Pyöräily on kesäajan suosikkilajejani. Yhdessä sauvarullaluistelun kanssa se sopii yli viisikymppisellekin oikein hyvin.
Minulla on kaksi kilpapyorää, joista toinen on alumiinirunkoinen Rossano Campagnolo Velocen osarjalla ja toinen viimekesänä Hollannista tilattu Massini, jossa on Campagnolon Centaur osasarja, hiilikuituhaarukka ja takahaarukan yläputket myös hiilikuitua. Hyvä pyörä kuntoilijalle: edullinen, riittävän jäykkä, mutta kuitenkin hyvä ajaa.
Omistan myös maastopyörän. Kona Kilauea. Aikoinaan huippupyörä, mutta nyt sen etuhaarukka alkaa olla vanhaa kamaa. Marzocchi 500 sarjaa. Ihan kätevä vielä, mutta ei varmaan kestä enää kauaa.
Konasssa on erittäin hyvä kevyt ja mukava cromo runko. Näillä vuosilla olisi täysjousitettu pyörä mukava, mutta sellaisen hankkimiseen pitäisi panostaa useita tonneja. Ehkä vielä joskus.
Olen rakentanut lähinnä sade ja soratiekäyttöön cyclocross-pyörän, jolla voi lenkkeillä ja vaikkapa tehdä pidempiä retkiä pakkausten kanssa.
Millaisia eri pyöräilylajit ovat kuntoilumuotoina?
MAANTIEPYÖRÄILY on hyvää peruskuntoharjoitusta, mutta sillä saa kyllä sykkeen nousemaan korkeallekin. Ajelu noin 25 km tunnissa sujuu alle aerobisen kynnyksen, minulla sykkeillä 120-140. Mäkivedot kuluvat asiaan, mutta niitä ei pidä tehdä peruskuntokaudella. Sitten kun valmistaudutaan kilpailuun niitä pitää tehdä jonkin aikaa, jopa pari kertaa viikossa.
Kun takapuoli tottuu niin sitten on kiva tehdä pitkiä muutaman tunnin lenkkejä porukalla ja eri kohteisiin.
Joskus on mukava nostaa myös reppu selkään ja ajaa viikonloppuretkiä, jolloin matkaa voi kertyä pari kolmesataa kilometsiä. Pisin ja rankin oli Pielisen ympäriajo muutama vuosi sitten. 400 km kahdessa ja puolessa päivässä.
Viidenminuutin vedot kuuluva myös asiaan. Ne ajetaan kiihtyvästi kuitenkin niin, että anaerobinen kynnys ylittyy juuri ja juuri. Minulla se tietää 155 -160 sykealuetta.
Miten saan sitten eri rajat tietooni?
Yksinkertainen anaerobisen kynnyksen testi kilpapyörällä antaa asiasta noin tiedon. Paremman saa maitohappotestillä, mutta tälläkin menetelmällä saa riittävän hyvän tuloksen. Kun ajat aina saman matkan, joka alussa kestää hieman yli tunnin (1.05 h) niin saat samalla testattua vauhtikestävyytesikin.
MAASTOPYÖRÄILY on hyvää peruskuntoharjoittelua. Metsäisellä polulla, joka vaatii ajotaitoa, pulssia ei millään tahdo saada riittävän ylös. Polun teknisillä osilla pulssi putoaa alle aerobisen kynnyksen, joka minulla tarkoittaa noin 120 lyöntiä minuutissa. Joka tapauksessa maastopyöräily kehittää peruskestävyyttä, ajotaitoa ja reaktionopeutta. Kunnon ylämäissä voi sitten hilata pulssinsa ylös ja kehittää vaikkapa maksimaalista hapenottoaan. On vain vaikeahkoa löytää kyllin jyrkkä, mutta ei liian jyrkkä mäki maastopoluilta ainakin täällä Savossa. Millaistahan mahtaisi olla pyöräily Alpeilla. Haaveena on ja mukaan otetaan sekä maastopyörä, että maantiepyörä.
Toinen hyvä testi on Conconin testi, joka on erityisen helppo tehdä pyörällä, jos käytettävissä on tallentava ja tietokoneyhteyksillä varustettu sykemittari. Polarin tietokoneohjelmassa on testi jo valmiina.
Idea on, että verryttelyn jälkeen lisätään sykettä aina kolmen minuutin välein kymmenen lyöntiä. Anaerobinen kynnys on siinä, missä syke vielä nousee, mutta vauhti ei enää parane. Tämänhän voi tehdä tietenkin pelkän sykemittarin ja nopeusmittarin avullakin. Pitää vain katsella tarkasti molempia. Tämän testin voi tehdä vaikka kerran kuukaudessa ja seurailla kuntonsa kehittymistä. Usein on niin, että kynnys ei paljon muutu, mutta kynnysvauhti kehittyy. Kivaa on seurata kuinka nopeasti vetoharjoittelu parantaa vauhtia.