|
Historiallinen romaani Tornion kaappauksesta,
maihinnoususta ja taisteluista 1944.
Kirja kertoo sekä saksalaisten että suomalaisten
näkökulmasta rakkauttakaan unohtamatta
Suomen sotahistorian rämäpäisimmästä
yrityksestä ja sen tuloksesta laajoihin taustatutkimuksiin
nojautuen.
Teos julkaistiin syksyllä 2004, Tornion taistelun
60-vuotismuistojuhlan yhteydessä. Kirjasta suunnitellaan
parhaillaan myös elokuvaa.
***
"Olet sinä tehnyt valtavan työn. Kyllä
tämä on niin hyvä kirja, että toivon,
että menee kaupaksi useampaankin painokseen asti."
Arvo Ruonaniemi, 92 v, luutnantti, komppanian päällikkö
3. Divisioonan maihinnousujoukoissa
***
"Kirjan taistelukuvaukset ovat kaikessa järkyttävyydessään
lennokkaita. Pääpiirteissä tapahtumien kulku
on pitkälti todenmukainen, jopa yksinäisen veturin
liikkeitä myöten. Näin kirjalla on arvoa
myös historiallisena kuvauksena dramaattisesta ja Suomen
kohtalon kannalta tärkeästä ja dramaattisesta
syksystä 1944."
- Pekka Koivisto, Kaleva
"Ihmisten traagiset kohtaamiset sodan näyttämöllä
tarjoavat lukijalle aidosti jännittäviä lukuhetkiä."
- Atte Kajova, Ruotoväki
|