|
Yksityinen päiväkotimme on pieni, kahdeksantoista 1-7-vuotiaan lapsen kodikas ryhmä. Päiväkotimme on toiminut jo vuodesta 1970 asti, ja meillä työskentelee kaksi suomenkielistä sekä yksi saksankielinen lastentarhanopettajaa. Päiväkotia ylläpitää tukiyhdistys, jonka kautta vanhemmat pääsevät vaikuttamaan ja osallistumaan päiväkodin toimintaan ja päätösten tekoon.
Toimimme aktiivisesti myös päiväkodin ulkopuolella. Retkeilemme paljon, käymme viikottain liikuntatunneilla Oulun urheilutalolla ja teemme yhteistyötä Oulun varhaiskasvatuslaitoksen kanssa osallistumalla opiskelijoiden ohjaamiin kerhoihin. Ryhmässämme toimii esikoulu.
Saksan kieltä opimme leikkien, loruillen, laulaen ja arkipäivän tilanteiden kautta. Tutustumme saksalaiseen kulttuuriin mahdollisimman monipuolisesti. Tunnelmallinen lyhtyjuhla, karnevaalit ja pääsiäispupun odotus lomittuvat sujuvasti suomalaisten juhlapyhien ja tapahtumien joukkoon. Vuoden kohokohtia ovat ehdottomasti yöretket, joita vietetään aina tietyn teeman mukaan. Joskus seikkailemme avaruudessa, toisinaan taas merenalaisessa maailmassa.
Tervetuloa tutustumaan päiväkotiimme!
|