JACKY on vuonna 2000 syntynyt Bordercollieuros. Persoonallinen koira,
jolle lehmien paimennus jäi vähän sivutoimeksi. Vahtikoirana se kyllä korvaa paimennustyön. Jacky vahtii kaikki ohikulkijat ja jopa naapuriin menijät,
ei räksyttämällä, mutta muutama kunnon haukku kyllä kertoo liikkujista.
Ei myöskään tarvitse kytätä milloin seminologi tms. tulee pihaan, kun
Jacky sen kertoo.
Ja heti kun jäät lähtee vesistöstä, koira aloittaa
kesäisen uimaharrastuksensa =)

 
 

RANE on vuonna 2005 syntynyt Bordercollieuros. Suuri apu meille eläinten kesällä laiduntaessa. Koulutus on jäänyt harmittavan vähäiseksi, mutta koira toimii hyvin siinä hommassa mistä on meille suurin apu; kerää lehmät laitumelta ja ohjaa lehmärouvat kotiin päin. Koulutusta jatketaan edelleenkin tietysti, sekä ohjaajan, että koiran =)





MIINA eli MiiMii eli Mirkku (kuva tulossa) Talon ainoa kissa tällä hetkellä asustaa navetalla ja on leikattu narttukissa. Päivät kuluu haittaeläimiä pyydystäessä. Vastuu on suuri, kun on ainokainen katti talossa. Ja kun saalistuksessa on tärpännyt, pitää saalis kiikuttaa isäntäväelle esiteltäväksi kovan maukunan kera. Jos saalis osoittautuu siivelliseksi, silloin MiiMii saa kyllä toruja, onneksi saaliit pääosin on jyrsijöitä. Miina on kissa mitä ei voi silittää ja paijata liikaa...



Yksi varma kesänmerkki on se, kun lampaat ilmestyvät pihapiiriimme määkimään. Pari uuhta karitsoineen tulee meille kesäksi kesätöihin, niiden työnkuvaan kuuluu parin pinta-alaltaan pienen biotoopin laidunnus ja talouskeskuksen reuna-alueiden siistiminen. Lampaat, niin söpöjä kun ovatkin, aiheuttavat kyllä välillä ylimääräistä päänvaivaa karkailemalla ja ääni voi olla välillä vähemmän kaunis. Mutta työnsä tekevät aivan uskomattoman hyvin. Suosittelemme, jos pusikoituminen uhkaa.




 
   
 
URLI Torinhevonen, tamma s.1991 Järvamaalla. Väri: rautias
isä: Undel ii. Urnak ie. Hirma emä: Fuldi ei. Farda (Hannoveri) ee.Helbe
Varsonut 3 kertaa: 1996 Loori i.Loit, 1997 Lüüra i.Loit, 2001 Cadillac i.Casanova
Urli tuli Liisan ja Jonnan omistukseen 2005 kesällä. Urli asustelee The Old Farm´s Stable:n tallilla Lopen Läyliäisissä. Jonna asuu lähempänä tallia ja muutenkin aktiivisemmin käy Urlia tallilla liikuttamassa ja hoitaa hevosemme "asioita". Urli on koko painonsa arvosta kultaa.

 
     
lemmikit in Memoriam-sivulle