Huomionosoitukset



Vuoden 2011 eräkoira KVA Peräpöksän Jeri.

17.12.2011 Kerimäen RHY, Suur-Savon Kennelpiiri,
Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon aluetoimisto ja
Suomen metsästäjäliiton Suur-Savon piiri ry järjesti Kerimäellä
perinteisen Eräsavu tapahtuman. Kyseisen tapahtuman avasi Etelä-Savon
riistapäällikkö Petri Vartiainen. Tapahtumassa valittiin vuoden erämies,
vuoden eräseura ja vuoden eräkoira.Vuoden eräkoiran valitsee kennelpiiri
tiettyjen diregtiivien perusteella. Tällä kertaa beagle uros KVA Peräpöksän Jeri
täytti ainoana Suur-Savolaisena käyttökoirana kyseiset vaatimukset. Vuoden 2011
eräkoiran julisti kennelpiirimme puheenjohtaja Seppo Tiihonen luetellen samalla
Jerin tärkeimmät saavutukset. Jeri jatkoi maineekkaasti sukunsa perinnettä,
sillä vuona 2000 vastaavalla tittelillä palkittiin myös Jerin emä Kuomionpään Lila.
Tittelin saanti ei ole aivan itsestäänselvyys, sillä titteli kilpailevat kaikki
alueen metsästyskseen käytettävät koirat niin hirvi kuin pienriista puolelta.



SBJ vuosikokous 14.3.2010, Jämsä


Palkitut Suur-Savolaiset vasemmalta alkaen:

SBJ hopeinen ansiomerkki:


Veli-Matti Hannikainen,Ristiina ja
Matti Tarkiainen, Mikkeli

SBJ kasvattaja palkinto:


Pronssinen ja hopeinen Seemi Auvinen, Sulkava

SBJ kultainen ansiomerkki ja kavattajakilpailun 5. sija.


Olavi Malmberg, Juva


"Matinpubissa" ansiomerkki napsuilla.

14.3.2009 rotujärjestö myönsi kennelimme beaglelle,
Kuomionpään Lilalle, pronssisen Wilhelm Schauman- periyttäjäpalkinnon.



15.03.2008 Beaglejärjestö myönsi Peräpöksän Kennelille pronssisen kasvattajapalkinnon.