maldini

Olen Päivi Salmi, burmakasvattaja Kuopiosta. Olen ammatiltani tekstiilimuotoilija. Perheeseeni kuuluvat minun ja aviomieheni lisäksi 3 kouluikäistä lasta ja 5 burmaa. Vahin poikamme tosin asuu jo omillaan kahden burmamme  ja tyttöystävänsä kanssa. Kotimme on kerrostalossa keskustan tuntumassa, Kallaveden rannalla.
Burma hurmasi minut kevättalvella 1987 PIROK:n esittelynäyttelyssä. Siellä istui häkissään ruskea nuori burma-naaras. Istuipa vaan niin kauniina ja lumoavana, että en silmiäni tahtonut irti saada. Samantien soitin Salosen Hildalle ja varasin pennun. Seuraavana kesänä meille sitten muuttikin ruskea naaras nimeltään Isä-Brownin Shu-Shu, burma, jonka muisto elää sydämessäni ikuisesti. 
Kasvattajanimeni FIN*Suhuban hyväksyttiin FiFe:ssä 20.4.1988. Kasvatin tällä kasvattajanimellä silloisen avomieheni kanssa kaksi pentuetta. Ensimmäisestä pentueesta kotiin jäi sininen naaras Suhuban Zenana. Tämä rautarouva synnytti aikanaan kaksi suurta pentuetta ja sai elää pitkän ja terveen elämän. Neitokainen nukkui ikiuneen joukukuussa 2010 elettyään huikeat 22 vuotta ja 6 kuukautta ja 3 viikkoa. Nykyinen kasvattajanimeni FI*Shu-Shun hyväksyttiin FiFe:ssä 21.2.1991. Ehdin kasvattaa tällä kasvattajanimellä yhden pentueen, kun kissaharrastukseeni tuli 11 vuoden tauko, poikani allergian vuoksi. Vihdoin vuonna 2004 muutti kotiimme creme burmanaaras, Isä-Brownin Nomonde, joka sai kutsumanimekseen Manteli, värinsä ja suurien mantelisilmiensä vuoksi. Vuotta myöhemmin meille muutti Mantelin sisarpuoli, sinikilpikonna Cattish Desert Berry eli Maikki. Koska kasvatustoiminta ei näiden naaraiden kanssa päässyt alkua pidemmälle, niin meille muutti toukokuussa 2006 ruskea naaras Arkhitekton Keichline eli Muusa. Muusan ensimmäisestä pentueesta kotiin jäi suklaa naaras Misty Dawn eli kotoisammin "Milka". Kesällä 2008 syntyi Milkan ensimmäinen pentue, josta kotiin jätettiin Pisarro-poika. Nyt kissakiintiömme on täynnä, mutta annan mielelläni naaraan sijoitukseen seuraavasta pentueesta, mikäli sopiva koti löytyy.
 Kasvatukseni on pienimuotoista eli keskimäärin yksi pentue vuodessa. Pennut syntyvät ja kasvavat perheen keskellä, josta syystä he ovat hyvin sosiaalisia ja rohkeita. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, hyvänluonteisia ja kauniita burmia. Kasvatuksessa käyttämäni kissat ovat Felv-ja Fiv testattuja sekä gangliosidoosinegatiivisia (GM2). Pennut on rekisteröity Suomen Kissaliiton (SRK) rekisteriin. Kasvatuksessa noudatetaan Fifen ja Suomen Kissaliiton sääntöjä. Pennut ovat luovutettaessa vähintään 12 viikkoisia, eläinlääkärin tarkastamia, rokotettuja, mikrosirutettuja ja madotettuja. Pienokaiset saavat mukaansa pentupakkaukset sekä kasvatttajansa elinikäisen tuen. Mikäli haluat tutustua kissalaamme tarkemmin ota rohkeasti yhteyttä! Vastaan mielelläni pentutiedusteluihin ja kissaharrastusta koskeviin kysymyksiin.