|
Pekka
Jaatisen romaani
HYÖKKÄYS
SCHUTZWALLIIN
Kirja
on rovaniemeläiskirjailija
Pekka Jaatisen (s. 1966) kiitellyn
Lapin sota -sarjan viides ja viimeinen osa.
Suomalaiset ajavat vetäytyviä saksalaisia pohjoiseen,
minne nämä ovat valmistaneet Schutzwall-Stellung
Ivalon. Siellä saksalaisten joukkojen on tarkoitus
käydä lopulliseen taisteluun takaa-ajajiaan vastaan.
Tapahtumien kulkua kuvaavat suomalaisjääkäri
Aarre, saksalaisten työkomennusjoukkojen ylirakennusmestari
Thorsten ja neuvostoliittolaisten Valvontakomission yliluutnantti
Vasili.
Ristivalotuksen ja perinpohjaisten taustatöiden tuloksena
on todenmukainen, paikoin karmiva kuva sodasta. Jaatinen
on tunnettu tarkoista tapahtumakuvauksistaan, ja romaaneissa
on vahvasti dokumentaarinen ote. Tälläkin kertaa
lukijasta voi tuntua, että tapahtumat ja paikat heräävät
eloon, vaikka ne olisivatkin hautautuneet Porttipahdan tekoaltaan
alle. Yhtenä ylimääräisenä herkkupalana
romaani muun muassa paljastaa, mitä Suomesta jo ennen
talvisotaa karkotettu saksalainen kaivosalan toimija, rahoittaja
ja kullanetsijä Werner Thiede teki Tankavaarassa ja
kuinka hän käytti syksyllä 1944 alkanutta
Lapin sotaa hyväkseen.
***
Pekka
Jaatisen Lapin sota sarjassa ilmestynyt:
Viimeiseen
patruunaan, romaani Tornion taisteluista 1944 (LIKE,2004)
Uhrivalkeat,
romaani Rovaniemen tuhosta ja valtauksesta (Johnny Kniga/WSOY,
2005)
Tie
Sturmbockiin Lapin sotaa länsirajalla; romaani
(Johnny Kniga/WSOY, 2006)
Verenpunainen
kaupunki, romaani Kemin taisteluista 1944 (Johnny Kniga/WSOY,
2007)
***
Jaatisen
taustamateriaalina on toiminut mm. saksalaisten sotaveteraanien
lähettämät valokuvat, joihin voit tutustua
näillä sivuilla. Gallerian
lopussa on myös kaksi lainausta
Tie Sturmbockiin-kirjasta.
|