Vuonna 1992 sain tilaisuuden ostaa aikuisen, vuoden ikäisen saksanpaimenkoiran. Tämä rotu on ollut lapsesta asti haaveeni, ja ajattelin jo etten ikinä saa omistaa tätä hienoa koiraa. Kuitenkin toiveeni toteutui ja meille muutti Repekan kaveriksi Jaspi (Masquerade Jaspis). Kaikilla on kai se 'elämäni koira', ja minulla se on Jaspi. Sen kanssa tutustuin palveluskoiramaailmaan, kilpailimme pk- jäljellä ja viestissä, sekä tottelevaisuuskokeissa. Luonteeltaan Jaspia parempaa saa hakea, se ei koko elämänsä aikana ollut vihainen yhdellekään eläimelle tai ihmiselle, ja vaikka se oli kaikille kaveri, minua se ei päästänyt silmistään. Valitettavasti Jaspillakin oli lonkka- ja kyynärnivelongelma, joka viimein paheni niin että kun koira ei pystynyt kävelemään kuin joitain kymmeniä metrejä, ruokahalu meni ja sillä oli tuskia, kutsuin eläinlääkärin tekemään Jaspista koiraenkelin 2.1.2003. Jaspin menetyksestä en ole toipunut, ja tuskin tulen ikinä toipumaankaan. Kiittäen Elämäni Koiraa.
Ensimmäisen koirani, mustan kääpiösnautserin Repekan (Fin Mva Wigsands z Rebecka) sain sijoitukseen v. 1989. Muistan vieläkin sen huiman tunteen kun tulin Lindgrenin Astan luota kotiin: minulla on oma koira, vihdoinkin yli kymmenen vuoden odotuksen jälkeen!! Rotuna kääpiösnautseri oli minulle vielä silloin aika tuntematon, mutta Repekka opetti paljon, kuinka suuri koira käppänä on pienistä raameistaan huolimatta. Repekka oli terve ja reipas koira viimeiseen asti, melkein 14-vuotiaaksi, kunnes se ei enää kyennyt kävelemään ja aika oli tullut 9.8.2000. Kun joutuu laittamaan koiransa viimeiseen uneen, siihen tuskan määrään ei ikinä pysty varautumaan. Vaikka tietää että vaihtoehtoja ei ole, niin mieli kapinoi vastaan. Kiitollisuudella muistan Repekkaa, sillä tulee aina olemaan sen Ensimmäisen Koiran paikka sydämessäni.
ELÄMÄNI KOIRA
SAKSANPAIMENKOIRA
MASQUERADE JASPIS
6.3.1991 - 2.1.2003
