| |
|
|
|
|
Harrastukseni
Ykkösharrastukseni ovat koiranäyttelyt. Aloitin pentuluokasta ja aikuisten luokissakin on jo monta kymmentä näyttelyä täynnä.
Näyttelyissä parasta ovat nakit. Mukavaa on myös olla huomion keskipisteenä ja saada paljon kehuja ja rapsutuksia.
Olen menestynyt oikein hyvin: sain helmikuussa 2008 Suomen muotovalion arvon (sertien lisäksi ehdin saada
neljä vara-sertiä ja vara-CACIBin). Lisäksi sain lokakuussa 2008 Liettuan muotovalion arvon, marraskuussa 2008 Viron
muotovalion arvon, sekä kesäkuussa 2009 Latvian valion, Baltian valion sekä Kansainvälisen valion arvot. Aikuisten luokissa olen
ollut jo useita kertoja ROP ja VSP, ja kerran ROP-juniori. Lisäksi pentuluokassa olin kolmesti ROP-pentu ja kerran VSP-pentu.
Olen esiintynyt monet kerrat kasvattajaryhmässä ja lisäksi edustanut rotuani sekä ryhmäkehässä (Keuruulla RYP-3) että juniorikehässä.
Näistä enemmän sivulla Näyttelyt. Alla poseeraan ensin nelikuisena pentukarvatrimmauksen jälkeen ja sitten 1.5-vuotiaana.
Tottelevaisuuden pentukurssi
Viisikuisena maaliskuussa 2006 lähdin ensimmäistä kertaa kouluun. Kävimme Mamman kanssa pentujen
arkitottelevaisuuskurssin, vaikka osallistui siihen aikuisiakin koiria. Ensimmäinen tunti meni
aivan penkin alle, koska minua eivät kiinnostaneet lihapullat, juusto, nakit, eivätkä edes toisten
koirien herkut. Äärimmäisen kiinnostavia puolestaan olivat autojen lämmityspistoketolppien juurella
olevat hajut, joiden luo hinguin koko tunnin.
Mammakin oli ekaa kertaa koirakoulussa, ja tunnin loppuessa aivan epätoivoinen.
Mutta niin vain kävi,
että kun illalla olohuoneessa kokeiltiin istumista ja maahanmenoa uudelleen, se sujuikin ihan
hyvin. Toisella tunnilla aloin jo kyllästyä pistoketolppiin ja kiinnostua nakeista,
joten harjoitellut kotiläksyt esitimme ihan kohtuullisesti, ja innostuin opettelemaan
uuttakin. Joka tunnilla pidin aina paremmin kontaktia
ja minusta tuli pikkuhiljaa iso taitava tyttö. Samoin Mamma alkoi päästä touhusta jyvälle.
Kurssin päätteeksi pidettiin loppukoe, jolloin olin kolmestaan Mamman ja opettajan kanssa.
Kokeessa suoritin kahdeksan tehtävää ja toimintaani muutoinkin tarkkailtiin. Yleisarvosanaksi
sain "Hyvä", mistä olimme oikein ylpeitä. Alla koko arvostelu.
|
TODISTUS
- Luoksepäästävyys: Erittäin hyvä
- Annoin kiltisti katsoa hampaat ja pussasin opettajaa minkä ehdin
- Paikallaolo maassa 30 sek: Tyydyttävä
- Jaksoin vain 20 sekkaa ja senkin olin aika levoton
- Seuraaminen: Hyvä
- Katsekontaktini oli upea, seurasin tosi lähellä, istuessa menin vähän vinoon,
käännökset menivät hyvin mutta olin hiukan etäällä, ja juostessa vähän riehuin
- Liikkeestä maahanmeno: Hyvä
- Nopea mutta hiukan vino makuulle meno
- Luoksetulo: Erittäin hyvä
- Juoksin täysillä Mamman luo ja istuin heti kauniisti sivulle, mutta hiukan vinosti ja etäälle
- Liikkeestä seisominen: Erittäin hyvä
- Rauhoituin heti enkä tarvinnut edes namia houkuttimeksi
- Noutaminen lelulla: Erittäin hyvä
- Hain pallon ja toin sen heti Mammalle
- Hyppy: Erittäin hyvä
- Onnistui hyvin, seurasin ja istuin hienosti, mutta vähän vinoon
- Paikalla istuminen 30 sek: Tyydyttävä
- Pidin hyvin kontaktin, mutta jaksoin vain 13 sek ja olin tosi levoton, tyhmää touhua tuo odottaminen...
- Yleisvaikutelma: Hyvä
- Olin oikein innokas, keskityin hienosti vaikka vähän sähelsin, katsekontakti
Mammaan oli hieno ja lähes jatkuva, ja osaamiseni yleisesti hyvällä tasolla. Mamman käskyt olivat
opettajan mielestä selkeät ja miellyttävät, ja yhteistyömme toimi hyvin. Hyvä Mamma!
|
|
|
Moitetta tuli siis lähinnä asennon vinoudesta istuessa ja makuulla.
Mamma sanoi sen menevän hänen piikkiinsä, koska ei ollut pitänyt asiaa kovin tärkeänä, eikä
harjoitellessa siihen puuttunut jos olin vain vähän vinossa.
Noh, kaikkea ei ensikertalainen hoksaa.
Olin kuulemma myös kärsimätön paikallaan pysyttelyissä, mutta sehän on itsestäänselvää, koska olen
vasta puoli vuotta, ja odottelu on muutenkin ihan turhanpäiväistä touhua.
TOKOn peruskurssi
Vuoden vanhana lokakuussa 2006 aloitin tottelevaisuuden peruskurssin. Meitä oli kuusi koiraa, mutta tuolla
kurssilla en päässyt toisia paljonkaan nuuskimaan. Olin erittäin innokas oppilas heti alusta alkaen,
kentällä oli tosi hauskaa, ja taas sai nakkia. Pentukurssin asiat palautuivat pian mieleen, joten
osa asioista meni kertauksen piikkiin. Sain jälleen paljon kiitosta loistavasta kontaktistani ja
nopeasta oppimiskyvystäni. Kärsivällisyyttäkin oli nyt jo paljon pentukurssiin verrattuna.
Tästä kurssista en saanut kirjallista todistusta, ja loppukoe järjestettiin niin, että me kaikki
kuusi koirakoululaista suoritimme tehtävät samaan aikaan. Suuri osa oli samanlaisia kuin
pentukurssilla, mutta nyt suoritin tehtäväni ilman hihnaa. Lisätehtävänä meillä oli vapaavalintainen
temppu (minulla se oli Kumpi käsi, jossa sen verran huijataan, että ensimmäinen arvaus menee aina
oikein, ja olen siinä tosi hyvä). Lisäksi osasin hypätä vanteen läpi, etsiä namin purkkien alta,
ja pujotella Mamman jalkojen välistä. Loppukoe meni kaikilla läpi, oltiin tosi taitavia, ja
saatiinkin sitten palkinnoksi
tosi herkullisia salamipatukoita. Kaikenkaikkiaan innostuin kovasti noista tempuista, ne ovat
paljon hauskempaa puuhaa kuin paikallaan makuu. Vähän vanhempana, kun on vielä enemmän malttia,
kokeillaan kyllä agilitya. Se olisi varmasti kivaa puuhaa ja minusta voisi tulla siinä hyvä,
koska tykkään kovasti kaikesta vauhdikkaasta touhusta.
Jälkikurssi
Kesäkuussa 2007 lähdimme Mamman kanssa henkilöjälkikurssille. Minä olin porukan ehdottomasti pienin kaveri,
mutta totta se oli mitä opettaja sanoi, että jäljestäminen sopii ja siitä yleensä pitää
jokainen koira. Minusta se on
ihan ihkua, harmi vaan että suurimman osan ajasta Mamma ährää metikössä jälkeä tehden, kun taas
oma haisteluosuus on muutamassa minuutissa ohi. Mutta hauskaa kuin mikä, ja siinä saa nakkia.
Harjoittelu aloitettiin tekemällä nakki- ja askelvana metsään, ensin ihan lyhyen matkaa. Sen
seuraaminen ei ollut vaikeaa, olin kuitenkin sen verran innostunut että osa nakeista jäi metsään,
kun minulla oli kiire. Jatkossa matkaa pidennettiin, samoin kuin nakkien ja askelten väliä. Lisäksi
reitillä tehtiin ensin loivia ja sitten jo teräviäkin kulmia, joissa piti haistaa huolella, ettei
eksy. Lopuksi seurasin vain askeljälkeä, ja kolmessa kohtaa oli sitten umpinainen rasia, jonka
sisältä sain nakkia mikäli sen löysin, eli olin reitillä pysynyt.
Aluksi Mamma merkitsi värinauhoilla tekemänsä jäljen, jotta tiesi menenkö jälkeä myöten vai en.
Mutta lopussa ilman merkkinauhoja ei hänkään voinut olla varma, seuraanko askeljälkeä vai menenkö
reilustikin sivussa, eli olimme täysin minun nenän varassa.
Monesti kuljin jonkin verran jäljen sivussa, mutta hajun perässä kuitenkin, koska loppupisteeseen
melkein aina päädyttiin. Sivussa kulkiessa vaan voi jäädä joku reitille laitettu nakkirasia
huomaamatta, ja siis hyvät nakit syömättä. Onneksi jäljen loppupisteessä olevan rasian
kuitenkin aina löysin, että pääsin herkuttelemaan.
Loppukoe jäi minulta valitettavasti väliin, sillä tassunpohjani tuli kipeäksi loppukesänä,
ja pari viimeistä jäljestyskertaa jäi käymättä. Itsenäisesti kuitenkin harjoiteltiin vielä muutama kerta,
ja tulevina kesinä taas jatketaan. Haasteita tuli polkujen ylityksessä, silloin saatoinkin
lähteä seuraamaan polkua ja unohtaa alkuperäisen hajun. Kerran lenkkeilijä
juoksi nenäni edestä kesken jäljen, ja aloinkin seurata häntä. Kurssin loppupuolella jäljelle
tultiin ja jatkossa aina tullaan kohtisuoraan sivulta, jolloin minun piti
selvittää kumpaan suuntaan jäljitettävä on mennyt. Välillä lähden väärään suuntaan, jolloin
Mamma pysäytti minut ja näytti kädellä oikean suunnan. Tuossa olisi voinut
loppukokeessa tulla hankaluuksia, mutta muuten osaan jo aika hyvin.
Opettaja kehui, että teen tosi tarkkaa ja rauhallista työtä. Kuljen huolellisesti nenä maassa
koko jäljen enkä rynni menemään (yllättävää kyllä minä terrieri kuljin paljon rauhallisemmin
kuin ryhmämme noutajat ja palveluskoirat). Tämä voisi siis hyvinkin olla minun lajini,
jos vaan Mamma jaksaa tuolla metsikössä tarpoa, ja aletaan treenata säännöllisemmin. Aikaa tämä
touhu nimittäin vie paljon, mutta sitähän minulla on!
|
|
|
|
|
