SanDo
SanDo, 87-syntynyt MC Jämsänkoskelta, pienen pienestä käpykylästä aloitti räpin kirjoittelun joskus vuonna 95-97. Näiltä ajoilta poika on kehittynyt paremmaksi, ja on kokoajan (toivottavasti) paraempaan päin. Ensimmäinen räp biisi jonka poika kuuli oli joku Eminemin vanha vanha biisi ja ensimmäinen suomenkielinen räp biisi joka myös antoi potkua kehitykseen oli Fintelligensien viikonloppu-ilta (tai joku vastaava). Suurimpana innoittajana on ollu Fintelligens sekä muut suomalaiset pikku räp tähdet (näihin ei lukeudu Pikku G eikä Raimssi).
Ensimmäinen purkitettu biisi
Ensimmäinen nauhoitettu biisi taisi olla Ajatukset kulkee Pt. 1. Tämä biisi nauhoitettiin vanhalla ja huonolla pöytä mikillä, vanhaan vanhaan free beattiin, vanhalle vanhalle koneelle SanDon luona. Tähän päivään verrattuna nauhoitus mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti, sekä tulee luultavammin parantumaan.
Homman alku
Vähitellen kun poika sai nettiyhteyden, on alkanut hommat luistaa paljon paremmin. Ensimmäisenä SanDo tutustui Ravaan, Turenkilaiseen räppäriin. Ravan kautta SanDo tutustui Mista Frogiin, Turenkilaiseen huippu DJ:hin. Hyvällä onnella ja tuurilla SanDo onnistui myös tutustumaan Tamperelaiseen räppäriin, nimeltä Idenfiniitti a.k.a Inde. Näin SanDo sekoittautui yhteen Lehtowood Recordsin kanssa. Poika on edelleen yhteydessä kaikkiin edellä mainittuihin henkilöihin ja tulee luultavimmin tekemään vielä monta biisiä kyseisten henkilöiden kanssa.
Loppu outro
Historia ei siis ole kovinkaan kiinnostava, eikä pitkä. Ja tämän takia en enempää ala kirjoittamaan itsestäni. Jos jotakuta kiinnostaa lisätieto, minuun saa ottaa yhteyttä.
