Etusivu
Minä Politiikka
Blogit ja Foorumit Linkit

Politiikka

Politiikassa tulee olla jokin selkeä perusta ja tavoite. Ilman tällaista ideologista pohjaa tulee politiikasta poukkoilevaa ristiriitaista ja arvaamatonta. Ekovihreänä oma lähtökohtani on, että kaikessa päätöksenteossa tulee ottaa huomioon rajallisen planeettamme meille asettamat reunaehdot. Käytännössä se tarkoittaa, että jatkuva talouskasvu, luonnon- varojen kulutuksen kasvu ja väestönkasvu eivät ole realistisia mahdollisuuksia, mikäli ajattelemme jättää tämän pallon elinkelpoisena myös lapsillemme.

Periaate on minusta niin yksinkertainen ja vastaansanomattomasti "oikea", että on oikeastaan hämmentävää, että sillä ei ole juuri mitään sijaa siinä käytännön politiikassa, jota meilläkin on vuosikymmenet harjoitettu. Poliittisen kentän jako oikeistoon ja vasem- mistoon ei ole tässä suhteessa mitenkään merkittävä. Molempien laitojen yksiselitteinen tavoite on ollut hyödyntää sekä uusiutuvia, että uusiutumattomia luonnonvaroja niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Ekovihreys ei siis oikeastaan asetu oikeisto-vasemmisto -akselille. Se asettuu akselille, jonka toisessa päässä on hetkellinen henkilökohtainen hyöty ja toisessa päässä vastuu tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytyksistä.

Mutta koska pelkkä ideologia ja arvot eivät kerro käytännön politiikasta vielä kovinkaan paljoa, olen seuraavien linkkien alle kerännyt niistä käytäntöön sovellettuja ajatuksia

Energia Talous Luonto
Yhteiskunta
Peruspalvelut Verotus Puolustus Maatalous
Pikkujuttuja




Lisää tulee ajan kanssa. Jos on jokin asiaerityisesti mielen päällä, niin lähetä viestiä