lyyra.gif ( 1798 bytes) apostolisesti: afterit
viikon motto: mitä se on
valitut palat: lehtileikkeet

 

Apostolien jälkiviisauksia -- Eri Näköalapaikoilta
t u o r e i m m a t   u u t u u d e t   a p o s t o l i s e s s a   u u t i s k e o s s a

lyviiva.gif (1139 bytes)
Cloverapilaset

Perjantai 29.1 1999 , klo 9.31

A p o s t o l i s e t   A f t e r i t  -  II  -   Kakkonen     
takaisin - [kestoviisauksiin]   [ykköseen]   [kolmoseen]   [neloseen]      

     


     

    - -.1.   Lifestyle - ei saisi olla yritysten arvojen osa?

    Miksi meidän ylipäätään pitäisi hahmottaa arvojamme? Arvokäsite toimii vähän eri tavalla, kun puhutaan yksilön tai yhteisön arvoista. Yritykselle arvot ovat tärkeitä, koska ne ovat toiminnan päämääriä, jotka ovat havainnollistettavissa tehtäväksi jollakin tavalla. Myös yksilölle on hyödyksi luoda elämään suunnitelma ja löytää varmuus omasta itsestään niin, ettei tarvitse rakentaa itseään ulkoapäin. Arvokeskustelu ei saa jäädä pelkkään pintaan, elämäntapa-arvoihin. Lifestyle ei saisi ollenkaan olla yrityksen arvojen osa. Se vie yksilöltä pois valinnanvaran, kun edellytetään, että pitää olla sellainen ja tällainen. Aika tavallista yhteisöissä on on, että vain pinta yhdenmukaistetaan ja syvemmät arvot jäävät epämääräisiksi. Arvojen pukeminen vain sanoiksi ei riitä. Yhteisön koko toiminta heijastaa arvoja. Sovittujen ja koettujen arvojen on syytä olla sopusoinnussa. Jos käytännössä esimerkiksi palkitaan eri asiasta kuin arvoiksi ilmoitetaan, jokainen tajuaa, että arvot ovat vain teatteria.

    Talouselämä 33/96; Maija-Riitta Ollila: Etiikka - Arvot ovat yrityksen työkaluja.

    - -.2.   Arvot törmäävät yhä useammin - tekniikasta?

    Tekniikka auttaa ihmisiä. Samanaikaisesti ihmiset joutuvat miettimään entistä syvällisemmin teknologian seurauksia. Yhteiskunnassamme lähdetään siitä, että teknologia on hyvää teknologiaa, jos arvostamme sitä. Konflikteja seuraa, kun ihmiset eivät olekaan valmiita hyväksymään teknologiaa, koska se muuttaa jotain sellaista, joka on hyvän teknologian idean vastainen. Teknologiasta on kuviteltu, ettei se sisällä arvottavia merkityksiä ja että teknologia sinällään on neutraalia. Mutta se ei ole totta. Teknologia ei ole arvovapaata, vaan se tuottaa tiettyä arvomaailmaa. Tietoyhteiskunnan suuri haaste on uudenlaisen arvomaailman löytäminen. Suomalaisenkin hyvinvointivaltion ihanne on perustunut teollistuneen yhteiskunnan arvoihin, jotka ovat perustarpeiden tyydytystä. Henkinen kehitys ei ole ollut tavoitteena. Ihmisen hybris voi muodostua ongelmalliseksi, ellei painopiste muutu henkisen puolen kehitykseen. Väärinkäytön mahdollisuudet lisääntyvät, ellei synny kollektiivista ymmärrystä hyvästä suunnasta.

    Tietoviikko 22.5.1998, Markku Wilenius, Teknologiasta: Arvot törmäävät yhä useammin?


     

    - 7.1.   Työreformi on jo alkanut - pykälät kuntoon?

    Työreformi on jo alkanut. Tällä vuosikymmenellä työelämän käytännöt ovat muuttuneet rajusti: erityisen paljon on työtä tarjolla uusilla aloilla, joilla työmarkkinajärjestöistä ei ole tietoakaan ~ pätkä- ja osa-aikatyöt ovat yleistyneet, ja vallankin nuoret tekevät niitä mielellään ~ yksilöllisiä työaikoja sovelletaan jo lähes joka toisella työpaikalla ~ laman kourissa palkat alenivat monissa työpaikoissa ennenkokemattomalla tavalla ~ yhä uudet ammattiryhmät tulivat nousukaudella sellaisen tulospalkkauksen piiriin, jossa työmarkkinajärjestöillä ei ole osaa eikä arpaa ~ optiojärjestelyjen kautta palkanmaksajiksi on tullut muitakin tahoja kuin työnantajat ~ monet turvatussa virka-aseman tuotetut julkiset palvelut ovat muuttuneet markkinaehtoiseksi yritystoiminnaksi, jossa työvoimakustannus on kilpailutekijä. Politiikka - ja siihen tarrautuneet populistit - tulevat jälkijunassa. Työelämä muuttuu hurjaa vauhtia ilman puolueita ja järjestöjäkin. Työreformille ei kohta jää muuta sisältöä kuin saada pykälät vastaamaan todellisuutta?

    reformijuna meni jo - sanoo Jouni Luotonen - Talouselämässä 19/98

    - 7.2.   Työelämässä vallitsevat arvot - liian pinnallisia?

    Työelämässä nuorilla on nykyään etulyöntiasema. Työnhakija on liian vanha jo nelikymmenvuotiaana. Ehkä tämänhetkinen kiivastempoinen työelämä suosii ihmisiä, jotka ovat valmiit uhraamaan henkilökohtaisen hyvinvointinsa tuotannon ja tehokkuuden alttarille? Nuorilla ei ole varaa sanoa ei, koska he ovat vasta rakentamassa uraansa ja hakemassa paikkaansa työelämässä - ja yleensäkin elämässä. Hiukan vanhemmalla ihmisellä on jo käsitys omasta itsestään. Hänellä on identiteettiä ja itsekunnioitusta, hänellä on käsitys arvoista, jotka ovat hänen elämänkokemuksensa tulosta. Hän tietää, mitä haluaa eikä hän katso voivansa suostua mihin tahansa. Miksi työelämä karttaa elämänkokemusta? Siksikö, että ihmisestä halutaan ottaa kaikki irti niin kauan kuin kaikki vielä on otettavissa? Ovatko työelämässä valitsevat arvot niin pinnallisia, ettei sinne mahdu elämänkokemukseen perustuvaa viisautta ja arvokkuutta?

    kirjoittaa Tommy Hellsten kirjassaan - Virtahepo työpaikalla.

    - 7.3.   Myynnin maailma - nuorten ihmisten maailma?

    Kun takana on jo vuosikymmenissäkin mitattava työura ja ikää on mittarissa 40-50 vuotta, ei tarvitse edes houkutella kysymystä, mitä nyt. Se on jo odottamassa. Vaihtoehtoja on ainakin kolme: halu kehittyä, jäähdyttelyvaihe päälle tai hidas taantuminen. On tietysti olemassa niitä, jotka eivät mielestään tarvitse enää mitään, mutta ne jotka ovat vastaanottavaisia ovat todenneet, että arkipäivään voi saada uusia työkaluja. Näkyykö ikärasismia työpaikalla? Kysymykseen voidaan diplomattisesti vastata, että myynnin maailmassa korostuu nuorten ihmisten maailma. Mutta firmat eivät pärjää pelkästään nuorien varassa. Yleensä asiakkaat haluavat kokemusta, luottamusta ja kannanottoja myyjältään. Asiakassuhteet henkilöityvät entistäkin enemmän. Asiakkaat eivät pidä kokemattomuudesta eikä nulikkamaisuudesta. Tämä ei sinänsä ole ikäkysymys, mutta nostaa esiin voimavaran, joka olisi konkareissa käytettävänä mentoroijana työpaikoilla. Onko heillä halua siihen? Jos toiminnalle annetaan merkitystä ja hyvä kokemus ja sen hyödyntäminen nostetaan esiin, kokeneet myyjät ovat mielellään mukana.

    Konkareilla on paljon annettavaa: kirjoittaa Kari Kerkko - Uratie 11.9.1998.


     

    - 8.1.   Käsitykset tietoyhteikunnasta - eivät kohtaa?

    Tietoyhteiskunta on etäinen ja vaikea asia. Suomalaiset mieltävät tietoyhteiskunnan tekniikaksi. Keskeinen ongelma on, että eri osapuolten keskustelu ja käsitykset tietoyhteiskunnasta eivät kohtaa toisiaan. Periaatteessa on kolme keskustelua. On valtiollinen taho ja tietotekniikan markkinoijat - sekä tavalliset ihmiset. Nämä kolme keskustelua eivät leikkaa toisiaan oikeastaan ollenkaan. Päättäjät visioivat yhä strategioita, kun pitäisi toimia. Ihmisillä on yllättävän vahva kokemus siitä, että tietokoneet ovat lisänneet työttömyyttä. Tietokoneiden luomia uusia työmahdollisuuksia ei oikein nähdä. Yhteiskunnallisen päätöksenteon luotettavuuteen liittyen vanhemmat romantisoivat. Nuoret ikäryhmät asennoituvat selvästi kriittisemmin tietokoneiden merkitykseen luotettavuuden lisääjänä. Tietokoneiden vaikutus ajattelutapoihin vaihtelee iän ja sukupuolen myötä suuresti. Osin eroja selittää omakohtainen tietokoneen käyttö, eli ne jotka käyttävät eivät usko ajatusten kaavamaistumiseen. Tämä ei oikein selitä esimerkiksi nuorimman ikäryhmän kriittisyyttä asiaan.

    visioista toimintaan - patistaa Mika Pantzar - Tietoviikko 22.5.1998

    - 8.2.   Tietoyhteiskunta utopiana - tiedon kommunismia?

    Utopiana tietoyhteiskunta näyttäisi lähenevän eräänlaista tiedon kommunismia: tavoitteena on tiedon loputon yltäkyltäisyys, kaikille tarpeidensa mukaan -tilanne. Entä jos käykin niin, että kukaan ei välitä yhteisestä omaisuudesta? Kukaan ei loppujen lopuksi kanna huolta ja vastuuta, kunhan vain elää verkossa normien mukaan niin kuin muutkin. Ja jos kenelläkään ei ole henkilökohtaista vastuun tunnetta siitä, mitä verkoissa liikkuu ja mitä niiden avulla tehdään, niin mikä on moraalinen tulos verkkojen sisällön ja niitä käyttävien ihmisten kannalta? Uljaan alun jälkeen sama vähittäinen rappio kuin edellisessä kommunismissa? Näennäisesti yhteinen verkko ja ihmisten häikäilemätön omanarvonpyynti sen sisällä muodostavat tuhoisan yhdistelmän. EU:n virkakoneistolla ja polittisilla päättäjillä on tässäkin perässähiihtäjän rooli. Komission, neuvoston ja europarlamentin tehtävä on pitää tietoyhteiskunnan käsite ja hallinnointi niin hyvässä järjestyksessä, että eurooppalaiset firmat pystyvät tekemään siitä mahdollisimman paljon rahaa.

    Kohti tiedon kommunismia - kysyy Eero Ojanen kirjassaan: Yhteiskunnan itsepuolustus

    - 8.3.   Verkostoyrittäjä - kalliissa osaamistyhjiössä?

    Sähköposti on ensimmäinen askel internetin hyödyntämiseksi verkkomaisesti yrityksen sisällä ja yhteistyökumppanien kesken. Hallitusti - sähköposti käy köyhän miehen ryhmätyöohjelmasta. Mutta - jos halutaan mennä hiukkasen pidemmälle ja hyödyntää webi-tekniikkaa, päästään äkkiä rakentamaan intranettejä ja extranettejä, eli jakamaan yrityksen yhteisiä tietovaroja ensinnä sisäisesti - ja ennen pitkää myös yhteistyökumppanien kesken. Siinä taas vaaditaan jo tietojärjestelmän sunnittelun näkemystä - ja kokemustakin. Mistä sitä on pk-yritykselle saatavissa - ja kohtuuhintaan? Kuka pk-yrittäjä lähtee nk. uusmediayrityksen asiakkaaksi, kun laskutus on mainostoimistoluokassa tyyliin 700 markkaa tunti, ja itse tietojärjestelmän joutuu silti määrittelemään itse? Pk-yrityksillä on kova halu kehittää verkkotoimintaa mutta tutkimuksissa paljastuu osaamisen puute - ja riskien sekä kustannusten pelko - sekä koko internet-liiketoimintakonseptin epäselvyys. Ei ihme - sillä uusmedian hype on jyränyt alleen arkiset hyötynäkökohdat. Liikkeelle voi lähteä yksinkertaisin välinein. Suurisuuntaisia hankkeita ei välttämättä tarvita.

    Verkostoyrittäjä osaamistyhjiössä: kirjoittaa Kari Tyllilä - MikroPC 5.11.1998.


     

    - 9.1.   Kiire - vääristä ja lyhytnäköisistä valinnoista?

    Kiire syntyy ihmisen vääristä ja lyhytnäköisistä valinnoista. Kun valitsee terveemmin niin kiire häviää. Kiire näyttääkin olevan erittäin selkeästi ihmisten ulkopuolella oleva ilmiö - pyörremyrsky - joka imaisee kaikki mukaansa. Mitä useampi yksilö astuisi kiireestä ulos - valitsisi rauhan ja kiireettömyyden - sitä vähemmän ihmisen ulkopuolella oleva kiire näkyisi. Onko kaikkialle leviävä kiire merkki siitä, ettei enää ole ihmisiä, jotka kykenesivät valitsemaan terveemmin? Ovatko kaikki jo niin ulkoaohjautuvia, että antavat kiireen pyörremyrskyn imaista itsensä sisään? Olemmeko tällä tavoin luoneet kollektiivisen harhan kiireestä, joka imaisee sisäänsä ilman, että kukaan voi asialle mitään? Kun kiireen objektiivisesta luonteesta vakuuttuu kollektiivisesti, ei tarvitse kantaa vastuuta valinnoistaan? Tällä tavalla syntyy kiireistään riippuvaisia, jotka tarvitsevat kiirettä - yhtä paljon kuin alkoholisti viinaa.

    kirjoittaa Tommy Hellsten - uudessa kirjassaan - Virtahepo työpaikalla.

    - 9.2.   Ristiriitainen ilmapiiri - lisää työuupumusta?

    Yleisesti kiristynyt ilmapiiri ja työtahti ovat lisänneet stressiä ja sitä kautta - työuupumusta. Loppuunpalaminen kohtaa varsin usein ikääntyviä toimihenkilöitä. Kun ihminen ei pysty puhumaan psyykkisistä ristiriidoista, ne kanavoituvat usein ruumiillisiksi oireiksi. Tämä on normaali reagointimalli silloin, kun ristiriitoja ei pysty käsittelemään tunteiden ja mielikuvien tasolla. Vahvaan uupumustilaan liittyy usein äärimmilleen venyneen elimistön oireilua - vapinaa - verenpaineen nousua - tai sydämen tykytystä. Uupuminen on henkisten voimavarojen ehtymistä, energian ja toimintakyvyn puutetta - voimattomuutta. Joskus uupumusta edeltää epätavallinen yliaktiivisuusvaihe - hypomania - joka ei johdu ulkoisista olosuhteista. Uupumus ei ole luonteeltaan fyysistä väymystä, joten nukkuminen ei auta. Työpaikkojen terveyslääkärien on syytä alusta alkaen olla selvillä ihmisen kokonaistilasta ja pitää esillä sairauden psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia.

    Uratie 1.10.1998; Kristiina Toivola: Pätkät - Vaivaako energian puute?

    - 9.3.   Oppilaat kilpailevat - ja koulut kilpailevat?

    Lasten on menestyttävä sekä koulussa että sen ulkopuolella. On kilpailtava! Ja niin oppilaat kilpailevat - ja myös koulut kilpailevat. Samalla kilpailevat lasten vanhemmat: - kuka saa lapsensa kilpailussa parhaimmin menestyneeseen kouluun. Suuri osa lapsista käy nyt koulua suosittuun asemaan päässeessä laitoksessa - jossain muualla. Oppilaat, jotka ennen kävelivät muutaman sataa metriä lähimpään kouluun, seikkailevat pitkin kaupunkia jokaisena koulupäivänä. Koulun ja ympäristön välinen yhteys on katkennut, sillä aktiivisia vanhempia ei enää kiinnosta omalla alueella sijaitsevan koulun toiminta. Nuoret eivät vapaa- aikanaan ole luontevassa yhteydessä koulutovereidensa kanssa, koska he asuvat kaukana. Moni murrosikäinen on entistäkin yksinäisempi. Suomalaisten tie takaisin luokkayhteiskuntaan alkaa siitä, että koululaitos jakaa heidät niihin, jotka saavat käydä hyvämaineisen koulun, ja niihin jotka eivät sellaiseen kouluun pääse.

    HS Kuukausiliite huhtikuu 1998; Jorma Palo: Kilpailun voittajista tulee kiireisiä?


     

    - 10.1.   Verkottuminen - luottamus ja vuorovaikutus?

    Verkottuminen on luottamuksellista vuorovaikutteisuutta, kumppanuuteen ja asiakkuuteen perustuvaa toimintaa. Tärkeämpi kuin hierarkisuus on horisontaalisuus, organisointi ja tehtävien jakaminen samalla tasolla. Verkottunut liiketoiminta näyttää viihtyvän alueilla, joilla on vanha kansainvälinen kaupan tradiitio. Verkottumisesta ei tee nykyaikaista vain yhteistoiminnallisuus. Se ei ole hymistelyä vaan kilpailukeino. Sen avulla muodostetaan yhteenliittymiä, joiden synergiaetu turvaa jäsenten aseman markkinoilla suhteessa ulkopuolisiin. Jos verkottuminen alkaa rajoittaa kilpailua, kysymyksessä ei ole kehitys vaan taantuminen. Verkko ilman kilpailua on kartelli. Erityisen helposti kartelleja syntyy pääomavaltaisilla huipputekniikan aloilla. Kun kärki on kapea, kilpailu on helppo rajoittaa. Mitä nikkeliteräs vuosisadan alussa, sitä tietotekniikka nyt. Tämä sukupolvi saa tuskin koskaan tietää mahdollisista tietoyhteiskunnan myrkkyhämähäkkien verkosta.

    verkko vai kartelli - pohtii Martti J. Pulkkinen - Tietoviikko 12.6.1998

    - 10.2.   Virhehinnoittelu - markkinamekanismin puute?

    Muutama vuosi sitten romahti Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto. Viime aikoina on pala kerrallaan romahdellut Kapitalististen Markkinatasavaltojen Liitto. Järjestelmillä on yhteinen filosofia: jossain kaukana joku tietää parhaiten miten ihmisten pitää elää ja toimia. Neuvostotalouden suurimpia syntejä oli hyödykkeiden virhehinnoittelu ja markkinamekanismin puute. Tulos: resurssien tehoton käyttö ja luonnonvarojen hävitys. Markkinatalous pistää paremmaksi. WWF'n mittari muistuttaa siitä, että ekosysteemi subventoi yrityksiä omalla selkänahallaan. Kansantalouksien tilinpidossa on krooniset alipoistot. Myös Markkinaliiton oppien mukaan yksilöiden, yritysten ja kansantalouksien erikoistuminen lisää jokaisen hyvinvointia. Kaikki sujuisikin hyvin, jos kysyntä ja kilpailutilanne olisivat ennakoitavissa, kuten neuvostojärjestelmä ehti 70 vuotta uskotella. Kun kysyntä ja kilpailutilanne muuttuu, liiaksi erikoistuneet yksilöt, yritykset ja kansantaloudet tulevat markkinaliitossakin nopeasti tarpeettomiksi.

    Talouselämä 32/98, pääkirjoitus; Pekka Seppänen: Markkinaliitto romahti?

    - 10.3.   Erilaisuuden salliminen - varma elinkelpoisuus?

    Erilaisuuden salliminen tarkoittaa samalla elinkelpoisuuden varmistamista. Tuo erilaisuus koskee yhtäältä omatoimista itsenäisyyttä saman yrityksen sisällä - vaikka kehykset ovat yhteiset. Toisaalta erilaisuudella ja monimuotoisuudella taataan myös tuotteistamisessa odottamattomien, vaikeiden aikojen ylitys, koska suppeaan tuotevalikoimaan tai asiakaspohjaan sitoutumisella yleensä riskeerataan elinkelpoisuus. Tilanne on vastaava kuin kasvilajikkeiden supistaminen, jolloin hallan tai kuivuuden vierailun jälkeen ei ole edes sitä ainokaista lajiketta. Oppiminen ja muuntautuminen on olennaisen havaitsemista, mikä edellyttää yhdessä oppimisen - lintumaailmaan verraten parveilun, harjoittelua. Parveilemalla tieto ja oppi leviää geneettistä perimää nopeammin. Se taas vaatii harjoituksia vierailla erilaisissa tulevaisuuksissa ja sitä kautta strategian tekemistä yhdessä, mikä tehostaa päätöksenteon oppimista. Yritykselläkin on siis persoona?

    Ekonomi 9/98, asiantuntija-artikkeli; E Olavi Salminen: Inhimillistä yritystaloutta?


     

    - 11.1.   Jokainen hierarkia edellyttää - tasa-arvoa?

    Syy siihen, että tasa-arvo ei ole täydellisesti toteutunut, on tasa-arvo itse? Tasa-arvoa pidetään yleensä ykkösaseena kamppailussa hierarkioita vastaan. Mutta, jos tasa-arvo on sitä, että ihmisiä arvioidaan yhdellä ja samalla mittapuulla, jokainen hierarkia edellyttää tasa-arvon. Emme aseta puhelinta, tursasta ja buddhalaisuutta hierarkiseen järjestykseen, mutta lain edessä tasa-arvoiset kansalaiset voimme asettaa. Rasismi, kilpailut ja muu stereotypisointi ovat nimenomaan tasa-arvoisen yhteiskunnan ilmiöitä - eivät jäänteitä vanhasta. Tästä syystä tasa-arvoon perustuvat yhteiskunnat ovat samalla kaikkein luokittelevimpia ja hierarkisoivimpia yhteiskuntia. Ehkä tästä syystä Marx ei kannattanut tasa-arvoa - hän kun haavelili siitä, että kommunismissa tasa-arvoa ei enää tarvita, koska jokaista mitattaisiin omalla mitallaan.

    kirjoittaa Tuomas Nevanlinna tasa-arvosta - HS Viikkoliite: 25 1998.

    - 11.2.   Arvot ovat mielivaltaisia - totuus suhteellinen?

    Valinta on aina riippuvainen tavoitteista ja arvoista - sen lisäksi, että se on usein ajan puutteen ja osaamattomuuden aiheuttamaa ryntäilyä asiasta toiseen. Tietoisesti tehtyjen valintojen perusteita pystytään itsekin arvioimaan. Silloin myös rakentava keskustelu eri lähtökohdista on mahdollista. Keskeistä on kyky hahmottaa kehityksen pääsuunta silloinkin, kun ristiriitaiset ilmiöt vaikuttavat asiaan. Suurin harha on, että tilanteen arvioimiseksi kaikki tieto on aina välttämätöntä ja että vain täysi selvyys uusimmista käänteistä on riittävä. Vain joissakin tehtävissä, lähinnä raha- ja pankkimaailmassa, tiedon on oltava aina uusinta tietoa. Myös arvojen ja symbolien käsittelyyn on löydettävä uusia keinoja. Arvot eivät useinkaan ole mielivaltaisia, ja vaikka totuus onkin suhteellinen, se ei tarkoita sitä, että kaikki argumentit olisivat samanarvoisia. Tehokkuus voi syntyä vain tiedon hallinnasta. Se ei ole yleisarvo, vaan keino lisätä aikaa, joka tulee kiireettömän omaan käyttöön. Aikaa tarvitaan vapaa-ajaksi ja aikaa tarvitaan laadun parantamiseen tärkeissä työtehtävissä.

    Talouselämä 32/98, Marko Nenonen: Tietoyhteiskunta tarvitsee uutta sivistyneistöä

    - 11.3.   Pelkkä riesa - kaipaako kukaan pienyrityksiä?

    Kuluu vielä parikymmentä vuotta, ennenkuin Suomessa on pienyrittäjiä suosiva yritysilmasto. Tällä hetkellä uusien vaalien paineessa yrittäjyys on jälleen kaikkien huulilla - mutta ei silti ajatuksissa - saati teoissa.Pahin epäkohta uusimuotoisen yksinyrittäjyyden tiellä ovat verolait. Rahoituksellisesti ja lainojen kohteena pienet palvelualan yritykset ovat - juuri ja juuri - pääsemässä samalle viivalle tuotannollisten yritysten kanssa. Kaipaavatko politiikot yrityksiä? Entä isot yritykset? Entä kunnat? Pelkistetysti ilmaistuna - pienyrittäjät ovat monen mielestä riesa. Mikä neuvoksi? Suomessa ei ole pienyrittäjyyden perinnettä muualla kuin pohjanmaalla. Monet keskuspaikat profiloivat itsensä edelleen koulu- ja hallintokaupungeiksi. Koulutuksesta lienee jo sanottu kaikki oleellinen. Enää ei haluta virkamiehiä vaan yrittäjiä? Mutta kuinka tämä periaate näkyy opetusohjelmina peruskoulujen puolella? Ammattikorkeakoululaitos tuonee kentälle kilpailua - ainakin opiskelijapaikoista. Mutta korkeakoululaitoksen hidas urakierto takaa muutoksen jähmeyden.

    Talouselämä 27/98, Kari Partanen, yrityskonsultti: Kuka kaipaa pienyrityksiä?


     

    - 12.1.   Talouden kasvu - tulevaisuuden tunnusmerkki?

    Eläkemenot kasvavat kovaa vauhtia kaikissa Euroopan maissa. Kaikille on yhteistä - miten tästä oikein selvitään? Vastaukset vaihtelevat, mutta ongelmattoman selkeitä tulevaisuuksia ei ole esittänyt kuin Pekka Parkkinen, parantumaton optimisti, joka saattaakin olla oikeassa - tai väärässä. Ongelman ratkaisu on taloudellisen kasvun jatkuminen, mikä on kiistämätön tosiseikka, mutta ei sitten mitenkään varma tulevaisuuden tunnusmerkki. Työeläkejärjestelmän kestokyvyn pahin uhka ei ole vanhuuseläke vaan lähinnä ennenaikainen eläköityminen. Monet tekijät ovat kerryttäneet liian varhaista eläkekuormaa. Aktiivisia kuormaajia ovat ne yritysjohtajat, jotka ovat saneeranneet firmansa vanhoista työntekijöistä niin, että itse firmoille on tullut ruotsalaisille sekä muille ulkomaalaisille otollisia, mutta joutilaistettu väki on jäänyt suomen tel-järjestelmän rasitukseksi. Toisia hyväkkäitä ovat järjestö- ja vakuutusjohtajat, jotka muille viisaita lausuntoja jaellen siirtyvät terveinä eläkkeelle viisikin vuotta ennen yleistä 65-vuoden eläkeikää. Tämä vuosi tuo muutoksen?

    Talouselämä 20/98, kolumni; Eero Tuomainen: Työeläketurvan näkymät

    - 12.2.   Globaalitalouden vitsaus - on karkaava pääoma?

    Vienti vetää, kun talous globaalistuu. Mutta vilkkaimmin ei kasva suomalaisten tavaroiden vienti. Eikä pelätty aivovientikään tunnu käynnistyvän. Sen sijaan suomalaista työllistävää rahaa viedään ennennäkemättömällä vauhdilla maasta pois. Globaalitalouden vitsaus ei olekaan Suomeen tuleva ja suomalaisyritykset valtaava pääoma vaan täältä karkaava pääoma. Globaalistumisen visio pakottaa suomalaisyritykset erikoistumaan ja laajentamaan markkinoitaan -- ja siksi suomalainen raha menee muualle työllistämään. Ulkomainen raha ei halua tehdä pysyvää kotia Suomeen. Suomi houkuttelee spekuloivaa rahaa, ei pysyvää, kärsivällistä, työllistävää rahaa. Suomalaiset itse ovat päinvastoin sijoittaneet rahojaan - nimenomaan - ulkomaiseen tuotantoon. Suomalaisten suorat sijoitukset ulkomaille ovat seitsenkertaiset ulkomaisiin pörssisijoituksiin verrattuina. Jokaista ulkomaalaisten Suomeen pysyvästi sijoittamaa markkaa kohti suomalaisyritys sijoittaa pysyvästi ulkomaille kaksi markkaa. Tällä mittarilla ovat suurempia ulkomaansijoittajia maailman maista - Kuwait, Japani, Sveisti ja Saksa. Mutta ne sijoittavat paljostaan - Suomi vähästään.

    Talouselämä 41/98, Pekka Seppänen: Raha karkaa Suomesta

    - 12.3.   Hyvät tulokset - eivät paranna vakavaraisuutta?

    Eikö olisi oikeus ja kohtuus, että hyvän tuloksen tehnyt yhtiö voisi jättää jotain itselleen ja kohentaa vakavaraisuuttaan? Olisi - ja muille yhtiöille tämä onkin mahdollista - mutta ei kuitenkaan eläkäkevakuuttajille. Viime vuosi on jälleen kelpo esimerkki siitä, että vakavaraisuudeltaan varsin kevyet eläkeyhtiöt eivät pysty hyvienkään tulosten kautta muuttamaan pääomarakennettaan. Ne ovat pelkästään rahojen läpivirtauspaikkoja. Työeläkeyhtiön toimintasäännöt ja verottajan pelko ovat aiheuttaneet sen, että hyvä tulos jaetaan lähes kokonaan takaisin asiakashyvityksinä - eli suomalaisille yrityksille. Eniten asiakashyvityksiä jakoi E-T, 166 miljoonaa markkaa, ja myös I'n & E-V'n hyvitykset nousivat sadan miljoonan pintaan. Normaaliin yhtiöön rinnastettuna tämä tarkoittaa sitä, että vakavaraisuudeltaan köykäinen yhtiö jakaa tuloksestaan noin 50 prosentin osinkoja. Eläkeyhtiöt kasvattavat lisäksi mielellään luottotappiovarauksiaan verotussyistä - yhtiöillä on todellisuudessa vähän luottotappioita. Mahtaako valtiokaan olla tyytyväinen siihen, että sen kotimaisesta velasta jo neljännes on eläkeyhtiöiden hallussa?

    Talouselämä 23/96, Teija Sutinen, Eläkevakuutus: Mainio vuosi - ainakin asiakkaille?

     

Copyright © Cloverapilaset 1999
 
HYPER! KLIK!