Minun tarinani
Olen ollut eläinten ystävä pienestä pitäen. Lapsuudessa lemmikkieläiminä oli kissoja, kaneja, marsuja ja hamstereita. Kesämökillä hoitelin ankkoja, kanoja ja lampaita kesäisin. Naapurin maatalon eläinten hoito oli mieluista puuhaa - karjakko minusta kai piti tullakin. Ratsastamassa ja hevosia hoitamassa kävin ikäisteni tyttöjen lailla säännöllisesti. Ulkoilutin kaikki naapuruston koirat ja irtokoirat pääsivät pakkasella tuulikaappiimme lämmittelemään. Kovasti kaipaamani oman koiran sain vasta yläasteelle siirtymisen jälkeen. Sekarotuinen pieni musta pystykorva Rita oli unelmieni täyttymys. Kun aikanani lähdin muualle opiskelemaan, Rita jäi vanhempieni luo ja eli 13 vuotta. Minä vietin kymmenen vuotta ilman koiraa, sillä koira edellyttää sitoutumista ja varsin kotikeskeistä elämää. Asuin kolme vuotta Sveitsissä ja ulkomailla asuessani tutustuin ystäväni dobermanneihin. Siitä asti mielessä iti ajatus oman dobermannin "koirien lämminverisen" hankkimisesta.
Ensimmäinen dobermanni Roope alias ZTP Sg1A VK2 BH Brisco tuli meidän perheeseen vähän vahingossa, kun sisareni soitti minulle, että lopetettavaksi on menossa nuori dobermanni uros, jonka omistaja on siitä olosuhteiden pakosta luopunut. Pikaisen palaverin jälkeen lähdimme mieheni Sepon kanssa koiraa katsomaan ja kun näin Roopen leikkivän pallolla kaksivuotiaan siskon poikani kanssa, ajattelin, ettei tuo kai ihan sekopää voi olla, kun lapsen kanssa noin leikkii. Elämä Roopen kanssa ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertaista monistakin syistä, mutta aktiivisen kouluttamisen myötä elämä oli siedettävää. Roope ohjasi meidän perheen palveluskoiraharrastuksen pariin ja sen myötä olemme saaneet mukavan harrastuksen lisäksi ison joukon ihania ystäviä. Seppo oli Roopen johtotähti, joten oli luontevaa, että Seppo myös koulutti ja ohjasi Roopea. Minä halusin itselleni myös harrastuskaveria ja kesällä 1996 meille muutti ruskea prinsessa Rosita alias FIN MVA HK3 EK1 PEHA TK1 BH Baron Wolf Ewitha.
Roopen kanssa harrastettiin viestiä, joten oli luontevaa treenata sitä myös Rositan kanssa, mutta koirasta, joka ei halunnut poistua luotani 200m kauemmas, ei suurta tähteä viestikentille tullut. Haku puolestaan sopi Rositalle oikein hyvin ja Jaani & Mikael Laineen upeassa hakuryhmässä pääsimme mukavasti lajiin kiinni. Lasten syntymien, Mäntsälään muuttamisen ja talon rakentamisen aikana treenaaminen ja erityisesti kilpaileminen oli vähäisempää. Roopen poistuttua sateenkaarisillalle 2002 oli Rosita vuoden verran ainoana koirana, mutta katselin jo uutta harrastuskaveria itselleni. Kun kuulin, että D'mans Bila Kriegerhof'lle olisi tulossa pentuja keväällä 2003, kiinnostuin kovin, sillä tuo narttu oli jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen samassa ZTP testissä Roopen kanssa vuonna 1998. Monien mutkien jälkeen Lava eli MH Kriegerhof Lava Lavina muutti meille kesäkuun alussa 2003. Tuo koira oli kaikkea mitä olin ikinä toivonut, nimensä veroinen tulisuudessaan ja temperamentissaan, mutta valitettavasti yhteinen taipaleemme jäi varsin lyhyeksi, sillä jouduin tekemään kipeän päätöksen ja päästämään tähdenlentoni taivaalle kesäkuussa 2005. Yllättäen heinäkuussa meille muutti Ruotsista takaisin Suomeen 3 ½ vuotiaana palannut Inni eli ZTP Sg1A JK1 AD BH Kriegerhof Inez d'Amour päivänpaisteekseni suuren surun jälkeen. Inni sopeutui loistavasti niin Rosita muorin kanssa, kun lasten sekä Hemmo-kissan kanssa. Rosita lähti äkillisen sairasumisen vuoksi koko perheen saattelemana sateenkaarisillalle heinäkuussa 2006. Jätimme haikeat jäähyväiset yli 10 vuoden mittaiselle yhteiselle hyvälle elämälle. Pitkään odotettu australian kelpie Ahti, MH Didaktic's Aquarius, saapui taloon tammikuussa. Ahti on Kallen koira, jota äiti treenaa:) Sain Innistä trenikaverin valitettavasti vain kolmeksi vuodeksi. Inni oli kaikkinensa juuri sitä mitä minä halusin, tasapainoinen ja vahvaviettinen, mutta niin helppo ja ohjattava. Koekäynnit jäivät vähäisiksi, sillä tänä aikana meillä syntyi myös kaksi pentuetta, Kriegerhof T- ja W-pentueet. T-pentueesta Vito MH Kriegerhof Testarossa elää yhteisomistuksessa hyvän ystäväni Pia Koskisen luona. Pentueiden välissä treenasin Innin ZTPhen muutamassa kuukaudessa, kiitos Mika Myyry, ja rinnalla harrastimme kansallisia lajeja. Syväksi järkytyksekseni jouduin luopumaan Innistä elokuussa 2008 nopeasti levinneen suussa olevan osteosarkooman (luusyöpä) vuoksi. En tiedä mikä minua jossain vaiheessa johdatteli ja W-pentueesta jäi kotiin Elli, Kriegerhof Winez, joka muistuttaa kaikin tavoin ihanan tuskallisesti äidistään. Paljon on odotuksia näiden nuorien koirien Mahti-Ahdin ja Lelli-Ellin suhteen. Erityisesti toivon pitkää ikää ja terveyttä. Muilta osin ne tuntuvat sopivan minulle ja katsotaan mihin asti päästään.
Vuodesta 1995 lähtien olen oman harrastamisen lisäksi toiminut enemmän tai vähemmän, nykyisin enenevässä määrin aktiivisesti eri koirayhdistyksissä alkaen Lahden Käyttökoirista, Dobermannyhdistyksestä, Mäntsälän Koirakerhoon ja taas Dobermannyhdisykseen. Kennelnimi 'Koivuhovin' minulla on ollut vuodesta 2000, mutta saapa nähdä syntyykö sille yhtään pentuetta? Olen kortillinen PK koe- ja luonnetestitoimitsija, koulutusohjaaja, sekä kehäsihteeri. Omia koiriani olen käyttänyt Ruotsissa MH kuvattavana ensimmäisen kerran vuonna 2004 (Lava) ja sen jälkeen 2008 (Ahti ja Vito). Olen MH kuvaukseen hyvin mieltynyt ja nyt kun MH mitä ilmeisemmin on rantautumassa Suomeen, olen kouluttautunut C- ja B-tason toimitsijaksi tavoitteena toimia kuvaajana jonakin päivänä. Palveluskoiratoiminta on erityisesti lähellä sydäntäni. Olen vetänyt omaa hakuryhmää vuodesta 2003, kaikki muut ryhmän koirakot kilpailevat avoimessa tai voittajaluoksassa. Rositan kanssa toimimme Mäntsälän Koirakerhon pelastuskoiraryhmässä vuodesta 2002-2005 osallistuen etsintöihin. Pelastuskoiratoiminta on erityisen kiinnostavaa, mutta myös sitoutumista ja aikaa vievää, olen viranomaistason koiranohjaaja, mutta tällä hetkellä minulla ei ole pelastuskoiraa:). Vedän Mari Muhosen kanssa raunioryhmää Vantaan Pelastuskoirien riveissä. Jäljestetään mieluusti myös niin pellolla kun metsässäkin.
Nöyryyttä sekä nälkäistä mieltä koirankoulutuksessa tarvitaan, sen olen oppinut. Minun kaltaiselleni ikuiselle opiskelijalle uutta opittavaa riittää ja valmiiksi en tule milloinkaan - se kai tämän harrastamisen haaste ja ihanuus onkin.