YOUTUBE FACEBOOK GOOGLE WIKIPEDIA

USKONTO

OPPIMATERIAALIA NETISSÄ VUODESTA 1999 LÄHTIEN


PSYKOLOGIAN PIKALINKIT
(OPS 2005-2016):
vPS1 Johdanto ja oppiminen
vPS2 Kehityspsykologia
vPS3 Neuro+kognitiivinen psykologia
vPS4 Tunteet, motiivit ja ajattelu
vPS5 Persoonallisuus ja mielenterveys

PSYKAN VIDEOABIKURSSI:
PS7 ABI KERTAUSKURSSI

(OPS 2016-):
uPS1 Psyykkinen toiminta ja oppiminen
uPS2 Kehittyvä ihminen
uPS4 Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys


Uskonto: UE1 UE2 UE3 UE4 UE5 UE6
Filosofia: FI1 FI2 FI3 FI4 FI5




Karismaattisesta liikkeestä on tullut yhdessä helluntailiikkeen kanssa yksi maailman nopeiten kasvavia uskonnollisia liikehdintöjä. Arviot kannattajista vaihtelevat peräti 500-600 miljoonan ihmisen välillä eli kyseessä olisi maailman toiseksi suurin kristillinen suuntaus Roomalais-katolisen kirkon jälkeen. Pyhän Hengen symbolina on kautta historian ollut alaspäin lentävä kyyhkynen, koska näin evankeliumien mukaan Pyhä Henki laskeutui taivaasta Jeesuksen päälle kastehetkellä.


SUOMEN USKONNOLLINEN KENTTÄ
(linkit sivustoni teksteihin):

SUURIMPIA:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen helluntaiherätys
Islam
Jehovan todistajat
Suomen Vapaakirkko
Katolinen kirkko Suomessa
Suomen Adventtikirkko
Mormonit

MUITA KRISTILLISIÄ OSIN RYHMITELTYNÄ:
Pelastusarmeija
Anglikaanit
Baptismi
Metodismi
Evankelikaalisia
Karismaattisia
Muita luterilaisia ja kristillisiä

MUITA USKONNOLLISIA YHTEISÖJÄ OSIN RYHMITELTYNÄ:
Krist.vaikutteisia
Buddhalaisuus
Juutalaisuus
Hindulaisperäisiä
Synkretistisiä
Muita


Helluntailaisuuden ja karismaattisuuden pohjalta syntyneitä



Tällä sivulla esittelen seuraavat seurakunnat tai yhteisöt:
JUMALAN SEURAKUNTA
KARISMAATTISET RAAMATTUPIIRIT
LINKKISEURAKUNTA (ent. Jumalan Seurakunta, The Church of God of Prophecy)
MISSIONUORET - YWAM (YOUTH WITH A MISSION FINLAND RY.)
SIILOAN-SEURAKUNTA
SUOMEN TÄYDEN EVANKELIUMIN LIIKEMIESTEN KANSAINVÄLINEN VELJESLIITTO (STELK; FGBMFI)
SUOMEN YHTEISKRISTILLINEN RAAMATTUKOULU (SYKR) - lopettanut toimintansa
USKON SEURAKUNNAT (ryhmä itsenäisiä seurakuntia) - useita seurakuntia ks. teksti ja kotisivut
KOLMAS AALTO eli ns. Vineyard-yhteisöt
FORUM MISSIO (ent. Uurim-seurakunta)



Pääkaupunkiseudun kristillisiä tilaisuuksia esittelevä sivusto TILAISUUDET.INFO

Jumalan seurakunnan kotisivu
Linkkiseurakunnan kotisivu
Missionuorten kotisivu
Siiloan seurakunnan kotisivu
STELKin kotisivu
Ulf Ekmanin (uskon srk) kotisivu
Uppsalan Livets Ordin kotisivu
Kenneth Haginin perustaman seurakunnan (Rhema, uskon srk) kotisivu
Elävät Kivet seurakunnan kotisivu
Elävän Sana -seurakunnan (ESY) kotisivu
Tampereen kristillisen yhteisön kotisivu
Elämän Sana -seurakunnan kotisivu
Vaasan City-seurakunnan kotisivu
Uusi Elämä -lehden kotisivu
Helsinki Vineyard-yhteisön kotisivu
Kansainvälinen Vineyard-yhteisön kotisivu


HUOM! Tutustu liikkeisiin yllä mainittujen kotisivujen kautta, sillä itse en ole yhteisöjen tietoja päivittänyt lähivuosina muutoin kuin pyynnöstä (marraskuussa 2012 olen käynyt kaikilla kotisivuilla ja päivittänyt sieltä jonkin verran tietoja).

- 1900-luvun alun helluntailaisuuden tai 1950-luvulta lähteneen karismaattisen uudistuksen pohjalta syntyneitä liikkeitä. Karismaattinen aalto korostaa armolahjoja, kuten kielilläpuhumista, sairaiden parantamista ja muita ihmelahjoja. Liike on levinnyt myös perinteisten kirkkojen piiriin, jopa katoliseen kirkkoon. Suomen ev.lut. kirkkoon karismaattinen liikehdintä tuli ns. Hengen uudistus kirkossamme- ryhmän (perust. Löytty Seppo, muusikko Jaakko Löytyn isä) myötä.
- Monet seuraavista liikkeistä ovat opillisesti ja pyhitysvaatimuksiltaan problemaattisia. Esimerkiksi Siiloan seurakunta ja Bible Speaks.

JUMALAN SEURAKUNTA
- Turussa toimiva seurakunta, joka korostaa yhteyttään alkuperäiseen Jumalan seurakuntaan, jonka Jeesus itse perusti maan päälle. Jumalan seurakunnan, ts. Kristuksen ruumiin eli ekkleesian (kr. sanoista ek kaleoo = ulos kutsutut) periaatteella kokoontuu ihmisiä ympäri Suomea pääasiassa kodeissa toteuttaen alkuseurakunnan mallia. Näin Turussa toimiva yhteisö on yksi vastaava yhteisö ympäri Suomea ja koko maailmaa toimivien seurakuntien joukossa.
- Turussa toimivan Jumalan seurakunnan taloudesta vastaa rekisteröity yhdistys Seurakunta-apu ry., johon srk ei sinänsä ole sidottu.
- Turun Jumalan srk ei ole sidoksissa mihinkään maallisiin organisaatioihin, vaan katsoo kuuluvansa todelliseen Jumalan seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen, jota Kristus päänä johtaa.
- Maailmanlaajuiseen Jumalan seurakuntaan (jolla ei siis virallista organisaatiota) kuuluvat kaikki maailman uskovat kautta aikojen.
- jäsenmäärää ei arvioida
- yksittäisillä seurakuntalaisilla voi olla yhteyksiä esim. vapaisiin suuntiin
- toimintaan kuuluu evankelioimistapahtumat ja telttakokoukset
- opissa korostuu apostolisen ajan ja Uuden testamentin painotukset mm. henkilökohtaisesta uskoontulosta, uskovien upotuskasteesta ja henkikasteesta kielilläpuhumisineen.
- Uskontunnustuksena: "Jeesus on Herra"
- Jumalan seurakuntaan kuuluu ihminen, joka (lainattu srk:n kotisivuilta)
1) on tullut uskoon eli uskonut syntinsä anteeksi Jeesuksen Nimessä ja ristin sovintoveressä.
2) on saanut Pyhän Hengen lahjan sisimpäänsä. "…luvatun Pyhän Hengen sinetti" (Ef.1:13).
3) on luopunut syntielämästään eli tehnyt parannuksen (= kokonaisvaltainen elämän suursiivous).
4) on ottanut upotuskasteen vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen (Apt.2:38, 41; 10:44-48).
5) tunnustaa Jeesuksen ylösnousseeksi Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi (Room.10:9-10).
6) elää elämäänsä Jeesukselle, Häntä varten. Jeesus on hänen elämänsä (2 Kor.5:14-17).

KARISMAATTISET RAAMATTUPIIRIT
- Karismaattiset Raamattupiirit ry:stä ei löydy tietoja enää esim. internetistä. Ainoa tieto löytyy Kauppalehden rekisteristä, että ry. on saanut y-tunnuksen 1983, kotipaikkana on Helsinki ja henkilönä Pentti Korhonen. Kyseessä aatteellinen yhdistys, jonka tila on "aktiivinen".
- helluntailaisuuden pohjalta syntynyt karismaattista raamattuopetusta antava järjestö Helsingissä. (ei omia seurakuntia)
- Karismaattisten Raamattupiirien toiminta alkoi v. 1972 ja jatkui Saalem-srk:n työmuotona 1979 lähtien, kunnes yhdistykseksi 1982: Karismaattiset raamattupiirit r.y
- kokonaisen ja täydellisen evankeliumin julistus (myös armolahjat).
- seminaareja yhteistössä mm. Lähetysnuorten kanssa.
- odottaa lopunaikaa edeltävää herätysten aikaa
- ei uskontunnustusta, jäseneltä vaaditaan yhtymistä uskonperustaan, jossa korostuu Raamatun erehtymättömyys, kaikkien uudestisyntyneitten kristittyjen kuuluminen "Kristuksen Pyhään maailmankattavaan Seurakuntaruumiiseen"
- Pyhän Hengen kaste on evankeliumin työhön tarvittava voima (vrt. Apt.1:8, ja merkkinä kielet).
- keskeistä rukouspalvelu: sairaiden puolesta
- muutama kymmenen jäsentä. Johtaja: Nils Forsström
- kustannustoimintaa lähinnä ihme- ja parantamiskirjallisuutta, esim. Suomessa vierailleitten ihmeparantajien Charles ja Frances Hunterin kirja "Parantakaa sairaat" (1986); ohessa esimerkki kirjasta s.19 ja 20: "Tarkoitatko, että yliluonnollista voidaan opettaa?' KYLLÄ VOIDAAN! Mies osallistui kolmen päivän seminaariin, jossa me opetimme, kuinka kehittyä Hengen lahjojen käytössä. Mies palasi kotiin, kaikki yhdeksän Hengen lahjaa alkoivat toimia häne kauttaan, ja hän alkoi opettaa työtovereitaan virtaamaan Pyhän Hengen lahjoissa. Näitä asioita voidaan opettaa!…Tämä kirja antaa sinulle ne tiedot, joita sinä tarvitset vodaksesi parantaa lähiympäristössäsi olevia sairaita ja voidaksesi mennä kaikkeen maailmaan parantamaan heitä. Kehoitamme jokaista lukemaan seuraavan raamatunkohdan. Jokaisen tulisi tuntea tämä jae ja soveltaa sitä käytäntöön! Kyseessä on 2 Moos.4:15: 'Ja Herra sanoi Moosekselle: Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he LÄHTEVÄT LIIKKEELLE.' Saman kehotuksen Jumala antaa sinulle. 'Jätä rukoileminen ja lähde liikkeelle: ETEENPÄIN, MARS!' On tullut aika tehdä suuri läpimurto ja opetella toimimaan yliluonnollisella tasolla."

LINKKISEURAKUNTA (ent. Jumalan Seurakunta, The Church of God of Prophecy)
- Church of God -kirkot pohjautuvat 1800-luvun lopulla Georgian ja Tennesseen seuduilla Yhdysvalloissa syntyneeseen pyhitysliikkeeseen, joka vastusi perinteisten kirkkojen kaavamaisuutta ja maallistuneisuutta.
- vaikutteita baptismista ja metodismista. (Aluksi nimitys The Christian Union ja möhemmin R.G. Spurlingin johtamana The Holiness Church at Camp Creek).
- 1903 vihittiin Indianan osavaltiossa kveekari A.J. Tomlinson (k.1943) pienen ryhmän papiksi ja vaikutti voimakkaasti. 1908 viralliseksi nimeksi Church of God. 1908 solmi yhteydet Azusa-kadun helluntaiherätykseen. V. 1914 Tomlinson valittiin eliniäkseen liikkeen valvojaksi. Vsta 1952 nimeksi The Church of God of Prophecy. Tomlisonin pojat liikkeen johtoon.
- OPPI: pyhityspainotteinen helluntailaisuus. Opetus uudestisyntymistä seuraavasta henkikasteesta (toinen kokemus). Kokemuksen saanut puhuu ensimmäistä kertaa elämässään kielillä. Käytössä ns. uskovien upotuskaste. Ehtoollisen yhteydessä saatetaan käyttää jalkojen pesua Joh.13:n mukaisesti.
- Vuonna 1994 toiminnan teemaksi tuli ”Turning to the Harvest”. Johtajuuteen tuli "Plural Leadership" eli tiimijohtajuus. Kansainvälinen johtajisto muodostuu kansainvälisestä johtajasta ja maanosien johtajista. Maanosissa taas on johtajisto, joka johtaa aluetta. Seurakunnissa on vanhimmistoon verrattava hallitus.
- vuodesta 2006 liikkeen johdossa Randy Howard - kustannusyhtiö: The White Wing Publishing House.
- v. 2004 jäseniä maailmassa jopa 800000 ja seurakuntia n. 8000. Toimintaa 115 eri maassa. (Kansainvälinen linkki)
- SUOMESSA: alkoi 1976 pienestä jyväskyläläisestä raamattupiiristä. 1981 vieraili Suomessa Euroopan töstä vastaava edustaja. Perustettiin 5 jäsentä kattanut srk.
- Painopiste Jyväskylän seudulla.
- jäseniä v. 2004 29, lapset mukaan lukien n. 60.
- Maailman Evankelioimisen Suomen Keskuksen (MESK) jäsenenä vuodesta 2004. - Seurakunta on mukana mm. Seurakunnan kasvun liikkeessä ja Jeesus-marsseilla.

MISSIONUORET - YWAM (YOUTH WITH A MISSION FINLAND RY.)
- entinen Lähetysnuoret
- yhteiskristillinen, kansainvälinen järjestö
- päämäärä aktivoida kristittyjä kaikkialla maailmanevankelioimiseen
- Tunnuslause ”Tunne Jumala, ja tee hänet tunnetuksi”
- syntyi 1963 Meksikon köyhälistökortteleissa am. Loren Gunninghamin työnäyn pohjalta
- tunnetuksi olympialaisten yhteydessä olleista evank.kampanjoista (ensimm. Münchenissä 1972)
- ei itsenäisiä seurakuntia
- Euroopan keskus Lausannessa Sveitsissä
- ev.lut. kirkon kirkkoherrat pitäneet yhteistötä hyvänä
- korostaa voittaisaa ja tehokasta kristillisyyttä, ylistystä ja rukousta sekä opetuslapseutta (vrt. esim. Lähetysnuorten kustantama kirja Winkie Pratneyn "Maailman valloittajat"
- ei ota kantaa oppikysymyksiin (kuten kaste)
- SUOMESSA: alkoi 1972 Australiasta Suomeen tuli nuorten ryhmä, joka kiersi srk:ssa. Australiasta tuli mukana Teemu Ylipahkala (taustaltaan helluntailainen), joka toimi pitkään liikkeen johtajana.
- perustettiin 1977 (huhtikuussa).
- Läheisessä yhteistössä mös Kristityn Kasvuun, joka tuotti kirjallisuutta (Daniel Nylund; ks. edellä)
- toimintamuotoja: evankelioimistiimit, kristillisen koulutuksen aikaan saaminen (mm. Helsingin Kristillinen Koulu syntyi läheisessä yhteistössä Lähetysnuorten kanssa), opetuslapseuskoulutus (yhteistötä mm. Säämingin nyk. Savonlinnan Kristillisen Opiston kanssa)
- lehtenä New Wave (aiemmin mm. Rukousviesti ja Karismaviesti nimillä).
- nykyisin (2000-luvulla) toiminta kasvussa. Toimintakeskus Siilinjärven Koivumäessä. Opetuslapseuskouluja järjestetään Helsingissä, mutta koulutus on alkamassa myös Rovaniemellä ja Siilinjärvellä.
- King's Kids -toiminta on ollut kansainvälisesti tunnettua (ks. Kings Kids -kotisivu

SIILOAN-SEURAKUNTA
- Eero Sopanen joutui erimielisyyksiin helsinkiläisen helluntaisrk:n Lähetysseurakunnan kanssa ja ryhtyi pitämään omia kokouksia.
- Siiloan r.y. 1969 alussa.
- voimakasta katuevankelioimistötä Helsingissä, mm. 80-luvulla oli vaikeuksia kulkea kaupungin lävitse saamatta käsiinsä Siiloan srk:n mainoslehtistä tai traktaattia. 70-luvun puolivälistä vuosittain kastettu n. 500 henkeä (joista osa jo aktiivisesti ollut helluntaisrk:ssa).
- "Toiminnan ripeydestä kertoo se, että liikkeen kylpyammeessa kastamat vierasmaalaiset ovat joskus kuvitelleet kyseessä olevan suomalaisten vieraanvaraisuutta osoittava kansallinen seremonia." (Harri Heino - Mihin Suomi uskoo?, s.97)
- 1977 Helsingin srk:ien kirkkoherrat tekivät päätöksen yhteistyökiellosta Siiloan-seurakunnan kanssa
- toimintamuodot: herätyskokoukset (Helsingin Kalliossa sekä Svenska Gårdenilla), teetupatoimintaa, rukouskokouksia, musiikkiyhtyeitä, "110 hengen Pyhällä Hengellä täytetty laulukuoro", pyhäkouluja, eläkeläisten kokouksia
- Betesda-apu r.y. (julkaissut lähes 100 000 puhe- yms. kasettia; lähinnä Eero Sopasen puheita).
- sisäpiirin lehti: Siiloan Viesti
- evankelioiva lehti: Elävä Sana voittaa
- ymmärtääkseni toiminnan jonkinlainen johtaja on tällä hetkellä Osmo Hellman (2012)
- oppi helluntailaista, mutta erityisesti korostuu Hengen kasteen saaminen (ja kielilläpuhuminen) ja johtajan auktoriteetti sekä sitoutuminen omaan ryhmään

SUOMEN TÄYDEN EVANKELIUMIN LIIKEMIESTEN KANSAINVÄLINEN VELJESLIITTO (STELK; FGBMFI)
- Los Angelesissa 1951 Full Gospel Business Men's Fellowship International, suomalainen tämän jäsenjärjestö
- rikkaan am. meijeristin Demos Shakarianin perustama (helluntailiikkeen sisällä, mutta muuttui 1960-luvun alussa karismaattiseksi). ari-kustannuksen kustantamana ilmestynyt suomeksikin kirja "Maailman onnellisimmat ihmiset - Demos Shakarianin tarina", kirjoittajina John ja Elizabeth Sherrill.
- Nykyisenä maailman johtajana toimii Demos Shakarianin poika Richard
- toimintaa yli 80 maassa
- hyväksytään toimihenkilöiksi vain maallikkoja (ei siis kirkkojen pappeja tai saarnaajia)
- keskus Cota Mesassa Kaliforniassa, Euroopan toimisto Brysselissä Belgiassa
- lehtenä: Voice
- ei perusta seurakuntia; kokoonnutaan lounaille ja päivällisille ravintoloihin (tavoitteena evankelioiminen)
- oppi helluntailaista korostaen uskontuloa ja Pyhän Hengen kastetta kielilläpuhumisineen
- SUOMESSA: ensimm. kokoukset jo 60-luvun lopulla
- yhdistykseksi v. 1980; paikallisosastoja useissa kaupungeissa (eniten jäseniä Helsingissä)
- Suomen puheenjohtajana toimii nykyisin Tarmo Mäyränen

SUOMEN YHTEISKRISTILLINEN RAAMATTUKOULU (SYKR)
> nyttemmin lopettanut toimintansa (ks. uskon seurakunnat, Suur-Helsingin Seurakunta)
- v. 1978 aloitti toimintansa
- perustajana lähinnä Rauno Kokkola (raamattukoulun johtajana)
- vaikutteet 1948 perustetun Christ for the Nations International (CFNI) järjestön piiristä, Dallasista, jossa sekä Kokkola että Jouko Piho (toinen vaikuttajahenkilö) opiskelivat.
- CFN:n perustaja Cordon Lindsay (am. parantaja-evankelista), joka oli päätoimittaja The Voice of Healing-lehdessä. Perusti oman raamattukoulunsa.
- helluntailaisuudesta ja karismaattisuudesta vaikutteita, keskeistä fundamentalistinen raamattunäkemys, aikuiskaste, henkikaste kielilläpuhumisineen (tämä tosin pian huomattiin liiaksi hajottavaksi tekijäksi ainakin yhteisön suomalaisen lehden kirjoittajien keskuudessa), perinteisissä sakramenteissa vapautta (esim. hyväksytään eri liikkeiden kasteet ja ehtoollinen)
- raamattuopetus, jossa keskeisiä asioita kristillinen elämä, ylistys ja rukous
- SYKR aloitti Suomessa vapaakirkollisen yrittäjän Väinö Rautiaisen Kuninkaantien motellissa Kustavissa. Sieltä se siirtyi v. 1979 Hämeenlinnaan.
- yhteiskristillinen; yhteyksiä etenkin Lähetysnuoriin ja aiemmin Patmos ry:n Leo Mellerin kanssa.
- Karisma-konferenssi (Kouvolassa). Julkaisu: Hengen Yhteys (sittemmin lehti siirtynyt Kokkolan mukana lähinnä uskon liikkeen julkaisuksi)
- 1983 Jouko Piho perusti Helsinkiin srk:n nimeltä Kuninkaan Seurakunta (ko. srk:n toiminta loppui kuitenkin muutaman vuoden kuluttua) ja myöhemmin v. 1990 Rauno Kokkola Suur-Helsingin Seurakunnan, joka oli aluksi lähellä uskon seurakuntia, mutta kuuluu nykyisin selkeästi evankelikaaliseen suuntaukseen (mm. Suomen evankelinen allianssi).

USKON SEURAKUNNAT (ryhmä itsenäisiä seurakuntia)
YLEISTÄ:
- Uskon sana -liike rekisteröityi Suomessa syksyllä 1981
- ryhmä uskovia kutsui USA:sta pastori Jim Kasemaniin puhumaan Suomeen (1979).
- Kaseman kuuluu Kenneth E. Haginin perustamaan ja johtamaan Word of Faith -liikkeeseen (kansainvälinen); Pääpaikka Tulsassa USA:n Oklahomassa, jossa Rhema-raamattukoulu. Rhema (tai Hreema) -sana tulee kreikankielestä ja tarkoittaa "sanaa". Uskon liike erottaa logoksen (sanan) ja hreeman siten, että logos on kirjoitettu tai puhuttu sana (esim. Raamatussa), mutta hreema on Kristuksen oma henkilökohtainen sana ihmiselle, ja juuri tämä hreema saa aikaan ihmeitä ja voittoja Kristuksessa (vrt. esim. Room.10:17, jossa hreema eli "usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen hreeman kautta (ei logoksen)".
- suomalaiset Uskon Sana -liikkeen henkilöt Suomen Vapaakirkon piiristä.
- vuonna 1984 Uskon Sana ry.ssä 30 jäsentä. Toimintaa Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Riihimäellä. Nyttemmin levinnyt kaikkiin suurempiin kaupunkeihin, joissa kaikissa itsenäisiä uskon seurakuntia.
- kirjallisuustötä varten v. 1982 perustettiin Uskon Sana Kustannus Oy. Julkaissut mm. Kenneth Haginin kirjoja, sekä Uppsalan Livets Ord -järjestön kirjallisuutta, nykyisin kustantaa yhä laajemmassa määrin eri ulkomaalaisten uskon liikkeiden puhujien kirjallisuutta (tällaisia puhujia ovat mm. Lester Sumrall, Benny Hinn, Kenneth Copeland, Morris Cerullo)
- ns. menestysteologiaa: usko Jeesukseen tuo sekä fyysisen (terveys), henkisen (psyykkinen tasapaino), hengellisen (voittava usko), sosiaalisen (toimeen ihmisten kanssa) että taloudellisen (varakkuus) menestyksen.
- uudestisyntyntyt tulee osalliseksi Jumalan luonnosta ja olemuksesta
- ihminen uudistuu kolmijakoisesti: ensin ihmisen henki, sitten sielu, ja viimeksi ruumis, kunnes synti, viha, valhe ja saatanallinen luonto ovat poissa ja ihmistä hallitsee Jumalan luonto, joka ei voi toimia väärin eikä tehdä syntiä. Uudestisyntyneessä ihmisessä synnit ovat vain tahroja vanhurskaassa valkeassa vaatteessa, jotka pestään pois. Lutherin ajatus "simul iustus et peccator" (= ihminen on "samalla vanhurskas ja syntinen") puuttuu.
- seurakunnankokouksissa raamatunlukua, johtajan opetus (raamattuopetus), ylistyslauluja, todistuspuheenvuoroja, rukousta sairaiden ym. puolesta, ylistystanssia eli karkelointia jne.
- RUOTSISSA Livets Ord, johtajana Ulf Ekman, Euroopan suurin raamattukoulu Uppsalassa. Ulf Ekman on seurakunnan pastori ja seurakuntaan kuuluu n. 3300 jäsentä (2012)
- SUOMESSA NYKYÄÄN (2012) mm. seuraavia seurakuntia: ESY eli Elävän Sanan Yhteys (paremmin tunnettu nimellä Elävä Sana), jossa toimintaa vetävät pastorit Peter ja Pia Hackzell sekä Veikko Lipponen ja Jani Pellikka; Elävät Kivet srk Äänekoskella, johdossa Matti Savolainen; Tampereen Kristillinen Yhteisö, johdossa David Sterling, Turussa Elämän Sana ry. johtaa Håkan Westergård, Vaasassa Vaasan Cityseurakunta, johtaa Tom Lipkin.
- Uusi elämä -lehti, jota julkaisee Uusi Elämä ry. (Pauli Kemi) - korostaa olevan riippumaton yhteiskristillinen lehti, jossa korostuu Jumalan Sana ja Pyhän Hengen voima

TAUSTAA USKONLIIKKEILLE:
- KENNETH HAGIN (1917-2003) oli uskon liikkeen ja ns. menestysteologian isähahmo
- taustana baptismi, amerikk. karismaattisuus
- painottaa Pyhällä Hengellä täyttymistä ja siihen liittyvää kielilläpuhumista; tarkat ohjeet kokemuksen saavuttamiseen: "Rohkaise henkilöä avaamaan suunsa aivan auki - tämä voi olla uskon askel - ja hengittämään sisään ja sanomaan Jumalalle: 'Vastaanotan Pyhän Hengen uskon kautta juuri nyt'. Kiellä häntä ehdottomasti puhumasta sanaakaan äidinkieltään. Kehota häntä rentoutumaan ja pelottomasti ja rohkeasti korottamaan äänensä ja muodostamaan niitä yliluonnollisia ääniä, jotka pyrkivät esille, liikuttamaan kieltä ja huulia niin kuin hän tekisi, jos puhuisi äidinkieltään… Kun näet, että Henki liikkuu hänen huulillaan ja kielellään, käske hänen puhua mitä tahansa ääniä, joita tuntuu helpolta puhua, välittämättä siitä, mitä ne ovat. Tämä on uskoa. Hän korottaa äänensä ja uskoo Jumalan johdatukseen. Käske hänen jatkaa puhumista ja ylistää Jumalaa noilla yliluonnollisilla sanoilla, kunnes siitä tulee sujuvaa, selvää kieltä ja hän on sisimmässään vakuuttunut, että hän on vastaanottanut Pyhän Hengen." (Heino Harri, Mihin Suomi uskoo wsoy 1984, s.118).
- K. HAGIN, kirja "Uskon ihmeisiin" (Päivä, Saarijärvi 1978, alkuteos I Believe In Visions). Hagin kertoo kirjassa elämänkertaansa, joka näyttää uskomattomalta:
>>Syntyi 20.8.1917 McKinneyn kaupungissa Texasissa alle kilon painoisena keskosena, jonka lääkäri luuli syntyneen kuolleena. Lapsi asetettiin äidin jalkopäähän siksi aikaa kun lääkäri hoiti äitiä. Lääkäri luuli, että poika oli kuollut. Isoäiti oli viedä lapsen pois, kun huomasi tämän elävän. Lääkärin sanojen mukaan poika oli kuollut syntyessään ja hän ihmetteli, kuinka poika nyt eli. Tuli synnynnäinen sydänvika.
>>Uudestisyntyi 22.4.1933 klo 19.40 ollessaan kuolemaisillaan. Hän kertoo kuolleensa kolme kertaa, jolloin hän aina joutui helvettiin, sillä ei ollut vielä uudestisyntynyt. Äidin ja isoäidin rukoukset kuitenkin toivat hänet aina takaisin ruumiiseen, josta hänen sielunsa irtosi. Lääkärin arvio oli, että poika kuolee varmasti. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Hagin kertoo kirjassa s. 8-11 helvettikokemuksistaan.
>>Kirjassa Hagin kertoo näyistään ja Jeesuksen tai enkelien ilmestyksistä hänelle. Hän liittää "ilmestyksen" jonkinlaisen "Hengessä olemisen" tiiviisti profetian, viisauden, tiedon -sanojen armolahjaan. Hän pystyi esim. ajamaan demoneja ulos usein vain silloin kun hän hengessä näki demonit esim. roikkumassa ihmisessä kiinni. Demonit esiintyvät kirjassa jatkuvasti sairaiden ihmisten kimpussa. Hagin on saanut suuren määrän oppejaan juuri ilmestysten kautta. Hän vetää näkyjensä ja oppimiensa asioiden tueksi hyvin usein Raamatun jakeet. Kirja ei ole kovinkaan harhaoppinen, eikä Haginiä ole voitu näin syyttää harhaoppisuudesta. Vain pari kohtaa on ongelmallista mm. se, jossa Hagin korostaa, kuinka Jeesus ei voi tehdä ilman häntä mitään (ilman uskovia), perusteluna on opetus Kristus on pää ja seurakunta on ruumis. Ja Jeesus ei todella voi tehdä mitään ilman ruumistaan (kysymys ei ole vain haluamisesta, vaan pystymisestä).

USKON SEURAKUNTIEN JULISTUKSESTA ON PERINTEISTEN PROTESTANTTISTEN KIRKKOKUNTIEN PIIRISSÄ ESITELTY MM. SEURAAVANLAISIA ONGELMIA:

1) JDS-oppi (Jesus Died Spiritually) eli Jeesus kuoli hengellisesti.
- tueksi otetut raamatunkohdat: 2.Kor.5:21 "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi". Matt.27:46 Jeesus huusi: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Apt.13:33 "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt." 1.Tim.3:16 "Ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä..." Apt-26:23 "...että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille." 1.Piet.3:18 "Sillä myös Kristus kärsi...joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä". Apt.2:24 "Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivusta, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää."
- ongelmana selityksessä: a) vääristynyt käsitys Jeesuksen sovitustöstä, koko UT:n (ja VT:n syntiuhrioppi) osoittaa, että Jeesusta ei tehty "synniksi" (hamartia), vaan paremminkin "syntiuhriksi", Hänen päälleen heitettiin kaikki maailman synnit (3.Moos.6:25; Jes.53:5,6). Jeesus kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun (1.Piet.2:24). Jeesus sovitti synnin lihassa (Room.5:12-18). b) synti, myös hengellinen, sovitettiin ristinpuulla, Jeesuksen lihassa eikä tuonelassa (hengessä), Room.8:3, Hebr.10:10, Kol.1:21,22, 2:14,15; Hebr.2:14 (vrt. myös 1.Kor.1:18). c) Jeesus Jumalana ja kolminaisuusoppi alkaa ontua pahasti. Jeesus on Jumala, ei niin, että Jeesuksessa oli jumalallisuutta, joka otettiin hänestä pois. Jumala ei voi kuolla. Jeesus oli ihmisenä, myöskin ristillä täydellinen Jumala. Jos Jeesuksen jumaluus olisi otettu Hänestä pois "Eeli..." huudon yhteydessä, niin samalla koko uhrikuolema olisi merkityksetön. Jeesuksen tuli olla virheetön ts. synnitön urospuoli uhrikaritsa, jota Jeesus ei olisi, mikäli Hän ei olisi ollut täydellisesti myös Jumala (ihmishahmossa). Koko sovitusoppi kaatuu JDS-opin myötä.

2) Uudestisyntynyt ihminen on jumala
- uudestisyntymisessä ihmisestä tulee jumala, "jumalallisesta luonnosta osallinen" (2.Piet.1:4). Esim. Kenneth Copelandin opetus. Hän vertaa, että niin kuin vanhemmat "siirtävät" ihmisluonnon syntyvään lapseensa, samalla tavoin Jumalakin siirtää jumaluuden uudestisyntyvään lapseensa. "Tuo lapsi ei syntynyt valaaksi. Se syntyi ihmiseksi. Niinpä sinulla ei ole ihmistä sisälläsi, eihän? Ei, sinä olet ihminen. Sinulla ei ole Jumalaa sisälläsi? Ei, sinä olet Jumala". (Esko Halme, Ihminen - mato vai varajumala?)
- "Name it, claim it" - nimeä se, vaadi se omaksesi. Kristityn auktoriteetti opetus juontaa tästä juurensa. Kristityllä on jumalallinen auktoriteetti.
- Unohtuu kokonaan kristinuskon ja Lutherin lyhyesti muotoilema keskeinen totuus: Ihminen on simul justus et peccator, vanhurskautettu syntinen.

3) Menestys kuuluu Jumalan ihmisille
- rahat kuuluvat minulle -ajatus, nyt ne ovat vain saatanan hallinnassa, minun tulee auktoriteetillani ottaa omani saatanalta pois.
- sadat ristiriidat Jeesuksen ja UT:n opetukseen, joka enemmänkin menETYsteologiaa kuin menESTysteologiaa.
- vrt. Hebr.12:4- Herra kurittaa

4) Johtajan sokea totteleminen (ei saa kysellä?)
- tyypillisimpiä piirteitä kaikissa harhaopeissa.
- johtajaa tulee kunnioittaa, mutta ei sokeasti seurata ja totella, johtajat tulee mös tutkia.


KOLMAS AALTO eli ns. Vineyard-yhteisöt (eivät aivan samaa kuin uskon seurakunnat):
- Helsinki Vineyard Seurakunta, yhteiskristillinen, vanhemmistojohtoinen paikallisseurakunta Helsingissä. Johtajana Ari Puonti.
- kokoontumispaikkana Helsingin Andreaskyrkan Korkeavuorenkadulla
- Opillisesti ns. kolmatta aaltoa, Vineyard-liikettä, jota edusti ja myös perusti am. muusikko ja pastori John Wimber (1934-1997).

FORUM MISSIO (ent. Uurim-seurakunta)
- syntyi 1980 Viljam Kuosmasen (s.1908) erottua Saaron seurakunnasta (jonka toiminta tyrehtyi lähdön jälkeen).
- Uurim-nimi Kuosmasen näyn pohjalta.
- jäseniä n. 100, Helsingissä, venäläisen evankelisen vapaaseurakunnan tiloissa.
- helluntailainen oppi, mutta armolahjat esillä voimakkaasti (kaatumiset ja profetiat).
- yhteistyötä helluntailais-karismaattisten seurakuntien kanssa
- ei ilmeisesti toimintaa tällä hetkellä