|
| |
|

|
|

|
|
Niisku
6/2007-12/2007 |
|
Nipsu
6/2000-12/2007 |
|
Misu
6/1993
- 03.09.2008 |
|

Kimo
10.5.2006 -
2.3.2009
|
Aivan
taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka
ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan
Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja
kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja
auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja
mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin
terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja
tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja
unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja
tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin
rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi
yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen
tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän
luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te
pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää
eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan
olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
-Kirjoittaja
tuntematon-
|