BELGIANPAIMENKOIRA
(BERGER
BELGE)
GROENENDAEL, TERVUEREN,
MALINOIS
JA LAEKENOIS
Alkuperämaa: Belgia
KÄYTTÖTARKOITUS: Alunperin paimenkoira, nykyään työkoira (mm.
vartiointi, suojelu ja jäljestys)
sekä monipuolinen palveluskoira, joka soveltuu
myös perhekoiraksi.
LYHYT
HISTORIAOSUUS:
Belgiassa käytettiin 1800-luvun lopulla karjalaumojen kuljettamiseen
paljon
koiria, jotka olivat tyypiltään epäyhtenäisiä ja karvapeitteeltään hyvin
erilaisia.
Selkiyttääkseen asiaa, joukko innokkaita koiraharrastajia pyysi
avukseen
Cureghemin Eläintieteellisenkoulun professori A. Reulin,
jota voidaan
pitää rodun uranuurtajana ja kehittäjänä.
Rotu syntyi virallisesti vuosien 1891 ja 1897 välisenä aikana.
Syyskuun 29.
päivänä 1891 Brysselissä perustettiin
Le Club du Chien de Berger Belge
(belgianpaimenkoirayhdistys) ja vielä samana vuonna
15.11. professori A. Reul
järjesti Cureghemissa 117 koiran katselmuksen,
jossa koirat luetteloitiin ja
niistä valittiin parhaat yksilöt.
Seuraavina vuosina alkoi varsinainen
jalostustyö, joka perustui ainoastaan muutamilla
jalostusuroksilla harjoitettuun
tiukkaan sukusiitokseen.
Le Club du Chien de Berger Belge laati jo 3.4.1892 rodun ensimmäisen hyvin
yksityiskohtaisen rotumääritelmän. Siinä hyväksyttiin yksi rotu, jossa oli kolme
karvanlaatumuunnosta.
Belgianpaimenkoiraa pidettiin noihin aikoihin tavallisten
ihmisten koirana, eikä sitä vielä arvostettu.
Sen vuoksi Livre des Origines de
la Société Royale Saint-Hubert (L.O.S.H) rekisteröi ensimmäiset
belgianpaimenkoirat vasta vuonna 1901.
Seuraavien vuosien kuluessa johtavat belgianpaimenkoiraharrastajat paneutuivat
määrätietoisesti
rotutyypin yhdenmukaistamiseen ja virheiden korjaamiseen.
Vuoteen 1910 mennessä
belgianpaimenkoiran tyyppi ja luonne vakiintuivat.
Kysymys
belgianpaimenkoiran muunnoksista ja sallituista väreistä on aiheuttanut vuosien
saatossa paljon kiistoja. Sitä vastoin rodun rakenteesta, luonteesta ja
käyttöominaisuuksista
on aina oltu yksimielisiä.
YLEISVAIKUTELMA:
Rakenteeltaan tasapainoinen, sopusuhtainen, keskikokoinen,
kuiva- ja
vahvalihaksinen, neliömäinen ja sitkeä koira, jossa jalous ja voimakkuus
yhdistyvät.
Se on tottunut oleskelemaan ulkona ja kestämään Belgiassa yleisiä
sään vaihteluita.
Sopusuhtainen olemus ja ylväs pään asento ilmentävät
palveluskoiralle ominaista jaloa voimaa.
Belgianpaimenkoira arvostellaan koiran
seistessä vapaasti esittäjän koskematta sitä.
TÄRKEITÄ
MITTASUHTEITA:
Belgianpaimenkoira on neliömäinen.
Rintakehä ulottuu kyynärpäiden tasolle.
Kuonon pituus on sama tai hieman enemmän
kuin puolet pään kokonaispituudesta.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE:
Belgianpaimenkoira on valpas ja aktiivinen.
Se on erittäin energinen ja aina
valmis toimintaan.
Sillä on synnynnäinen laumanvartioimiskyky ja vahtikoiran
parhaat ominaisuudet.
Se puolustaa isäntäänsä täysin epäröimättä,
peräänantamattomasti ja kiihkeästi.
Sillä on kaikki paimen-, vahti-, suojelu- ja
palveluskoiran ominaisuudet.
Se on eloisa, tarkkaavainen ja varmaluonteinen,
ilman pienintäkään pelkoa tai aggressiivisuutta.
Luonteen tulee kuvastua koiran
olemuksessa ja kipinöivien silmien ylpeässä ja
tarkkaavaisessa ilmeessä. Arvosteluissa painotetaan "tasaista" ja "pelotonta" luonnetta.
PÄÄ:
Korkea-asentoinen,
pitkä olematta liioiteltu, suoralinjainen, hyvin meislautunut ja kuiva.
Kallo ja
kuono ovat kutakuinkin yhtä pitkät. Kuono-osa saattaa kuitenkin olla hieman
kalloa pitempi,
mikä antaa viimeistellyn kokonaisvaikutelman.
KALLO-OSA: Keskileveä
ja suhteessa pään pituuteen. Otsa on pikemminkin tasainen kuin pyöristynyt,
otsauurre on vain hieman korostunut. Sivulta katsottuna kallo ja kuononselkä
ovat yhdensuuntaiset.
Niskakyhmy on vain hieman kehittynyt, kulma- ja
poskikaaret eivät ole ulkonevat.
OTSAPENGER: Kohtuullinen.
KIRSU: Musta.
KUONO-OSA: Keskipitkä,
pitkän kiilan muotoinen ja hyvin meislautunut silmien alta,
kapenee tasaisesti
kirsua kohti. Kuononselkä on suora ja yhdensuuntainen kallon ylälinjan kanssa.
Kita avautuu suureksi, jolloin suupielet ovat vetäytyneet hyvin taakse, ja leuat
ovat hyvin avonaiset.
HUULET: Ohuet, tiiviit ja voimakkaasti pigmentoituneet.
LEUAT /
HAMPAAT / PURENTA:
Vahvat, valkoiset ja säännölliset hampaat ovat lujasti kiinnittyneet hyvin
kehittyneisiin leukaluihin.
Leikkaava purenta; lampaiden ja karjan kuljetuksessa
parempana pidetty tasapurenta sallitaan.
Täydellinen, hammaskaavion mukainen
hampaisto; kahden P1-hampaan puuttuminen sallitaan,
M3-hampaita ei huomioida.
POSKET: Kuivat ja hyvin litteät, vaikkakin lihaksikkaat.
SILMÄT:
Keskikokoiset, eivät
ulkonevat eivätkä syvällä sijaitsevat, hieman mantelinmuotoiset,
asennoltaan
viistot ja väriltään ruskehtavat, mieluiten tummat. Silmäluomien reunat ovat
mustat.
Katse on avoin, eloisa, älykäs ja tutkiva.
KORVAT:
Pienehköt, ylös kiinnittyneet, selvästi kolmiomaiset, teräväkärkiset ja tyvestä
kaarevat.
Korvat ovat jäykät, pystyt ja tarkkaavaisella koiralla pystysuorat.
KAULA:
Sulavalinjainen, pitkähkö, melko pysty, lihaksikas, tasaisesti lapoja kohti
levenevä,
ei löysää kaulanahkaa. Niskalinja on hieman kaareva.
RUNKO:
Voimakas olematta raskas. Rungon pituus olkanivelestä istuinluun kärkeen
on
jokseenkin sama kuin säkäkorkeus.
YLÄLINJA: Selän ja lanteen ylälinjat ovat suorat.
SÄKÄ: Korostunut.
SELKÄ: Kiinteä, lyhyt ja lihaksikas.
LANNE: Voimakas, lyhyt, lihaksikas ja riittävän leveä.
LANTIO: Lihaksikas, vain hieman viisto, riittävän leveä, ei kuitenkaan liioiteltu.
RINTAKEHÄ: Syvä, mutta
ei leveä. Kylkiluut ovat yläosastaan kaarevat.
Edestä katsottuna eturinta ei ole
kovin leveä, eikä myöskään ahdas.
ALALINJA
JA VATSA:
Vatsaviiva
alkaa rintakehän alaosasta ja kohoaa loivasti
vatsaa kohti tasaisesti kaartuen.
Vatsa on kohtalaisen kehittynyt, mutta ei riippuva
eikä vinttikoiramainen.
HÄNTÄ:
Hyvin kiinnittynyt, keskipitkä ja tyvestään paksu; ulottuu vähintään
kintereisiin,
mieluiten alemmaksi. Levossa häntä riippuu hännänpää kintereen
korkeudella hieman
taaksepäin kaartuneena. Koiran liikkuessa hännänpää kaartuu
voimakkaammin ja
häntä kohoaa ylittämättä kuitenkaan vaakatasoa.
Häntä ei saa koskaan kiertyä J-koukuksi eikä kaartua sivulle.
RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA:
Eturaajat ovat vahvaluiset olematta raskaat; lihakset
ovat kuivat ja voimakkaat.
Eturaajat ovat joka suunnasta katsottuna
kohtisuorassa maahan nähden ja
edestä katsottuna täysin yhdensuuntaiset.
LAVAT:
Lapaluut ovat pitkät ja viistot, hyvin kiinnittyneet ja muodostavat
olkavarren
kanssa riittävän kulman, ihannekulmaus on 110° - 115°.
OLKAVARRET: Pitkät ja riittävän viistot.
KYYNÄRPÄÄT: Rungonmyötäiset, eivät ulkonevat eivätkä ahdasasentoiset.
KYYNÄRVARRET: Pitkät ja suorat.
RANTEET: Hyvin kiinteät ja kuivat.
VÄLIKÄMMENET: Vahvat
ja lyhyet, mahdollisimman kohtisuorassa maahan nähden
tai vain hieman eteenpäin
viistot.
KÄPÄLÄT:
Pyöreät ns.
kissankäpälät. Varpaat ovat kaarevat ja tiiviisti yhdessä.
Päkiät ovat paksut ja
joustavat, kynnet tummat ja vahvat.
TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat voimakkaat olematta raskaat.
Sivusta
katsottuna ne ovat kohtisuorassa maahan nähden, takaa katsottuna
täysin
yhdensuuntaiset.
REIDET: Keskipitkät, leveät ja voimakaslihaksiset.
POLVET:
Suunnilleen samalla pystysuoralla linjalla kuin lonkkanivel.
Polvikulma on
normaali.
SÄÄRET: Keskipitkät, leveät ja lihaksikkaat.
KINTEREET: Matalat, leveät ja lihaksikkaat, kohtuullisesti kulmautuneet.
VÄLIJALAT: Kiinteät ja lyhyet. Kannukset eivät ole toivotut.
KÄPÄLÄT:
Voivat olla hieman soikeat. Varpaat ovat kaarevat ja tiiviisti yhdessä.
Päkiät
ovat paksut ja joustavat, kynnet tummat ja vahvat.
LIIKKEET:
Eloisat ja vapaat kaikissa käyntilajeissa. Belgianpaimenkoira on hyvä laukkaaja,
mutta sen tavanomaiset askellajit ovat käynti tai erityisesti ravi.
Raajat
liikkuvat rungon keskilinjan suuntaisesti, hyvin nopeassa vauhdissa
käpälät
lähestyvät keskilinjaa. Ravissa askeleet ovat keskipitkät,
liike on tasaista ja
vaivatonta, takaraajojen työntö on hyvä ja selkälinja pysyy kiinteänä,
etuaskel
ei ole liian korkea.
Belgianpaimenkoira on jatkuvasti liikkeessä ja vaikuttaa
väsymättömältä, käynti on nopeaa,
joustavaa ja eloisaa. Se pystyy täydessä
vauhdissa tekemään äkillisen suunnanmuutoksen.
Vilkkaan temperamenttinsa sekä
vartiointi- ja suojeluhalunsa
vuoksi koira pyrkii liikkumaan ympyrää.
NAHKA:
Joustava, mutta silti kauttaaltaan rungonmyötäinen.
Huulten ja silmäluomien
reunat ovat voimakkaasti pigmentoituneet.
KARVAPEITE JA MUUNNOKSET
Rodun neljä muunnosta groenendael, tervueren,
malinois
ja laekenois
erotetaan toisistaan karvan pituuden, kasvusuunnan, laadun ja värin
perusteella.
Muunnokset arvostellaan näyttelyissä erikseen ja kullekin voidaan
myöntää sertifikaatti ja CACIB.
KARVA:
Kaikilla muunnoksilla peitinkarvan tulee aina olla tiheää, tiivistä ja
hyvälaatuista.
Peitinkarva ja villava aluskarva muodostavat yhdessä erinomaisen
suojan.
MUUNNOKSET
A. PITKÄKARVAISET MUUNNOKSET: GROENENDAEL JA TERVUEREN
Karva on lyhyttä päässä, korvien ulkopinnalla ja raajojen alaosassa lukuun
ottamatta eturaajojen takaosaa,
jossa kyynärpään ja ranteen välissä on
pitkää karvaa eli hapsuja. Muualla karva on pitkää ja sileää.
Karva on pitempää
ja runsaampaa kaulan ympärillä ja eturinnassa, joissa se muodostaa kauluksen ja
röyhelön.
Tiheä karva suojaa korva-aukkoa; korvien alaosaa ympäröivät karvat
ovat koholla ja reunustavat päätä.
Reisien takaosaa reunustaa hyvin pitkä ja
runsas karva, joka muodostaa
nk. housut. Hännässä on pitkä ja
tuuhea karva, joka muodostaa puuhkan.
B.
LYHYTKARVAINEN MUUNNOS: MALINOIS
Karva on erittäin lyhyttä päässä, korvien ulkopinnalla ja raajojen alaosassa.
Se
on lyhyttä muualla rungossa, pitempää hännässä ja kaulan ympärillä,
jossa se
muodostaa korvien alta kaulan alaosaan ulottuvan kauluksen.
Lisäksi reisien
takaosassa on pitempää karvaa.
Hännän karvoitus on tähkämäistä, mutta ei
muodosta puuhkaa.
C.
KARKEAKARVAINEN MUUNNOS: LAEKENOIS
Tälle muunnokselle on erityisen tyypillistä karkea ja kuiva karva, joka on
lisäksi rahisevaa ja pörröistä.
Rungon karvapeite on kauttaaltaan noin kuuden
senttimetrin mittaista; kuononselässä,
otsassa ja raajoissa se on lyhyempää.
Karva ei saa olla silmien ympärillä ja kuonossa niin pitkää,
että se peittää
pään muodon. Kuonon on silti ehdottomasti oltava pitempikarvainen.
Häntä ei saa
olla puuhkamainen.
VÄRI
Maski: Tervuerenilla ja malinois’lla tulee olla erittäin selvästi
erottuva maski,
joka peittää yhtenäisenä mustana vyöhykkeenä ylä- ja alahuulet,
suupielet ja silmäluomet.
Sen tulee ehdottomasti ulottua mustana vähintään
seuraavaan kuuteen kohtaan: kumpaankin korvaan,
yläluomiin, ylä- ja alahuuleen.
Hiilikko
(charbonné):
Tervuerenilla ja
malinois’lla
esiintyy hiilikkoväri, jolloin karvojen kärki on musta ja
perusväritys niin
ollen tummempi. Tätä mustaa väriä on kauttaaltaan "poltetuissa" karvankärjissä.
Se ei saa missään tapauksessa muodostaa suuria laikkuja eikä selviä juovia.
Laekenois’lla hiilikkoväritys ei erotu yhtä selvästi.
Kaikilla muunnoksilla sallitaan hieman valkoista eturinnassa ja varpaissa.
Groenendael: Ainoastaan yksivärinen musta.
Tervueren: Ainoastaan
punaruskea- ja harmaahiilikko, kummassakin värissä on musta maski.
Punaruskeaa
hiilikkoväriä pidetään kuitenkin toivotuimpana. Punaruskean värin tulee olla
lämmin,
se ei saa olla vaalea eikä haalistunut. Koiraa, joka ei ole väriltään
punaruskeahiilikko tai
jonka väri ei ole riittävän voimakas, ei voida pitää
valioyksilönä.
Malinois: Ainoastaan punaruskeahiilikko, musta maski.
Laekenois: Ainoastaan punaruskea, jossa on hieman hiilikkoväriä
pääasiassa kuonossa ja hännässä.
KOKO
SÄKÄKORKEUS: Keskimääräinen ihannekorkeus on uroksilla 62 cm ja nartuilla
58 cm.
Sallittuja ovat 2 cm:n poikkeama alle ja 4 cm:n poikkeama yli ihannekoon.
PAINO: Urokset noin 25 - 30 kg ja nartut noin 20 - 25 kg.
MITAT:
Normaalimitat
säkäkorkeudeltaan 62 cm:n kokoiselle urokselle:
- rungon pituus (olkanivelestä istuinkyhmyyn) 62 cm
- pään pituus 25 cm
- kuonon pituus 12,5 - 13 cm.
VIRHEET: Kaikki
poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi
suhteutettuna virheen
vakavuuteen.
Yleisvaikutelma: Karkeus, puutteellinen jalous; liiallinen keveys tai
liiallinen hentous;
säkäkorkeutta pitempi runko, suorakaiteen muoto.
Pää:
Raskas, liian voimakas, riittämättömästi meislautunut tai ei tarpeeksi kuiva,
eri suuntaiset pään linjat; liian pyöreä otsa; liian korostunut tai liian loiva
otsapenger;
liian lyhyt tai terävä kuono, kyömy kuononselkä; liian ulkonevat
kulma- tai poskikaaret.
Kirsu, huulet ja silmäluomet: Puutteellinen pigmentti.
Hampaat: Epäsäännöllisessä rivissä olevat etuhampaat.
Vakava virhe: Yhden etuhampaan, yhden P3- tai
P2-hampaan tai
kolmen P1-hampaan puuttuminen.
Silmät: Vaaleat tai pyöreät.
Korvat:
Suuret, pitkät, tyvestään liian leveät, alaskiinnittyneet;
erisuuntiin
osoittavat tai toisiaan lähenevät korvankärjet.
Kaula: Hento; lyhyt tai lapojen väliin painunut.
Runko: Liian pitkä; liian leveä (tasapaksu) rintakehä.
Säkä: Heikosti erottuva, matala.
Ylälinja: Pitkä, heikko, notko tai köyry selkä ja/tai lanne.
Lantio: Liian viisto; takakorkeus.
Alalinja: Liikaa tai liian vähän laskeutunut; liian suuri vatsa.
Häntä: Liian alaskiinnittynyt, liian korkea-asentoinen,
J-koukuksi kiertynyt tai vinoasentoinen.
Raajat:
Liian kevyt tai liian raskas luusto; riittämättömän pystyt sivulta katsottuna
(esim. liian viistot välikämmenet tai heikot ranteet),
edestä katsottuna (esim.
sisä- tai ulkokierteiset käpälät, ulkonevat kyynärpäät jne.) tai
takaa
katsottuna (esim. ahdasasentoiset tai liian kaukana toisistaan olevat
takaraajat,
länkisäärisyys, pihtikinttuisuus, ulkokierteiset kintereet jne.),
liioitellut tai liian niukat kulmaukset.
Käpälät: Hajavarpaisuus.
Liikkeet:
Ahtaat; liian lyhyt askel, liian vähän takatyöntöä, huono voimansiirto selässä,
korkeat askeleet.
Karva: Kaikilla neljällä muunnoksella riittämätön aluskarva.
Groenendael ja tervueren: Villava, kihara, laineikas tai liian lyhyt karva.
Malinois:
Puolipitkä
karva lyhyen karvan alueella, karkeita karvoja lyhyen karvan seassa,
sileä tai
laineikas karva.
Laekenois: Liian
pitkä, silkkinen, laineikas, kikkara tai lyhyt karva;
hienolaatuiset
karvatöyhdöt karkean karvan joukossa; liian pitkät karvat silmien ympärillä ja
pään alaosassa; puuhkamainen häntä.
Väri: Kaikilla neljällä muunnoksella valkoinen rintamus tai valkoista muualla käpälissä kuin varpaissa.
Groenendael: Punertavat vivahteet peitinkarvassa, harmaat housut.
Tervueren: Harmaa väri.
Tervueren
ja
malinois:
Juovikkuus, riittämättömän lämpimät värisävyt; riittämättömästi tai
liikaa hiilikkoväriä, hiilikkovärin muodostamat laikut, riittämätön maski.
Tervueren,
malinois ja
laekenois:
Liian
vaalea punaruskean sävy; haalistunut pohjaväri on vakava virhe.
Luonne: Itseluottamuksen puute tai voimakas hermostuneisuus.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet.
Luonne: Aggressiivisuus ja arkuus.
Yleisvaikutelma: Puuttuva rotutyyppi.
Hampaat:
Yläpurenta; alapurenta, vaikka etuhammasrivien kontakti säilyisikin (käännetty
leikkaava purenta);
ristipurenta; yhden kulmahampaan, yhden yläleuan P4-hampaan
tai
yhden alaleuan M1-hampaan puuttuminen,
yhden poskihampaan (M1 tai M2, M3:a
ei oteta huomioon) tai P3-hampaan ja
minkä tahansa muun hampaan tai yhteensä
kolmen (lukuunottamatta P1-hampaita) tai
useamman hampaan puuttuminen.
Kirsu, huulet ja silmäluomet: Voimakas pigmentinpuute.
Korvat: Riippuvat tai keinotekoisesti pystyt.
Häntä:
Puuttuva tai lyhyt (synnynnäinen tai typistetty); liian korkea-asentoinen ja
renkaaksi kiertynyt tai rullautunut häntä.
Karva: Aluskarvan puuttuminen.
Väri:
Kaikki muut kuin muunnoksen kohdalla kuvatut värit; liian suuret valkoiset
merkit eturinnassa,
varsinkin jos ne nousevat kaulaan asti; välikämmenen tai
välijalan puolivälin yli ulottuva,
sukan muodostava valkoinen väri käpälissä;
valkoiset läiskät muualla kuin eturinnassa tai
varpaissa; maskin puuttuminen ja
muuta karvapeitettä vaaleampi
väri kuonossa tervuerenilla ja malinois’lla.
Koko: Annetun säkäkorkeuden ylitys tai alitus.
HUOM.
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä
täysin laskeutuneina
kivespusseihin.
ERI
MUUNNOSTEN VÄLISET RISTEYTYKSET
Muunnosten väliset risteytykset ovat kiellettyjä.
Vain erikoistapauksissa
kansallisten järjestöjen
myöntämällä luvalla voidaan tästä säännöstä poiketa.