Kiitojunamuistoja

Valtionrautatiet tilasi vuonna 1949 Valmetilta 10 kpl Dm 3 -moottorivaunuja

ja saman määrän Dm 4 -moottorivaunuja. Nämä vaunut valmistuivat

vuosina 1952 - 53. Myöhemmin tehtiin vielä tilaus neljästä

Dm 4 -vaunusta, jotka valmistuivat vuonna 1954. Samana vuonna

käynnistyi myös kiitojunaliikenne Suomessa. Tätä

Dm 4 -mootorivaunujen aloittamaa erikoisnopeaa junaperinnettä

pitävät nyt yllä pendolinot. Vuosina 1956 - 1958

Dm 3 -moottorivaunut muutettiin Dm 4 -vaunuiksi lisäämällä

niihin toiset moottorit matkatavaraosastojen paikoille. Tämä

kuva Dm 4 -moottorivaunusta numero 1608 on

otettu 1970-luvun alussa tai 1960-luvun lopussa Pieksämäellä.

 

 

 

 

 

Tältä näyttivät Dm 4 -mootorivaunun hallintalaitteet.

 

 

 

 

 

Eihän pelkästä moottorivaunusta vielä oiken kiitojunaa saanut aikaan. Vuonna

1952 Valtionrautatiet päättikin tilata Valmetilta kolme kiitojunavaunustoa,

jotka valmistuivat vuonna 1954. Myöhemmin vuosina 1954 - 55

tilattiin vielä toiset kolme vaunustoa. Vaunustot muodostuivat

kolmesta toisiinsa lyhytkytketystä vaunusta, joista kaksi oli toisen

luokan vaunuja ja yksi ensimmäisen luokan vaunu. Toisen luokan

(aluksi kolmannen luokan) paikkoja vaunustossa oli 118 ja ensimmäisen

(aluksi toisen) luokan paikkoja 35. Dm 4 -moottorivaunussa oli lisäksi 48 toisen

(aluksi kolmannen) luokan paikkaa. Sähkön vaunuston

tarpeisiin tuotti keskimmäisessä vaunussa sijainnut pieni diselvoimala,

ja sähköistetty keittiö sijaitsi ensimmäisen luokan vaunussa. Idea

moottorikiitojuniin saatiin Saksasta, jossa niitä oli otettu käyttöön

jo 1930-luvulla. Suomessa ei kuitenkaan rakennettu kiitojunan

vetoyksikköä vielä tässä vaiheessa saksalaiseen malliin kiinteäksi

osaksi junayksikköä. Irrotettavaan vetoyksikköön päädyttiin, koska

Suomen ilmastossa se piti saada huoltoa varten normaaliin

veturitalliin varsinkin talvella.

 

Dm 4 vetoisen kiitojunaliikenteen loputtua Dm 8-junien tuloon

1960-luvun alkupuolella kiitojunavaunustot siirrettiin moottoripikajuna ja

pikajunaliikenteeseen. Kulussa oli pikajunia, joissa oli puisia

matkustajavaunuja, teräsrakenteisia matkustajavaunuja ja

kiitojunayksikkö. Tämän kuvan yksikkö oli mukana tällaisessa

"sekapikajunassa" Joensuussa 1970-luvun alussa. Kuvassa

näkyvät olutmainokset ovat keittiöllä varustetussa ensimmäisen

luokan vaunussa. Henkilöliikennekäytön jälkeen osasta

kiitojunavaunustoja tehtiin vielä sähköratatyömaille johdonvetojunia.

 

 

 

 

 

Kiitojunavaunustot liikkennöivät kiitojunina Helsingistä Turkuun, Poriin, Vaasaan,

Savonlinnaan ja Kuopioon. Näitä kaikkia reittejä ei liikennöity samanaikaisesti,

vaan tarjonta vaihteli vuosien kuluessa. Dm 4 -vetoisilla kiitojunalla pääsi kuitekin

aina Tampereelle ja Kuopioon sekä kesäisin Savonlinnaan. Kesällä 1955 Helsingistä

pääsi Savonlinnaan kiitojunalla sekä Parikkalan kautta että Haapamäen kautta.

Haapamäen ja Jyväskylän kautta juna liikennöi vain joka toinen päivä.Välipäivinä

kiitojuna ajettiin Helsingistä Vaasaan. Samana kesänä pääsi Savonlinnaan

myös makuuvaunulla Helsingistä sekä Pieksämäen että Parikkalan kautta.

 

 

 

 

 

Dm 4 -vetoisia moottorikiitojunia ei ajettu Seinäjoelta pohjoiseen, mutta normaaleista

puisista matkusjavaunuista koottuja Dm 4 -vetoisia moottoripikajunia ajettiin ainakin

kesällä 1963 kaksi paria vuorokaudessa Seinäjoen ja Oulun välillä.

 

 

 

 

 

Dm 4 -kiitojunien aikausi

kesti runsaat 10 vuotta. Vuosina

1964 - 65 valmistuneet

Dm 8 - moottorijunat korvasivat

ne kiitojunaliikenteessä. Näiden junien

aikakausi kiitojunaliikenteessä jäi

puolestaan vain noin 8

vuoden mittaiseksi, sillä

vuonna 1972 Dm 8 -mootorijunat korvattiin

veturivetoisilla teräsrakenteisista

vaunuista kootuilla

erikoispikajunilla.

Kiitojunien aikakausi

oli ohi. Seuraajia virtaviivaiset

kiitojunat saivat vasta

vuonna 1994, kun ensimmäinen

pendolino saapui Suomeen.

 

 

 

 

 

Dv 12 vetoinen (ent. Sr 12) erikoispikajuna Savonia kiihdyttää Pieksämäeltä

kohti etelää erikoipikajunaliikenteen alkuaikoina 1970-luvun alkupuolella

 

 

 

 

 

Vuonna 1952 Valtionrautatiet tilasi viisi Dhm 1 -mootorivaunua, joihin piti

piti tulla kahden moottorin lisäksi kiitojunavaunustoista puuttuva

matkatavaraosasto. Tästä osastosta jouduttiin kuitenkin luopumaan,

koska vaunuista olisi tullut silloin liian raskaita. Tämä muutos aiheutti

sen, että lyhennetyistä moottorivaunuista tulikin

Hr 11-pikajunavetureita, joiden huippunopeus oli 120 km/t. Vetureita alettiin

veturimiesten keskuudessa kutsua varsin pian "susiksi", koska ne olivat

hyvin epävarmoja työkaluja. 1950-luvun loppupuolella veturit

peruskorjattiin, mutta näilläkään toimilla vetureita ei saatu

toiminaan täysin moitteettomasti. Hr 11 -vetureita käytettiin Etelä-Suomessa

keveiden pikajunien vetämiseen, mutta kiitojunakäyttö jäi varsin vähäiseksi.

Kiitojunia vetivät pääasiassa Dm 4 -moottorivaunut, joita käytettiin myös puisista

matkusjavaunuista koottujen moottoripikajunien vetäjinä sekä henkilöjunissa

etupäässä Etelä-Suomessa, mutta liikkenöivätpä Dm 4 -moottorivaunut

jonkin aikaa myös Seinäjoen ja Oulun väliä moottoripikajunissa. Tämä kuva

on otettu Turussa 1970-luvun alussa, jolloin Hr 11 -veturit alkoivat olla

jo elinkaarensa päässä.

 

 

 

 

 

Hr 11 -veturit hylättiin vuonna 1972, mutta yksi veturi on säilytetty

Suomen rautatiemuseota varten. Netistä löytyvien kuvien

perusteella vaikuttaa siltä, että tämä ilmeisesti Hyvinkään konepajalla säilytettävä

veturi vaatisi pikaisesti pientä laittoa.

 

 

 

 

 

Myös jäljellä olleet Dm 4 -moottorivaunut hylättiin vuonna 1972. Kuvassa

Dm 4 -mootorivaunuja odottamassa viimeistä matkaa romuttamolle

1970-luvun alussa Turussa.

 

 

 

 

 

"Esipendolinot" eli Dm 4 -moorivaunut romutettiin viimeistä yksilöä myöten.

Yhden Hr 11-veturin lisäksi tästä nopean liikenteen alkukaudesta on jäljellä

vain yksi huonokuntoinen kiitojunavaunuston vaunu, jota säilytetään ilmeisesti

Haapamäellä. Lyhyen "tumppikiitojunan" kokoaminen olisi siis vielä mahdollista, jos

jostain löytyisi sopivasti rahaa ja taitavia käsiä, eikä ulkoisesti alkuperäisen

näköisen kokonaisen kiitojunavaunustonkaan kokoaminen ole täysin

mahdotonta, jos kiitojunavaunustoista koottuja johdonvetojunia on vielä tallella.

Olisihan se varsin juhlavaa hurauttaa kiitojunalla vaikkapa Helsingistä

Porvooseen ja takaisin. Kuvassa Dm 4 -moottorivaunuja viimeisellä

matkallaan Pieksämäellä1970-luvun alkupuolella.

 

 

 

 

 

Aikausi on vaihtunut, 1950-luvun vauhtihirmut Dm 4 -moottorivaunu numero 1609

ja Ukko Pekka numero 1018 ovat joutuneet tässä 1970-luvun alussa

Kouvolassa otetussa kuvassa jo sivuraiteelle. Huomattavasti ikävämmissä

merkeiessä kohtasivat vuonna 1957 Dm 4 -mootorivaunu numero 1607 ja

Ukko Pekka numero 1005 Hämeenlinnan - Toijalan rataosalla Kuurilassa,

jossa tapahtui rauhan ajan tuhoisin junaonettomuus, kun mootoripikajuna

ja yöpikajuna törmäsivät lähes täydessä vauhdissa.

 

Sekä Dm 4:n että Ukko Pekan suurin sallittu nopeus

oli 110 km/t, joten poikkeustilanteessa moottorikiitojunan eteen voitiin

kytkeä vaikkapa Ukko Pekka. Siitä ei ole tietoa onko näin koskaan

tapahtunut, mutta muillakin dieselvetureilla kuin Hr 11 -veturilla moottorikiitojunia

on kyllä vedetty varsinkin ruuhka-aikoina, jolloin saatettiin kytkeä

yhteen kaksi kiitojunavaunustoa.

takaisin Junakuvia-sivulle

copyright: pertti.itkonen@pp1.inet.fi