Nimi sivuilleni  

- Miksi sivujen nimi on Rikkaruoho
- Miten se nimi sivuihin liittyy?


Kuten yleistiedossa kerroin, minulla oli aikoinaan Freewebsillä valmissivut. Ne olivat aivan kamalat enkä osannut koodata yhtään mitään hienoa juttua. Silloin sivujeni nimi olikin PehmikSen sivut.


En kertonut sivuistani kellekään, sillä siellä ei ollut mitään. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja etsin oppaita netistä ja aloin niiden ohjeiden mukaan tekemään sivujani. Sitten nykyiset sivuni ilmestyivät. Ensimmäinen layout, jonka löydät leiskat-osiosta, oli valkoinen, tylsä ja simppeli. No, eipä tämä nykyinenkään mikään hienouksien perikuva olekaan, mutta kelpaa.


Niin, mutta mistä tämä nimi? PehmikSen sivut kuulostivat tylsiltä, liian kliseiseltä. Sitten tuli mieleen rikkaruoho. Rikkaruoho kuvaa minua, olen ruma, ylimääräinen, väärässä paikassa oleva, joka aina revitään pois ja heitetään pois. Ei niinkuin kuin kaunista kukkaa, joka poimitaan ja laitetaan näytille. Näin sivut ristittiin Rikkaruohoksi.


Olen suunnitellut tulevaisuuden varalle Rikkaruoho-nimisen sarjakuvan. Sen pitäisi alkaa Kuun koirat-sarjakuvan jälkeen, mutta se onkin toinen asia saanko sitäkään ikinä valmiiksi. Seuraavasta pääsarjakuvasta tulee hyvin pitkä, sillä se on kolmiosainen eli trilogia. Itse sarjakuvasta en aio kertoa mitään, vaikka haluaisin ja vaikka olen suunnitellut kaikki kolme osaa lähes kokonaan valmiiksi.

  Rikkaruoho sisältöineen © Mehkas ellei toisin mainita.