Kristilliseltä perustalta Petäjäveden parhaaksi
 

Arvot
Kristillisdemokratian perusarvoja ovat ihmisarvo, sosiaalinen vastuu sekä ihmisen ja luonnon kumppanuus. Haluamme tehdä työtä henkisesti kestävän ja ekologisesti vastuullisen kehityksen puolesta. Toimintamme perustuu kristillisiin arvoihin, mikä näkyy päätöksenteossa avoimuutena, rehellisyytenä, oikeudenmukaisuutena ja tasa-arvon kannattamisena.

Petäjäveden puolesta

+ Kunnan painopistettä tulee siirtää arjen ja pienempien asioiden kehittämiseen ja kuntoon laittamiseen.

+ Vanhusten ja vammaisten kotihoito tulee turvata ensisijaisesti edullisempana vaihtoehtona. Syrjäytyneiden elinoloja on kehitettävä tasavertaisesti.

+ Työllisyyttä lisättävä elinkeinotoiminnan hankkeilla

+ Ympäristön hoitoon panostusta kuntakuvan parantamiseksi

+ Koulujen ja laitosten toiminta edellytykset tulee turvata laadukkaiden palvelujen ylläpitämiseksi, mm.iltapäivähoitoa on kehitettävä. Kiinteistöjen kuntoon, energiansäästöön ja ylläpitoon tulee panostaa vuosittaen. Kunnan alueelta saatavan polttoaineen käyttö lämpölaitoksissa turvattava.

+ Kierrätystä, kompostointia, romujen keräystä ja lajittelua tulee kehittää kustannuksiltaan edullisempaan suuntaan, ympäristöhaittojen poistamiseksi. (luvattomat kaatopaikat)

+ Kunnan tonttitarjontaa ja markkinointia tulee kehittää koko kunnan alueella.

+ Turvallisuutta ja ennaltaehkäisevää toimintaa tulee lisätä. Alueiden valaistukseen ja teiden kuntoon tulee panostaa

+ Rakennamme tulevaisuutta vaalimalla paikallista perinnettä ja kulttuuria.

+ Omistus-ja vuokra-asuntotuotanto kysyntää vastaavaksi.

+ Talouden kunnossapito vaatii tarkkaa seurantaa ja johdonmukaista kehittämistä. Tuloksen vahvistaminen vaatii mm.uusia asukkaita, työllisyyden lisäämistä ja ostovoiman kohdentamista omaan kuntaan.

+ Kylien ja kunnan kehittämistä tulee jatkaa järkevien hankkeiden kautta aktiivisesti.

+ Kuntatalouden ja imagon vahvistamiseksi kunnan tulee tehdä yhteistyötä kaikkiin suuntiin, Jyvässeudun ollessa toiminnan painopiste.

+ Päätösten teossa tulee nähdä kunnan kokonaiskuva.


Takaisin ylös

Takaisin pääsivulle