|
TARUA JA TOTTA |
Vuosi 2003
|
Norjanmetsäkissan rotunimike harhauttaa usein luulemaan, että kyseinen kissa pärjäisi luonnossa irrallaan läpi vuoden ongelmitta. Näin asia ei suinkaan ole ja siitä todisteena ovat ne ao pitkäkarvaisen rodun puhdas- tai sekarotuiset yksilöt, jotka ovat eläinsuojan kautta kulkeneet löytöeläiminä uusiin koteihin. Kun turkki kastuu sateessa, se menettää lämmöneristyskykynsä ja muodostaa ihoa vasten kovan levymäisen ( kuin kengänpohjallinen ) liikkumistakin haittaavan ja ihoa tuskallisesti ärsyttävän laatan. Aivan tavallista suojattua kotielämää viettävällä pitkäkarvaisella kissallakin turkkiin muodostuu helposti takkuja ainakin jos se leikkii vesiastiallaan niin, että turkki vähän kastuu ; nuo takut pitää heti selvitellä kammalla tai leikata jo takkuuntunut karva pois. Kissan hankintaa harkittaessa on otettava huomioon se, että kissan hoitoon kuuluu myös sen turkin hoito ja koska pitkäkarvainen pentukissa näyttää hyvin hellyttävältä , voi joku ottaa pennun ajattelematta, että sen turkin hoidosta on huolehdittava . Ns tavallisen lyhytkarvaisen kissan turkinhoito on yleensä helppoa eli vain kevyttä harjausta irtokarvojen poistamiseksi, koska lyhyt karva ei muodosta takkuja. Useimmilla suojalle tulleilla norskityyppisillä kissoilla on ollut turkki erittäin pahasti takkuuntunut niin, ettei sitä pysty pelkästään harjalla ja kammalla selvittelemään. Yleensä paras ja karkumatkansa aikana stressaantunutta eläintä suojaavin keino on viedä kissa eläinlääkärille rauhoitettavaksi ja sitten, kun se kellottelee unessa, turkki ajetaan isolla karvanleikkuukoneella kokonaan pois niiltä alueilta missä takkuja on eniten. Ihan pienet takkukimput voi yrittää poistaa saksillakin mutta ihon vaurioitumista pitää varoa. Karvat kasvavat aika nopeasti entisiin mittoihinsa mutta niin kauan, kun karvaa ei ole, on kissa pidettävä tarkasti vedolta ja kylmältä suojattuna ! ”Lämpöhaalarin” saa kissalle kätevästi puuvillaisista pitkien alushousujen lahkeista : katkaise lahje ja leikkaa siihen sopiviin kohtiin = kissan mittojen mukaan kissan tassuille reiät ja sitten kissa pujotetaan lahjeputkiloon ( ei taida ihan pyynnöstä itse pujahtaa sisälle !!) niin, että resoriosa jää kaulan kohdalle ja jalat tulevat esille tassunreiistä. Konsti joko onnistuu tai sitten ei .
Tämä punavalkea yksilö tuotiin suojalle joulukuussa 2000 Pihkainmäestä löydettynä ja selkäpuolen turkki paksuksi levyksi paakkuuntuneena . Omistajaa ei löytynyt ja uuteen kotiin mirrin piti parturoinnin takia lähteä puolialastomana !
Harmaanvalkea nuori uroskissa Pilkku tuli samalta alueelta ja samoihin aikoihin kuin edellinen ”strippari” . Pilkulla oli kainaloissa ja nivusissa karvat paakkuuntuneet yhteen isoina palloina niin, että sen kävelykin on varmasti ollut maastossa jo kauan hyvin tuskallista. Pilkkua ei tarvinnut selkäpuolelta ihan kauttaaltaan parturoida mutta jo pentuiässä heitteille jäänyt kissa pelkäsi ihmisiä niin paljon, että kesti 4 kk ennen kuin se itse halusi tehdä uuden kotinsa ihmisväen kanssa tarkemmin tuttavuutta. No nytpä se kieppuukin emännän ja isännän jaloissa kahdeksikkoa aina valveilla ollessaan !
Mustavalkea TATU oli kuljeskellut irrallaan yli puoli vuotta kunnes se tuotiin suojalle Kehvolta joulukuussa 2001. Silläkin takaselän ja kylkien turkki oli paksuina yhteenliimautuneina suortuvina, joten leikkauksen ja turkin takkujen poiston jälkeen Tatu pääsi totuttelemaan elämää uudessa kodissa "uikkariasussa".
Nuori TAAVETTI tuotiin Tervon-Vesannon rajamailta tammikuussa 2002 ja taas oli edessä sekä kissan että sen turkin leikkaaminen ennen muuttoa uuteen kotiin. Taavetti on nyt maatalon kotikissana herkutellen kuulema erityisesti hirvenlihalla !
Tuuheaturkkinen IDA pääsi heti uudelle alueelle muutettuaan karkuun lasitetulta parvekkeelta ja steppaili 7 kk Niuvan sairaalan pelloilla ja metsiköissä antautumatta kiinni edes loukkupyydyksen avulla. Sitten vähän ennen joulua 2001 olleiden kovien pakkasten takia se ilmeisesti pujahti sairaalaan tavaroita tuoneen pakettiauton tavaratilaan ja kulkeutui keskikaupungille Carlsonin tavaratalon autohallin lastaustiloihin, josta henkilökunta sen sai loukulla kiinni tammikuussa 2002. Eläinlääkäri Paavo Miettinen ”suunnitteli ja toteutti” Idan takkuisen turkin uudelleenmuotoilun alusta asti ja kesään mennessä nyt uuteen kotiin muuttaneella Ida-kissalla on varmasti jo täysmittainen turkki.
Minun turkkia et jätkä kyllä varmaan nypi!!!
Hmm, mikäs kampaus me tälle rouvalle tehtäiskään ?
Otetaanpa kerralla kunnolla eikä nypitä sieltä taaltä !
No mutta sieltähän paljastui Ayshire-vasikan näköinen nahkapinta !
TYYNEN JA TAHVON TULO TALOON Kotisivujen ylläpitäjien kissasarjaan kuuluu nykyisin kaksi löytökissan statuksella kodin pihapiiristä loukkupyydyksellä talteenotettua aikuisyksilöä, jotka olivat leikattuja jo tullessaan mutta joista kummallekaan ei tavoitettu alkuperäistä omistajaa vaikka etsinnässä käytettiin pylväs- ja kauppakeskusilmoituksia valokuvin varustettuina, paikallisradiota ja eläinsuojan ilmoitustaulua . Molemmat kissat tulivat saman kaavan mukaan vaikkakin eri vuosina.
Vuonna 1997 elokuussa eräs taloyhtiön asukas kertoi huomanneensa tietyn kissan ilmestyvän lähes joka ilta samaan aikaan n klo 21 siilien ruokakupille. Itse en ollut moista vielä havainnut mutta aloittaessani tarkemman kävijäkontrollin selvisi, että paikalle tosiaan ilmestyi harmaanvalkea hentorakenteinen arka kissa , joka tarkkaili ensin ympäristöä todetakseen reitin turvalliseksi. Kissa ei antautunut kiinni enkä päässyt edes kosketusetäisyydelle kun se jo pakeni. Yksi valokuva siitä saatiin sentään napattua ja syksymmällä, kun kissa edelleen ilmestyi paikalle, olin jo varma, että se ei voi olla kenenkään kotikissa vaan lienee eksynyt . Valokuvasta tehtiin omistajan etsintää varten ilmoituksia , joita leviteltiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Pari kolme yhteydenottoa kissasta tulikin mutta soittajien kadonneet kissat olivat mustia ja mustavalkeita, joten tämä yksilö ei katselmuskäyntienkään perusteella ollut heidän kissansa. Talven tulo lähestyi ja siilit siirtyivät jo lokakuun puolivälissä ensilumien takia pesiinsä, jolloin niiden ruokintatarvekin loppui. Lumihankeen ilmestyi kuitenkin joka ilta uudet parvekkeen alle johtavat kissan tassunjäljet sen käydessä etsimässä ruokaa totutusta eväspaikasta. Nyt oli jo pakko reagoida tehokkaammin, joten kaupungin eläinsuojalta haettiin lokakuun loppupuolella lainaan ns supiloukku, joka viriteltiin parvekkeen alle sanomalehdillä pehmustaen ja päältä muovilla tuulisuojaten. Loukkuun laitettiin ruoka-astia, johon vaihdettiin uusi annos parin päivän välein. Isäntä kävi joka aamu ensi töikseen klo 5.45 tarkistamassa , oliko kissa jäänyt pyydykseen . Ruokaan oli välillä koskettu mutta loukku ei lähes parin viikon aikana lauennut vaikka viritystappi säädettiin herkimpään asentoonsa. Tuntui jo siltä , ettei kissaa saataisi loukulla kiinni, joten loukku sovittiin palautettavan takaisin eläinsuojalle tiistai-iltana marraskuun alussa. Emännän vielä nukkuessa isäntä kävi taas tiistaiaamuna tarkistuskierroksella ja katso ihmettä: kissa oli yön aikana jäänyt loukkuun ja odotti viluissaan ja pelosta hysteerisenä kohtaloaan . Loukkuhäkki kannettiin sisälle lämpimään ja perheen muut kissat kokoontuivat haistelemaan häkin asukkia. Oletin pian alkavan sähähtelyjen ja kynsien tarjonnan häkin verkkoseinän läpi mutta omat kissat suhtautuivat tulokkaaseen hyvin rauhallisesti : ae tullookohan tuo pitkäksii aekoo. Tulokas oli varsin arka ja perääntyi loukkuhäkin nurkkaan mutta suostui sitten siirtymään omin jaloin sille erikseen varattuun ritiläseinäiseen koriin, jotta loukku saataisiin palautettua. Kissa oleili päivän uudessa tilavassa korissaan , jossa oli ruokaa ja oma hiekkalaatikko. Illalla töistä tultuani tilanteen pysyessä rauhallisena kissojen välillä päätin ottaa riskin ja avasin kissakorin luukun. Kissa oli ilmeisesti päivän aikana tarkkaillut peruskissojen päivärytmiä niin paljon, että osasi heti korista ulos tultuaan valita itselleen pysyvän nukkumapaikan, jossa se koki olevansa turvassa. Meitä samassa taloudessa asuvia ihmisiä se väisteli lähes parin viikon ajan mutta päivittäin tuli rohkeammaksi. Siitä otettiin taas uusi valokuva, joka tietokoneella muokattiin omistajan etsintäilmoitukseksi ja levitettiin asuntoalueelle, lähistön kauppoihin, eläinsuojalle jne. Omistajan löytymiseen johtaneita kyselyjä ei kuitenkaan tullut. Hentorakenteiselle tulokkaalle annettiin nimeksi TYYNE, vaikka ei ihan varmoja oltu sen leikatusta sukupuolesta : kissa oli kuitenkin tyttömäisen oloinen , käveli ikään kuin lanteet keinuen ja osoittautui hyvin leikkisäksi flirttaillen leikattujen poikakissojemme kanssa. Arkuus vieraita ihmisiä kohtaan kissassa oli selvästi havaittavissa ja siitä johtui pieni tapaturmakin. Kissan nukkuessa parvisängyn ylätasolla sattui kylään tulemaan perheen naispuolinen sukulainen ja jotta kissa tottuisi vähitellen vierailijoihinkin, pyysin vierasta ojentamaan kätensä kissan haisteltavaksi. Tämä oli virhe, sillä kissa säikähti rajusti luullen vierasta uhkaksi ja loikkasi kauhuissaan pakoon parvisängyn päältä. Loikka päättyi vieressä tv-tuolissa lojuvan isännän vasempaan poskeen, johon seuraava loikkaponnistus aiheutti kissan kynsistä 6 cm pituisen vertavuotavan haavan. Kissa pakeni kirjahyllyjen alle koloon, johon ei luulisi sen edes mahtuvan ja pysytteli siellä lähes puoli vuorokautta. Isäntääkin rauhoiteltiin ja haava desinfioitiin mutta onneksi tikkejä ei tarvittu. Haava umpeutui vähitellen ja häipyi lähes näkymättömiin joten tilanne ei johtanut pahempaan vaurioon. Noin puolen vuoden kuluttua, tyttömäisen Tyynen jo vakiinnutettua paikkansa perheessä, eräänä aamuna kun emäntä lueskeli sanomalehteä kahvia juoden ennen töihin lähtöä Tyyne kapsahti sanomalehden päälle istumaan, nosti toisen takajalkansa niskan taakse ja alkoi pestä itseään ujostelematta. No voi hyvänen aika, sillähän on tippapipetti! Vasta nyt paljastui , ettei Tyyne ollutkaan tyttö vaan ihkaelävä poikakissa. Sattuuhan sitä ihmisillekin, että pitkätukkainen tytöksi luultu onkin poika yms.. Nimeä Tyyneltä ei silti muutettu miehekkäämmäksi sen ollessa itse täysin tyytyväinen tyttömäiseen nimeensä. Tyyne on nyt ollut perheessä yli kolme vuotta ja pysyy mutta olisi edelleenkin mukava tietää Tyynen taustahistoria eli se, mistä asti se on alueelle vaeltanut, miten kissa joutui kulkuriksi pois alkuperäisestä kodistaan, jossa sitä on ilmeisesti hoidettu hyvin ja huolehdittu mm leikkaamisesta, minkä ikäinen se oikeasti on jne. Tyynen taustat selvisivät keväällä 2011 ( 14 v Tyynen talteenoton jälkeen!! ) kun Tyyne käväisi Puijonlaaksossa eläinlääkärillä korvaoireiden takia. Siinä korvan sisälle tähystettäessä pöytälampun ja lääkärin otsalampun valojen välissä näkyikin Tyynen korvalehdessä erittäin himmeä 4-numeroinen tatuointi ja kotona Tyyne antoi tutkia korvalehtensä suurennuslasin kanssa. Sain selville nuo numerot ja saatuani muinoin Hesyltä yhden mirrin muistin, että heillä käytetään 4-numeroista tatuointia. Eipä muuta kuin sähköpostina kysely Hesylle, olisiko Tyyne kenties ihan stadin poikia alunperin ja olipa hyvinkin ! Hesyltä vastattiin, että Tyyne on syntynyt 1996 loppusyksyllä , saanut nimen Unto ja päässyt sitten 1997 alkukesästä leikkauksen jälkeen uuteen kotiin . Ilmeisesti emäntä tai isäntä on sitten muuttanut Kuopioon, jossa melkein heti Tyyne on päässyt karkuteille rillutellen ulkosalla taas syksyyn 1997 asti, jolloin pujahti loukkuumme. Hesyn kautta on nyt mennyt viesti silloiselle omistajalle jotta jos hän olisi halunnut käydä moikkaamassa Tyyne-Untoa mutta ehkä ei enää ole kiinnostunut. Ei Tyyne olisi meiltä lähtenytkään takaisin, sillä pian 15 v ikäisenä, sokeri- ja munuaistaudin takia päivittäin lääkintää tarvitsevana ja välillä lyhyitä muistin- tai näköaistinmenetysoireitakin kokevana Tyynen on saatava elää loppuelämänsä sille tutussa ja turvallisessa ympäristössä täällä meillä. Ja Tyynen nimi säilyy edelleen Tyynenä.
TAHVO- kissan lähihistoria on lähes Tyynen kaltainen, sillä sekin ilmestyi kesällä 2000 säännöllisesti siilien kaveriksi ilta-aterialle. Musta-valkea jyhkeänoloinen mutta voimakkaasti yskivä kissa oli arka ja pakeni heti kun sitä yritti kissitellen houkutella luokseen. Valokuva sentään saatiin teleobjektiiviä käyttäen otettua ja siitä muokattiin heti omistajanetsintäilmoituksia, joita leviteltiin samoin menetelmin kuin edellä on kerrottu Tyynen tarinassa.
Pieneläinsuojan kautta ilmoituksen avulla kissan omistajaa etsittäessä selvisi, että sama kissa on ilmeisesti jo lähes vuoden ajan kuljeksinut Linnanpellon- Männistön alueilla irrallaan eikä sitä oltu saatu edes kissaloukulla kiinni. Nyt se siis oli vaihtanut viereiseen kaupunginosaan löydettyään varmemman ruokapaikan. Aluksi ilmoituksilla ja radiotiedotteilla ei ollut muuta kautta vaikutusta. Elokuun lopulla pirahti kotona kuitenkin puhelin ja soittajana oli nuori tyttö, joka kertoi kaverinsa tunnistaneen valokuvailmoituksen avulla kissan ilmeisesti kuuluvan kummankin tuntemalle perheelle, joka oli juuri kesämökillään viipyen siellä vielä ainakin viikon. Perheen kissa oli kadonnut asunnonmuuton tms yhteydessä jo kauan sitten eikä sitä tuolloin oltu löydetty mistään. Tyttö lupasi ilmoittaa perheelle kissan nyt ilmeisesti löytyneen ja oletti varsinkin perheen pienen tytön ilahtuvan kissansa löytymisestä. Jäimme odottamaan perheen puhelinsoittoa , jotta varmistuisi, onko kissa heidän kadonnut lemmikkinsä. Kului pari viikkoa eikä yhteydenottoa kuulunut. Perheen puhelinnumero oli salainen, joten emme voineet itse ottaa heihin yhteyttä. Tänä aikana päätimme kuitenkin yrittää kissan talteenottoa pieneläinsuojasta taas lainatun loukun avulla. Loukku viritettiin jauhelihasyötillä varustettuna aivan asuntomme ikkunan alle niin, että näkisin, milloin kissa menee sisälle ja loukku laukeaisi. Maanantai-iltana kissa tuli , varovasti kuten aina, metsäkumpareelta matalana hiipien parvekkeen alle syömään siilien kanssa ja sieltä poistuessaan kulki ensin loukun ohi siitä kiinnostumatta. Sitten se kuitenkin päätti tutustua loukkuun tarkemmin, kierteli sen ympäri nuuhkien ja lopuksi pujahti varovasti sen sisälle. No voi pihkuran pahkura ! Loukku ei lauennut sillä kissa poimi jauhelihanokareet ovelasti etukäpälänsä kynsillä ja pisteli suuhunsa. Syötyään astian tyhjäksi se katsahti voitonriemuisen näköisenä yläpuolella olevaan ikkunaan ( jonka takana seurasin sen touhuja) ikään kuin haluten sanoa: elä eukko luule, että vanha kulkuri menee näin helposti vipuun ! Kissa poistui kumpareelle pensaikkoon ja istahti siellä turvalliseksi kokemaansa kohtaa alkaen tyytyväisenä pestä itseään. Jaha katti, jompikumpi voitti tänään ja se toinen jompikumpi huomenna, sen takaan ! Tiistai-iltana loukku viriteltiin uudelleen ruokasyötin avulla kuntoon mutta nyt siihen lisättiin laukaisutappiin pitkä naru, jonka toinen pää johdettiin yläpuolella olevasta tuuletusikkunasta sisälle. Siilien ruuat jätettiin vietäväksi myöhemmin illalla niin, ettei kissalle olisi tarjolla muuta kuin loukussa oleva ruoka-annos. Kiipesin jakkaralle ikkunan kohdalle verhon taakse näkösuojaan niihin aikoihin, mitä kissa yleensä tuli syömään. Loukkuun viritelty laukaisunaru oli pidettävä koko ajan tiukalla, ettei kissa huomaisi narun liikkuvan ja tajuaisi ehkä enemmän kuin sen aivojen koon perusteella pitäisi. Jouduin kurkottelemaan kyttäyspaikassani yli puoli tuntia, jona aikana jalat alkoivat krampata ja narua pitelevä käsi tutisi. Kissa ilmestyi tähystyskumpareelleen tavallista myöhemmin ja, ihan kuin uhallakin, jäi pitkähköksi ajaksi siihen miettimään, onko reitti turvallinen vai ei. Lopulta se lähti tassuttelemaan vakioruokapaikkaansa kohti ja todettuaan, ettei siellä ollutkaan siilien ruuat valmiina, se hiipi loukun lähelle. Nyt se oli selvästi epäluuloinen ja tuijotti useaan otteeseen ylös ikkunaan, jonka takana yritin pitää laukaisunarun sopivan kireällä. Viimein nälkä ylitti varovaisuuden ja kissa pujahti loukun sisälle. Vetäisin narusta ja , ihme ja kumma, loukun oviluukku loksahti kissan takana kiinni niin kuin pitikin. Tajuttuaan joutuneensa ansaan kissa aloitti valtavan poukkoilun loukun sisällä ja yritti tunkeutua verkkoseinän läpi. Juoksimme ulos ja talon ympäri loukun luo peläten kissan satuttavan itseään tai pääsevän jotenkin irti. Se oli kuin shokissa peläten mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Loukkuhäkki kannettiin sisälle ja kissan annettiin rauhoittua pari tuntia , jona aikana omat kissat, Tyyne etunenässä, kävivät haistelemassa sitä ehkä todeten: no jo tuas jootu johhii kissa pyyvykseen; voe että ne nuo immeiset kehtoo rajoettoo elläenten vappaata liikkumisoekeutta . Parin tunnin kuluttua, kissan hieman rauhoituttua, loukun ovi avattiin ja kissa sai itse tulla oman harkintansa mukaan sieltä ulos. Se linnoittautui makuuhuoneeseen sänkyjen alle ja liikuskeli aluksi vain yöllä käyden hiekka-astialla. Ruoka sille annettiin sängyn alle niin, ettei sen tarvitsisi päivälläkään olla nälissään. Lähes viikon ajan se pysytteli linnoituspaikassaan mutta vähitellen uskaltautui sieltä esille kuitenkin valmiina pujahtamaan uudestaan turvapaikkaansa.
Kissalle annettiin heti työnimeksi TAHVO, sillä siitä soittanut tyttö ei muistanut sen oletetun omistajan käyttämää nimeä. TAHVO oli varsin vaisu ja syrjäänvetäytyvä ja sen hengitys vingahteli niin, että oli aihetta pistäytyä eläinlääkärissä. Kissa oli täynnä matoja, sillä oli kurkku- ja keuhkoputkentulehdus ja alkavan keuhkokuumeen oireet sekä tulehdus suussaan kulkuriajalla tapahtuneen kulmahampaanmenetyksen takia . Sen kuntouttamiseksi tarvittiin kolme peräkkäistä antibioottikuuria ja silti sen ääni on pysyvästi vaurioitunut niin, että se ei enää pysty naukumaan vaan persoonallisesti raakkuu kuin varis !! Lisäksi sen toisessa korvassa ja tassujen polkuanturoissa on selvät paleltumavauriot. TAHVO kuorsaakin niin voimakkaasti nukkuessaan, ettei edes isäntä yllä samaan melutasoon. Omistajaperhe ei kuitenkaan ottanut yhteyttä, joten soitin tytölle kysyen, milloin omistajaehdokas tulee tunnistamaan kissansa. Tyttö oli varsin vaivautunut ja kertoi, etteivät perheen vanhemmat enää halua ottaa kissa takaisin vaikka ovat sen jo valokuvasta tunnistaneet pienen tyttönsä kadonneeksi kissaksi. Perheeseen oli hankittu jo uusi kissa eivätkä he uskoneet tämän entisensä enää sopeutuvan kotiinsa sen takia, joten vanhempien mielestä kissan saisi antaa eläinsuojeluyhdistyksen hoitoon (valitettavasti täällä ei kuitenkaan ole sellaista yhdistystä, joka pystyisi ottamaan kodittomat pysyvästi hoitoonsa !) Tosiasia kuitenkin on, että lemmikkieläin sopeutuu aina kotiinsa, jos sillä on ollut siellä turvallinen olo ja myös muuanne , missä se tuntee olevansa turvassa ja missä sille annetaan sen tarvitsemaa hoivaa ja hellyyttä. Jos kissa on ollut perheessä pennusta asti ja perheen tytölle tärkeä, olisi luullut vanhempien olevan innoissaan voidessaan palauttaa sen takaisin tyttärelleen. Tottakai kissa olisi tarvinnut tietyn sopeutumisajan toisen kissan kanssa mutta niinhän se on tarvinnut meidänkin kissojemme kanssa ja onkin ottanut rauhallisen kuningaskissan roolin koko laumassa !! No, aikuisilla ihmisillä on usein täysin perusteettomia ja vääriä käsityksiä siitä, miten lemmikkieläimet muka eivät sopeudu toisiinsa. Muistan itse lapsuudestani väitteen, että täysikasvuinen kissa ei koskaan kotiudu perheenkään mukana asunnonvaihdokseen vaan karkaa ja palaa aina takaisin vanhaan asuinpaikkaan . Tämän väitteen olen vuosien mittaan omien kissojen yhteydessä todennut täysin perättömäksi . Saattoihan olla, että TAHVOn perheen aikuiset eivät omasta mukavuudenhalustaan halunneet antaa entiselle lemmikilleen edes mahdollisuutta palata omaan kotiinsa eivätkä tästä syystä edes kertoneet tyttärelleen Tahvon löytymisestä !! TAHVO on kokenut jo niin rankan kulkurivaiheen elämässään, että nyt se ansaitsee loppuiäkseen turvallisen, rauhallisen ja pysyvän kotiympäristön. Tahvo on totuttautunut täysin sisäkissaksi ja vain lämpimillä ilmoilla saattaa pyytää pikaista käyntiä muovitetulla teräsverkolla suojatulla parvekkeella katsomassa muinaista päivystyskukkulaansa, pihlajan talitinttejä ja pihalla leikkiviä lapsia. Kissa pysyy meillä ellei sille jostakin ilmesty selkeästi parempaa, miljönääriperheen perintöprinssin kohtelua tarjoavaa kotia (onhan meilläkin kolikoita lasipurkillinen mutta ne pitänee Niinistön pyynnöstä laittaa kiertoon ennen euron tuloa). Usein TAHVO istuu ikkunan kohdalle sijoitetun korkean mäntyhyllystön välihyllyllä ja tuijottaa mietteissään ja liikkumatta ikkunasta ulos johonkin kaukaiseen pisteeseen. Olen varma, että sen ajatukset ovat tuolloin niissä pentu- ja aikuisvaiheen ikionnellisissa vuosissa, jolloin se oli nuoren emäntänsä hellittelyjen kohteena ja sai hänen kanssaan kesäisin mökillä huolettomana juosta perhosten perässä ja nälkäänsä söi emäntänsä onkimia kermassa haudutettuja särkiä. Oi niitä aikoja, ne Tahvo tahtoisi elää uudelleen !
TAHVOn elämä luonamme jäi kuitenkin vajaan kolmen vuoden mittaiseksi, sillä sen kohtaloksi koitui ilmeisesti kulkurivuosien lukuisten tulehdussairauksien jäljiltä alkunsa saanut ja nyt nopeasti edennyt munuaistauti, johon ei sitten enää lääkitys eikä nestetiputushoitokaan auttanut. Tahvo menehtyi kotona 22.05.2003 mutta jätti itsestään mieleen pysyvän mukavan muiston . Usein yöllä olen kuulevinani unen läpi Tahvon voimakkaan kuorsauksen vierestäni. Lemmikkieläimen kadotessa kannattaa aina heti ilmoittaa sen tuntomerkit ja katoamispaikka kaupungin eläinsuojan puhelimen nauhoitukseen ( 017 - 182 287 ) tai näiden kotisivujen sähköpostiosoitteisiin, jotka on mainittu etusivulla. Näin menetellen voit nopeuttaa lemmikkisi kotiinpaluuta, sillä yleensä joku eläimistä välittävä ihminen on kerinnyt tuoda sen eläinsuojalle muutaman päivän sisällä sen katoamisesta mutta joskus karannut lemmikkieläin hakeutuu ihmisten turviin vasta kuukausien päästä todettuaan ulkoilmaelämän käyvän voimille. Tästä kadonneen lemmikin kotiinpaluusta on lähiajalta kaksikin hyvää esimerkkiä olemassa. HARMAA NORSKITYTTÖ TAKKU Eräs Jynkän Savokartanon lähistöllä asuva perhe oli tarkkaillut viime vuoden lopulla alueella pitkään liikuskellutta takkuturkkista harmaata norjanmetsäkissaa ja saatuaan houkuteltua kissan kiinni, toimitti sen 4.1.2001 pieneläinsuojaan olettaen sen eksyneen omistajaltaan. Naaraskissan , jolle annettiin työnimeksi TAKKU, todettiin suojalle tuotaessa olevan ravinnon puutteen takia lihaksistoltaan jo pahoin kuivunut niin, että mm kaikki selkänikamat tuntuivat takkuisen turkin alla selvästi. Ruokaa se olisi halunnut ahmia rajattomasti mutta aluksi sen ravintoa oli säännösteltävä. Vähitellen nahan alle alkoi kertyä rasvakudostakin ja takkuturkin karvatkin saatiin takkujen selvittelyn jälkeen kiiltämään paremmin. Kissalle olisi ollut halukkaita ottajia heti sen tultua suojaan mutta sitä ei haluttu antaa alikuntoisena eikä ennen kuin olisi varmistunut, löytyykö sille oikea omistaja. Tammikuun puolivälissä selvisi, että kissa oli sama kissa, josta oli tehty etsintäilmoitus syksyllä kun se oli päässyt karkuun Petosen pohjoisreunalla sijaitsevasta kodistaan . Niinpä TAKKU pääsi palaamaan perheensä pariin seikkailun rikkaampana mutta tuskallisen pakkasen ja nälän kokien oppi kantapään kautta kuinka oma koti on kullan kallis kissallekin.
MÄNNISTÖN MUSTA MIRRI Helmikuun 1. päivänä pieneläinsuojalle tuotiin pussilakanan sisälle käärittynä uusi asiakas: musta valkovatsainen naaraskissa, joka oli ilmestynyt syksyllä Likolahdessa rivitalon pihalle ja ilmojen kylmetessä pyrkinyt innokkaasti sisätiloihin. Perhe, joka otti sen sisälle lämpimään, koki pian yllätyksen kun kissa osoittautui tiineenäolevaksi ja pyöräyttikin sitten viisi pentua. Pennut saivat rauhassa kasvaa luovutusikään, johon mennessä niille löytyi kaikille kodit perheen sukulaisten ja työtovereiden luona. Nyt, kun kissaemo oli saanut pentunsa turvallisesti oman elämän alkuun, oli aika selvittää sen itsensä alkuperäiskoti. Perhe toi kissan pieneläinsuojalle ja suojan muistiinpanovihkoa selattaessa selvisi, että kissan tuntomerkkeihin sopivasta kissasta oli tehty viime syksynä katoamisilmoitus Männistössä. Katoamisilmoituksessa oli omistajan puhelinnumero ja pieneläinsuojan hoitaja soitti heti siihen kertoen kadonneen kissan ehkä nyt löytyneen. Oletettu omistaja lupasi välittömästi tulla ja tultuaan tunnisti oman kissansa. Alle puoli tuntia ennätti kulua kissan suojalletulosta kun se jo istui onnesta hyristen alkuperäisen omistajansa sylissä. Tällä nopeudella olisi useamminkin mukava löytää omistaja pieneläinsuojaan tuleville lemmikkieläimille !!!
Mikä siis on näiden tosikertomusten opetustarkoitus ? Se, että aina on syytä ilmoittaa heti pieneläinsuojan numeroon ( tai muihin kotisivuilla mainittuihin yhteyksiin) tuntomerkit , jos oma lemmikkieläin on kadonnut tai jos olet löytänyt tai luoksesi on muuten tullut eksyneen oloinen eläin.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||
Taloyhtiön lähellä Saarijärven B-alueella on pieni metsäkumpare ja
tontillakin puustoa ja pensaita sen verran, että kesäisin 2 - 6 siiliä
viihtyy alueella varsinkin kun niille on talvipesämahdollisuus vanerista
tehdyissä pesälaatikoissa parvekkeen alla ja apuruokintaa hylapiimän ja
omien kissojen ruuantähteiden muodossa. Siilit käyvät syömässä klo
19-20.30 välillä, jolloin usein istuskelen katsomassa lähistöllä
niiden tuhisevaa keskinäistä nahistelua.
