Viima ja Pyry

Tervetuloa Routa-ajan kennelin sivuille!


Kennelnimemme on myönnetty 2007, joten olemme varsin tuoreita kasvattajia.

Asumme Karkkilassa ja perheeseemme kuuluvat Ulla Uotila, Siiri, Elias ja Hannu Hämäläinen sekä suomenlapinkoirat Shacal Yliveto ”Pyry”, Fihtolas Nikita ”Viima”, Salvastin Neiti Nokkonen ”Helmi” ja Turnukan Talvi ”Talvi”.

 

Kiinnostus suomenlapinkoiriin on lähtöisin Ullan lapsuudesta, ensimmäinen lapinkoira tuli perheeseen 1970–luvun lopulla. Hannu tutustui suomenlapinkoiriin Ullaan tutustumisen myötä ja oli heti myyty.

 

Ensimmäisen lapinkoiran Pyryn hankimme Shacal-kennelistä vuonna 2000. Pari vuotta myöhemmin halusimme Pyrylle seuraa ja harrastuksiin koiran meistä toisellekin. Näin kävimme katsomassa pentuetta Fihtolas–kennelissä, minkä seurauksena Viima tuli perheeseemme. ”Ei kahta ilman kolmatta”. Helmi tuli meille vuoden 2004 alussa. Pyryn luonteen vuoksi halusimme itsellemme Pyryn jälkeläisen, ja pentueen emä Jahkkas Tykkytukka valloitti meidät myös sekä luonteellaan että kauniilla ulkonäöllään. Keväällä 2007 saimme uuden perheenjäsenen, Talven, joka onkin osoittautunut tähän mennessä kerrassaan reippaaksi tapaukseksi.

 

Koiriemme kanssa olemme omaksi iloksemme harrastaneet hakua, tottista, raunioita ja agilityä. Pyryn ja Viiman kanssa olemme myös käyneet testaamassa soveltuvuutta rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen eli porojen paimentamiseen, ja hienostihan ne paimentamiseen soveltuvat. Poropaimennustapahtumia järjestää vuosittain Porokoirakerho. Ennen kaikkea koiramme ovat innokkaita ja uskollisia retkikoiria.

 

Jalostustavoitteenamme on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja tasapainoisia suomenlapinkoiria, joista on iloa sekä harrastustoiminnassa että ihan kotikoirinakin.


Ulla Uotila ja Hannu Hämäläinen

Aholantie 7, 03600 Karkkila

routa-ajan@kolumbus.fi

050 598 2664

Kennel Routa-ajan on Facebook