Kulje silmät auki - löydät kiinnostavaa nähtävää.

Joskus kannattaa vaan pysähtyä ja katsoa maailman menoa.

Miksi lumi kiertyy?

Luulisi, että se tippuu siitä alas vaan, vaan kun ei. Luulisi vielä, että painovoima vetäisi sen suoraan maata kohti, vaan kun ei. No, jo on kumma juttu.





Kysymys siis kuuluu kummalla puolella silloin olen.

No jaa, vastaus on itsestään selvä, sorrettujen puolella.





Kuuluuko paholainen kirkkoon?

Kaipa sitten, kun sellainen löytyy Lammin kirkosta. On varmaan ajateltu, että näytetään miltä vastapuoli näyttää. Näyttäisi olevan aika vihainen - miksiköhän? Kirkossahan sitä on monenlaista kulkijaa, jonka sielusta taistella.





Osataan sitä muuallakin olla luovia.

Julkaisen tämän kuvan ystäväni Gerardon luvalla Costa Ricasta. Mistähän taideteos on tehty? Esta foto viene de Costa Rica y tengo permiso de mi amigo Gerardo a usar foto en mis paginas.





Suomi onkin siis kolmikielinen maa.

Taisin nukkua koulussa silloin kun kerrottiin moniko kielinen maa Suomi oikein on. No, hyvä että asia selvisi edes nyt.





Alla oleva kuvan teksti ei muuten pidä paikkansa!!!

Ihan turha väittää, koska onhan minulla housut jalassa, että muka...





Tuolla täytyy olla kiltti lapsi

Voi kun minäkin olisin ollut lapsena noin kiltti, että tarvitaan noin monta pukkia tuomaan lahjoja!





Paskamer

Tuo sovituskoppero (fitting room) hollannin kielellä (dutch) on aika vinkeä sana. Aina se jaksaa hymyilyttää paikan päällä.





Mt Rushmore - no ei, vaan Mt Readmore.

Tämä löytyy Helsingistä Bulevardilta. Tässä on sitä jotain, josta pidän. Eli mahtava ajatus yhdistää eri asioita. Sitä paitsi rakennuksen korjaustelineitä tämä koristaa loistavasti. Tätä ei nähdä Bulevardilla ikuisesti, jos sen haluaa nähdä luonnossa, niin pipo päähän, liikettä niveliin, keula kohti Bulevardia ja vauhtia töppösiin. Sai minut ainakin hyvälle tuulelle.





Lähettiläs.

Tämä löytyy Helsingistä. Osoite: Mechelinikatu2. Itselleni heti tulee mieleen nähtyäni tämän, että siinä on kuvattu vieraan planeetan olio, joka on eksynyt planeetallemme.






Kumiukko.

Tämä löytyy Nurmijärveltä Perttulasta. Toiset tekee moottorisahalla vaikka mitä, toiset tekee vanhoista kumista kumiukon esikuvaan Michelin.





Aeroflot:in helikopteri.

Tämä löytyy Mikkelin ja Kouvolan väliseltä tieltä. Liekö ammuttu alas, ostettu vai saatu syntymäpäivälahjaksi?





Hirviö.

Tämä löytyy Mikkelin Visulahdesta. Ilahduttaa aina ohiajavia autoilijoita. Lapset ovat ihan innoissaan. Mielestäni Mikkelin tulisi enemmän hyödyntää tätä dinosaurusta matkailuvalttina.







Rakastajat.

Kuuma syli oman armaan
aurinkoiseksi muuttaa päivän harmaan.

Tämä löytyy Helsingistä Kaisaniemenpuistosta.





Tämän talon omistaja ei elätä sähkölaitosta.

Vielä jossain päin Suomea on tuulimylly. Vaan taitaa tämän tuulimyllyn käyttö olla vähäistä tällä vuosituhannella. Kannattaisi korjata ja saada ilmaista sähköä. Vai onko se niin, että kateelliset naapurit valittaisivat, kun lavat huiskisivat ilmaa ja itse olisivat kateudesta naama vihreänä.





Kuwaitin keidas.

Tänne ei kurvaa "Arabi Ahab" kamelillaan ja mene tiskille sanoen: minulle iso tuoppi minttuteetä ja kamelilleni kaksi kyttyrää täyteen vettä. Ehei, ei sinne päinkään, tänne kurvaa Audit, Bemarit, Mersut ja Volvot jne. No kyllä pappatunturikin siellä näkyy. Tämä keidas löytyy keski-Suomesta.





Kilometripylväs.

Aah, ihanaa. Enää vaan 32 kilometria jäljellä. On se niin hyvä asia, että TVL huolehtii etäisyyksinen tiedottamisesta. Mitä sitä hankkimaan GPRS:ää, kun näilläkin pärjää!





Voi kun se tuki EU:sta tulisi jo pian!

Siis kyllä niitä tukia saa sieltä EU:sta odottaa kauan. Kuinkahan tässä oikein ensi keväänä käy noille kynnöille?





Apua Osteoporosiaan?

Tännekö on tilattu 20 litraa maitoa? Oikea osoite. Täytyy juoda päivässä 20 litraa maitoa, jotta saa riittävästi kalsiumia, ettei vaan Osteoporoosi pääse yllättämään.





Siistiä - Cool!

Kaupungin viranomaiset olisivat voineet vielä lisätä: sakon uhalla. Suomessahan, kuten kaikki tietävät, lain henki on seuraava: Kaikki se on kiellettyä, mikä ei ole laissa erikseen sallittua. Ei muuta kuin etsimään lakikirjasta sallittujen asioiden luettelo!





From quality You pay eli maksat laadusta - hoh-hoijaa

Tässä sitä on nyt nähtävillä maailman kuulua suomalaista työn laatua parhaimmillaan. Varmaan röyhistelee rintojaan tämän laatikon (mikä lie sähkölaatikko) pystyttäjä sanoen: "sainpas pystytettyä, vaikka en ihan pystyyn". Rikas mies jo oisin, niin ostaisin lahjaksi pystyttäjlle vesivaa'an eli vatupassin. Mistähän näille "veijareille" oikein maksetaan?





Tämä "laatuvessa" on kestänyt maailman myrskyt

Tälläinen löytyi Suomesta. Tuuletus on hoidettu asiallisesti luonnonmenetelmällä - ei hajuhaittoja. Vedet vessaan kukin tuo taas ihan omasta takaa ja jättää ne sinne. Varmaan vanhaa suomalaista laatutyötä, joka on antanut helpotuksen omistajilleen. Ikää lienee 60-70 vuotta. Asiantuntija sanovat, että suojaamaton puu ei kestä Suomen kovaa ilmastoa, mutta tämä vessä on antanut piut paut asiantuntijoiden mielipiteille.





"Vihanen" koira

Toivottavasti ei ole vihainen omistajalleen. Miten muuten sitä pitäisi varoa? Pitäisikö lähteä käpälämäkeen, vai olisiko parempi ostaa koiralle tuliaisia kuten vaikkapa lenkkimakkaraa tai "mustinmurkinaa"?





Tienposkesta löydetty - kuski lienee vauhdin hurmassa tuumannut näin:

Kaiken maailman urpoja, joilla ei ole "turpoja"
Voi tuotakin raasua, kun käytä ei kaasua.
Täältä sitä tullaan, vauhtia vaan lullaan.
Pelkää en liukasta keliä, kattokaas tätä peliä.





Mikäs kukka ja pörriäinen se siinä on Sturenkatu 40:ssä?

Siellä seinälle on vielä jätetty vanha Elannon merkki (nyk. logo) jäljelle. Ihmeellistä, että kaikkea ei vielä ole hävitetty, vaikka sellainen tuhon vimma on nykyjään vallalla Helsingissä. Onnitteluni sille, joka on ymmärtänyt vielä säilyttää mennyttä historiaa.





Jokos se kauppias toimitti meille sitä maitoa?

No ei toimittanut, vaan jätti sen tienposkeen tolpan nenään. Tonkka löytyy Kellokosken keskustasta.





No jopas on jano - mitähän joisi?

Eihän tuota pulloa jaksa vetää kurkusta alas, muu kuin valas. Näkyy varmaan kauas autoilijoille.





Traktorit uudistuvat

Tässä uusinta uutta. Joo-o. Tämä uutuuspeli on naamioitu vanhaksi ja on malliltaan Cabriolet. Maalattu ruosteennäköiseksi, metallinhohtoväri. Neliveto. Luistinesto (savi estää sitä luisumassa pellolla tuumaakaan eteen tai taakse). Kromattu pakoputki. Turvakaaret. Takana ojankaivuulaite, jos jää jumiin johonkin. Kuskin istuin sportti-istuinten uutuustuote (antaa hyvän sivutuen ja estää putoamisen alle ½ promillen ajokunnossa). Käy pitkillekin miehille, sillä pipo ei heti yllä taivaaseen. Kiihtyvyys 0-402 metriä alle 9.0 sekunnin. Etukauha käy tavaratilasta (helppo kuormata, lastauskorkeus säädettävä). Aluvanteet. Sivulistat korinväriset. Ratti päällystetty kärpännahalla. 65 vuoden puhkiruostumattomuustakuu (kestää isältä pojanpojalle). Varaa sinäkin omasi ensi tilassa. PS. korot ovat nousussa.





Suomen kallein roskis?

Siinä se nyt sitten on - Suomen kallein "roskapönttö"? Toiset käyttää autoa liikkuakseen paikasta toiseen, toiset taas kerää "viherjätteet" autoon. Siis ihan hyvä asiahan se on, ettei jätteitä heitetä ympäri kylää, vaan kerätään talteen loppukäsittelyä varten. Kyllä meillä ihmisillä todella on niin erilaiset elintavat!





Vaarallinen risteys

Vai että vaarallinen risteys. Hmm, normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää, että eikös asialle pitäisi tehdä jotain. Niin sitä luulisi, vaan tämä on ollut jo 10 vuotta vaarallinen risteys. Sitä olen miettinyt, että jos siinä vaikka mummo, joka ei ole ryhmittynyt oikein, jää rollaattorillaan auton alle tai pieni elämän iloa pursuava taapero kuolee siinä, niin onko kysymyksessä sama ilmiö kuin jo reilut 2000 vuotta sitten, jolloin Barabbas pesi kätensä. Nyt tietysti liikennemerkillä pestään kädet ja sanotaan kirkkain silmin: "mehän varoitimme". Joopa-joo, varmaan hirveästi lohduttaisi taaperon vanhempia.





Bensan kulutus vähenee, vaikka moottorien koko kasvaa autoissa

Esimerkkinä olkoon automme 2.2 litran bensamoottorilla varustettu auto. Paljonko siis kuluu bensaa 100 kilometrillä? Kaava on (esim. Excelissä): =60/1003*100. Eli polttoainetankin koko (60) jaettuna 1003:lla ja kerrotaan 100:lla. Vastaus on 5,98 litraa. Taitavat jossain päin maailmaa kiristellä hampaita öljyntuottajat, kun autotekniikka kehittyy.





Tutustu myös Kummallisuuksia 2 sivuun.


Sir Vili:

Sir Vili olisi halunnut tulla suureksi autoilusankariksi, mutta on tyytyminen carting autoihin. Elämässä ei voi saada kaikkea.



Paluu Sir Vilin kansisivulle Sieltä löydät monenlaista juttua.


Paluu Sitä sun tätä sivulle Sielläkin veikeitä juttuja.