Rockyn ja Romeon sivut

Uutiset


2012
12.5. Romeo osallistui Oulunsalossa OSVKH:n järjestämiin möllimaastokisoihin. Rockyn kannustuksesta huolimatta sijoitus 7, mutta tuomareilta saatiin erikoismaininta "ketterä kääntyjä".

2011
27.11. Rocky ja Romeo osallistuivat Tornion Kennelkerho ry:n järjestämään epäviralliseen rallytokokisaan. Mölliluokassa Rockylle pisteitä 93 ja Romeolle 85. Alokasluokassa Rockylle sija 4 pisteillä 94 ja Romeolle sija 3 pisteillä 95.

9.4.
Rocky ja Romeo osallistuivat Tornion Kennelkerho ry:n järjestämään rallytokonäytökseen Haaparannalla Hund & Jaktin Villisikapäivillä.

24.1.
Romeo Pietarissa 22.1. CERT, ROP, RYP-2 valioituen Venäjän muotovalioksi. Tuomarina Vladimir Aleksandrov Venäjältä.
23.1. tuloksena CERT, PU-2, tuomarina Laurent Heinesche Luxemburgista.

8.1. Vuosi 2011 alkoi menestyksekkäästi Romeon valioituessa Suomen muotovalioksi Kajaanissa, tuomarina Matti Tuominen.


2010


2.9. Rocky lopettaa agilityuransa terveydellisistä syistä.

30.5. Vauhdikas ja jännittävä viikonloppu takanapäin. Rocky juoksi hienosti Rovaniemen agilitykisoissa parhaimman suorituksensa kolmosluokassa, kepeillä kuitenkin vauhti hiipui josta yliaikaa 2,06 sekuntia. Vauhti on kuitenkin paranemaan päin.

Romeo starttasi Kemissä ensimmäisissä maastojuoksukisoissaan juosten alkuerissä hienosti kärkipaikalle pisteillä 246. Finaali meni leikkimiseksi joten sieltä nolla pistettä, tuloksena 246 pistettä ja neljäs sija. Loistava alku kuitenkin juoksu-uralle.

16.5.
Romeo Match Show:ssa Kemissä BIS-1!

2.5.
OSVKH:n järjestämissä möllimaastoissa Romeo 9. pisteillä 215. Rocky keskeytti kisan puolivälissä, mutta tuli silti kolmanneksi Suomen villakoirakerho ry Oulun paikallisosaston kisassa.

3.1. Romeo Laivakankaalla järjestetyssä Match Show:ssa sinisten toinen.


2009


6.12. Romeo Tornion Kennelkerho ry:n järjestämässä Match Show:ssa punaisten kolmas.

22.11.
Romeo Louen koiraharrastajien järjestämässä Match Show:ssa punaisten toinen.

15.11.
Rocky kisasi pitkästä aikaa agilityssa. Torkkin järjestämästä Kaamosrallista Kemissä tuloksena pari yliaikanollaa ja pari hylkyä. Hyvä vauhti kuitenkin Rockyksi ja sujuviin ratoihin saa olla tyytyväinen.

13.9.
Romeo Kemkon järjestämässä Match Show:ssa punaisten neljäs.
Rockyn syntymäpäivänä 6.9. Iin koiraharrastajien Match Show:ssa Rocky ja Romeo jäivät ilman sijoituksia.

1.8. Romeo Kemissä Match Show:ssa punaisten neljäs. Koirapuistossa järjestettiin myös kiihdytyskisa, jossa Rocky kiihytteli pienten toiseksi ajalla 7,88 sek ja Romeo isojen neljänneksi ajalla 6,15 sek. Juostava matka oli n. 60 metriä. Pienten koirien voittajan aika oli 6,53 sek ja isojen 5,06 sek.

8.7.
Romeo Keminmaassa Match Show:ssa sinisten voittaja.

2.7.
Parit mukavat agilitykisat Rockyn kanssa takana, vaikka tulokset eivät päätä huimaakkaan. Erityisen tyytyväinen olen Oulun agilitykisan tulokseen, tosi vaikea rata meille mutta niin siitä selvittiin. Nyt rutkasti lisää treeniä ja loppukesällä kisataan urakalla. Seuraavaksi suunnataan Piteåån ja Råneåån Romeon näyetelmiin.

26.4. 
Rocky ja Romeo osallistuivat pariin Match Show:n viikonlopun aikana. Haaparannalta eilen tuloksena Rockylle yllätyksellinen BIS-1 voitto Romeon ollessa punaisten 2. Tänään Tornion mätsärissä molemmat pojat saivat punaisen nauhan, kiitos Katjalle Rockyn hienosta esittämisestä!

1.4. Romeo on suorittanut agilityn alkeiskurssin ja jatkaa harjoittelua agilityn jatkokurssilla Tornion kennelkerhossa. Rockyn kanssa yritetään saada agiltyssa nopeutta lisää ja jatketaan agilitykisaamista toukokuussa Rovaniemellä.

11.1. Rocky palasi agilitykisoihin Kajaanissa kisatauon jälkeen. Vauhtia löytyi mukavasti vaikkei se nollatulokseen riittänytkään. Hyvä suoritus kuitenkin, jatkamme treenailua ja palaamme kisoihin loppukeväällä.

Romeo esiintyi Kajaanin KV näyttelyssä ensimmäistä kertaa junioriluokassa, tuloksena EH4.


2008

2.11.  Rocky ja Romeo pääsivät kokeilemaan juoksutaitojaan Kemissä lokakuussa järjestetyissä maastojuoksutreeneissä. Selvästikin myös Rocky jaksoi vieheestä innostua, niinpä Rockylle on otettu agilityyn vieheen tapainen lelu palkkioksi ja kummasti on alkanut vauhtia löytymään.

Romeo suoritti tapakasvatuskurssin Tornion kennelkerhossa hyväksytysti.  Arvostelussa arvosanat painottuivat kiitettävään. 

Romeon näyttelyura jatkui Kajaanin pentunäyttelyssä 1.11.2008. Tuloksena Pek-1, KP, ROP, RYP-2.

22.9. Romeo aloitti näyttelyuransa Siikajoen pentunäyttelyssä 20.9.2008. Tuloksena Pek-1, KP, ROP, RYP-1, BIS4. Tästä on mukava jatkaa.

14.9. Rocky vietti 5-vuotis syntymäpäiväänsä kisaamalla agilityssa RajaCupissa, vauhti oli aavistuksen parempi mutta ev-kisoissa Torniossa vauhti hyytyi kokonaan. Niinpä jäämme nyt sitten pienelle kisatauolle ja keskitytään treenaamiseen. 

Romeo kävi harjoittelemassa tulevaa näyttelyä varten Kemkon mätsärissä ollen pentujen toinen.

24.08. Rockyn vauhti ja motivaatio agilityssa katosi yhtä nopeaa kuin palasikin, Kemin kisoista tuloksena kolme hylkyä?! Tälle syksylle kisataan vielä Oulussa sekä RajaCupissa Haaparannalla. Jos ei vauhtia niissäkään kisoissa löydy jäämme talveksi kisatauolle ja keskitymme treenaamiseen. Tuleviin tapahtumiin kuuluu myös Torniossa maanantaina alkava Romeon tapakasvatuskurssi.

03.08. Mukava viikonloppu Rovaniemellä takana. Rocky on saanut vauhdin ainakin osittain takaisin agilityssa, tosin paranneltavaa vielä löytyy niin ohjaajassa kuin koirassakin jotta yhteispeli saadaan sujuvammaksi. 
Rocky kuului myös Torkkin piirinmestaruusjoukkueeseen joka vei mini-luokassa  voiton Rockynkin tehdessä puhtaan nollatuloksen, hienoa! Joukkueessa edustivat meidän lisäksi Leena ja Snoopy (0) , Eija ja Ninni (5) sekä Arja ja Wanda (hyl).

Romeo keräsi palkintoja Match Show:ssa. Lauantaina tuloksena sin. pentujen toinen sija ja sunnuntaina loistavasti BIS4.


31.7. Romeon ensimmäinen Match Show Torniossa sujui hienosti, tuloksena pentujen pun. neljäs sija.

17.04. Afgaaninvinttikoira uros Sheralji Van Halen eli Romeo kotiutui.

 

 Arkisto