MAHLER OPERETTIMANALASSA (2008)

Gustav Mahler oli koko kypsän kautensa ajan sekä tunnettu kapellimestari että säveltäjä. Oli aikoja, jolloin häntä pidettiin vain kapellimestarina, jolle säveltäminen oli - joskus yleisönkin kannalta - vain hieman kiusallinen sivutehtävä. Pääasiassa orkesterinjohtajana hänet tunnettiin meilläkin vielä 1907, jolloin hän vieraili ainoan kerran elämässään johtamassa Suomessa - luonnollisesti Kajanuksen orkesteria, Helsingin Filharmonisen seuran soittajistoa, joka sai Helsingin kaupunginorkesterin nimen 1914.

Mutta Mahler sai maksaa kapellimestarinurastaan kovan hinnan, nuoruutensa oppi- ja vaellusvuodet, joita hän nimitti myöhemmin operettihelvetikseen. Hän oli opiskellut Wienin konservatoriossa lähinnä sävellystä ja pianonsoittoa; kapellimestariopinnot eivät yleensäkään kuuluneet tuohon aikaan konservatorioiden ohjelmistoon. Hänen merkittävin nuoruudensävellyksensä oli Das klagende Lied, laaja teos orkesterille, kuorolle ja solisteille. Mahler oli aloittanut työn sen parissa jo 1878, ja hän odotti hartaasti voittavansa sillä Wienin tärkeimmän sävellyskilpailun, Beethoven-kilpailun. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut: palkinnon vei hänen harmonianopettajansa ja Sibeliuksenkin opettajana myöhemmin kunnostautunut Robert Fuchs b-molli -pianokonsertollaan. - Kuuntelin äskettäin tuon konserton levytyksen, ja on pakko sanoa, että niin nukkavierua teosta tuskin kukaan oli samalla vuosikymmenellä saanut aikaan. Fuchs oli kuitenkin Johannes Brahmsin suosikki - ja kuinka ollakaan: Brahms sattui kuulumaan kilpailun tuomaristoon. Tavoiteltu voitto olisi merkinnyt Mahlerille näkyvyyttä musiikkimaailmassa sekä merkittävää rahapalkintoa. Kun näitä ei tullut, hänen oli pakko ajatella muita toimeentulomahdollisuuksia, koska hänen taloudellisen tilanteensa oli huono. Kapellimestarin työ saattoi olla yksi sellainen. - Myöhemmin hän kirjoitti, että huono menestys tässä kilpailussa käänsi hänen elämänsä vuosikausiksi suuntaan, jota hän ei ollut toivonut. Näin soi katkelma Das klagende Liedin ensimmäisestä osasta Waldmärchen/Metsätarina.

CD-42235/BMG 09026-68599-2, raita 1
San Francisco Symphony, joht. Michael Tilson Thomas

Työpaikan saamisessa Mahleria auttoi wieniläinen Gustav Lewyn konserttitoimisto. Lewy oli Mahlerin opiskeluaikana yksi kaupungin tärkeimpiä taiteilija-agentuureja. Toimisto solmi 1880 vasta 20-vuotiaan aloittelevan muusikon kanssa viiden vuoden sopimuksen musiikkiteatteriin liittyvistä tehtävistä - viiden prosentin kohtuullisella osuudella tämän tuloista. Mahlerin ensimmäinen työpaikka oli Bad Hallin kylpyläpaikkakunta Ylä-Itävallassa.

Kesästä Bad Hallissa ei tullut Mahlerille mitään unelmien kesää. Hänen työhönsä kuului johtaa pienen kesäteatterin 12-miehistä orkesteria, säestää operetteja ja huvinäytelmiä. Se ei voinut olla vakavasti musiikkiin suhtautuvan Mahlerin mielestä palkitsevaa työtä. Mutta myönteisenä puolena siinä oli perehtyminen johtamiseen, josta saattoi tulla hänelle jopa ammatti. Siksi hän päätyi ottamaan jälleen uuden samantyyppisen tehtävän hoitaakseen. Huhtikuussa 1881 hän teki sopimuksen Laibachin Maakuntateatterin kanssa näyttämökaudeksi 1881/82 teatterin kapellimestarin tehtävistä.

Tänään me tunnemme Laibachin paremmin Ljubljanana, Slovenian valtion pääkaupunkina. 1800-luvun loppupuolella nykyinen Slovenia oli osa Itävalta-Unkaria, Krainin herttuakunnan pääkaupunki. Mahlerin oli helppo ottaa vastaan työ Laibachissa, koska hänen ei tarvinnut matkustaa maansa rajojen ulkopuolelle. - Käytän jatkossa kaupungista sen saksankielistä nimeä, koska se oli Mahlerin aikana Euroopassa tunnetumpi. Mahlerin oli hieman helpompi ajatella muuttoansa Laibachiin, koska hänen näiden vuosien paras ystävänsä Anton Krisper oli kotoisin sieltä. Krisper opiskeli Mahlerin tavoin Wienin konservatorion sävellysluokalla. Hän oli niitä harvoja, joita nuorenakin vaikeasti lähestyttävä Mahler luki ystäväpiiriinsä.

1880-luvulla Laibach ei ollut mikään suuri kaupunki. Siellä asui noin 27 000 henkeä, joista sloveeneja oli noin 60% ja saksankielisiä 40%. Kaupungissa toimi Filharmoninen seura, joka hallitsi myös teatteria - sen virallinen nimi oli 'Krainin herttuakunnan maakuntateatteri'. Teatterin orkesteri oli 24-jäseninen, kuoro koostui seitsemästä nais- ja seitsemästä miesäänestä. Laitoksen tasoa luonnehdittiin ajan lehdistössä paremmaksi kuin provinssinäyttämöiden keskimäärin. Tuon vuoden näytäntökausi kesti syyskuusta 1881 seuraavan vuoden huhtikuun alkupuolelle. Tänä aikana Mahler johti kaikkiaan 86 ooppera- ja operettiesitystä, järjesti yhden teatterimusiikista koostuvan konsertin ja avusti pianistina kahdessa konsertissa. Se merkitsi esitystä joka 2. tai joka 3. päivä. - Laibachin maakuntateatterin ohjelmisto näyttää ainakin tarjontansa runsauden puolesta yltiöpäisen rohkealta. Kauden aikana talossa esitettiin seitsemää oopperaa. Verdin Trubaduuri sai seitsemän esitystä, Verdin Ernani kolme, Weberin Taika-ampuja neljä ja hänen Preciosansa vain yhden. Mozartin Taikahuilu kuultiin viisi kertaa, Flotowin Martha neljä ja hänen oopperansa Allessandro Stradella kaksi kertaa. Listaa täydensivät Rossinin Sevillan parturin viisi esitystä, Gounod'n Faustin kolme ja Nicolain Windsorin iloiset rouvat -oopperan kaksi esitystä.

Operettien puolella tahti oli vielä tiukempi. Kauteen mahtui kaikkiaan 14 eri operettia. Johann Strauss, Jacques Offenbach ja Franz von Suppé olivat suosituimmat säveltäjät, ja heidän teoksiaan täydensivät hieman tuntemattomammat tekijät Charles Lecocq, Richard Genée ja Robert Planquette. Suosituin operetti oli Johann Straussin Lystikäs sota, joka sai 11 esitystä. Toiseksi suosituimmaksi nousi Franz von Suppén Donna Juanita seitsemällä esityksellä sekä kolmantena saman mestarin Boccaccio, joka kuultiin viitenä iltana. Opperoiden ja operettien ohjaus oli Laibachin teatterin johtajan, Aleksander Mondheim-Schreinerin käsissä. - Kun tämä kaikki toteutettiin 24 hengen orkesterilla ja vajaan parinkymmenen laulajan kuorolla, ei nuorta kapellimestaria voi muuta kuin sääliä - ei ihme, että hän käytti noita vuosia muistellessaan useita kertoja tuota 'operettihelvetin' luonnehdintaa. Onneksi orkesteria voitiin oopperaesityksiin täydentää paikallisilla sotilassoittajilla. - Mutta on jälleen pakko todeta, että ilman tätä kuumeista työtahtia Gustav Mahlerista ei olisi varttunut aikanaan yhtä maailman huippukapellimestareista.

Nuori kapellimestari näyttää Laibachin kahden saksankielisen lehden arvostelujen mukaan myös menestyneen hyvin työssään. Jokseenkin poikkeuksetta hän saa myönteisiä arvioita. Taikahuilun esitys oli lehtien mukaan 'huolellisesti ja tunnollisesti tutkittu ja harjoitettu, onnistunut pienimpiä yksityiskohtia myöten'. Windsorin iloiset rouvat sujui Mahlerin johdolla tarkasti ja tyydytystä herättäen. Yleensäkin orkesterin ja esitysten taso näyttää lehtien mielestä ammattitaitoiselta. Mistään arvostelijoiden yleisestä hymistelystä ei ole kyse: varsinkin laulajat saavat usein terävääkin kohtelua osakseen. Teatterin orkesterin konserttimestari luonnehti jälkeenpäin Mahleria pystyväksi kapellimestariksi; tämän pianistinkyvyistä hän ei ollut yhtä innostunut. - Mahler näyttää myös seuranneen aikaansa. Johann Straussin operetti Iloinen sota oli saanut kantaesityksensä Wienissä loppuvuodesta 1881 - jo seuraavan vuoden helmikuussa se kuultiin tuoreeltaan myös Laibachissa.

Mielenkiintoinen on tuo konserttimestarin murahdus Mahlerin pianistisista kyvyistä: "Pianistina hän ei tehnyt meihin erikoisempaa vaikutusta" - tämän kapellimestarintaitoja konserttimestari Gerstner sen sijaan arvosti hyvin paljon. Mahlerin elämäntavoista hän kertoo: "Hän oli kasvissyöjä, mutta hän tuli usein seurassamme Zur Rose -ravintolaan ja joi teatteri-illan jälkeen kaksi lasillista pilsneriä."

Yksi jännittävimpiä tapahtumia, joita Mahler koki Laibachissa, oli ns. puhelinkonserttien aloittaminen syyskaudella 1881. Tämä moderni idea, konserttien ja musiikkiteatteriesitysten välittäminen puhelimitse, oli toteutettu Pariisissa ja Wienissä jo vuonna 1877. Yleensäkin maailman eri puolilla tunnettiin 1800-luvun lopulla suurta kiinnostusta konserttien ja musiikkiteatterin välittämiseen puhelimitse. Sitä harrastettiin vielä 1. maailmansodan jälkeisinä vuosina, kunnes radion tulo syrjäytti puhelimen musiikin välittäjänä. Laibachissa musiikillinen puhelintoiminta aloitettiin koelähetyksillä, aluksi noin 140 metrin etäisyyteen, sittemmin jo yli neljän kilometrin päähän - jopa taskukellon tikitys kuului puhelimitse täysin selvästi näinkin kauas. Tämän ihmeen saivat aikaan Siemens-puhelinjärjestelmä ja Hugh- mikrofoni. Maaliskuussa 1882 lähetettiin Laibachin maakuntateatterista Mahlerin johtamat esitykset, Straussin operetti Lystikäs sota ja Rossinin Sevillan parturi. Valikoitu kutsuvierasjoukko kuunteli niitä puhelinluureistaan toisaalla kaupungissa.

Mahler lopetti työnsä Laibachin, nykyisen Ljubljanan maakuntateatterin kapellimestarina siis huhtikuussa 1882. Hänelle olisi varmaan tuottanut jonkinlaista tyydytystä, jos hän olisi tiennyt, että hänen seuraajansa sai puolta pienempää palkkaa kuin hän. Mutta Mahlerin kiertue-elämä kapellimestarina jatkui vielä viidentoista vuoden ajan. Sen seuraavia pysähdyspaikkoja olivat määriläinen Olmütz, Kassel, Praha, Leipzig, Budapest ja Hampuri. Wienin hovioopperan johtajan tehtävät hän oli valmis vastaanottamaan vuonna 1897.

Ohjelman parhaan lähteenä on ollut Primoz Kuretin kirja Mahler in Laibach. Böhlau Verlag 2001