|
Pekka
Jaatisen uutuusromaani:
VAIN
TÄNNE ASTI YLTÄÄ MAAILMA

Uutuusteos on
laajaan ja tarkkaan taustatutkimukseen perustuva kotirintamaromaani.
Se vie lukijansa Kiiperin kylään Jäämeren
rannalla, vuoteen 1942.
Pekka Jaatinen
sai apua taustatutkimukseen
mm. Vesisaaren kirjaston suomalaisosastolta, Vuoreijan museosta
ja lukuisilta muilta tahoilta.
Teoksessa on
vuorosanoja kveeniksi ja sodankylän murteella. Murrerepliikit
teokseen käänsi opetusneuvos Matti Yli-Tepsa Sodankylästä.
Pekka Jaatinen
toteutti romaanin Suomen kulttuurirahaston Lapin rahaston
ja Kirjastoapurahalautakunnan myöntämien apurahojen
turvin.
Kustantajan
esittely romaanista:
Norjan Ruija, Kiberg, Jäämeren ranta, sotavuosi
1942. Norjassa eletään saksalaismiehityksen aikaa.
Kibergissä on rannikkotykistön linnake, jota johtaa
sadistinen yliluutnantti Wittmer. Saksalaiset pyrkivät
hallitsemaan pelolla. Julmuuksien kohteeksi joutuvat jopa
omat sotilaat, venäläisistä sotavangeista
puhumattakaan. Tykistölinnake pystyy valvomaan varsin
laajaa aluetta ja on siksi strategisesti tärkeä.
Suomalaiset Antti ja Solomon ovat kalastajia. Heidän
apunaan työskentelevät myös Antin tytär
Annukka ja Solomonin naisystävä Elle. Antti ja
Solomon ovat ryhtyneet vastarintamiehiksi. Elle on Antin
ja Solomonin kanssa samassa juonessa, mutta Annukka on Antin
tahdosta onnellisen tietämätön toiminnasta.
Annukka ryhtyy jopa heilastelemaan Wittmerin kanssa, mikä
puolestaan avaa Antille ovet linnakkeeseen ja "ystävyyteen"
Wittmerin kanssa. Antti luo suunnitelman linnakkeen tuhoamisesta.
Neuvostoliittolaiset hyväksyvät suunnitelman ja
se päätetään toteuttaa heidän kouluttamiensa
norjalaisten ja suomalaisten desanttien avulla. Kun rähäkkä
alkaa, ovat kaikki hengenvaarassa.
VALOKUVIA
1. TAUSTATUTKIMUSMATKALTA >>>
VALOKUVIA PEKKA JAATISESTA >>>
|