Tietoa asiakkaille


Yleisiä ohjeita

Vipelen Talli Oy on ratsastuspalveluita tarjoava yritys. Teemme yhdessä töitä tehdäksemme talliympäristöstä viihtyisän ja turvallisen. Tämän vuoksi toivomme asiakkaidemme perehtyvän tallin toimintasääntöihin, jotta tietäisimme mitä toisiltamme odotamme toimintojen sujuvuuden kannalta.

Ratsastustunnit pyritään saamaan laadukkaiksi järjestelemällä asiakkaille vakituiset, mahdollisimman homogeeniset ryhmät. Tämän vuoksi asiakkaille varataan vakiotunti, joka helpottaa tuntien suunnittelua ja toteuttamista. Koska tallinhenkilökunta panostaa tuntien laatuun toivomme, että asiakkaat arvostavat tätä ja huolehtivat tuntien peruuttamisesta heti esteen ilmaannuttua. Joudumme veloittamaan myös peruuttamattomista tunneista.


Ratsastajat hoitavat itse hevosensa sekä ennen ratsastusta, että sen jälkeen. Kysy apua jos et osaa. Ratsastuksenohjaaja tarkistaa sekä hevosen, että ratsastajan varusteet. Tavarat tulee viedä paikalleen ja on tarkistettava, että ovet ovat kiinni.

Ratsastus tapahtuu sääolosuhteiden puitteissa. Pakkasraja on 18 astetta. Tunteja ei myöskään pidetä kovalla tuulella, rankkasateessa tai muutoin jos siitä aiheutuu tarpeettomasti riskejä ratsastajille/hevosille.
Ollessasi epävarma soita ja varmista tuntisi Päivi Kärhältä tai tunninpitäjältäsi.

Ratsastusta ohjaa siihen koulutuksen saanut henkilö. Päävastuu on tallinpitäjällä Päivi Kärhällä, joka suunnittelee tunnit. Toteutus tapahtuu joko Päivin ohjauksessa tai hänen estyneenä ollessaan hänen antamiensa tuntisuunnitelmien puitteissa. Ohjaajat ovat opastetut kulloistakin tuntia varten.


 
Ohjeita tallilla käyttäytymiseen

» Kaikissa hevosiin liittyvissä asioissa on omat riskinsä. Hevoset ovat hiljaisia eläimiä, jotka parhaiten viihtyvät saadessaan tehdä työnsä ja viettää rauhassa vapaa-aikansa. Tämän vuoksi tallimme ei ole seurustelupaikka, vaan siellä vietetään aikaa sen verran, joka hevosten asianmukaisessa käsittelyssä kuluu. Ethän turhaan häiritse hevosia omalla toiminnallasi.

» Hevosten ja ihmisten turvallisuuden vuoksi tallin sisätiloissa ei saa olla ilman tallin henkilökunnan lupaa. Tallimestari on paikalla arkisin klo 8 - 15.00, lauantaisin klo 10 - 17. Ratsastustunnit ovat arkisin klo 17 - 19 ja lauantaisin klo 12 - 16.

» Pukeudu talliin asianmukaisesti. Kaikkia lepattavia tai tarttuvia vaatteita ja/tai koruja tulee välttää. Turvajalkineet estävät/vähentävät jalkapöydän vammoja.

» Hevosiin ei saa koskea ilman tallin henkilökunnan lupaa. Kysy aina lupa hevosten käsittelyyn joko Päiviltä, Anetelta tai Satulta. Älä avaa karsinoiden ovia, syötä hevosia tai työnnä käsiä kaltereiden välistä karsinaan. Hevoset eivät pidä siitä, että niiden kotirauhaa häiritään.

» Laita kaikki käyttämäsi tavarat niille kuuluville paikoille. Toisten tavaroihin ei saa puuttua ilman lupaa.

» Koska talli on Iita ja Eetu -kissojen koti, emme halua häiritä heitäkään. Tämän vuoksi omat lemmikkieläimet on pidettävä kytkettyinä.

» Polkupyörät ja autot on jätettävä niille yläpihalla varatulle alueelle.

» Muista, että ratsastus on urheilua ja sitä ei harrasteta yhdessä päihteiden tai tupakkatuotteiden kanssa. Olemme esimerkkinä muille ja siksi tupakoimme siihen erikseen varatulla alueella tallin viereisessä katoksessa. Alaikäisten tupakoinnista ilmoitetaan vanhemmille, joten jos poltat, hanki huoltajaltasi siihen lupalappu.

» Varo sähköistettyjä ulkotarhoja. Tarhoihin tai laitumille meneminen on ehdottomasti kielletty.

» Ratsastuksen turvallisuuden takaamiseksi vältä hevoselle pelottavia asioita tallialueella: kovia ääniä, äkkinäisiä liikkeitä yms.

» Tallilla ja hevosten kanssa liikkuessasi noudata hyviä tapoja.
Tervehdi vastaan tulevia. Anna toisille tilaa ja auta apua tarvitsevia.

» Älä tee mitään mitä et varmuudella osaa. Pyydä aina apua etevämmältäsi.

» Jos huomaat jonkun epäkohdan ilmoita asiasta henkilökunnalle.


Ohjeita ratsastajalle

» Ratsastusvarustus on CE-hyväksytty turvakypärä, pienellä kannalla varustetut kengät, joustavat luistamattomat housut ja sääolosuhteiden vaatima muu asuste. Huomioi talvella riittävän lämpimät jalkineet ja käsineet. Talvella rukkaset/lapaset käyvät oikein hyvin. Ratsastaessasi käytä aina kypärää.

» Muista, että ratsastus on vapaa-ehtoinen harrastus. Hevonen aistii helposti mielialasi, asenteesi ja tunteesi.

» Keskity ratsastukseen. Katso aina kulkusuuntaan niin, että pysyt ajan tasalla ja voit ennakoida tulevan tilanteen. Pidä ohjat pitkinäkin niin, että voit tarvittaessa saada ne helposti tuntumalle.

» Säilytä sopiva etäisyys edellä olevaan ratsukkoon. Pyri noudattamaan annettuja ohjeita ratsastusradan teiden suhteen. Mikäli siirryt hitaampaan askellajiin tarkista, ettet häiritse muita. Kävelemistä varten jätä ura vapaaksi muille.

» Pyri ratsastamaan mahdollisimman kevein avuin. Käytä apuja niin, että sekä hevosella että itselläsi on mukavaa. Kuitenkaan hevonen ei saa kyseenalaistaa apujasi.

» Satulasta putoamisen yhteydessä irrota otteesi ohjista. Kentällä hevonen ei karkaa ja sen saa kyllä ajastaan kiinni. Jos joku muu putoaa hevosen selästä, siirry käyntiin ja pysähdykseen selkeästi uran sisäpuolelle. Oma rauhallisuutesi rauhoittaa myös hevostasi. Kaikissa säikähtämistilanteissa muista säilyttää oma rauhallisuutesi. Älä huuda, se voi pillastuttaa omasi tai muiden hevoset.


Suomen Ratsastajainliiton
Opas ratsastavan lapsen vanhemmalle

Ratsastajien vakuuttamisvelvoite

Vipelen Talli Oy on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hyväksymä ratsastuskoulu.
Kaikilla säännöllisesti SRL:n hyväksymässä ja valvomassa ratsastuskoulussa ratsastavilla asiakkailla tulee olla joko
SRL:n jäsenkortti tai Green Card -kortti. SRL:n jäsenkortin saa, kun kuuluu johonkin paikalliseen ratsastusseuraan. Green Card on tarkoitettu seuroihin kuulumattomille ratsastajille.

Molempiin kortteihin kuuluu vakuutus.

Green Gard-kortin tilauslomakkeen saat ratsastuksenopettajaltasi.


Etelä-Karjalan Urheiluratsastajat ry

Vipelen Talli Oy edustaa Etelä-Karjalan Urheiluratsastajia ja siksi ohjaamme ratsastajat liittymään EKR:n jäseniksi. Toki jos kuulut johonkin muuhun ratsastusseuraan, olet samalla myös SRL:n jäsen ja vakuutusturvasi on sitä kautta hoidettu.

Seuran jäsenyys sisältää:

» Oikeuden lunastaa kilpailuluvat

» Oikeuden suorittaa hevostaito ja ratsastusmerkkejä

» Jäsenkortin

» SRL:n kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvän Hippos-lehden. Lehti toimii SRL:n virallisena tiedotusvälineenä ja siinä on paljon artikkeleita ratsastuksen tiimoilta.

» Tapiola -ryhmän urheiluvakuutuksen

» Lisäetuina on mm. Hevosopiston jäsenetualennukset, Silja-Linen jäsenedut ja tarjoukset, Scandic Hotels-ketjun edut, Lakineuvonta seurojen jäsenille… Tarkemmin eduista
SRL:n sivuilta


Kun haluat liittyä Etelä-Karjalan Urheiluratsastajiin, laita sähköpostilla Oskulle osmo.metsala@pp.inet.fi tai gsm 0400617473 henkilötunnunnus ja osoitetiedot.

Seuran sivut

sivun alkuun