"SÄRKEKÄÄ KOLMASKIN TUOLI!"

Dokumenttiohjelma Varsovan syksy -nykymusiikkijuhlilta 1976

MUSIIKKI: Chopinin A-duuri-poloneesi

- Varsovassa oli syyskuussa nykymusiikkijuhlat. Niiden nimi on Warszawska Jesien, Varsovan syksy.

TEHOSTE: Naisääni, moneen kertaan sanottu 'Warszawska Jesien', naurua

- Tämä on kertomus noilta juhlilta.

Tarinalla on kolme sankaria: puolalainen tyttö, joka istui aina väärällä paikalla /TYTÖN PUHETTA PUOLAKSI/, tuntematon radioselostaja, joka kulki ympäriinsä narskutellen hampaitaan /VIULUN NARINAA/ ja kolmantena vielä itse puolalainen musiikki /MUSIIKKIVÄLÄHDYS/

Tämän tarinan tapahtumat eivät vastaa todellisuutta kuin rajoitetussa määrin; vastaava toimittaja on tavattavissa valtion virastoissa noudatettavana työaikana.

MUSIIKKI: Chopinin A-duuri-poloneesi

- Varsovan syksy on kaksikymmentä vuotta vanha nykymusiikkijuhla.

Puolalaiset säveltäjät perustivat sen kertoakseen omalle yleisölleen ja omalle nuorisolleen, mitä maailman musiikissa tapahtuu tänään. Samalla he halusivat myös omille uusille teoksilleen esittelypaikan.

Mutta sitten kävikin niin, että juhlat ikään kuin karkasivat järjestäjien käsistä. Parit ensimmäiset olivat vielä jokseenkin kesyt - sanoisimmeko, että niiden musiikki liikkui jossakin tuolla Béla Bartókin maisemissa. Mutta 50-luvun lopussa Puolan oma musiikki nousi arvoon arvaamattomaan. Yksi Puolan tärkeimpiä säveltäjiä, Witold Lutoslawski totesi kauniisti, että ehkä silloin oli vihdoinkin puolalaisen musiikin tähtihetki, pitkän työn ja kulttuurin jälleenrakennuskauden jälkeen.

WITOLD LUTOSLAWSKI toteaa kauniisti...

Ja äkkiä Puolalla oli uusi kansallissankari, elokuvanäyttelijä Zbigniew Szybulskin - mm. Tuhkaa ja timanttia - ohella: krakovalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki. Hän esitteli uuden kiehtovan sävellyksen toisensa jälkeen, täynnä hehkuvia tai sisintäraastavia värejä, uutta sointimaailmaa, uutta ajattelua. Karkeasti yleistäen: hänestä tuli uuden puolalaisen musiikin symboli ja sen paras kauppamatkustaja, ja hänen ohellaan heitä oli nopeasti kymmeniin nouseva iskuryhmä. Varsovan syksystä muodostui hetkessä uuden musiikin loistavimmat messut, jonne Euroopan kaikki maat lähettivät nopeasti omat musiikin myyntimiehensä tekemään kauppoja ja varastamaan ideoita. Myytti Varsovan syksystä oli syntynyt.

TEHOSTE: 'Warszawska Jesien' - naurua, katuhälyä

- Syyskuinen Varsova on edelleen omalla kummallisella tavallaan puoleensavetävä - vaikka kaupunkia ei voikaan, uudelleen rakennettua Vanhaa kaupunkia lukuun ottamatta sanoa erityisemmin kauniiksi; vaikka jossakin Katowicen liepeillä sijaitsevat autotehtaat tuntuvat vähitellen täyttävän koko maan pienillä Fiat-kopioillaan; vaikka turismi hiipiikin kaupunkiin kahden uuden hotellikolossin myötä; vaikka normaali varsovalainen viis veisaakin uuden musiikin juhlista. Hän on aivan kuin helsinkiläinen, joka ei myöskään useimmiten tiedä, että hänen kaupungissaan vietetään musiikkijuhlia.

- Puola on hyvin uskonnollinen maa, ja ainakin yhdessä suhteessa siellä on hyvin raamatullinen tunnelma: rahanvaihtajat huutelevat turismin temppeleissä ja kadunkulmissa. Dollari on täällä erittäin kovaa valuuttaa.

TEHOSTE

Varsovan syksy sijoittuu pääasiassa kahteen konserttisaliin: perinteiseen Filharmoniaan ja moderniin musiikkikorkeakouluun. Tapahtuman yleisö on luku sinänsä. Puolalaiset näyttävät erittäin kiinnostuneilta nykymusiikista, päätellen siitä, että konsertit ovat aina loppuunmyytyjä, eivätkä vain sitä, vaan ainakin 10-prosenttisesti ylikansoitettuja.

Puolalainen on kelpo ihminen: intelligentti, hyvin kasvatettu, suutelee elegantisti kädelle ja henkii omalaatuista persoonallista charmia.

Mutta konserttiyleisönä hän on sietämätön. Hän myöhästyy. Hän höpisee loppumattomiin salin aulassa. Hän istuu poikkeuksetta ja aina väärällä paikalla, ja kun hänet sitten karkotetaan pois, hän päästää selittämättömän, suhuässää, äksää ja keraketta sisältävän puhetulvan. Mutta senkin hän tekee hellyttävän elegantisti:

PUOLALAINEN TYTTÖ

Juuri musiikin alkamishetkellä hän tunkee ohitsesi varpaitasi polkien, tosin anteeksipyyntöjä tulvillaan...

PUOLALAINEN TYTTÖ

Haukan lailla puolalainen opiskelija vaanii käytävällä mahdollisesti vapautuvaa istumapaikkaa, eikä häntä yleensä saa karkotetuksi siitä muuten kuin uhkaamalla kääntyä Suomen suurlähetystön puoleen.

Kaikesta tästä huolimatta hän on pirullisen tietoinen omasta viehätysvoimastaan; hänellä on taito nauraa täsmälleen oikeassa paikassa, ja nykymusiikkijuhlilla puolalaisen taipumus satiiriin ja ironiaan saa monta kertaa täyttymyksensä.

Puhun tämän ohjelman loppupuolella vielä täysin vakavasti uudesta musiikista, mutta mikään ei voi muuttaa aikomustani tarjota teille ensin pientä kukkakimppua nykymusiikkijuhlien erikoisuuksista. - Hetkinen: hän tulee taas..

PUOLALAINEN TYTTÖ vasemmalta oikealle

Ja tuolla vielä kollega jostakin tuntemattomasta maasta, ilmeisesti Alankomaista. Hän on herättänyt huomiotani kulkemalla ympäriinsä narskuttamassa hampaitaan, vaihtamassa nauhaa magnetofoniin jokaisessa mahdollisimman hankalassa paikassa - lasketaan hänet vielä ohi -

KOLLEGA narskuu oikealta vasemmalle

- noin. Hän pystyttää mikrofoninsa salin etunurkkaan.

Nyt voimme aloittaa.

Tässä konsertissa on oboesolisti. Teos on Alexander Glinkowskin Vemetsialainen konsertto - siinä solisti kutittaa oboeta kainalosta, ja soitin päästää hersyvän kikatuksen:

GLINKOWSKI (ääni käsiteltynä)

Amerikkalainen säveltäjä George Crumb panee soittajan käsittelemään ns. preparoitua pianoa, jonka äänet eivät muistuta tavallista pianonsoittoa. Soitinta on hyvä kolkutella silloin tällöin /CRUMB: MAKROKOSMOS I/. Soittaja voidaan panna myös vähän ääntelemään /CRUMB/ - joskus kannattaa valita katkelma sellaisesta teoksesta, joka on jo saanut varman menestyksen osakseen, vaikkapa pätkä Chopinia /CRUMB/.

Toinen amerikkalainen, Lukas Foss, on ottanut käsiteltäväkseen barokkimusiikin teoksessa Baroque Variations. Se alkaa sekasortoisin barokkimuistumin /FOSS/ ja päättyy helvetilliseen meluun, jossa lyömäsoittajat äärimmäiseksi lopuksi särkevät kolme suhteellisen hyväkuntoista tuolia /FOSS, loppuaplodit, joiden päälle selostaja toteaa onnellisena 'tuoleja meni säpäleiksi'/

(ääni palautuu normaaliksi)

Näin lentelee täällä säveltäjän aatos - sisäinen eetos panee hänet joskus vihaamaan tavallista kelpo tuolia / WARSZAWSKA JESIEN - NAURUA, PUOLALAINEN TYTTÖ oikealta vasemmalle/ - Jaha, kukapa se tepsutteli siinä taas kerran!

Ja vaihteeksi pieni aurinkoinen välähdys, Charles Ivesin Three Places in New England. Krakovan radio-orkesteri soittaa, konserttimestarilla on lämmin hymy huulillaan/IVES/. Mutta hymy hyytyy: on marssin aika/IVES/.

Samana iltana on yökonsertti, esiintyjänä sveitsiläisen säveltäjä-oboisti Heinz Holligerin Basel-yhtye. Tehokkaat lyhytjalkaiset miehet teutaroivat lavalla uuden sveitsiläisen musiikin tahdissa. - Ihmettelen tuota Holligerin perhettä, joka ei ainakaan ulkonaisesti näytä lainkaan vihaisilta kokeilijoilta. Herra muistuttaa ystävällistä rauta-kaupan apulaista ja Ursula-rouva on perinteisen saksalaisen perheenemännän, sen Gretchenin näköinen.

Mutta pahan parkaisun päästää herra Holliger usein oboestaan. Tuo soitin tuntuu olevan tällä hetkellä uuden musiikin suosikki, ehkä siksi, että siitä ensimmäisenä irrotettiin tämä soraääni, josta takavuosina sai miinuspisteitä konservatoriossa. Nyt sitä käyttää jokainen itseään kunnioittava nykysäveltäjä /OBOEN MULTIÄÄNI/.

Baselin yhtyeeseen kuuluu tunnettu huilisti Aurele Nicolèt. Ei ole helppoa olla huilisti Varsovan syksyssä: hän on saanut soittaakseen Vinko Globokarin Monolith-nimisen teoksen kolmelle huilulle. Säveltäjä on ajatellut, että kun pienemmästä huilusta siirrytään suurempaan, on mukava täyttää paussi huilistin laululla. Mutta kansaa rupeaa epäkunnioittavasti naurattamaan..

GLOBOKAR: MONOLITH

Vielä aplodien aikana yleisö toistaa hyristen tuota samaa ääntä, lempeästi naureskellen. Näin musiikki lähensi jälleen ihmisiä toisiinsa - eikö se ole yksi musiikin tarkoituksista? - Rakas kollega, saitteko tuon naurun nauhallenne?

RADIOTOIMITTAJA NARSKUU

Ja vielä tämän unohtumattoman illan päätteeksi Holligerin, tuon sveitsiläisen velmun teos Cardiophonie. Nimi viittaa sydämeen, ja aivan oikein: säveltäjä kiinnittää sydämensä päälle, ihoa vasten kontaktimikrofonin. Siellä sykähtelee sitten teoksen aikana mestarin lämmin verenkiertoelin, samalla kun hän tuhisee oboeensa, jossa ei ole lainkaan kieltä. Välillä mies sylkäisee ilkeästi, kitisee ja päästää porsasmaisia vingahduksia. Teos päättyy hänen putoamiseensa tuolilta:

HOLLIGER: CARDIPHONIE

Mutta konserttisalin ulkopuolella on syyskuinen, lämmin ilta. Tuntuu hyvältä astua tavallisten ihmisten pariin, jonottaa itselleen Vanhan kaupungin torilla lody eli jäätelö ja tilata lasi höyryävää herbataa, teetä. Naapurilla on matkaradio, joka poraa hämärtyvään iltaan Varsovaa ylistävää iskelmää - joku turisti erehtyy tilaamaan itselleen vossikan.

KAVIOIDEN KOPSETTA, VARSOVA-ISKELMÄ

Ja kuin pisteeksi idyllin iin päälle torin kulmaa ilmestyy puujalkainen, veivattava urku, jota posetiiviksi kutsutaan/ POSETIIVI, POSEIIVARIN PUHETTA/. Se osaa kahdeksan sävelmää, vakuuttaa taiteilija - tämä ensimmäinenkin onnahtelee niin, että luulisi miltei olevansa nykymusiikkijuhlilla.

POSETIIVI

Mutta idylli särkyy - tai muuttuu. Sivukadulla soittaa viiden invalidin yhtye: muistelen sen soittaneen siellä jo vuosia sitten. Lähestyn soittajia ja pudotan pari zlotya heidän lautaselleen.

SOITTAJIEN PUHETTA, ZLOTYJEN KOLAHDUS LAUTASELLE, SOITTOA

Mutta pienoismagnetofoni herättää heidän huomiotaan. Almuni on ollut liian pieni, ja vain niljakas valhe kamerasta pelastaa minut heidän ylenkatseeltaan /SOITTAJAN KYSYMYS, VASTAUS 'kamera' /

Häivyn nopeasti paikalta - jonkinlainen huono omatunto kiertää vatsassa, eikä vakuuttelu siitä, että suoranaisesti kukaan ei voi katsoa minua syypääksi heidän asemaansa ei lohduta vähään aikaan. Ilmaan jää väreilemään heidän moittiva tangonsa.

INVALIDIYHTYEEN TANGO

(Ohjelman loppuosa sisälsi säveltäjä Krszysztof Pendereckin haastattelun, pohdiskelua oman aikamme säveltäjän asemasta ja kehityksestä. Sen lopussa kuultiin Tadeusz Bairdin Alttoviulukonsertto.)