BÖÖMIN PILLIN- JA TORVENTEKIJÄT (1980)

MUSIIKKI: Böömiläistä torvisoittoa

- Sinnehän pääsee helposti Prahasta, Krásliceen, jos vain osaa tien.

MUSIIKKI nousee hetkeksi ja jää sitten taustalle

Otetaan Prahan linja-autoasemalta bussi, taistellaan siihen istumapaikka ja ajellaan kuutostietä 117 kilometriä Karlovy Variin.

MUSIIKKI

Kaikkihan muistavat Karlovy Varin, jonka nimi oli entisinä aikoina Karlsbad. Hieno väki kävi siellä menneinä vuosikymmeninä kylpemässä. Ja käy vieläkin, ei silti.
Äiti ja mummu ottivat vatsavaivoihinsa ennen sotaa ja sen jälkeenkin Karlsbadin suolaa.
Joten tuttu kaupunkihan se on.

MUSIIKKI

Karlovy Varissa noustaan - jos on suhteita - mustaan tshekkiläiseen autoon, jonka takana on moottori. Sillä ajellaan kolmisenkymmentä kilometriä - saavumme vuoristoon. Sää alhaalla oli vielä helmikuussa kuin vappusää Suomessa: Prahassa poika souteli kanootillaan yli Moldaun /Moldaun teema pilkahtaa puheen taustalla/ - täällä ylhäällä metsän reunassa saattaa olla vielä vähän lunta, siellä metsän varjoisalla puolella.

Mutta humalatarhoissa saattaa nähdä jo aivan pienen vihreän aavistuksen, juuri ja juuri näkyvän. Vielä ei saattaisi arvata, että kesällä tuo puhelinpylväiden kasvupaikkaa muistuttava alue pakahtuu vihreisiin kasveihin ja niissä kiertävän oluen tarveaineen hurmioon..

Saavumme kaupunkiin.

Kukaan ei voisi sanoa sitä suureksi: Iisalmi olisi sen rinnalla kuin Sodoma ja Gomorra.

Myöhemmin minulle kerrotaan, että siinä asuu 8000 asukasta. Kaupunki, tämä Kráslice on ahdettu kanjoniin, ikään kuin kahden Salpausselän väliin. Siinä on yksi pääkatu, kaksi kirkkoa, pari tehdasta, pieni joki, kulttuuritalo. Kuten soitintehtaan kaupungille sopiikin, sen edessä mainostetaan Prahan konservatorion puhallinyhtyeen konserttia. - On muuten merkillistä, kuinka soitinrakennus sijoittuu yleensä aina jonnekin periferiaan, kauas.

MUSIIKKI

Hotelli on kaupungin paras - ja ainoa. Kaikki sen henkilökuntaan kuuluvat puhuvat myös saksaa - tämähän on entistä Sudeetti-Saksan naapurialuetta. Parin päivän kuluttua hotellin valtaa ddr:läinen opettajaseurue, joka on tullut Erzgebirgen rinteille hiihtämään - keli ylhäällä on mainio.

TORVIMUSIIKKIA

Hotellin ravintolassa on varsin hiljaista. Kello 16:n jälkeen siellä pistäytyy ryhmä työläisiä, jotka heittävät suihinsa kaksi litran tuoppia olutta ja siirtyvät kotiinsa seuraamaan talviolympialaisia. Illalla hotellipöydässä istuessaan voi hyvin kuvitella, mitä yksinäisyys on.

TORVIMUSIIKKI YLTYY

Mutta sitten pääsen vihdoinkin astumaan sisään itse tehtaaseen. Sen portinpielen lasikaapissa on omituinen torvi, jota en edes tunnista: kotimaassa opin, että sen nimi on mellofoni, köyhän miehen käyrätorvi.

Mutta saanko esitellä teille oppaamme. Hän on tämän Amati-tehtaan tekninen johtaja Miloslav Dvorák:

DVORAKIN PUHETTA

Hän on mies, joka tuntuu tietävän kaiken vaski- ja puupuhaltimien rakentamisesta. Hän tuli Krásliceen heti sodan jälkeen, opiskeli ammattiaan täällä ja jatkoi sitten seitsemän vuoden ajan syventymistä puhaltimiin Itävallassa. Hän on myös melkoinen trumpetisti:

DVORAKIN SOITTOA - vaihtuu tehtaan kohinaan

Kaksi asiaa on hyvä tietää soitintehtaasta heti kättelyssä:

ensiksikin - TÄMÄ ON TODELLA TEHDAS /tehtaan kohina nousee/. Ja toiseksi: kun soittimia valmistetaan tehtaassa, siitä on romantiikka kaukana. Täällä Kráslicessa ei eletä enää sitä aikaa, jolloin joku unelmoiva romanttinen käsityöläinen valmisti yhden soittimen alusta loppuun saakka. Tämä on koneellistettua vaihetyötä, ja vasta aivan soittimenteon loppupäässä tapaamme vanhan kunnon käsityöläisen. Ennen sitä pelaa tarkoin laskettu automatiikka, itse suunnitellut koneet, moderni teollinen suunnittelu. Yksinäisen viulunrakentajan aika on takanapäin.

MUSIIKKI

Parhaan kuvan tästä kaikesta saa seuraamalla aluksi yhden soitintyypin valmistusta. Aloitetaan vaikkapa klarinetista:

DOKUMENTTI- JA TEHOSTEJAKSO, jossa seurataan neliskulmaisten puurimojen sorvausta pyöreäksi, reiän poraamista putkeen; putken osien kiinnittämistä koneeseen, joka poraa siihen sormi- ja läppäreiät. Jatkossa puuaihioihin kiinnitetään läppien akseleiden kiinnikkeet ja myöhemmin läpät. Putkien jatkopaikat saavat korkkitiivisteen ja tarpeelliset metallirenkaat. Viimeisessä työpisteessä klarinetin eri osat liitetään toisiinsa - soitin on valmis käsityönä tehtävään viimeistely- ja laadunvalvontavaiheeseen.

- Klarinettihan on puupuhallin, ja sen puuraaka-aine tuodaan Tshekkiin Afrikasta. Se ei ole vielä tullessaan ole tuota kauniin kiiltävän mustaa, vaan tummanruskeaa.

MUSIIKKI

Näin syntyvät tshekkiläiset klarinetit tämän entisen tekstiilitehtaan neljännessä kerroksessa. Mutta tehtaalla on myös johtaja, jonka vastuulla on kokonaisuuden toimiminen sekä myös soittimien markkinointi. Näin työstään kertoilee soitintehtaan johtaja Zdenek Fidra:

FIDRA

- Kráslicessa soitinten rakennuksella on pitkät, yli 300 vuotta vanhat perinteet. Varsinainen puhaltimien tekemisen kukoistus alkoi täällä noin 1800-luvun alussa. Me tshekit tulimme tänne heti 2. maailmansodan jälkeen - itse olen työskennellyt Kráslicessa jo 22 vuotta.

- Meidän tuotantomme on varsin suurta. Me valmistamme vuodessa yli 6000 saksofonia, yli 10000 klarinettia, 800 huilua ja oboeta, 600 fagottia sekä tilauksesta kymmenkunta suurta kontrafagottia. Vaskisoittimia valmistuu jokseenkin yhtä paljon kuin puupuhaltimiakin.

- Teemme myös harvinaisempia soittimia - eli meidän on mahdollista valmistaa kokonaisen täydellisen puhallinorkesterin soittimisto, b-trumpetista sousafoniin saakka. Me teemme myös esim. es-klarinetteja sekä klarinettiperheen soittimia ranskalaisen ja saksalaisen järjestelmän mukaan.

- Harvinaisiakin tilauksia tulee. Viisi vuotta sitten Argentiinan armeija tilasi meiltä kaikki soittimet viidellekymmenelle soittokunnalle! Osa niistä kulkee ratsain, ja tämä piti myös ottaa huomioon soittimia rakennettaessa.

- Tehtaamme koneet ovat kaikki täysin meidän itsemme suunnittelemia ja rakentamia - 80 kilometrin päässä Kráslicesta on oma tehtaansa näitä koneita varten.

- Jos menetelmiämme vertaa esim. ranskalaisten tapaan rakentaa soittimia, niin sanoisin meidän olevan jonkin verran modernimpia. Saksofonien teossa edustamme Euroopan kärkeä, ainakin työmenetelmissä.

- Me viemme soittimia 75:een maahan. Pienimmät niistä asioivat kanssamme joka toinen tai kolmas vuosi, mutta ovat kuitenkin kiinteitä asiakkaitamme. Euroopan maista viemme soittimia esim. Norjaan, Suomeen, Ranskaan, DDR:ään, Saksan Liittotasavaltaan, Itävaltaan ja varsinkin Englantiin, jonka kanssa meillä on vanhat ja hyvät liikesuhteet. Tuotannostamme menee myyntiin noin 60-65 prosenttia; loput myydään kotimaassa. - Suomeen emme vie kovinkaan paljon puhaltimia, mutta suhteemme ovat erittäin kiinteät ja hyvät.

Täällä Kráslicessa meillä on 550 työntekijää ja koko maassa yhteensä noin 1400.

Sitten puheemme kääntyi tuohon tehtaalla huomaamaani tapaan antaa eri soittimille jokin tietty merkki varsin vapaasti. Tapanahan on, että esim. klarinetit ovat täysin samoja soittimia, mutta merkkejä kertyy yhteensä parikymmentä. Erityistä huomiotani herätti, että englantilaisille ja hollantilaisille myytiin soittimia heidän omilla, tunnetuilla merkeillään. -

Johtaja Fidra ei pitänyt tätä minään ihmeenä:

- Me teemme todellakin Englantiin, Saksaan ja Hollantiin soittimia heidän omalla merkillään, tietysti asiakkaan toivomuksesta. Soittimeen tulee vain lisämaininta Made in Tschechoslovakei. He haluavat oman merkkinsä ja sen me teemme - vaikkapa meksikolaisille. Myös Norjaan menee paljon tällaisia soittimia. Näin tekevät kaikki soitinten valmistajat maailmassa: amerikkalaiset, englantilaiset ja monet muut.

MUSIIKKI

Klarinettien kokoonpanohallissa tapaamme keski-ikäisen, ystävällisen näköisen ruutupaitaisen miehen, rengasläppä kourassaan. Heittäydymme juttusille:

TAUSTALLA HAASTATTELU

Hän on työskennellyt tehtaalla vuodesta 1975 alkaen. Hän tekee klarinetin koneistoja ja soittaa itse luonnollisesti oman tehtaan soitinta. Työ on hänestä mielenkiintoista, varsinkin nyt, kun on saatu tämä uusi kokoonpanohalli. Palkkaansakin hän on tyytyväinen: hän kuuluu seitsemänneksi parhaaseen luokkaan - vain yksi vielä parempi on käytössä tässä tehtaassa. Sitä nauttivat vain parhaat ja taitavimmat erikoismiehet.

Ystävämme sanoi tuossa soittavansa oman tehtaan soittimella. Miloslav Dvorák, teillä on siis myös orkesteri täällä Amati-tehtailla?

DVORÁKIN VASTAUS

Onhan meillä ja hyvä onkin, kertoo Dvorák hiven ansaittua ylpeyttä äänessään. Se on voittanut sekä kansallisia että kansainvälisiä palkintoja, esimerkiksi Hollannissa. Olemme hankkineet sille Prahasta erittäin ammattitaitoisia kapellimestareita. Kooltaan se on suurimmillaan runsaasti yli 50-miehinen.

Minulle ojennetaan orkesterin tuorein levytys, viime vuoden loppupuolella valmistunut. Ei sitä suotta kehuttu: soitto on täsmällistä, puhdasta ja ammattitaitoista. Eri soitinryhmät soivat ihailtavan yhtenäisinä - puupuhaltimet eivät kilju eivätkä bassot römise epämääräisesti kuten vähän heikommissa soittokunnissa on tapana.

Näin Amati-tehtaan miehet soittavat tshekkiläistä marssia:

AMATI-ORKESTERI

Ja nyt on syytä vilkaista hieman tehtaan ylpeyden, saksofonin valmistusta. Tekeillä on erä sopraanosaksofoneja: soittimen alkumuodossa ei saata huomata vielä mitään erikoista. Se on karun näköinen metallitötterö, litteä ja epämääräinen. Mutta pian se alkaa saada muotoa, reikiä, akseleita ja muita tarpeellisia nipukoita. Metallitötteröstä sukeutuu soitin:

TEHOSTEKOOSTE

Meilläkin on joskus keskusteltu tshekkiläisten soittimien tasosta. Varsinkin orkestereittemme ammattimuusikot ovat sitä mieltä, että he itse soittavat mieluummin esim. ranskalaisilla tai englantilaisilla soittimilla.

Mutta tämäkin tehdas valmistaa hyvin eritasoisia soittimia. On selvää, että Argentiinan ratsastavalle soittokunnalle ei yksinkertaisesti kannata rakentaa yhtä hienoa soitinta kuin Tshekkiläisen Filharmonian ensipuhaltajalle. Esimerkiksi klarinetteja Amati-tehdas rakentaa poikkeustapauksessa erittäin hienosti: puu on valikoitua, jokainen työvaihe tehdään erityisellä huolella, varsinkin viimeistely- ja käsityövaihe. Soittimien tarkastus hoidetaan parhaiden prahalaisten muusikoiden voimin. Tällainen klarinetti, tyyppimerkiltään Conservatorio ylittää normaalin tehdastason - vahinko että noita soittimia ei juuri helmikuussa (1980) ollut työn alla. Niiden hintakin on Tshekkoslovakiassa varsin korkea, noin 4500 korunaa, kun tavallisen klarinetin saa 1300:lla. Meille Suomeen ei näitä korkeatasoisempia soittimia juuri tuoda.

MUSIIKKI

Tshekkien suuri rakkaus on vaskimusiikki ja vaskipuhaltimet. Niiden valmistukseen sopii periaatteessa se, mitä edellä on kerrottu klarineteista ja saksofoneista. Er puolilla tehdasta tuotetaan ensin pikkuosia: venttiilien osasia, pieniä käyriä putkenkappaleita ja koneiston osia. Toisaalla prässätään suurempia vaskiosia: putkia ja äänenlaajentimia. Nämä osien virrat yhtyvät jossakin salissa kokonaiseksi soittimeksi, ja sen jälkeen alkaa viimeistely. Jokainen soitin myös kokeillaan klarinettien tavoin. Metalli aiheuttaa tietysti omat työmenetelmänsä torvien rakennukseen - ja jossakin vuosikymmenten ja -satojen takana ovat ne tarkat akustiset laskelmat, joihin puhaltimet perustuvat.

Ne sekä tehtaan itsensä kehittämät koneet ovat tehokkaan ja laajan vaskisoitinrakennuksen kulmakivet Tshekkoslovakiassa.

Mutta: varastoon kertyy päivässä suurin piirtein 120 soitinta, suurta ja pientä, matalaa ja korkeaa. Eräänä päivänä ne saattavat olla jonkin pienen böömiläisen kaupungin soittokunnan hellänkänsäisissä käsissä.

Olut ja torvisoitto ovat kelpo tshekin elämän rakennuskivet. Kansan leppoisa luonne kuvastuu sen vaskimusiikissa: se on lennokkaampaa kuin saksalainen marssimusiikki tai meikäläinen raskassoutuinen humppa, ja siitä puuttuu yleensäkin torvisoiton totisuus. Kunpa joskus edes pisara tätä vaskista elämäniloa tulisi vaikkapa sovitusten muodossa tänne kylmään pohjolaan!

TSHEKKI