james.gif ( 3021 bytes) lehtileikkeet: etusivu
viikon motto: hakusivu
kestoviisaudet: hakemisto

 

Toipunut taakankantaja - alkaa toteuttaa itseään
t u o r e i m m a t   u u t u u d e t   a p o s t o l i s e s s a   u u t i s k e o s s a

javiiva.gif (1139 bytes)
Cloverapilaset

Sunnuntai 14.6.1998 , klo 17.16

Hylätyksi tulemisen riski on suuri - - työssä?

    Jos itseään kunnioittava ja arvonsa tunteva ihminen ei ole toivottava työmarkkinoilla, silloin vika ei ole tässä ihmisessä - vaan työmarkkinoissa. Tällaisen ihmisen on parempikin pysyä poissa työstä ja voida hyvin muualla. Jos työnantaja suosii heikolla arvopohjalla ja elämänkokemuksella olevia ihmisiä, tällaisen työnantajan on syytä tutkia itseään - ja arvojaan. Terveet työntekijät pysyvätkin kaukana sellaisesta työyhteisöstä, josta he vaistoavat, ettei heidän omille näkemyksilleen ja kokemuksilleen ole siellä tilaa.

Kun taakankantaja oppii laittamaan rajoja ja sanomaan ei, hän ottaa hylätyksi tulemisen riskin. Tämä riski saattaa työelämässä olla erittäin todellinen. Hylätyksi tuleminen voi itse asiassa merkitä työsuhteen päättymistä. Kun nykyään ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihminen saa työtä, työntekijä voi joutua konkreettisesti valitsemaan - joko itsensä hylkäämisen - tai työpaikan menettämisen. Itsensä hylkääminen voi merkitä suostumista kohteluun, jonka tietää olevan väärää mutta johon suostuu, jotta ei menettäisi toimentuloaan. Kuka työnantaja rakastaa työntekijää, joka sanoo ei ja asettaa rajat - eikä suostu väärinkohteluun? Eikö pikemminkin ole niin, että työelämässä suositaan ihmistä, joka joustavuuden nimissä on valmis uhraamaan omanarvontuntonsa - eikä ole niin tarkka rajoistaan?

Ihminen ei kadu sitä, että hän on toiminut eettisesti oikein eikä ole suostunut hylkäämään omia syviä arvojaan, vaikka hänen valintansa olisikin johtamassa toimeentulon menettämiseen. Kääntäen voi todeta, että itsensä ja arvojensa hylkääminen taloudellisen turvallisuuden säilyttämiseksi ei koskaan johda mihinkään hyvään vaan se lisää pahoinvointia.

Toipunut taakankantaja oppii näkemään, ettei hänen tarvitsekaan selvitä asioista yksin. Hän saa pyytää apua eikä hänen enää tarvitse olla se, jolta pyydetään apua. Mitä enemmän hän saa kokemuksia siitä, että ihmisiin voi liittyä muutenkin kuin auttamalla heitä, sitä enemmän hän alkaa tunnistaa taakankantajan strategiaan liittyvää pakonomaista auttamistarvettaan. Tämä johtaa siihen, ettei hän enää haluakaan auttaa - hän tympääntyy auttamiseen. Tästä lähin hän kykenee auttamaan vain siksi, että ihmiset tarvitsevat apua - eikä siksi, että hän itse tarvitsee auttamistaan.

Toipunut taakankantaja alkaa toteuttaa itseään. Hän ei enää suostu kohtuuttomiin ylitöihin ja liian raskaaseen puurtamiseen - ja jos hetkittäin suostuukin, hän ymmärtää tarvitsevansa palautumisaikaa - ja järjestää sen itselleen. Kenties hän asettaa koko nykyisen työnsä kyseenalaiseksi? Hän ehkä huomaa, ettei itse ole valinnut nykyistä ammattiaan vaan sen on tehnyt hänessä oleva taakankantaja?

Sisäinen turvattomuus ei enää tarvitse ulkoista yliturvallisuutta vaan toipuva taakankantaja uskaltaa elää vaarallisesti - elää luovaa elämää. Hän sietää sen, ettei hänen esimiehensä hyväksy hänen ratkaisujaan jossain asiassa. Hän ei kanna vastuuta siitä, jos joku loukkaantuu, kun hän ilmaisee, mitä todellisuudessa ajattelee - firman henkilöstöpolitiikasta.

Elämänkokemuksen ja viisauden siivoaminen ulos työelämästä kostautuu ihmisten pahoinvoinnilla, sairastumisilla ja eläkkeelle hakeutumisen ennenaikaistumisella. Ihmiset haluavat pois työpaikoista, joissa he voivat huonosti. Halutaan pelastaa oma elämä - niin kauan kuin se on pelastettavissa.

Pitkällä tähtäimellä sekä tuottavuus että tehokkuus kasvavat, jos ihmiset mahtuvat työpaikkoihinsa ja saavat tilaisuuden voida työssään hyvin. Mutta - onhan monessa asiassa nähty, että pitkällä tähtäimellä toimiminen ei koskaan ole ollut ihmisen vahvoja puolia. Nykyinen sukupolvi syö tulevien sukupolvien leipää tuhoamalla luonnonvaroja. Lasku langetetaan lasten ja lastenlasten maksettavaksi.

Miksi työelämä karttaa elämänkokemusta? Siksikö, että ihmisistä halutaan ottaa kaikki irti niin kauan kuin kaikki on vielä otettavissa? Ovatko työelämässä vallitsevat arvot niin pinnallisia, ettei sinne mahdu elämänkokemukseen perustuvaa viisautta ja arvokkuutta? Jos työnantaja suosii vain nuoria työntekijöitä, se toimii lyhytnäköisten arvojen pohjalta.


Copyright © Cloverapilaset 1999