Snout Online Access

Luonne

 Minulta kysytään usein Simmin tai ehkä vielä useammin podencon luonnetta. Valitettavasti tai toisaalta onneksi, siihen ei ole kovin yksiselitteistä vastausta. Joka tapauksessa vastaus johtaa usein harhaan. Simm on nimittäin hyvin monitahoinen tyyppi ja sillä on ainakin kaksi persoonaa. Ehkä leimaavin piirre on kuitenkin rauhallisuus. Nuoreksi koiraksi Simm antaa yleensä itsestään hyvin rauhallisen ja harkitsevan kuvan. Se on joskus jopa saanut  vierailta kommenttia, että "näin rauhallista koiraa en ole ennen tavannutkaan". Simmkun saattaa kävellä rauhallisesti eteiseen ja jäädä seisomaan rapsuteltavana. Toisaalta tuttujen ihmisten tullessa vastaanotto onkin yleensä hieman riehakkaampi ja siihen sisältyy olennaisesti pusujen antaminen tai muutoin seurustelu naamat vastakkain. Kaikki eivät tietysti ole huomionosoituksista yhtä innostuneita kuin minä ja Simm. Vieraiden kohtaamisessa näkyy Simmin jakautunut persoonallisuus myös siinä mielessä, että sillä on tapana valita uusista tutuista "heti-ihanat". Itse en ole vielä päässyt perille, mikä logiikka "heti-ihanien" valinnassa on, sillä tähän ryhmään pääsee tai joutuu kovin erilaisia ihmisiä. Välillä "ihastutaan" kadulla johonkin ihmiseen ja valitettavasti tähän sakkiin kuuluu toisinaan myös laitapuolen kulkijoita.

Simm on aika pitkälti yhden ihmisen koira. Vaikka se tuleekin mainiosti juttuun monien lähipiiriin kuuluvien kanssa, pillahtaa mammanpoika helposti itkuun, jos oma emäntä poistuu paikalta. Mitään hurjaa esitystä Simm ei kuitenkaan pistä pystyyn, joten sen voi huoletta jättää tutuille hoitoon.  Ja tottakai herkullisen namipalan ja emännän mukaan lähtemisen välillä on joskus vaikeaa päättää. Tällöin on tietenkin kätevää ottaa molemmat eli juosta äkkiä ottamaan namia ja sitten äkkiä emännän matkaan.

Luonnetta leimaava pehmeys on hieman karissut iän myötä, mutta kovaa jätkää Simmistä ei saa tekemälläkään, vaikka se saattaa joskus itse pitää itseään tosi jätkänä. Pehmeys näkyy mm. siinä, että Simm muistaa niin miellyttävät kuin epämiellyttävät asiat pitkään. Erityisesti sisällä poika on varovainen eikä pidä kolisevista tavaroista, ahtaista kolosista ja "päähän tippuvista" laatikoista (jos Simm kumartuu ja sitten ylös noustessaan kolhaisee nuppinsa, on kyseessä tietysti tilanne, jossa laatikko on pudonnut tai paremminkin hyökännyt katosta Simmin päähän: podenco on aina oikeassa!). Laajamittaisen remonttihankkeen myötä varovaisuus ja äkillisten kovien äänten pelästyminen on selvästi vähentynyt. Erityisesti palautuminen on nopeutunut eli Simm menee nykyään huomattavasti entistä nopeammin katsomaan pelästymisen aiheuttajaa. Ulkona Simm on toista maata. Vapaana voi juosta vaikka millaisessa risukoissa ilman huolen häivää eivätkä naarmut haittaa. Juoksukisoissa Simm loukkasi kynsivallinsa ja verta tuli sen verran runsaasti, että sitä oli roiskunut mahan alle ja takajaloille. Silti ontumisesta ei ollut tietoakaan ja poika olisi mieluusti ottanut uusintamittelön pussijäniksen kanssa heti perään.

Luonteeltaan Simm on siinä mielessä helppo, että sen kanssa vaivatonta kulkea erilaisissa paikoissa, sillä se ei juuri hötkyile vieraiden ihmisten perään. Ahtaissa busseissa sun muissa se ei siis tunge väkisin jokaisen vieraan syliin tai viereen. Toisaalta, jos joku haluaa siihen tutustua se vääntäytyy usein kissamaisesti jalkoihin kiinni rapsuteltavaksi (monet kauhistuvat ensin, että se aikoo merkata punteille, sillä se usein nostaa takajalkaansa ja polkee sillä maahan). Ja Simm tietää, kun SILLE puhutaan. Ilme kirkastuu ja rinta nousee rottingille :)

Vaikka Simm onkin rauhallinen, on se toiminnanhaluinen eli haluaa lenkkeillä, juosta vapaana ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Se ei siis ole milläänlailla flegmaattinen. Se kyllä kestää ajoittaista toimettomuuttakin, mutta liian pitkään toimettomana oltuaan siitä tulee levoton. Onneksi pieniä aktivoivia tehtäviä on helppo tehdä kotioloissakin namien piilottelun, purkkien aukomisen (=silppuaminen) ja koulutustuokioiden muodossa.

Metsästäjän luonne on tullut yhä enemmän esiin Simmissä. Irti ollessaan se on nykyään itsenäisempi (eli kulkee kauempana) ja etsii riistaa. Ympäristön valpas havainnointi kuulostaa varmasti itsestään selvältä metsästävälle rodulle, mutta minä  ainakin koin piirteen hyvin voimakkaana ollessani tutustamassa podencoihin kasvattajan luona, sillä olin aiemmin tottunut lähinnä dobermanneihin. Dobermanni kulkee maastossa podencoon verrattuna laput silmillä. Kiinni Simm ei ole mitään vielä saanut, paitsi linnunpoikasen ollessaan hihnassa kuistilla. Huomatessaan linnun olevan elävä ("kauheaa, mamma ei ole tappanut ja höyhentänyt tätä makupalaa valmiiksi"), Simm loikkasi taaksepäin ja päästi linnun menemään. Nykyään lintuparalle kävisi toisin.

Simmin äänenkäyttö on suhteellisen vähäistä. Omakotitalossa se on kyllä oppinut ilmoittamaan vieraista ja välillä tulee myös vääriä hälyytyksiä. Mitään jatkuvaa louskutusta ilmoittaminen ei ole, vaan Simm yleensä lopettaa, kun "mamma hoitaa". Leikkiessään muiden koirien kanssa äänenkäyttö on sen sijaan runsaanlaista ja melko huvittavaa, sillä poika on laajentanut "ou-ouu-ouuuu"-haukun käyttämisen leikkeihin, vaikka se aiemmin toimi lähinnä ilmoitusäänenä. Kaikki kummalliset örinät kuuluvat myös repertuaariin, mistä Simm onkin saanut lisänime Chewbacca Star Warsien kummallisesti ääntelevän karvaisen otuksen mukaan.  Kerrostalossa olen tarkempi haukkumisesta ja siellä Simm oppiikin aina nopeasti uudelleen olemaan suu supussa, korkeintaan postiluukulle pitää murahtaa.