Acupuncture Today (engl.)
Pakanaverkko
Horoskooppi.com
UFO-Finland ry.
Suomen Ufotutkijat FUFORA
Nouseva Aurinko
Kultainen Sydän
Wicca
MUITA LINKKEJÄ:
Skepsis ry.
Vapaa-ajattelijain liitto
- Nykyisin maassamme on satoja uskonnollisia ryhmittymiä, joista
monet eivät ole edes rekisteröityneitä. Tässä
kiinnitetään huomiota ei ainoastaan rekisterissä oleviin
ryhmiin, vaan ennen muuta uskonnollisuuteen, joka helposti kiehtoo
meitä, ja jota emme välttämättä tunnista
uskonnollisuudeksi (satanismia lukuunottamatta).
AKUTERAPIA
- pohjana taolaisuuden oppi jangista ja jinistä, jotka
pyritään saattamaan tasapainoon eli taoon.
- akupunktiossa ohuita neuloja pistetään kehon eri osiin sen
mukaan, missä ns. meridiaanit kulkevat pisteestä varsinaiseen
kipupaikkaan. Neulojen avulla pyritään jang ja jin saattamaan
harmoniaan eli tasapainotilaan, jolloin kipu häviää.
- esimerkiksi ns. mahalaukkumeridiaanin pisteitä löytyy
silmän alta, ohimolta, polvesta jne. Varsinaisesti
mahalaukkumeridiaani kulkee suoraan poskea alas suun viereen ja kaartuu
sitten leuasta suoraan ylös korvan eteen ja siitä tukan
rajaan.
- maassamme muutamat lääkärit ovat erittäin
innokkaita akupunktion käyttäjiä
- akuterapiaan kuuluu nykyisin myös ns. akupainanta ja -hieronta
(tunnettuja olleet myös akunapit esimerkiksi laihduttamiseksi)
ASTROLOGIA
- astrologia viittaa juuri tähdistäennustamiseen, astronomia
tähtitieteeseen
- astrologia on kaikille tuttua horoskoopeista, joita useimpien
viikkolehtien sivuilla julkaistaan, niissä "ennustetaan" tulevia
tapahtumia tai esitetään sopivia piirteitä
henkilöstä; usein lehtien horoskooppien tekijöitä
itse astrologit pitävät epäpätevinä ja
lisäksi lehtien horoskoopit pohjautuvat pelkästään
ns. aurinkomerkkeihin (eli siihen eläinradan merkkiin, jossa
Aurinko sijaitsee tähtikartassa; leijona, härkä,
jousimies jne.)
- astrologia alkoi muinaisessa Babyloniassa, Mesopotomiassa; pappien
tehtävänä oli tarkkailla tähtien liikkeitä ja
luoda tähtikarttoja, joiden pohjalta voitiin ennustaa esimerkiksi
kuninkaan syntyminen (vrt. Betlehemin tähti, jota itämaan
tietäjät lähtivät seuraamaan; tietäjät
saattaneet olla persialaisia Zarasthustran pappeja).
- nykyinenkin astrologia perustuu tähän muinaiseen
babylonialaiseen maailmankuvaan, jonka mukaan kaikkeuden
keskipisteenä on maa (eikä esimerkiksi meidän
aurinkokunnassamme aurinko) - näin siis jo lähtökohta
nykyastrologiallekin on täysin epätieteellinen ja vailla
pohjaa.
- kun 1500-luvulla hajosi vanha maakeskeinen maailmankuva
(Kopernikuksen, Keplerin, Galilein ja Newtonin ansiosta), jatkoi
astrologia vanhan maailmankuvan mallin mukaan. Vaikka nykyastrologit
länsimaissa tietävät, että aurinko on
aurinkokuntamme keskus, niin opillisesti he joutuvat suhtautumaan
siihen edelleen yhtenä planeettana. Uusia planeettoja on toki
otettu mukaan oppisysteemeihin (kuten Uranus, Neptunus ja Pluto)
- astrologia on epätieteellisesti keskittynyt vain meidän
aurinkokuntamme keskeisiin planeettoihin ja joihinkin tähtiin,
niitä ylikorostaen, eikä huomioida laisinkaan todellisia
mittasuhteita, mitkä nykytiede on paljastanut kosmoksesta.
- tunnetuimpia astrologisia systeemejä on ns.
syntymähoroskooppi, jossa tule tuntea henkilön synnyinhetki
ja paikka. Tämän pohjalta sitten laaditaan
syntymätähtikartta, joka paljastaa tähtien asennot
syntymähetkellä
- tähtikartta ei ole normaali taivaankappaleiden suhteita ja
etäisyyksiä esittävä kartta, vaan omanlaatuinen
karttasysteemi, jossa keskeisiä ovat tietyt tähtikuviot
(kuten neitsyt, leijona, rapu, kaksoset, härkä jne.)
sekä planeetat (joiden joukossa mm. aurinko), lisäksi kartta
on jaettu ns. huoneisiin (huonejakosysteemi saattaa vaihdella riippuen,
mihin koulukuntaan astrologi kuuluu; siis kuka onkaan oikeassa?)
Mielenkiintoista on että tähtikartta on vain yksiulotteinen,
ts. etäisyydet planeettoihin ja tähtiin eivät merkitse
juuri mitään (vaikka tieteellisesti voisi ajatella juuri
etäisyyksillä olevan enemmän merkitystä kuin
katseen mukaisella sijainnilla eri ilmansuunnissa).
- tähtikarttojen tulkinnassa on erilaisia tapoja ja
sääntöjä valtavasti riippuen aina tulkitsijasta
- "Kuten ylhäällä, niin alhaallakin" (Hermes
Trismegistos); näin astrologit ajattelevat nykyäänkin
- astrologiaa on harjoitettu lähes kaikkialla maailmassa; mm.
Intian hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa ja monissa muissa
uskonnoissa astrologialla on keskeinen merkitys; myös keskiajan
kristinuskolle astrologia oli tärkeä; esim. Filip Melanchton
(Lutherin lähin työtoveri) ei uskaltanut lähteä
tuomaan uskonpuhdistusta Skandinaviaan, koska hänen
syntymähoroskooppinsa mukaan hän tulisi kuolemaan
merimatkalle lähdettyään.
- astrologian toimivuus liittyy useimmiten siihen, että ihmisten
tiettyjä tarpeita ruokitaan (esim. horoskoopeissa korostetaan
sopivasti positiivisia seikkoja, jotka miellyttävät kutakin
ihmistä) ja ihmiset ovat yleensä taipuvaisia taikauskoon
(vaikka vain leikilläänkin; esim. numero 13, perjantai
13.päivä, musta kissa juoksi tien yli jne.). Useimmat ihmiset
hyväksyvät horoskooppinsa kyselemättä ja uskovat,
että se voi merkitä jotakin hänelle. Usein
horoskooppeihin suhtaudutaan ajanvietteenä.
- Raamattu kieltää kaiken ennustamisen eri merkkien
(tähtien, maksan, vainajahenkien jne.) avulla (esim. 3.Moos.19:26;
5.Moos.18:10).
NEW AGE -LIIKE
- New Age eli Uusi Aikakausi, sanalla tarkoitettu suurta
käännekohtaa, johon koko ihmiskunta tai maailma tulee
siirtyessään Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan (vanhempi
nimitys New Agestä).
- Vesimiehen aika termi ollut jo esillä teosofiassa 1900-luvun
vaihteessa
- Euroopan keskuksena toiminut 1970-luvulla syntynyt skotlantilainen
Findhorn-yhteisö
- New Age ei ole yksiselitteinen uskonto, vaan valtava
määrä erilaista uutta uskonnollisuutta, yleisnimike,
johon sisältyy paljon erilaisia asioita ja liikehdintöjä
- New Age Movement (NAM) on ehkä parempi nimitys, Uuden aikakauden
liikehdintä (kääntäisin sanan mieluummin näin)
- NAM:in kirjo näkyy hyvin Lontoon Mind-Body-Spirit
-festivaaleilla, samoin Suomen vastaavassa tapahtumassa.
- NAM ei ole vain intialaisperäistä uskonnollisuutta
sisältävä, vaan Marilyn Fergusonin tekemän gallupin
mukaan NAM:in jäsenet ovat saaneet eniten vaikutteita seuraavilta
henkilöiltä (kirjoista): Teilhard de Chardin (katolinen,
teistisen evoluutioteorian kehittelijä), C.G. Jung (Freudin
työtoveri ja psykoanalyytikko), Abraham Maslow ja Carl Rogers
(humanistisia psykologeja), Aldous Huxley, Robert Assagioli, J.
Krishnamurti, Paul Tillich, Herman Hesse jne.
- Fergusonin tutkumuksen mukaan vaikutteita NAM:in kannattajat ovat
saaneet lähinnä zen-buddhalaisuudesta, joogasta,
kristillisestä mystiikasta, psykosynteesistä, jungilaisesta
terapiasta, Tiibetin buddhalaisuudesta, TM:stä, suufilaisuudesta,
transaktioanalyysistä, est-terapiasta ja kabbalismista.
- NA-liikehdinnän takana ovat ainakin seuraavat laajat
suuntaukset: 1) esoteeris-okkultistiset liikkeet (teosofia,
spiritualismi, kabbalismi), 2) idän uskonnollisuus
(lähinnä hindul. ja buddhal., jooga ja meditaatio), 3)
positiivinen ajattelu sekä 4) humanistinen ja transpersoonallinen
psykologia (Jung, Maslow, Fromm, Frankl, Rogers)
- NA:n juuret ovat enemmänkin länsimaisessa ajattelussa kuin
idän uskonnoissa (jopa luterilaisuudessa,
ruusuristiläisyydessä, vapaamuurariudessa, Hermes
trismegistoksessa, svedenborgilaisuudessa ja Steinerin
hengentieteessä)
- yhteistä oppia on vaikea saavuttaa, sillä liikehdintä
on niin moninaista; tässä muutamia keskeisiä
piirteitä: 1) monismi, eli usko yhteen perimmäiseen
alkuperustaan; Jumala ja maailma ovat yhtä (panteismi) ja
tämä jumala on kaiken alkuperusta, ykseys. Näin siis
ihminen ja jumala ovat samaa olemusta, aine on alempiarvoista kuin
henki (uusplatonismia), koko maailma on henkeä, jumala on
persoonaton henki. 2) holismi eli kokonaisvaltaisuus; esim. holistiset
hoitomuodot sairauksien kohdalla, henkiparantaminen, maailmankaikkeuden
energian käyttäminen parantamisessa. 3) humanismia ja
feminismiä, jossa ihminen on keskeinen (sillä ei ole
persoonallisia jumalia/Jumalaa), lisäksi nainen korotettu miehen
yläpuolelle (hallitsijaksi, muuten tasaarvo). Liike onkin saanut
suurimman osan kannattajistaan naisten keskuudesta. 4) reinkarnaatio
eli jälleensyntymisoppi
- aikaisemmin keskusteltiin voimakkaasti NA:n symboleista, nyttemmin
tähän ei enää kiinnitetä niin voimakkaasti
huomiota. Keskeisiä asioita ja symboleita NA:ssa: pyramidi,
sateenkaari, jang+jin=tao, zen, valaistuminen, jälleensyntyminen,
henkistyminen, energia, jumaluus minussa, positiivinen ajattelu,
vaihtoehtoterapiat, ennustaminen (astrologia, tarot-kortit jne.) jne.
NOITUUS
- sana noituus on negatiivisesti kalskahtava, sana viittaa kuitenkin
taikuuteen, magiaan ja loitsimiseen
- noita on henkilö, joka pystyy vaikuttamaan yliluonnollisten
voimiensa avulla muiden ihmisten elämään joko
myönteisesti tai kielteisesti
- shamanismi (jota on jo aiemmin käsitelty) on siis noituutta,
noituuteen voidaan lukea kristillisessä mielessä myös
erilaiset henkiparantajat
- noituuteen kuuluu usko "pahaan silmään", jonka mukaan
ihminen voi vahingoittaa toista vain katsomalla tätä; toisen
ihmisen paha silmäys voi vaikuttaa negatiivisia asioita
elämässä.
SAATANANPALVONTA JA SATANISMI
- saatananpalvonnan aloitti USA:ssa 1966 Anton LaVey, joka
perusti Church of Satan -kirkon ja kirjoitti The Satanic Bible -kirjan.
- Suomessa saatananpalvojat eivät ole laajasti
järjestäytyneitä, heillä on muutamia
ryhmittymiä lähinnä siten, että joku vankilasta
päässyt n. 30-40 vuotias mies on koonnut ympärilleen
nuorisojoukon (tavallisesti n. 15-v. tyttöjä).
- saatananpalvonnassa palvotaan saatanaa ylimpänä jumalana
ns. pimeissä messuissa, ja herjataan Kristusta ja Hänen
sovitustyötään ristillä
- Suomessa ei ole varmuutta ns. saatananpalvojien ihmisuhreista,
vaikkakin jotkin viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneet
henkirikosten tekotavat ovat sisältäneet viitteitä
rituaalimurhista.
- ryhmiin kuuluu rikollisia, huumausaineiden ja päihteiden
käyttäjiä
- yleistä useimpien nuorten keskuudessa myös ns. saatallinen
symboliikka (pukinpäät, alaspäin oleva risti,
viisisakarainen tähti, käsimerkki, jossa pikkusormi ja
etusormi pystyssä, muut koukussa,näin muodostuu pukin
pää jne.
- 1980-luvulla heavy-rock (nyk. esim. black-metal tms.) musiikin
yhteydet saatananpalvontaan olivat selkeät (tosin ei kaiken
heavy-rockin), sillä monet yhtyeiden jäsenet tunnustivat
avoimesti olevansa saatananpalvojia.
- saatananpalvontaan sekoittunut henkilö on usein aggressiivinen
ja saa kovia raivokohtauksia, lisäksi hänellä on
mielenterveydellisiä ongelmia ja itsemurha-ajatuksia sekä
pelko- ja masennustiloja.
- satanismi erotetaan nykyisin saatananpalvonnasta
- satanismissa kysymyksessä on paremminkin uskonnollista
symbolijärjestelmää käyttävä
vastakulttuuri.
- satanismissa ei uskota niinkään persoonalliseen pahaan,
mutta palvontamenoja suositaan rituaalien ja fantasioiden vuoksi.
- saatana (tai pahuus) nähdään voimakkaampana ja
paremmin tuloksia aikaansaavana kuin Jumala (hyvyys).
- satanismi ei hyväksy väkivaltaa, mutta korostaa
nautinnontavoittelua ja elinvoimaisuutta
- satanismissa ihminen on "yli-ihminen", jota normit eivät rajoita
(vrt. Nietzschen filosofia).
- uskonnollinen/filosofinen satanismi on erotettava nuorten paljolti
harrastamasta saatananpalvonnasta, jossa keskeistä on
enemmänkin ilkivalta (hautakivien kaatamiset ym.)
SPIRITISMI
- Suomeen 1800-l lopulla
- n. 1000 jäsentä
- meediot = henkilö, jolla herkkyys yliluonnolliseen,
välittää viestejä vainajahengiltä
- pitää usein itseään kristittyinä
- sielunvaellus
- spiritistisiä istuntoja toiset pitävät leikkinä
(C.G. Jung tutki istuntoja ja totesi, ettei istunnossa tapahtunut
koskaan mitään erikoista, mutta läsnäolijat olivat
vakuuttuneita ihmeistä [lasien tai pöytien liikkumisesta],
psyykkisesti osallistujat olivat mukana tapahtumissa, joita
todellisuudessa ei tapahtunut)
- henkiparantaminen: meedioista lähtee voimaa
- spiritismi nähdään useimpien mielestä porttina
saatananpalvontaan
UFOTUTKIMUS
- Ufot (Unidentifed Flying Objects) eli tunnistamattomat
lentävät esineet
- usko ufoihin syntyi, kun Kenneth Arnold ilmoitti pienkoneella
lennettyään nähneensä 24.6.1947 Washingtonin
Rainier-vuoren lähellä nähneensä kiekkomaisia
lentäviä esineitä
- tästä yhdestä havainnosta alkoi ryöppy: samana
vuonna annettiin 156 havaintotapusta USA:n ilmavoimille.
- varsinainen ufologian aloittaja oli George Adamski, joka 1955
julkaisi kirjansa Inside the Space Ships. Adamski kertoi vierailustaan
ufossa ja humanoidien tapaamisistaan! (Kirjassa on kuvia aluksista, ja
eräs lehtimies Frank Edwars väitti pitkän tutkimisen
jälkeen aluksen olevan pölynimurin kansi vuodelta 1937).
- ufoista kiinnostui myös elokuvateollisuus, joka julkaisi useita
ufofilmejä sekä elokuvia vieraiden planeettojen asukeista
(tunnettu oli 1980-luvulla ilmestynyt ET-elokuva, ns. extra
terrestrial). Ufousko oli syntynyt.
- suurin osa ufoista on voitu todeta ifoksi eli identified flying
object = tunnistetuksi lentäväksi esineeksi (esim. lentokone,
muu lentävä esine, tunnistettava valoilmiö, osa
myös täysin keksittyjä, valheita; oppilaani ottivat
pyynnöstäni joukon ufokuvia vastaavia mustavalkovalokuvia
frisbeen heittelystä taivasta vasten; kaikki kuvat olisivat olleet
erinomaisia ufokuvia, joista varsinaista frisbeetä ei olisi
pystynyt tunnistamaan!)
- Adamskin mukaan humanoideja asuu meidän keskuudessamme ja he
etsivät juuri ihmisiä, joille voisivat
näyttäytyä. Joku meistä saattaa siis olla
ihmisasuinen humanoidi (Rauni-Leena Luukanen väittää
esim. yhden Euroopan nykyisistä johtajista olevan humanoidi)
- humanoidien väitetään myös pudonneen alas
maapallolle, mutta Yhdysvaltain viranomaiset pimittävät
tietoa niistä, koska kysymyksessä on Top Secret -asiat. Jopa
presidenttien (mm. Thurman) väitetään keskustelleen
humanoidien kanssa. Miksi sitten näistä humanoideista ei ole
kuvia tai ääninäytteitä? Ongelma nykyaikana on
myös tietokoneiden avulla tapahtuva kuvien manipulointi, jonka
vuoksi valokuviin ei voida luottaa.
- Suomessa ufoharrastajia on jo melkoinen joukko, myös niitä,
jotka väittävät nähneensä ufoja tai
humanoideja. Eräs kuuluisimpia on kirjailija (joka saa teoksensa
automaattikirjoituksella) Rauni-Leena Luukanen (Kuolemaa ei ole;
Tähtien lähettiläs; wsoy).