|
![]() |
Julkaistu Etelä-Suomen sanomissa 9.10.2008
SENIORIPUOLUE TOIMII NASTOLASSAKIN
Tällä palstalla Vilho Nuppula Nastolasta totesi 30.9.2008 otsikolla"Senioripuolue ei toimi Nastolassa". Se on väärää tietoa! Suomen Senioripuolue rp. toimii Hämeessä, siis Nastolassakin. Meillä on SSP'n Hämeen paikallisosasto ry. Jäseniä on joka puolella Hämeessä myös Nastolassa. Mitään paikkakuntien alaosastoja emme ole perustaneet. Vilho Nuppulan edustama Nastolan seniorineuvosto ei ele missään tekemissä puolueemme kanssa. Joskin hyvällä asialla sekin. Toivotan hyvää jatkoa toimintaanne.
Raimo Kotala
Mielenterveyshoitaja, eläkeläinen
kuntavaaliehdokas
Suomen Senioripuole rp.
Lahti
Julkaistu Etelä-Suomen sanomissa 21.9.2008 sekä Päijät-Hämeen Viikkouutisissa 1.10.2008
Demokratiaa kavennetaan määrätietoisesti
Suomen hyvinvointi on jo jakaantunut ja samanaikaisesti vielä demokratiaa yritetään kaventaa. Tarastin vaalilakityöryhmä rajaa pienpuolueet pois vaalikentiltä, 3,5% äänikynnyksen perusteella. Kolme vanhaa valtapuoluetta on hyvin yksimielisiä, että he hoitavat hallinnon vuoroperiaatteella, Venäjällä sen tekee kaksi miestä.
YLE joka on tämän kolmikannan ohjauksessa esitti taas torstaina 18.09.2008 klo 21.05 puolueellisen tukitoimensa tälle harvainvaltaan pyrkivälle ryhmittymälle. Ohjelmassa TV1 vaalimarkkinat, vanhat valtapuolueet saivat erityisen hyvän kohtelun ja esiintymisaikaa, toisin kuin uudet demokratiaa kehittävät puolueet oli laitettu sivuun ja ikään kuin armopaloja näykkimään.
Tässä vaiheessa kun vaaleja ei ole vielä käyty, kaikkien puolueiden tulisi olla yhdenvertaisena samalla maaliviivalla. Tähän ajatukseen YLE vastasi, että se on vaikea järjestää, omituinen väite ammattilaisilta, Lahdessa ja muuallakin oli viime eduskuntavaalien alla hyvin järjestettyjä kaikkien puolueiden yhteispaneeleja.
Maamme joutuu kansainvälisesti kiusalliseen asemaan ollessaan nyt ETYJ: n puheenjohtajamaa ja joutuu heti vaalien jälkeen antamaan selvityksen vaalisyrjinnästä GREGO: lle joka on tämän organisaation korruption vastainen tutkimuselin. Isänmaamme demokratiakehitykseen tarvitaan näköjään ja valitettavasti ulkovaltojen ohjausta.
Raimo Kotala
mielenterveyshoitaja, eläkeläinen, Lahti
Suomen Senioripuolue rp.
kuntavaaliehdokas Lahdessa
Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 14.8.2008
MITEN BOIKOTOIDA ÖLJY-YHTIÖITÄ?
Polttoaineet ovat olleet pitkään päivänpoltavia asioita lehtienkin palstoilla. Nyt on raakaöljyn maailmanmarkkinahinta pudonnut yli 40 dollaria tynnöriltä. Jakeluhinnat eivät ole pudonneet kuin vajaan 10 senttiä litralta. Onko öljy-yhtiöillä laiton kartellisopimus? Vaikauttaa siltä,että he ovat joukolla päättäneet ettei pudoteta hintoja, nyt isketään rahaa meidän kuluttajien kustannuksella. Eivätkö polttoaineden käyttäjät todella huomaa mistä on kysymys? Meitä kusetetaan nyt ja reippaasti. Täytyy tehdä kuluttajavirastoon valitus, että se tutkii mistä on kyse. Tästä on toki hyötyä myös valtiolle verojen muodossa. Katsokaapa vaan jos raakaöljyn maailmanmarkkinahinta hiukankin nousee, niin heti nostetaan lisää mittarihintoja, uusiin huippulukuihin. Siis eikun kapina pystyyn! Kuka keksii parhaat keinot boikotoida öljy-yhtiöitä? Itse olen boikotoinut siten, että ajan mahdollisimman vähän. Eipä se ole vaikeaa näin kesällä, ei edes eläkeläiselle. Jään odottamaan hyviä mielipiteitä ja ehdotuksia lukijoilta.
Raimo Kotala
Mielenterveyshoitaja/eläkkeellä
Lahti
Julkaistu Ilkka lehdessä 30.7.2008
LIPUTTAMISESTA RAUHANTURVAAJILLE
Pentti Kangasluoma kirjoitti tällä palstalla 25.7.2008 otsikolla "Esitys rauhaturvaajien liputuspäivästä on hyvä ja toteuttamiskelpoinen". Olen asiaan perehtyneenä Pentin kanssa täysin samaa mieltä. Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaajien päivä 25.9 on saatava liputuspäiväksi. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat yli 50 vuoden kuluessa maailmalla hankkineet kannuksensa rauhanturvaamistyöhön peräänantamattomuudellaan ja oikeudenmukaisuudellaan. Meitä arvostetaan juuri rauhallisuutemme ja oikeamielisyytemme vuoksi. Olin itse nuorena miehenä kaksi kertaa rauhaa turvaamassa. Ne reissut antoivat enemmän elämänkokemusta kuin mikään muu työ. Poikani oli Nato joukoissa Balkanilla teitä isän astumassa omana aikanaan. Kuten Pentti toteaa "Rauhanturvaamisoperaatioissa on 50 vuoden aikana menehtynyt 45 suomalaista rauhanturvaajaa". Hyvin tehdyn työmme ja tehtävissä kaatuneiden muistoksi on todella tarpeellista saada liputuspäivä jo ensi vuonna voimaan!
Raimo Kotala, Vaasa
Wanha Vääpeli
Julkaistu Uusi lahti lehdessä 30.7.2008
VASTAUS KYSELIJÄLLE
Uusi-Lahti-lehdessä nimimerkki "entinen juniori nykyinen seniori" kyseli 30.8.2008 "onko Lahdessa tai Päijät-Hämeessä Senioripuolueen toimintaa". Ilokseni voin ilmoittaa, että Lahdessa toimii Suomen Senioripuolue rp.(SSP) Hämeen paikallisosasto ry. Perustimme paikallisosaston vuonna 2006 elokuussa. Järjestämme säännöllisesti kokouksia ja yhteisiä tapaamisia. Lisäämme koko ajan toimintaamme ja lisäännymme luonnollista tietä ts. jäsenkuntamme kasvaa koko ajan. Liittykää mukavaan joukkoomme! Katso www.senioripuolue.fi Meillä oli Lahdessa ehdokkaita jo viime eduskuntavaaleissa, mutta eläkeläiset eivät vielä osanneet äänestää oman puolueen ehdokkaita. Koko maassa saimme ääniä vajaa 17000. Tiedämme, että eläkeläiset ovat tänä syksynä valistuneempia ja äänestävät oman Senioripuolueensa ehdokkaat valtuustoon. Lahdessa on eläkeläisten edunvalvojiksi valtuustoon pyrkivillä tietotaitoa ja aktiivisuutta laittaa ikäihmisten asiat kuntoon. Sosiaali- ja terveydenhuolto on ajettu alas. Säästöt kohdistuvat nimenomaan vanhustenhuoltoon. Ikäihmiset ovat ns. avohoidossa, eli täysin heitteillä. Kansaneläkeläiset ovat taloudellisesti huonoimmassa asemassa. Heitä on maassa n. 165000. Eläkeläisten ostovoima putoaa koko ajan, siihen on syynä ns. taitettu indeksi. Taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että eläkkeiden vuotuiset korotukset jäävät paljon huonommiksi kuin palkansaajien. Tänä vuonna palkansaajat saavat korotuksia n. 5-6 prosenttia. Taitettu indeksi tarkoittaa sitä että eläkkeiden korotuksissa huomioidaan 20 palkankorotuksista ja 80 prosenttia hintaindeksistä. Tämän takia ostovoimamme on pudonnut kymmenessä vuodessa yli 20 prosenttia. Tähän asiaan ei ole nykyhallituksen aikana tulossa korjauksia, vaikka eläkerahastoissa on n. 123 miljardia euroa rahaa ( vertaa, ensi vuoden valtion budjettiesitys on n. 4,6 miljardia euroa!) Palkansaaja kasvattaa eläkerahastoja koko työelämänsä ajan. Eläkkeemme on siis jälkipalkkaa, siis itse ansaitsemaamme rahaa. Nyt töissä olevat eivät maksa meidän eläkkeitämme, vaan omaa jälkipalkkaansa. Edellä vain muutama esimerkki siitä miksi Senioripuoluetta tässä kaupungissa tarvitaan.
Raimo Kotala
Senioripuolueen Hämeen paikallisosaston pj.
Lahti
Julkaistu Uusi Lahti lehdessä 16.7.2008 ja myös Ilkka-lehdessä 21.7.2008
Työeläkevakuuttajien (TELA) tiedottajat kirjoittavat tehtäväkuvansa mukaan puuta heinää lehdistössä. Siitäkö heille maksetaan?Kohtuullisesta eläkevarantojen tuotosta huolimatta eläkkeellä olevien ostovoima on heikentynyt viime vuosina ja kuluvana vuonna erittäin voimakkaasti. Työeläkekorotus oli v.2008 vain 2,4% ja inflaatio toukokuussa jo 4,2%.Eläketurvakeskus (ETK) on työeläketurvan kehittämisen ja toimeenpanon lakisääteinen yhteistyöelin.Se on aiemmin vaiennut työeläkkeiden ostovoiman heikkenemisestä. ETK on nyt ajankohtaisessa katsauksessaan 3/2008 päätynyt yllättävään havaintoon. Julkaisun päätoimittaja Reijo Ollikainen toteaa pääkirjoituksessaan, 'Suomalainen sosiaaliturva on jäämässä hyvinvointivaltioiden kärjestä'.Lisäksi hän avoimesti toteaa,että työeläkkeiden kehitys on jäänyt jälkeen palkkakehityksestä ja jopa alentunut.Eläketurvan tasossa Suomi ei ole enää ole eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden joukossa. Asiallinen havainto lopultakin! Tämän kaiken Senioripuolue (SSP) on ainoana uuden eläkepolitiikan kehittäjänä Suomessa tuonut esille lukuisissa kannanotoissaan ja kirjoituksissaan aikaisemmin.Eläkeläisiä ei lohduta asioiden toteaminen vaan niiden korjaaminen mahdollisimman pian. Tähänkin päästään käsiksi nyt kun asiantuntijataho on jo virallisissa lausunnoissaan lakannut tietoja salaamasta..Eri asia on miten tämä saadaan nykypoliitikkojen mieliin iskettyä? Eläkeläisten joukko kasvaa ja kurjistuu. Ostovoima putoaa entistä suurempaa vauhtia. Samaa tahtia vähenee terveydenhoitopalveluiden saatavuus,koska maksut nousevat.Syksyn vaaleissa meillä on hyvä mahdollisuus valita päättäjämme kuntiin oikein!
Raimo Kotala, mielenterveyshoitaja,eläkkeellä
Suomen Senioripuolue rp. 2.varapj.
Lahti
Julkaistu Pohjalainen lehdessä 26.6.2008
SENIORIPUOLUE ON JO OLEMASSA
Jaakko Ukkola Lappeenrannasta Kirjoittaa tällä palstalla 26.6.2008 Otsikolla "Missä eläkkeensaajan puolustajat?". Hän haluaa perustaa uuden puolueen eläkkeensaajille. Haluan kohteliaimmin ilmoittaa että ko.puolue on jo perustettu. Meillä on toimiva puolue joka on perustettu v.2006, sen nimi on Suomen Senioripuolue rp. (SSP). Olemme sitoutumattomia, ei oikealla ei vasemmalla, ei keskellä. Siis poliittisesti sitoutumaton. Haluamme olla eläkeläisten edunvalvojia! Lappeenrannassa, eli Kymen vaalipiiriin ei vielä ole perustettu puolueen paikallisosastoa. Sinä siellä asuvana voit sen tehdä muutaman samoin ajattelevan kanssa. Ohjeita saa netistä osoitteesta, yhteystiedot, www.senioripuolue.fi On aivan turhaa perustaa monia eläkeläispuolueita. Tärkeintä on että eläkeläiset oppivat äänestämään omaa puoluettaan. Aktiivisuutta toivottelen sinne Kymeen vaalipiiriin!
Raimo Kotala,mielisairaanhoitaja, eläkkeellä
Vaasa (kesäosoite) SSP:n 2.varapj.
Julkaistu 26.6.2008 Ilkka-lehdessä
Eläkeläisille syötetään puppua
Sauli Mäkinen kirjoitti tällä palstalla 18.6.2008 otsikolla 'Kehnot eläkkeet, köyhät unohtuvat'. Todellakin kirjoitat täyttä asiaa! Ei Pääministeri/puheenjohtaja Vanhanen ole tilanteen tasalla kun tuollaisia sammakoita päästää suustaan. 'Vuoteen 2013 mennessä saavat kaikki eläkeläiset 'takuueläkkeen' 650 euroa/kk'. Tällä hän aikoo saada eläkeläiset vannomaan nimeensä tulevissa vaaleissa. Näin vähällä ei ihminen tule nykyinflaation aikana, eikä sen jälkeen toimeen. Nykyiset kansaneläkkeet ovat korkeimmillaan n.580 euroa/kk. Ajatelkaapa mikä tulonlisäys tuo takuueläke onkaan heille tulevan viiden vuoden aikana! Pelkkä inflaatio syö tänä vuonna tuon viidelle vuodelle luvatun korotuksen. Pysyäksemme totuudessa muistamme että EU:n suosittelema köyhyysraja on 900 euroa/kk. Suomi noudattaa kaikkia 'muita EU:n määräyksiä ja suosituksia sanatarkasti. Herra pääministeri, miksi ette noudata tätä suositusta? Suomen Senioripuolue rp. vaatima vähimmäiseläke on 1000 euroa/kk. Sekin antaisi vasta vähäisen minimitoimeentulon, mutta siitä on hyvä aloittaa pieneläkeläisten ostovoiman kohottaminen. Mitä lienee puheenjohtaja Vanhanen mielessään tuuminut julkaistessaan 'takuueläke' lupauksensa? Ei ainakaan eläkeläisten tulevaisuutta. Mielestäni tuo lupaus on lähinnä pienen vähäosaisen ihmisen herjaamista. Vanhasen olisi maan johtavan poliitikkona syytä tutustua tarkemmin avustajiensa kirjoittamiin puheisiin, jos hän todella aikoo parantaa eläkeläisten toimeentuloa. Me eläkeläiset emme ole tyhmiä, ymmärrämme hyvin meihin kohdistuvan herjauksen ja toimimme seuraavissa vaaleissa sen mukaan. Eläkeläiset,muistakaamme tämä kaikki jo kunnallisvaaleissa!
Raimo Kotala
Mielisairaanhoitaja,eläkkeellä
Suomen Senioripuolue rp. 2.varapj.
Vaasa
Julkaistu Etelä-Suomen sanomissa 18.6.2008 ja Pohjalainen-lehdessä Juhannusaattona 20.6.2008
VANHASEN LUPAAMA TAKUUELÄKE EI RIITÄ ALKUUNKAAN
Keskustan uudelleen valittu puheenjohtaja Matti Vanhanen räjäytti uutispommin valintansa jälkeen. Hän ilmoitti kaikille eläkeläisille ilouutisen. Vuoteen 2013 mennessä saavat kaikki eläkeläiset 'takuueläkkeen' 650 euroa/kk. Tällä hän aikoo saada eläkeläiset vannomaan nimeensä tulevissa vaaleissa. Näin vähällä ei ihminen tule nykyinflaation aikana, eikä sen jälkeen toimeen. Nykyiset kansaneläkkeet ovat korkeimmillaan n.580 euroa/kk. Ajatelkaapa mikä tulonlisäys tuo takuueläke onkaan heille tulevan viiden vuoden aikana! Pysyäksemme totuudessa muistamme että EU:n suosittelema köyhyysraja on 900 euroa/kk. Suomen Senioripuolueen vaatima vähimmäiseläke on 1000 euroa/kk. Sekin antaisi vasta vähäisen minimitoimeentulon, mutta siitä olisi hyvä aloittaa pieneläkeläisten ostovoiman kohottaminen. Mitä lienee puheenjohtaja Vanhanen mielessään tuuminut julkaistessaan 'takuueläke' lupauksensa? Ei ainakaan eläkeläisten tulevaisuutta. Mielestäni tuo lupaus on lähinnä pienen vähäosaisen ihmisen herjaamista. Vanhasen olisi maan johtavana poliitikkona syytä tutustua tarkemmin avustajiensa kirjoittamiin puheisiin, jos hän todella aikoo parantaa eläkeläisten toimeentuloa. Me eläkeläiset emme ole tyhmiä, ymmärrämme nykyaikana meihin kohdistuvan herjauksen ja toimimme sen mukaan.
Raimo Kotala
Mielenterveyshoitaja,eläkkeellä
Lahti
Julkaistu Uusi Lahti lehdessä 28.5.2008
EPÄDEMOGRAATTISTA VAALIRAHOITUSTA
Monissa eri yhteyksissä on vaalirahoituskeskustelun yhteydessä tuotu esille demokratian tärkeys. Samalla keskustelut ovat paljastaneet, ettei Suomessa demokratia olehyvällä tasolla vaan maassa kehittyy rahan- ja harvainvalta. Pääkirjoituksessa ei tuoda esille uusien demokratiaa kehittävien pienpuolueitten epäoikeutettua syrjintää puoluetuessa ja mediassa.Senioripuolue on tehnyt viimevuonna, tästä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta kantelun oikeuskanslerille.
Viime vaaleissa Senioripuoluekin jakoi lehtisiä kävelykaduilla, kun saman aikaisesti vanhat valtapuolueet mainostivat suurella rahalla kaikissa medioissa. Uusi puolue ei tullut riittävästi tunnetuksi ja sen jäsenet joutuivat,kaiken lisäksi tahtomattaan, veronmaksajina ja kauppiaiden asiakkaina osallistumaan muiden vaalimainoskustannuksiin.
Viime vaalien yhteydessä syntyi suurin sodan jälkeinen nukkuvapuolue, joka mahdollisti hallituksen joka ei ole demokraattinen, koska sillä on kannatusta vain kolmasosan verran. Äänioikeutetuista yksi osa on nukkuvia ja toinen kolmasosa on oppositiossa. Tämä harvainvallan hallitus toteuttaa nyt isänmaamme amerikkalaistamista pilkkomalla hyvinvointivaltion hyväosaisiin ja tekemällä eläkeläisistä vähemmän ostokykyisiä. Vaaliraha ei tuo demokratiaa kun sitä ei jaeta uusille kansanvaltaa lisääville puolueille ja näin lähenemme naapurimaan kaltaista diktatuuria.
Kirjoituksessa vedotaan edelleen aikaisempien vuosien vielä likaisempaan vaalirahoituskäytäntöön ikään kuin se oikeuttaisi tähän nyky rötöstelyyn. Kirjoittaja toteaa, että kaikilla halullisilla on oltava oikeus antaa rahaa vaaleihin. Missä on raja korruptioon ja voiko esimerkiksi venäläinen kansanpuolue syntyä ja menestyä runsaan öljyvarallisuuden turvin?
Vaalirahoituksen valvonnasta ja sen oikeudenmukaisuudesta, kirjoittaja jättää sanomatta, että sitä ovat vaatineet jopa ulkovallat, GREGO: n ukaasissa edellytetään valvonnan siirtämistä puolueettomalle elimelle, samoin siinä edellytetään kehittämään koko rahoitustapa oikeudenmukaisemmaksi, miksi tästä vaietaan arvoisa päätoimittaja. Senioripuolueessa kunnioitetaan perinteisiä Suomalaisia arvoja, näin pitäisi olla myös vanhoilla valtapuolueilla, ettei ulkovaltojen (ETYJ/ GREGO) tarvitse puuttua asioihin.
Raimo Kotala
Mielenterveyshoitaja,eläkkeellä
Lahti
Julkaistu Päijät-Hämeen Viikkouutisissa 21.5.2008
TOIVOTTAVASTI ELÄKELÄISET OPPIVÄT ÄÄNESTÄMÄÄN
Tässä lehdessä julkaistiin 14.5 Pertti Heinon kirjoitus otsikolla "Eläkeläisille ja lapsiperheille pientä helpotusta kaivataan!" Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Lahti ylpeilee poikkeuksellisen hyvällä tilinpäätöksellään.Samaan aikaan on supistettu kaupunkilaisten terveyspalveluja. Kuten lehdistä luemme,ei terveyskeskuslääkärille pääse kuin kuoleman sairaana. Nyt on asetettu sairaanhoitajat arvoon arvaamattomaan.Mitenkään kyseenalaistamatta heidän koulutustaan, joudun kuitenkin kysymään kuka muu kuin lääkäri voi todeta vastaanotolle pyrkijän sairauden tilan. Tällä on tarkoitus vain ajaa potilaat yksityiselle lääkärille ja säästää lisää rahaa kulttuurin ja urheilun tarkoituksiin, kuten Lahdessa on tapana. Isoista kaupungeista Lahdella oli pienimmät sosiaali- ja terveydenhuoltomenot. Sairaat ikäihmiset riutuvat kodeissaan odottaen kotisairaahoidon viikottaista käyntiä. Käynti,joka on vain lääkkeiden jako dosettiin! Ei ehditä muuta, koska hoitajia on vähän jaavuntarvitsijoita kehittyy tätä menoa kiihtyvää vauhtia lisää. Päättäjät ovat paljon vartijoita. Ymmärtävätkö ollenkaan ikääntyneiden ihmisten avuntarpeita? Eivät ymmärrä! He sanovat nykyistä heittellejättöä avohoidoksi. Mikäli eläkeläiset haluavat, niin seuraavissa kunnallisvaaleissa on mahdollisuus äänestää Suomen Senioripuolue rp.'n ehdokkaita.Olemme valmiit toimimaan kaikenikäisten eläkeläisten edunvalvojina. Kaikki välttämättömyystarvikkeet kuten sähkö,lämpö,polttoaineet ja ruoka jatkavat jo hallitsemattomasti nousuaan.Sosiaali- ja terveydenhuoltomenoja halutaan vielä vähetää! Kansalaisten perusoikeuksia ei kunnioiteta,ikäihmiset unohdetaan. Miksi äänestät tunnettuja ehdokkaita,jotka lupaavat kaiken eläkeläisille, mutta unohtavat lupauksensa heti valtaan päästyään kuten aikaisemminkin? Valveutuneet eläkeläiset äänestävät SSP:n ehdokkaita. Suurin syy eläkeläisten nykyiseen huonoon kohteluun on juuri se, että eläkeläiset eivät osaa äänestyskäyttäytymistä. Pitäisi olla niin paljon eläkeläisillä jo järkeä, että tietää, kuka pettää ja kuka pitää lupaukset. Toivottavasti eläkeläiset joskus vielä oppivat äänestämään!
Raimo Kotala, Lahti
Mielenterveyshoitaja,eläkkeellä
Kolmen pikkutytön pappa.
Julkaistu 27.3.2008 Etelä-Suomen Sanomissa
PIENIMMÄT ELÄKKEET EIVÄT RIITÄ
Onko suomalainen työeläkejärjestelmä nyt valmis? Kysytään Socius lehden artikkelissa Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalalta ja hän vastaa, ”Perusperiaatteet eli eläkkeen pakollisuus ja kattavuus ovat olennaisia. Järjestelmä antaa sellaisen eläkkeen, että sillä pärjää, jos tekee kohtuullisen mittaisen työuran. Kustannukset ovat hallinnassa, eli näiltä osin se on valmis. Varmaan yksityiskohtiin tulee muutoksia, kuten koko ajan on tullut”, Rantala tiivistää. Hän jättää kertomatta, kansaneläkkeellä olevien ahdingon ja toisaalta työeläkkeiden leikatun indeksin reaalista ostovoimaa alentavan automaatin, joka heikentää eläkkeitä jatkuvasti. Eläketurvakeskuksen jo nimensäkin mukainen tehtävä on tuoda esiin eläketurva myös eläkeläisen kannalta ja sen selvittämistä Senioripuolue on ehdottanut aiemminkin. Monet muut eri tahot ovat tuoeneet eläke-epäkohtia esiin, tämän tehtäviään valikoivan laitoksen puolesta. STT uutisoi 13.3.08 eläkeläisten ahdingosta joka paljastui Kirkkohallituksen ja potilasjärjestöjen tutkimuksessa. Suomessa on pitkän työuran tehneitä eläkeläisiä, joiden varat eivät riitä edes lääkkeisiin. Jotkut säästävät ottamalla päivittäiseksi tarkoitetun lääkkeen vain joka kolmaspäivä. Potilas- ja vammaisjärjestöihin on viime vuoden aikana tullut yhä enemmän yhteydenottoja pitkäaikaissairailta, jotka ovat jättäneet lääkkeensä ostamatta, koska rahat eivät riitä sekä ruokaan että lääkkeisiin. Vähimmäiseläkkeiden vuodenvaihteen korotus ei poistanut ongelmia, edelleen pienimmät eläkkeet eivät riitä elämiseen niin kuin tutkimus osoittaa. Selvitys olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten Eläketurvakeskuksen toimesta, jonka tehtäviin se kuuluukin, se on kuitenkin aiemmin todennut, että pelkillä kansaneläkkeillä elävät on joukko josta he eivät tiedä. Eduskunnassa nyt tuotettu tieto pitäisi ottaa vakavasti huomioon ja laittaa vireille elämisen turva kaikille eläkeläisille.
Raimo Kotala
mielenterveyshoitaja, eläkkeellä
Lahti