Päivitetty 24.6.2011
Synnyin vuonna 1968.
Synnyin isokokoisena ja synnytys oli äitini mielestä hankala.
3kk ikäisenä putosin hoitopöydältä lattialle ja keikahdin takaperin. Hengissä ;)
Äitini ei syönyt D-vitamiinia raskausaikana lainkaan (THL:n mielestä se oli myrkyllistä), joten hänen päivittäinen D-vitamiininsa saattoi olla jopa n. 2µg/vrk ruuasta eli pahassa riisitaudissa kehityttiin kohdussa.
Jo lapsena äitini kertoi minulle, jotta selässäni
on synnynnäinen selkävika (näkyi jo 3 vuotiaana otetusta valokuvastakin
rannalla), joka tulee rajoittamaan elämääni. Sitten peruskoulussa sekä
ala-asteella että ylä-asteella kouluterveydenhoitajan ryhtitarkastuksissa aina
sanottiin, jotta synnynnäinen selkävika (skolioosi), notkoselkä ja huono ryhti.
Noin 21 vuotiaana
sitten alkoi yläselkäni rangan lihakset särkemään (olivat jumissa). Yläselkä ja
alaselkä kuvattiin.
Tulos oli: skolioosi, lattajalat, kyfoosi,
notkoselkä, huono ryhti ja vasen jalka n. 20mm lyhyempi.
Sain
korotuspohjallisen (12mm) vasempaan kenkääni ja hiukan myöhemmin teetettiin myös
ortoosit kiropraktikko Terhi Pinomäen määräyksestä, jotta selkäni voisi
paremmin. Mutta ei niistä ortooseista juurikaan mitään apua ollut.
Vuonna 2004 työterveyslääkäri lähetti minut Kelan kuntoutukseen (TULES-kuntoutus) selkäni takia ja sieltä sain hyviä jumppaohjeita sekä fysiatrilta (mitenkään minua ei tutkittu ???) lähetteen selkäni röntgenkuvaukseen mahdollisen osteoporoosin takia yläselässäni olevan kyfoosin takia.
Röntgenkuvien diagnoosi 2004:
LANNERANKA: Kohtalainen rotaatioskolioosi
(ristiselästä selkäranka kiertynyt oikealle). Ei nikama-anomalioita eikä
luustomuutoksia. Nikamavälit ovat hyvät, ei degeneratiota. Si-nivelet
normaalit.
RINTARANKA: Aivan lievä skolioosi ja
vähän korostunut kyfoosi. Ei luustomuutoksia. Th 6/7, 7/8 ja 9/10 väleissä on
lievä diskusdegeneratio.
ALARAAJOJEN PITUUSERO:
Vasen alaraaja on 17mm lyhyempi.
KAULARANKA: Ei
merkityksellisiä anomaolioita. Ryhti on tavallinen. Normaalit nikamasolmu- ja
nikamakaarirakenteet, säännöllliset nikamavälit ja molemmin puolin avoimet
luiset juuriaukot.
Aina ihmettelin, jotta mikä on kun kävellä ei voinut
paria kilometriä enempää kun meni alaselän lihakset ihan kramppiin ja tämän
jälkeen jalat väsyivät. Tämä alaselän lihaskramppi hellitti, kun istui aikansa
venytellen alaselkää. Tähän vaivaan fysioterapeutti ohjeisti pysähdellä kävelyn
aikana ja venytellä alaselkää, kun häneltä sitä kysyin. Myöskään pitkään
seisominen ei ollut koskaan mahdollista jalkojen väsymisen takia ja alaselän
lihasten mennessä kramppiin. Onneksi olen aina ollut sellaisessa työssä, jossa
ei tarvitse seisoa, kävellä tai istua pitkään.
Koko ikäni sekä alaselkäni että yläselkäni lihakset vihoittelivat enemmän ja vähemmän ja näinollen paljonkin rajoitti elämääni. Lihasjumittumia, rangan jäykkyyttä ja fasettinivellukkoja oli aina koko rangan alueella, vaikka mitä itse teki tai ei tehnyt. Aina oli niska-hartiat jumissa ja kävin vuosittain 10* hierojalla, mikä helpotti lihasjumittumia vähäksi aikaa. 17 vuotta ravasin selkävaivojeni kanssa lukemattomilla yleislääkäreillä (sain lähetteitä fysioterapiaan eli hierontaan), lukemattomilla fysioterapeuteilla (n. 20 on tullut käytyä läpi, eikä kukaan tutkinut minua mitenkään), 2 eri fysiatrilla joista kumpikaan ei edes katsoneet minun röntgenkuviani, eivätkä tutkineet selkääni lainkaan ?, OMT-fysioterapeutilla (sain vain hierontaa).
Naprapaatti/fysioterapeutti Ilkka Peltosella kävin muutamia sarjakertoja n. 20 kertaa ja hänen diagnoosinsa selästäni oli: ristiselän nivelsiteet venyneet ja selkäni nyt vaan on tällainen ???, siis millainen ???, jolta sain vain hierontaa ja rintarankan lukkoja avattiin. Helpotti vähäksi aikaa.
Kaikki edellä olevat sanoivat, jotta kun selässäni
on synnynnäistä vikaa, niin sen kuuluukin olla kipeä ja lihasten kuuluu mennä
jumiin, koska lihakseni ovat jatkuvasti virheasennossa rangan kieroudesta
johtuen. Ja joudun kärsimään tästä lopun elämääni. Uusia aikoja kaikki oikein
tuputtivat, joten kyllä rahani kelpasi. Ohjeeksi annettiin (fysioterapeutit)
vain aerobista liikuntaa ja venyttelyohjeita.
Näin sitten toimin. Aina olen liikkunut ja
venytellyt.
Muut sairaudet:
8.10.2004 puhkesi krooninen sarjooittainen päänsärky
12/2004 alkoi tinnitus ja voimakas hajusteyliherkkyys, joka todennäköisesti johtuu päänsärystä
08/2005 puhkesi fibromyalgia vaikea-asteisena,
mutta nykyään on aika lievä omaehtoisella kuntoutuksella, oikealla
lääkityksellä, hyvällä ravitsemuksella ja lisäravinteilla
Loppuvuodesta 2005
kävin manuaaliterapeutti Hannu Timosella 5 kertaa, joka lupasi parantaa
fibromyalgiani (?), mutta en parantunut yhtään mihinkään. Lihakset tulivat
oikein vetreiksi hyvästä hieronnasta sekä avattiin rintarangan lukkoja jälleen
kerran. Sanoi myös laittaneensa oikean Si-niveleni oikeaan asentoon (itse en
mitään huomannut olossani, muuta kuin alaselän kivun pahentumista). Myös
jalkojeni pituusero kuulemma vähentyi, minkä hän uskoi johtuneen hieromisestaan,
vaikka tätä ei mitenkään mitattu.
Internetissä alkuvuodesta 2006 eräs mies ehdotti minulle Si-nivelen virheasentoa, joka häneltä oli korjattu.
Kesällä 2006 menin Kansanparantaja Heikki Luoman
käsittelyyn (oli mainos lehdessä).
Kansanparantajan DIAGNOOSI: Vasen Si-nivel lukossa
sekä oikea Si-nivel lukkiutuneena virheasentoon (mennyt todennäköisesti
synnytyksessä ?), ja näinollen lantio ihan vinossa, joka väänsi koko
selkärankani ihan kieroon alkaen lantiosta oikealle kiertyneenä kallonpohjaan
asti ja aiheutti jalkojeni pituuseron n. 20 mm (pituusero katsottiin mahallaan
maaten ja sanottiin oikean jalan olevan lyhyempi, ei vasen
????).
Heikki Luoman hoidossa kävin 6 kertaa.
Lopullinen diagnoosi loppukesästä 2006 Heikki Luomalta: jalat yhtä pitkät ja selkä täysin terve sekä myös fibromyalgia paranee ihan kohta ? . En parantunut hänenkään käsittelyssään fibromyalgiasta. Hän kielsi korotuspohjallisen käytön, koska nyt jalkani ovat yhtä pitkät. Ryhtiäni ei mitenkään katsottu ja jalkojenkin pituusero katsottiin mahallaan maaten.
Sain hyviä venyttelyohjeita häneltäkin sekä ohjeen, jolla saan itse aukaistua oikean Si-niveleni, joka lukkiutui itsekseen vähän väliä. Tämän lukkiutumisen huomasi kyllä heti, koska alaselän lihaksen menivät täysin kramppiin.
Siis koskaan aikaisemmin ei kukaan (n. 50
"asiantuntijaa") ole edes minun lantioni toimintaa tutkinut, puhumattakaan
Si-nivelieni toiminnasta. ?!?!?!?
Liikuin ja venyttelin joka päivä Luoman ohjeiden
mukaan.
Si-nivel
(risti-suoliluunivel):
http://www.fysiatria.net/SI-nivelkipu.html
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Selk%C3%A4kipupotilaan_kliininen_tutkiminen
Kaikenlaista pientä
alaselkävaivaa lihaksissa oli syksyn 2006 jälkeenkin aika paljon ja oikean
pakaran lihakset kramppasivat todella pahasti jokapäiväisestä venyttelystä
huolimatta sekä myös niska-hartiat olivat edelleen jumissa (pidin sitä ihan
normaalina, kun olivat aina olleet jumissa).
Myös oikea Si-nivel lukittui itsekseen joka päivä jopa monta kertaa, mutta sain
sen itse aina auki. Kävin 2006-2007 talven aikana 13 kertaa hierojalla tästä
syystä 3:lla eri hierojalla, joista 2 ensimmäistä ovat fysioterapeutteja. Vasta
kolmas tavallinen hieroja, joka on perehtynyt triggerpistehierontaan, diagnosoi,
että oikeasta pakarastani puuttui lihaksia, josta pakarakipuni johtuvat, sekä
vasen jalkani edelleen lyhyempi n. 10mm kuin oikea (tarkasti ryhtini
seisovaltaan). Sain häneltä triggerpistehierontaa oikeaan pakaraani ja
jumppaohjeen, jotta saan lihaksia siihen. Se auttoi paljon. Kävin myös
työterveyslääkärillä, joka myös totesi katsomalla, jotta edelleen vasen jalkani
on n. 10mm lyhyempi.
Oikea alaselkäni ja pakarani vaivasi ajoittain
edelleen (en käyttänyt korotuspohjallista, koska kiellettiin sen käyttö turhana)
ja oikea Si-nivel lukittui itsekseen joka päivä jopa monta kertaa, mutta sain
sen itse aina auki, joten menin kesällä 2007 koulutettu kiropraktikko/fysioterapeutti
Kimmo Heinosen asiakkaaksi. Hän sanoi selkäni olevan tästä pitkäaikaisesta (38 vuotta) kieroudesta ja normaalin liikkuvuuden
rajoituksesta johtuen ihan jumissa (lihakset, nikamat ja nivelet) lantiosta
kallonpohjaan asti. Myös oikea Si-nivel särki ajoittain.
Hän mittasi jalkojeni
pituuseron "painopistelaitteella" ja totesi, että vasen jalkani on n. 10mm
lyhyempi kuin oikea ja kehotti käyttämään korotuspohjallista edelleen kengässä.
Näin toimin.
Fasettinivellukkoja avattiin koko rangan alueelta 30
kertaa (ensimmäiset 15 kertaa kuului vaan kovaa narinaa rangasta, kun lukkoja
avattiin) ja annettiin triggerpistehierontaa oikean pakaran lihaksiin ja oikeaan
jalkaan, joka lopetti Si-nivelen ajoittaiset säryt ja oikean pakaran lihaksen
kiristyksen. Mutta edelleen oikea Si-nivel lukkiutui päivittäin, mutta sain sen
itse auki. Myös Kimmo Heinonen aukaisi oikeaa Si-niveltäni välillä, kun oli
juuri sillä hekellä lukossa, kun hänen vastaanotollaan kävin. Vasemmassa
Si-nivelessä ei huomannut mitään poikkeavaa ???
Kimmo Heinosen hoidossa kävin 11/2008 asti
(ehdotti kyllä loppuelämän hoitoa eli kävisin kerran kuukaudessa ns.
ennakkohuollossa) ja lopullinen diagnoosi oli lievä oikoryhti yläselässä ja vasen jalka n. 10mm
lyhyempi. Muuten terve selkä.
Mutta edelleen meni alaselän lihakset ihan kramppiin
kävelystä tai paikallaan seisomisesta. Sekä oikean alaselän lihakset välillä
kipeytyivät, mutta johtuneen varmaankin nivelsiteiden venymisestä sekä vasemman
jalan lyhyydestä???. Tämän johdosta käytän myös kotona kotitöissä vasemmassa
jalassani korotusta. Ja oikea Si-nivel lukkiutuu itsestään ja aukeaa itsestään
päivittäin.
Niska-hartiaseutu huomattavasti parempi kuin koskaan
aiemmin.
Liikun ja venyttelen säännöllisesti kaikki
lihakset.
Heti 2009
alkuvuodesta alkoi kaularangasta venytellessä napsumaan fasettinivelet eli
kuului napsahduksia millon mistäkin kohtaa kaularankaa molemmin puolin. Keväällä
2009 alkoi niska menemään jo ihan lukkoon, kun hetkenkin katsoi sivulle jompaan
kumpaan suuntaa, tuli kova lihaskipu koko kaularankaan ja sitten oli vaikeaa
saada kasvoja käännettyä suoraan eteenpäin. Välillä myös aamuisin ja päivälläkin
niskalihakset menivät jumiin ja aiheuttivat kipua.
10.9.2009 Menin Dr. Fraser Bliss:n vastaanotolle, josta sain vinkin selkäliiton keskustelupalstalta, jotta on hyvä niskaongelmissa.
Yli tunnin tutkimuksen jälkeen diagnoosi:
skolioosi
jalkojen pituusero (vasen lyhyempi ? cm)
kaularangan ylimmät ja alimmat nikamat täysin jumissa ja näinollen kaularanka EI toimi oikein
rintarangassa pari nikamaa täysin jumissa, joka estää rangan normaalin liikeradan
vasen lonkka kireä ja vasen Si-nivel lukossa
kaularangan molemmin puolin ja molemmissa kyljissä kudoskiinnikkeitä, joita on tullut pitkään jatkuneen nikamien väärien asentojen, huonon ryhdin ja siitä johtuvan lihastulehduksen seurauksena
vasemmat kylkiluut hiukan painuneet sisäänpäin (kuoppa), johtuen synnynnäisestä viasta
rangan lihakset (nikamien välissä olevat pienet tahdosta riippumattomat lihakset) täysin jumissa
Määräsi myös lanneselän ja kaularangan röntgeniin.
Röntgenkuvien diagnoosi 2009:
LANNERANKA: kohtalainen skolioosi , 2mm
nikamansiirtymä joka voi aiheuttaa pientä yliliikkuvuutta alaselässä
ALARAAJOJEN PITUUSERO: vasen alaraaja on 21
mm lyhyempi
KAULARANKA: oikoryhti eli
nikamat ihan jumissa (ylimmät ja alimmat)
Hoito:
Kaularangan nikamat avattiin sekä myös rintarangan vuosikymmeniä lukossa olevat nikamalukot (pari nikamaa ns. "sementissä") avattiin ja varmistettiin niiden auki pysyminen. Sain myös triggerpistehierontaa sekä kudoskiinnikkeiden poistoa.
Vasen Si-nivel avattiin, kun oli jumissa. Tätä tehtiin jokaisella hoitokerralla, koska oli aina jumissa. Oikea Si-nivel myös lukkiutui itsestään lähes päivittäin, mutta sain sen itse auki (oli jo niin löysä, jotta aukesi ihan soffalta oikealla kyljellä noustessa). Pidin tätä lukkiutumista täysin "normaalina", koska oli tehnyt sitä jo lähes 4 vuotta eli ekan aukaisun (Heikki Luoman hoidossa) jälkeen ja näinollen en siitä mitään maininnut Fraser Bliss:lle.
Sain myös ohjeita.
Nyt on kaularanka täysin oireeton. Myös selkä
tuntuu todella hyvältä koskaan, eikä mene alaselän lihakset lainkaan kramppiin, kun
kävelee tai seisoo paikallaan.
Eli pystyn
kivutta kävelemään ja seisomaan ensimmäistä kertaa 25 vuoteen !
Eli alaselän lihasongelmat johtuivat yläselän
toimimattomuudesta.
Myös lantion toiminta
tarkastettiin joka kerta ja vasen Si-nivel avattiin.
Muut sairaudet
ennallaan.
15.9.2010
Selkä
edelleen suht oireeton, mutta edelleen oikea Si-nivel menee lukkoon lähes
päivittäin. Aukeaa itsestään. Myös oikeassa lonkassa naksuu välillä.
Tätä paremmin tutkittiin, kun siitä kerroin. Luulin
sen olevan normaalia, koska oli sitä jo tehnyt 4 vuotta ja näinollen en siitä
mitään maininnut kuin vasta nyt.
Diagnoosi: Vasen
Si-nivel lukossa taas, joka aiheuttaa yliliikkuvuutta oikeaan Si-niveleen sekä
oikeaan lonkkaan.
Nyt hoidettu molempia lonkkia
ja Si-niveliä. Olen saanut myös triggerpistehieronttaa Si-niveliin ja
lonkkiin.
23.10.2010
Nyt ei ole
viime hoitokerran jälkeen enään mennyt oikea Si-nivel lukkoon lainkaan eikä ole
oikean alaselän lihakset vaivanneet eli ilmeisesti vasen Si-nivel on pysynyt
auki.
24.6.2011
Käyn aika ajoin Bliss Clinicissä hoidossa joko
isällä taikka pojalla, koska huonon ryhtini johdosta muutama nikama menee lukkoon
rinta- ja kaularangassa aika ajoin. Si-nivelet tarkastetaan myös joka kerta ja
ovat pysyneet auki sekä oireettomina. Joudun käymään varmaankin lopun elämääni. Mutta
pääasia on selkärangan kivuttomuus sekä hyvä liikkuvuus.