| Manta
on sijoitusnarttu, jonka Rockyn kasvattaja Mari Marttila (kennel
Nugadogin) on uskonut huostaamme.
Manta on rohkea
tyttö, joka perheeseen tullessamme uteliaana tutustui niin uuteen kotiinsa kuin uusiin
perheenjäseniinsäkin rakastuen ensisilmäyksellä perheemme
toiseen hoffiin, Rockyyn. Sen jälkeen ei olekaan vauhtia ja
vaarallisia tilanteita puuttunut. Nitan kanssa Mantalla on erityinen
"siedämme toisiamme" -suhde. Nittaa ei voisi vähempää
kiinnostaa ja Manta taas ei juurikaan välitä. Kissoista Aki on
Mantan rakas leikkikaveri vai pitäisikö pikemminkin sanoa, että
leikkikalu. Manta, kun tuppaa pyyhkimään Akilla lattioita harva se
päivä (siisti tyttö ;)). Turo sen sijaan on ansainnut Mantan
kunnioituksen kertomalla tälle hyvin selvästi, että häneen ei
tarvitse koskea.
Luonteeltaan
Manta on aivan mahtava tapaus. Rohkea ja avoin ja melkoisen
omapäinen ja omatoiminen tytteli, joka ei hirveästi vieraista
perusta. Oma perhe ja erityisesti (hieman liiaksikin asti) Rocky on
Mantalle hyvin tärkeitä. Huolimatta tapaturmien ja onnettomuuksien
sävyttämästä ensimmäisestä elinvuodestaan, Manta on
säilyttänyt ihanan perusluonteensa, vaikka hiukan aikaa ehdimmekin
pelätä muuta.
Tutustuminen
niin haku- kuin jälkimetsänkin saloihin aloitettiin heti
ensimmäisenä kesänä ja tokokentilläkin on tullut
pyörittyä. Näyttelykehissäkin pyörähdellään varmaan
silloin tällöin. Aika näyttää mitä tuleman pitää...
|