

Oli kaveri puistellut hitaasti päätään ja tuumannut, että onpa maailmassa kummallisia töitä.

"Prahan kevät":

Venäläiset miehittivät Prahan 21. elokuuta vuonna 1968. Meitä Finnairissa olleita asia koski siten, että yhtenä hetkenä Telex alkoi työntää paperia, jossa kerrottiin, että Venäläiset ovat ajaneet Prahan kaduille panssareillaan, tuhoavat muistomerkkejä ja he pyytävät apua eri mailta. Pyyntö lähetettiin eri maiden kansallisille lentoyhtiöille. Harmi, että minulla ei ole tuota telexiä, saati tarkkaa kopiota sen sisällöstä.

Missä on?:

Kerran illalla WBM-toimistossa (Weight and Balance Manifest) puhelin soi kesken kaiken kiireen ja hyörinän. Lähellä ollut Vepsäläinen meni vastaamaan puhelimeen sanoen WBM:ssä. Koska vastaus kuulosti oudolta, niin toisessa päässä ollut nainen kysyi että missä on. Vepsäläinen siihen, että oikeassa puntissa. Oli ollut hetken hiljaista ja sitten puhelin laitettiin kiini.

Uri Geller:

Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.01.1974 ja antoi näytteitä kuinka lusikat taipuvat, kun hän "hiplaa" niitä hetken. Samassa ohjelmassa hän arvasi piirroskuvien sisältöä ja yritti käynnistää pysähtyneitä kelloja ajatuksen voimalla. En puutu siihen huijasiko Uri Geller, vai ei.

Seuraavana aamuna hän lähti lentäen Suomesta pois. Sitä ennen hän tuli päällikkövirkailijoiden huoneeseen ja kysyi lusikkaa taivutettavaksi. No ei lusikkaa löytynyt, mutta sakset kelpasivat. Niinpä hän taittoi sakset "luokille" hetkessä. Nuo taitetut sakset olivat nähtävillä pari vuotta päällikkövirkailijoiden huoneessa, kunnes eräs päällikö vei ne sitten kotiinsa.

UFO:

Elettiin jotain 1970 luvun puolta väliä. Olin silloin töissä Ramp Controllissa työtoverini kanssa ja vastaavasti samassa huonetilassa oli pari Ilmailulaitoksen paikottajaa. Näköala on loistava, sillä Ramp Control sijaitsee n. viidennen kerroksen korkeudella lennonjohtotornin alapuolella ja on ulos päin lasinen "akvaario".

Katselin pimenevässä illassa taivaalle, jossa näkyi lähestyvien lentokoneiden nokkavaloja. Samalla huomioni kiintyi valoon, joka oli erityisen kirkas ja suuri. Se liikkui sellaista nopeutta, että heti tajusin sen olevan jonkin muun kuin lentokoneen. Huikasin asiasta Ilmailulaitoksen ihmisille myös. Samalla kutsuin kaikkia asematasolla työskenteleviä katsomaan taivaalla UFOa.

Otin käteeni kiikarin, joka suurensi 16 kertaa ja aloin seurata sen liikkeitä. Se tuli meidän ja ns. Korson majakan välistä. Korson majakalla oli laskussa lentokone, joka kysyi radiolla lennonjohdolta, mikä tuo on ja nykyykö se tutkassa. Lennonjohto vastai, että ei tiedä, eikä näy tutkassa.

Kiikaroin sitä siinä koko ajan kun se lensi Ramp Controllin ja laskussa olevan lentokoneen välistä kohti Neuvostoliittoa. Se oli iso ja siis suurempi kuin sen aikainen DC-10 lentokonetyppi. Arvioitu oma havaintoaika oli kaiken kaikkiaan parikymmentä sekuntia. Sinne se häipyi itään vauhdilla, jota ei sen aikaiset sotakoneetkaan edes saavuttaneet.

Lentoemäntien lakonuhka:

Vuotta en muista. Olin tuohon aikaan Koneselvityksen päällikkö, jolla oli 76 alaista. Minä olin työssä ja vaimoni lomalla. Lentoemännät uhkasivat lakolla ja iltapäivällä alkoi kuulua alaisteni joukosta "sairastumisia". Yövuoro sairastui. Kyselin kaikilta paikalla olleilta, voiko kukaan jatkaa työvuoroaan läpi yön. Kenellekään asia ei sopinut sillä kaikilla oli juuri sinä iltana menoa. Siinä vaiheessa en vielä ihmetellyt asiaa. Niinpä lista alaisistani esille ja soittamaan jokaiselle. Kaikilla heistä oli joku ihmeellinen meno tai tunsivat itsensä sairaaksi. Osa kertoi juuri ottaneensa muutaman huikan "naamariin", joten eivät voineet tulla yöksi työhön.

Jonkun oli työt tehtävä, joten seuraavana olin minä itse. Kysyin itseltäni, sopiiko jäädä yöhön töihin. Vastasin, että pakkohan se on. Soitin vaimolleni ja selitin tilanteen. Hän kertoi kuunnelleensa uutisia tiukasti ja kertoi neuvottelujen jatkuvan pitkälle yöhön. Pyysin vaimoani seurakseni yövuoroon, koska hänhän oli lomalla ja sovimme monelta ja kuinka saan hänet sinne.

Niinpä sitten hän tuli seurakseni. Opetin hänelle mitä puhelimiin vastaan silloin kun itse joudun lähtemään saapuvaa lentokonetta vastaan. Puheluita alkoi kummasti tulla toimistoon. Kaikki kysyivät meiltä, onko lakosta kuulunut mitään. Tulipa sinne Cateringistä ja Tekniikastakin ihmisiä juttelemaan ja kukaan ei ihmetellyt sitä, kuka oli seurassani oleva nainen. No ei tietysti, sillä kyllä hän "jonkin" verran tunsi lentoliikennettä kauttani ja osasi siis keskustella asian tuntevasti. Niin se vaan meni yö yhdessä siinä ja lopulta minulle soitettiin, että lakkouhka on peruttu. Laitoin vaimoni sitten pois toimistosta ennen muiden virkailijoiden saapumista työvuoroon. Nythän he tulivat töihin jostain kummasta syystä.